Kategoriat
Uncategorized

Haalariasu

SAMSUNG CSC

Kävin eilen hakemassa meidän Elielin kesäleiriltä ja matkan varrella oli meikäläiselle vielä valloittamaton paikka -Tuuri. En ole koskaan käynyt Keskisen kaupassa ja kerta se oli ensimmäinenkin. Paikka oli ihan valtavan kokoinen ja koska mukanani oli pientä herraseuraa, ei viivytty kaupoilla kovinkaan pitkään. Nopean silmäilyn perusteella vaikutti siltä, että jos mielessä ei ole etukäteen mitä aikoo ostaa, menee kyläkaupassa tunteja. Aivan pienen leikkipaikan vieressä oli Marimekon, Nanson, Finnwearin ja Vero Modan shop-in-shopit joten panostin niihin. Etenkin Nanson vaatteet vilkaisin läpi ja sieltä löytyikin yksi yli muiden.

Katri Niskanen by Nanso: Polka Haalari

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Huomasin että Katri Niskanen on suunnitellut Nansolle vaatteita ja nappasin sovituskoppiin hyvin epäileväiseni aikuisikäni ensimmäisen haalarin. Ajattelin, että eihän sitä koskaan tiedä, kokeillaan. Haalari olikin ihan huippu enkä muuta sitten ostanutkaan itselleni. Tuon haalarin myötä kyllä täytyy sanoa, että Nanson vaatteet on meikäläiseen makuun ja kokoon ihan huippuja. Niissä on aina niin kauniit leikkaukset vaikka olisi kokoa ja muotoja.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Asukuvat on ihan köykäiset itse peilin kautta otetut kun mulla ei ollut ketään kuvaamassa täällä eilen illalla. Huomaisin, että tätä haalaria oli kahdessa värissä Nanso-shopissa mutta jos ajatte Alavudelle niin Keskiseltä tämä irtoaa alle satasella.

Oletteko te jumpsuittien tai haalarien käyttäjiä? Tuntuu, että oon ihan jälkijunassa tässäkin muodissa sillä en ole ikinä ollut se tyyppi joka kulkeen aallonharjalla tai ainakaan sen edellä. Mä lämpenen hitaasti uusiin juttuihin mutta ehkä tähän villitykseen ehtii vielä mukaan. Ainakin meikäläisestä tämä tuntuu hyvältä ostokselta kesäpäiviin.

Mitäs te olette mieltä päivän asusta: hitti vai huti?

SAMSUNG CSC

27 vastausta aiheeseen “Haalariasu”

Ehdottomasti hitti! Sopii sinulle todella hyvin ja tuo haalarin leikkaus ja malli ovat kyllä 10 +

Kaunis puku ja kaunis nainen. Olen jo pitkään seurannut blogiasi ja samaistunut moneen asiaan elämässäsi. Itse elämäni jojo laihduttanut ja itselläkin kolme lasta 7 ja 5 vuotiaat pojat ja 8 kk neiti. Arki vie mennessään mutta koitetaan selvitä.? Kiitos ihanasta blogista ja mukavaa kesää.❤

Todellinen hitti!! Todella kauniit leikkaukset ja istuu niin nätisti päälle. Ihan huippu kesävaate ja asustamalla menee tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

Hitti ehdottomasti ja mun täytyy kyllä sanoa että vaikka sä pähjäilet painonpudotuksen kanssa jatkuvasti ja koet, että paino ei putoa niin silti sä oot kyllä hurjasti mun mielestä hoikistunut esim alkuvuoteen verrattuna. ?

Niin kaunis asu ja sopii sinulle! Nansolla työskennelleenä mieltäni lämmittää aina kun huomaan, että muutkin nuoret ihmiset ovat löytäneet nämä laadukkaat vaatteet. Sitkeässä on luulo, että Nanso myy vaatteita vain mummoille ja täti-ihmisille, vaikka myymälätyössä huomasi hyvin, että myös nuorempi väki uskalsi enenevissä määrin tulla liikkeeseen ostoksille. Itsekin tykkään Katri Niskasen suunnittelemista vaatteista, monet kerrat niistä tullut kehuja ja moni tuttu on herännyt, että jaa tommosiako siellä myydäänkin ja sitä kautta löytänyt myös nämä vaatteet.

Ja kiitos ihanasta blogista, olen pitkäaikainen lukija, mutta harvemmin olen tainnut mitään kommentoida. Mukavaa kesää! 🙂

Sun päällä kyllä superhitti! Oot pitkä ja näyttävä nainen – upea kerrassaan! 🙂

Hyvännäköisiä ovat molemmat – sekä käyttäjä että haalari.
Itse pidin jonkin verran haalariasua viime kesänä – kunnes töissä ollessani kyllästyin vessareissujen ”koko-asu-nilkkoihin”. 🙂
Keskinen on mukavan ajomatkan päästä lapsuudenkodista ja nykyisin myös kesämökistä, joten ainakin kesällä siellä tulee käytyä. HIntataso tosin on noussut todella paljon viime vuosina.
(Niin ja Keskinen&Tuuri ovat Töysässä, ei Alavudella. 🙂 Vaan ehkä tuo ”jos ajatte Alavudelle” tarkoittikin matkan varrella -juttua.)

