Oon harrastanut keittiöpsykologiaa ja vuoropuhelua itseni kanssa nyt erityisesti muutaman viikon. Kaikki lähti kaiketi siitä Älä laihduta -päivästä ja siitä että juuri silloin mulla oli hankaluuksia muistaa miksi itse halusinkaan laihtua. Nopeasti laskemaan lähtenyt paino ja kilopäivitykset blogiin kohtasivat haastajansa, sen flown katoamisen. Kun suurin turvotus oli lähtenyt ja jokunen vanha housukin mahtui jalkaan niin se hetkellinen tyytyväisyyden tunne yhdessä hyvän itseluottamuksen kanssa sai mut katsomaan peiliin – Jos vain tyytyisinkin rakastamaan itseäni näin? Mähän olen ihan ookoo just näin, eikä mun elämässä oo mitään mitä muuttaisin.
Koin että kirjoittaminen laihduttamisesta ja itsensä hyväksymisestä on aivan järjetön paradoksi. Silloin siis näennäisesti looginen väite johtaa järjenvastaiseen tilanteeseen. Rakastan itseäni näin mutta seuraavalla viikolla haluankin mahtua pienempään farkkukokoon. Onko koko naiseus ja meidän ajatuksenjuoksu jatkuva paradoksi jossa loogisen rytmin luo vain se epälogiikka kummalla jalalla herää? Miten voi olla niin vaikea päättää että on ihan hyvä näin MUTTA.
Tuskaa ei helpota ranskalainen paradoksi jonka arvoitus on miksi Euroopan maista juuri Ranskassa on vähiten sydänsairauksia vaikka tutkimuksissa tyydyttyneiden rasvojen käyttö on suurinta. Aiheesta kirjoitti mm. Helsingin Sanomat mielenkiintoisen artikkelin reilu viikko takaperin. Postauksen otsikko sen sijaan on ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin sanoja. ”Mitä enemmän ihminen kontrolloi ja stressaa syömisiään, sitä enemmän luontainen nälän säätely menee pieleen. On paradoksi, että ihminen joka pyrkii syömään vähemmän, syökin enemmän kuin olisi tarpeen” hän kirjoittaa.
Borgin mielestä syömisestä pitäisi riisua kaikki ”ajatushärpäkkeet” ja syödä sen verran kuin haluaa hyvällä mielellä. Laihduttajan on lähes mahdoton ymmärtää, että laihtuminen ei vaadi kyttäämistä tai ruoan syömistä määrällisesti vähemmän.
– Toki ne nopeuttavat laihtumista, mutta koska ne sekoittavat nälänhallinnan, painon takaisinnousu on liki taattua – myös lihominen myöhemmin on todennäköisempää, Borg sanoo.
Borgin mielestä taustalla on yksinkertaista psykologiaa: kun stressaat syömisestä, ajatus oikeasta nälästä ja kylläisyydestä ei mahdu enää päähän.
– Oikeaa nälän kohtaa ei enää silloin tunnista ja syöminen alkaa liian myöhään. Myös viesti kylläisyydestä tulee silloin vasta täytenä vatsana.
Oikein olisi, että aivot lähettäisivät viestin, ettei enää tee mieli syödä. Se olisi paljon aikaisempi viesti kuin täysi vatsa.
Kun Borg neuvoo omia asiakkaitaan ottamaan rennosti ja syömään sen verran kuin mieli tekee, suurin osa kauhistuu.
– Silti se on ainoa oikea tie. Kieltäymysten kautta ei tuloksia saa.
Moni yllättyy, kuinka aikaisempaa rennommin ottamalla löytää uusia tuntemuksia – ja kuinka vähempi syöminen yhtäkkiä riittää. ILTALEHTI
Mutta miten olla yrittämättä kun yrittää olla yrittämättä? Tiedän toisenkin paikan jossa se sanotaan usein. Lapseton lapsenyrittäjä saa kerta toisensa jälkeen kehoituksen lopettaa yrittämisen vaikka hän pyrkii siihen kaiken aikaa. Pitääkö luopua toivosta, antaa olla ja tuntea se tuska ettei tulosta koskaan ole eikä tule? Millä tavalla painonsa kanssa kamppailija saa vapautuksen muutaman kilon tiristämisestä kerta toisensa jälkeen? Ja miten siitä selviää kun kirjottaa aiheesta blogia? On aina joku joka odottaa inspiraatiota omaan projektiinsa sillä vain harva meistä on aina vartaloonsa tyytyväinen.
Ajatuksia?
22 vastausta aiheeseen “Ihminen joka pyrkii syömään vähemmän, syökin enemmän”
Kyllähän Borgin kirja ”rentoa painonhallintaa” on ehdottomasti mulle laihduttajan raamattu tietyllä tavalla. Mutta on tilanteita, kuten omani, että se vuosien jojoilu on rikkonut kropan tosi pahasti, kakkostyypin diabetes kolkuttelee ovia (vaikka olen liikkunut paljon viimeiset 10-15 vuotta) niin kyllä siinä on ihmettelemistä. Mä tykkäsin kun sulla siinä kolmannen raskauden alkuvaiheessa oli niitä voimailujuttuj ja intoa sinne suuntaan, itselläkin on tavallaan eniten se haave olla voimakas ja lihaksikas, rasvanpoltto tulee aikana toivottavasti sivutuotteena ja jos ei tule niin olkoon tulematta. Silti se tavoite ei poista sitä, että pitäisi oppia syömään hyvin ja monipuolisesti koska liikkuja nyt vaan tarvitsee ravintoa oli sitä läskiä tai sitten ei.
