Kategoriat
Yleinen

Hetken suussa, vuosia vyötäröllä?

SAMSUNG CSC

Haluan heti tunnustaa alta pois, että nyt ”se” tapahtui eli söin eilen herkkuja joita en ollut suunnitellut. Raakasuklaata tehtiin silloin muutama päivä sitten mutta eilen kaupasta tarttui mukaan Pirkan uusia maidottomia jäätelöitä, joita ajattelin maistelevani tässä joku päivä. As if! Eli samana iltana. Kaikki on mennyt ruokapuolella paremmin kuin hyvin joten ei tullut yllätyksenä, että tämä herkkusuu on edelleen perso makealle. Mustaherukkajäätelö maistui aivan taivaallisen hyvälle ja näin herkkuputkeen taipuvaisena tuo salainen syntini myöhäiseltä illalta jäi mietityttämään. Onkohan meikäläisen lainkaan fiksua ostaa jäätelöä pakkaseen?

pirkka_maidottomat_jaatelot_1760
kuva: Pirkka.fi (en huomannut ottaa omista kuvaa, sitruuna ja mango-passion jäi kyllä vielä pakastimeen odottamaan)

Herkkuhetkestä en kuitenkaan pode huonoa omatuntoa ja tänään olen reippaasti tehnyt taas hyviä valintoja. Aamupalasmoothie kotona, yliopistolla riisiä, lihakastiketta, salaattia ja oliiviöljyä (maidoton ja gluteeniton) sekä yksi smoothie evääksi mukaan iltapäivää varten. Tiedän että monia kiinnostaa mun painonpudotusprosessi ja eteneminen kun nyt näyttäisi vahvasti siltä, että sellaista on vihdoin pikku hiljaa tapahtumassa. Minuakin kiinnostaa, mutta yritän silti ajatella asiaa mahdollisimman vähän. Jos puolen vuoden kuluttua vaaka näyttää reilusti pienempää ja mahdun edes johonkin vanhoihin lempivaatteisiini niin olen tyytyväinen. Nyt keskityn vain treenaamaan ja syömään terveellisesti, ihan niin kuin olin vuosia tehnyt ennen viime raskauttakin. Raskaus ja imetysaika ei selvästi sovi mun psyykeelle ja fysiikalle…

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Treenirintamalle kuuluu ihan mukavaa ja olen palaillut rakastamani voimanoston pariin. Penkkiä, maastavetoa ja hiljalleen kyykkyä, kun polvet kestää. Blogissa aika montaa kertaa valittelemani polvisäryt ovat maidottoman ruokavalion myötä katkenneet kuin seinään! Se vahvistaa ajatusta, että kyse ei ehkä ollut pelkästään painosta vaan siitä kun sanotaan, että maito ylläpitää elimistössä tulehdustilaa. Kipujen poistuminen on ollut ihan mahtava helpotus ja vielä jos migreenit loppuvat niin olen maailman onnellisin nainen. Päänsärkyjä on kuitenkin ollut ruokavaliomuutoksen jälkeen edelleen, joskaan ei yhtään todella pahaa migreenikohtausta mitkä on mulle valitettavan tuttuja.

20160118_115743
näin yliopistolla, seitä, perunaa ja salaatteja oliiviöljyllä
20160121_114213
liha-kasviskastiketta, riisiä ja salaattia öljyllä

20160119_180110 20160119_180121 20160119_180803

20160116_184107#1

20160117_124853
leffassa mukana banaani, kaksi porkkanaa, pähkinöitä ja vettä 😀

Näillä eväin siis eteenpäin! Olo on onneksi parantunut joka päivä mutta hyvään kuntoon on vielä matkaa.

Miten teillä sujuu joilla on samantyyppistä terveysremppaa meneillään?

SAMSUNG CSC

19 vastausta aiheeseen “Hetken suussa, vuosia vyötäröllä?”

Eikös olekin ihanaa kun YO:lla on tiedot glut/maito/veg helposti saatavilla? Täällä toinen aikuisopiskelija kiittelee syömisen helppoutta kun koulussa saa lounaan helposti vaikka sitten maidottomana jos haluaa 🙂

Näytät hyvältä ja peukkua sille, ettet vahtaa puntaria. Ei se auta syömisvalinnoissa ja kyllä peili ja vaatteet kertoo totuuden. Ja se fiilis painavatko mahamakkarat istuessa vai ei. Se hyvä olo on se tärkein indikaattori.