Töysä ja Tuurin kylä kuuluvat Alavuteen kuntaliitokseen myötä. Keskinen on siis Alavudella! 😉

Oho, tuo uutinen on mennyt minulta ns. ohi. Ehkä siksi, kun asun kaukana. Ja ehkä myös siksi, että kaikki edelleen puhuvat Tuurista kylänä ja Töysästä kuntana.
Mutta kiitos oikaisusta! 🙂

Mä katsoin googlesta et ”Tuuri ja kunta” kun ei ollut hajuakaan. Siellä oli Alavus niin kirjoitin sen, enpä ollut tietoinen kuntaliitoksista minäkään 😀 Mutta ainakin wikipedia oli siis ajantasalla 🙂

ikinä en ole blogiisi kommentoinut, mutta nyt on pakko ihan vain sanoakseni, että näytät aivan upealta kyseisessä asussa! 🙂 istuu niin upeasti ja näytät ihanan iloiselta ja kesäiseltä! VAU 🙂

Siis VAU! Näytät tosi upeelta ja toi haalari on aivan ihana!
Oon ensi lauantaina todennäköisesti menossa tuuriin kun olen silloin sielä suunnalla (toi haalari pakottaa mut sinne nyt hehe), mitä kokoja sielä oli ja mikä koko sulla on? Toivottavasti noita on sielä vielä viikon päästä toi on upea!!

Nätti!
Mua harmittaa kun tuli heitettyä oma vastaava vahingossa kuivausrumpuun ja kutistui niin ettei sillä tee mitään?

Voi ei 🙁 Puku on tosiaan lähes kokonaan viskoosia ja tietysti luonnonmateriaalina iholla ihona, mutta kutistuu kyllä rummussa. Mä tsekkasin tuon lapusta kyllä onneksi enkä ole omaani vielä pessytkään. Todella kurja juttu 🙁

Ihana! Mä olen kyllä niin omenan malinen, että mulle ei oikein mitkään haalarit ikinä sovi, mut tää kiinnostais kovasti. Mikä koko sulla on? Ja mitä vaatekokoa yleensä käytät? Voisko XL mennä kaltaiselleni 46-48 kokoiselle?

Go Anna go!
Hyvännäköinen Haalari!
Meinasin kysellä kokoasiaa, mutta Veera ?? ehtikin jo ensin. ?

Hyvää viikkoa sinulle!
t.Eeva-Maria

Upea sinä ja upea haalari! Ostaisin myös, mutta olen sellainen omena, ettei tuo näyttäisi päälläni hyvältä.
Sulla kuitenkin treenitausta näkyy kropassa ja ryhdissä! Vaikka ollaan saman pituisia ja minä ”vain” 77kg, niin näytät paljon upeammalta!
Mulla on kyllä kapeat pohkeet, reidet ja pikkuruinen (lue: lattapersaus), mutta maha ja tissit (+käsivarret, selkäläskit) ovatkin omaa luokkaansa. Sinä kannat itsesi niin upeasti, että on vaikea tajuta sun painoa! Olet upea!

Ehdottomasti hitti! Mahtavan hieno! Millainen mitoitus tuossa? Mikä koko sinulla itselläsi on? 🙂

Heippa Salla, Eeva-Maria ja Veera!

Mulla on XL ja oon siis ihan plusmimmi. En kokeillut edes ällää niin en tiedä olisiko mahtunut. Haalarissa on laskoksia ja on jotenkin reilua mallia niin ei kannata välttämättä ainakaan isompaa ottaa jos empii kokoa 🙂

Ja KIITOS muutenkin kaikille ihanista kehuista. Oon todella iloinen näistä viesteistä, tuli ihan mieletön fiilis kaikkien kehuista. Ihania ootte!!!

Pluskokoinen itsekin, normisti käytän kokoa 44, eli olisikohan tuo XL sitten myös oma kokoni, mitä luulet? Kauhean vaikea miettiä näin pelkistä kuvista.

Näyttää vaan niin hyvältä sulla, että melkeinpä pakko tilata itselleni! 🙂

Hirmu vaikea sanoa toisen puolesta, mutta ehkä se on sopiva. Jos olet yhtään lähempänä kokoa 42, ottaisin ällän.

Nonni, arvaas mitä mulla on just nyt päällä? 😀 Että kiitti vaan huipusta haalarivinkistä. Mulle ei tosiaan useinkaan haalarit passaa, mutta tää on varsin kiva! Koko XL oli itsellekin oikein hyvä.

Mahtavaa! Kävin kurkkimassa Instagramin ja siellähän se näkyi. Hyvältä näyttää 🙂

Ehdottomasti hitti vielä 2017 kesänä! ? ps. Jos tuntuu että ei tule enää käytetyksi niin mä haluan! Ei myydä enää missään tota haalaria.

Kommentit on suljettu.