Kategoriat
Uncategorized

Fazerin Ruby suklaan arvonta on päättynyt

Huikea määrä osallistujia!

Taisi olla houkuttelevin arvonta hetkeen, sillä näiden kahden suklaalevyn arvontaan osallistui blogissa 157 ihmistä ja Instagramissa 454 ihmistä. Huikea määrä kommentteja yllätti ja olisin toivonut, että mulla olisi ollut kasallinen palkintoja teille. Kiitos kuitenkin jokaiselle viestin laittaneelle, oli hauska seurata kommentteja.

Blogiarvonnan voitti Esme ja Instagramissa Maija

Onneksi olkoon teille molemmille vielä tätäkin kautta! Palkinnot lähtevät postiin tällä viikolla. Alla vielä kuvankaappaukset arvontavoittajien viesteistä. Kiitos vielä kaikille.

 

Kategoriat
Uncategorized

Muutama lahja hankittu jo pukinkonttiin

Joululahjojen osto Black Friday viikon aikana

Meidän perheen tontuilla onkin aikamoinen homma sen suhteen, että saataisi hankittua muutama lahja pukinkonttiin vielä hyvissä ajoin ennen joulua. Me ollaan lähdössä joululomalle Thaimaaseen tuossa itsenäisyyspäivän jälkeen kahdeksi viikoksi ja palataan Suomeen vasta jouluaattona. Joulu ollaan varmasti sen vuoksi kotona toipumassa matkustuspäivästä ja ajattelin laittaa pakkaseen ruokaa valmiiksi kuten laatikoita ym. Toivotaan, että pukki olisi käynyt tuomassa kuusen alle muutaman lahjan kun tosiaan siinä ei enää kaupoille ehdi. Jos lahjat löytyy nyt black friday viikon aleista niin aina sen parempi.

Meillä lapset on laittaneet rasteja noihin kotiin jaettaviin lelukirjoihin, mikä helpottaa etsintää kummasti. Nyt selailen vain nettikaupoista hintoja ja näin varmasti jokainen saa jonkun toivomansa lahjan. Vähän jännittää miten jaksetaan sitten joulua laittaa kun matkustetaan pitkä päivä ja tullaan vasta illalla kotiin. Toisaalta tuo matka on meille jo se suurin lahja ja lapsetkin tietävät sen niin mitään suuria hankintoja ei ole tiedossa.

Milloin teillä tehdään joululahjaostokset? Itse ostan yleensä vasta muutama päivä ennen joulua, joten tämä tuntuu vielä niin aikaiselta olla liikenteessä. Toisaalta kiva kerrankin näin päin, niin ei tule viime hetken stressiä.

Kategoriat
Uncategorized

Synttärit sittenkin!

Läheiset yllättivät mut eilen

En odottanut lainkaan sen kummempaa syntymäpäivän juhlintaa mutta eilen iltapäivällä mun mies saapui töistä kotiin kakun ja lahjan kanssa. Hän oli hakenut Kakkugalleriasta suklaa-mustaherukkamoussekakun sekä lahjan, joka sisälsi mun lempparishampoon ja hoitoaineen Paul Mitchelliltä. Pian oveen koputettiin ja ystäväni Jarna toi mulle upean valkokukkaisen Amarylliksen ja myöhemmin päivällä myös äitini saapui meille kakkukahville. Hän toi mulle kauniita ruusuja ja Amerikasta syntymäpäivätuliaisena ihanan pienen nahkalaukun. Olin aivan otettu kaikista näistä lahjoista. Lapsetkin olivat askarrelleet mulle onnittelukortit kun tiesivät, että täytän vuosia. Ja tämän isommat olivat tehneet ihan itsenäisesti niin, että isäkään ei edes tiennyt.

Mukava neuvolakäynti tänään

Tämän päivän kruunasi mukava neuvolakäynti, jolla kaikki oli hyvin. Tämä oli mun toinen neuvola tässä raskaudessa ja vauvan liikkeet tuntuvat selkeinä jo päivittäin. Vauvan syke oli vahva ja se löytyi nopeasti. Tuli hyvä mieli siitä, että kaikki näyttää sujuvan mallikkaasti. Toivottavasti näin menee loppuun saakka!