Tsemppiä jatkoon! Maidoton jäde on pieni synti karkin ja kebabpizzan rinnalla 🙂

Olin yllättynyt siitä miten paljon maidotonta ja gluteenitonta on tarjolla ja todella hyvin on merkitty kaikki. Mielelläni kuitenkin syön yliopistolla, kun se maksaa 2,6€ ja tuo hyvää mieltä kun voi mennä muiden kanssa syömään. Teen vain hyvät valinnat sielläkin 🙂

Kiitos kommentista! Ihan totta, pahemminkin olisi voinut mennä 😉

Mulla sujuu vaihtelevasti. Mulla on tosiaan se marraskuun alussa syntynyt vauva, joka valvottaa öisin jonkin verran. Ei mitenkään älyttömästi, mutta herään kuitenkin joka yö 3-X kertaa ja oma uni on aika pinnallista ja katkonaista. Liikunta sujuu ihan hyvin, mutta tämä sokerinhimo on aivan jotain käsittämätöntä. Ja väsyneenä ei vain jaksa tsempata niin paljon kuin pitäisi, joten sitä karkkia kuluu ihan liikaa vieläkin. 🙁 En tykkää. Mulla ei kiloja ole raskaudesta jäänyt kuin n. 4-5, mutta kehonkoostumus on aivan kauhea verrattuna vuoden takaiseen. Yritän tehdä arjessa ne hyvät valinnat, syödä paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä ihan vitamiinienkin takia, liikuntatavoite mulla on nyt 4 treeniä viikossa (kävely, hiihto, kahvakuula, kuntonyrkkeily, kotijumppa). Liikunta tosiaan maistuu vaikean raskauden jälkeen ja se on ihanaa pään tuulettamista, mutta se karkki! Ärsyttävää kun ei vain saa itseä niskasta kiinni.

Mä oon alkanut näiden sun juttujen myötä varovasti innostumaan tästä Alku-hommasta… mutta en imetysaikana viitsi vielä sitä kokeilla. Saahan ne hiilarit muualtakin kuin leivästä mutta ihan vielä en ole valmis tekemään ruokavaliossa kovin isoa muutosta. Mutta ehkä sit kun vauva alkaa syödä kiinteitä ja nukkua vähän paremmin.

Mä jätän tän vaan tähän: alku.fi/2015/12/22/minna-11-kg-en-ole-ollut-nalassa/

(Ja kerron samalla, että ainakin mun vauva on valvottanut 3-6 kk iässä enemmän kuin alle 3 kk, että ei se tilanne välttämättä odottamalla parane. Täysimetyksellä 6 kk, kiinteitä on syöty imetyksen ohella nyt 1,5 viikkoa, toistaiseksi aiheuttaneet vain lisää levottomuutta öihin. Kokonaisen yön oon nukkunu viimeksi joskus alkuraskaudessa, karkkia en silti oo syöny.)

Juu, tiedän kyllä että itsestä se vain on kiinni. Kiitos muistutuksesta, tulipas hyvä mieli (not). 🙂

Mä oon siis pudottanut itsekseni 18kg ja tiedän kyllä miten se tapahtuu, ei siitä ole kysymys. Tiedän tasan tarkkaan, mitä pitäisi syödä, juoda ja miten liikkua jotta paino putoaa. Kaikki imetys, valvomiset (meidän 4v esim. herättää edelleen kerran yössä, satunnaisesti useammin ja olen nukkunut oikeasti kokonaisen yön ajalla ennen esikoista eli lähes viisi vuotta sitten, toki poikkeuksia on väliin mahtunut mutta pääsääntöisesti jokaikinen yö mun unet keskeytyvät vähintään kerran), vauvavuosi, kaikki on vaan tekosyytä. Pudotinhan itsekin tosiaan 1-2-vuotiaan allergialapsen äitinä noin paljon painoa, vaikka samalla kävin koulua, tein töitä ja pelasin lentopalloa kilpasarjassa. Ja juu ei tilanne välttämättä odottamalla parane – kuten sanoin, 4v herättää edelleen.

Ja ei, ei varmasti tämä Alkukaan esim. imetykselle pahaa tekisi.

Miksi sitä ei sitten vaan tee nyt, niinpä niin… miksi. Miksi ostaa sen suklaan tai jäätelön ja miksi syö aamukahvilla keksin ja miksi tilaa pizzan eikä tee kasvispihvejä, vaikka vituttaa kilot ja oma saamattomuus. Mä oon tullut siihen tulokseen, että minä en halua vielä tarpeeksi. Kun pudotin nuo kilot (jotka siis toim. huom. on myös pysyneet poissa raskauden alkuun asti eli nyt painan vain 4kg tosiaan enemmän), niin tiesin jo aloittaessani että nyt nämä lähtee, minä haluan tätä ja pystyn tähän. Piste. Sillä sitä painoi 2-3 kuukautta pariin otteeseen ihan totaalisessa herkku- ja roskaruokalakossa, treenasi, joi vettä, teki aamusmoothiet eikä edes haluttanut repsahtaa. Se päätös vain piti tehdä ja sen piti olla niin vahva, että se kantoi yli sen univelansumuisen yh-viikonkin yli, kun mies oli työreissussa, itse oli sairaana ja kotona se 1,5-vuotias pysähtymätön taapero, joka herätti kuumeisen äidin neljä kertaa yössä (jälkeenpäin ajatellen en muista tuostakaan horror-viikosta oikeastaan mitään muuta kuin sen massiivisen epätoivon……..).

Nyt sitten ehkä väsyttää liikaa, ehkä ei vaan jaksa, ehkä oon vaan saamaton läski luuseri, mutta en vaan vielä ole valmis keskittymään omiin syömisiini tarpeeksi. Teen sen mitä automaatiolla tulee – ruokailurytmi, kaksi lämmintä ateriaa, treenit – ja loppuskarppaaminen saa nyt odottaa. Näin ei paino nouse, jos ei putoakaan.

Kaikkea hyvää ja vähän ymmärrystä toisten elämäntilanteita kohtaan 🙂

Hyvä anna! Kyllä me pystytään tähän.

Lapset aloitti hoidon viime viikolla ja äiti palasi kouluun ja aloitti taas vanhat rutiinit -ja nappasi enterorokon mukaansa ja on ihan pelit seis. Olen silti saanut ruokavalion pysymään. Makroja olen pyörittänyt, mutta herkkuihin en Pepsiä ja muutamia mulpereita lukuunottamatta ole langennut. Koitan tehdä tätä nyt ilman stressiä, edes alkupainoa en ottanut, mitat vain. Nyt yritän levätä tämän taudin pois ja sitten treenien kimppuun. Olen nauttinut koulusta äärettömästi! Osa itseä alkaa tulla takaisin. ☺

Vaikeaa on. Mä olen jo kohta vuoden syönyt aika lailla gluteenittomille ja maidottomalla, aloitin imetysdieettinä ja olen jatkanut. Mutta ei se mulla olen auttanut ja epäilen että imetys sekä yövalvomiset nyt vaan jumittua kroppaa. Mut mä en ole ihan nou nou vaan joskus käytän maitoa kahviin ja syön leipää, jossa on gluteenia (pääasiassa mä syön noita 100% kauraa- leipiä). Treenit kulkee vaihtelevasti, ja tuntuu että joka ikinen kerta kun pääsee vauhtiin, iskee takapakkia. Viime viikon olin vauvan kanssa Tyksissä ja siellä kun ei vanhemmalle osastolla tarjota ruokaa niin joutui sitten syömään mitä sattui (mitä mies sinne mulle toi). Ja just olin saanut kunnon herkkulakon käyntiin. Ei ole helppoa ei, olen tosi iloinen sun puolesta ja toivon että itse jaksan joku päivä taas skarpata enemmän.

Hei!
Tsemppiä Alkuun 🙂 Maailma ei pariin desiin jätskiä kaadu. Mutta kokeileppa jätskinä tätä: 1 banaani paloina pakastettuna, sekaan n 0,5-1 rkl maapähkinävoita ja sekaisin sauvasekoittimella. Aivan kuin jätskiä, ehkä jopa parempaa. Joskus heitän sekaan mustikoita tai mansikkaa, tai pikkasen vanijaheraa. Mutta ihanaa on 🙂

Ihan hyvin kokonaisuudessaan on mennyt 🙂 Muutamana päivänä olen syönyt sokerisuklaata, vaikka tarkoitus oli lopettaa mokoma turha sokerin mättäminen kokonaan. Onneksi kuitenkin ihan kohtuudella mennyt eikä ole tullut levyllistä syötyä yhdeltä istumalta. Luulen, että suuremmilta morkkiksilta vältyn, koska liikuntapuolella on sitten taas mennyt todella hyvin 🙂 Tsemppiä!!

Näytät kauniilta ja aina niin onnelliselta! Ihana paita, sopii sulle ku nenä päähän! 🙂

Ihana Anna, ja pirteä huppari! Heräsin ton sun kirjotuksen aikana kahteen asiaan: mäkin taidan viedä vaa’an ullakolle, ja unohtaa sen sinne. Vihaan numeroiden tuijottamista! Olen nyt reilun kuukauden verran liikkunut taas paljon, ja syön myös kohtuullisen hyvin. Vaaka näyttää vain numeroita, kyllä oma olo (ja vaatteet) kielii kun muutosta on tapahtunut. 🙂

Ja sitten! Noi polvivaivat! Mulla on ollu nyt kaks kuukautta ihmeellistä (ja kovaa) särkyä polvissa. Oon jo miettiny oonko saanu reuman, sitä kun suvussa on yhdellä jos toisella. Nyt innostit muakin kokeilemaan maidotonta ruokavaliota. Tosin en oikeasti ole siitä yhtään innoissani. Pikemminkin kauhistelen koko asiaa. Pitää muuttaa monta juttua ruokavaliossa. Mutta enköhän selviä! 🙂

Tsemppiä jatkoonkin! Olet ihana! 🙂

Miten tuo Alku-valmennus toimii, kannattaako enää kesken liittyä vai odottaa uutta ryhmää?

Mä en oikein osaa vastata. Laita sinne sähköpostia ja kysy? 🙂 Varmasti osaavat suositella miten kannattaisi tehdä! =)

Mulla oli päivittäistä päänsärkyä viime syksynä sd simplen aikana. Yleensä alkoi aina iltapäivällä. Luin sit jostain et saattaa johtua suolan puutteesta. Otin tavaksi laittaa muutaman ruususuolakiteen suuhun kun päätä alkoi särkeä tai joskus jo aamulla. Toimi!

Kommentit on suljettu.