Mulla on nyt alkanut levitä käsiin se raskaudenaikaisen ruokavalion (erittäin tiukka karppausdieetti diabeteksen vuoksi) tiukkuus, kyllä entinen syömishäiriöinen tunnistaa ne ajatukset. Onneks ei tullut raskauskiloja nyt on pysynyt samassa joten toivoa on. Ootko omannut muuten, että kolmannesta raskaudesta toipuminen on hidasta? Olin just jälkitarkastuksessa ja valitin kun en pääse sängystä ilman vauhtia ylös ja sitä toista typerää vaivaa… Lääkäri totes tyynesti, että kolmannen jälkeen se toipuminen on hidasta:/ lähinnä se harmittaa, että estää liikkumasta monelle itselle mieluisalla tavalla. Voi armoa:) Annetaan armoa itsellemme, siitäkin ettei koko ajan ole laihdutus ykkösprioriteetilla!
T. Iiris
http://aitikuosiin.blogspot.com
Mäkin tykkäsin siitä voimailusta ja siinä tosiaan treenin tarkoitus oli enemmän tuloksissa kuin ulkonäöllisissä seikoissa joten se oli omalla tavallaan rentoa aikaa 🙂 Nyt on vaan painoa niin paljon, ettei polvet kestä mitään sen tyyppistä.
Oon huomannut tuon. Olin kahdesta aiemmasta raskaudesta jo tähän mennessä tiputtanut raskauskilot! Nyt on vielä vaikka kuinka vaikka sama aika on mennyt.
Hyviä kysymyksiä. Pohdinnasta tulee mieleen Tommy Helstenin klassikkokirja: Saat sen mistä luovut. ajatuksena mielenkiintoinen mutta toimiiko käytännössä juuri tuon mainitsemasi paradoksin takia.
Jos laihduttaisin, aloittaisin ehkä siitä, että heittäisin vaa’an roskiin ja mittaisin edistymistäni konkreettisten tekojen kautta. Jos tavoite olisi esim. ruokaremontti, lähtisin siitä, mitä pitää syödä enemmän (kasviksia) ja en miettisi niinkään sitä, mitä ei saa syödä.
Ja olisiko helpompaa, jos syömisten korjaamisen motiivina olisi joku muu tavoite, kuin laihtuminen? Vaikkapa energisempi olo ja paremmin toimiva elimistö. Vai onko ne liian abstrakteja tavoitteita? En osaa sanoa.
Näitä on tullut pohdittua joskus paljonkin. Mitään tyhjentävää vastausta en ole kyllä keksinyt. Mutta Patrikilla on hyviä ajatuksia kyllä myös.
Tunnen itseni nyt hölmöksi kun en ole lukenut tuota kirjaa mutta pitää nyt ottaa lukulistalle 🙂 Kiitos vinkistä!
En tiedä oliko sun kommentissa pohdintaa yleisesti vai vaan minulle? Mähän kirjoittelin kyllä mun motiiveista ja koin itse, että niissä suurin osa oli juuri sellaisia että miksi elämäntapamuutosta teen niin se on juuri sitä, että haluan voida paremmin. Kaipaan aikaa mun polvia ei särje ja jaksan juosta kevyesti jonkun matkaa jne. Eli en koskaan tarkoittanut että itse tarkoitus on laihtuminen vaan se kun olin keveämpi niin silloin nuo asiat ei vaivanneet 🙂
Haluaisin juuri herätellä lukijoita pohtimaan asiaa omalta kannaltaan ja myös teidän kokemuksia aiheesta! 🙂 Ei siis vain kirjoittajan ulkonäköpaineista 🙂 Ihan yleisenä ilmiönä keskustella siitä, että miten he kokee asian jotka on vuosia yrittäneet syödä vähemmän, mutta tulos ei ole sen mukainen.
Juu, siis yleisellä tasolla vaan pohdin asiaa ja noita teemoja, mitä käsittelet kirjoituksessasi. Sulla on tosi hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa näissä postauksissa.
Helstenin kirja on kiinnostavaa pohdintaa mutta en tiedä meneekö se oikeasti aina niin, että saa sen mistä luopuu. Itse olen esim. luopunut laihduttamisesta ja vaa’asta mutta en ole silti saavuttanut normaalipainoa, enkä koe sitä niin tarpeelliseksikaan enää.
Mutta ehkä jonkunlainen mielen tasapaino asian kanssa on silti tullut. Ainakin se, etten käytä aikaa siihen negatiiviseen kilojen vatvomiseen, mitä tein ihan liikaa joskus vuosia sitten.
Mä oon niin huomannut tämän laihduttajan paradoksin! Useamman vuoden ”laihdutin” koko ajan, niin että välillä paino putosi, mutta tuli sitten aina takasin korkojen kera. Katsoin syömisiä tarkkaan ja jos lipsahdus tuli, hirveä soimaus seurasi perässä!
Nyt oon reilu puol vuotta elänyt mentaliteetilla ”syö mitä vain milloin vain” ja hupsista vaan on se paino tippunut useamman kilon tasaista vauhtia, vaikka tuntuu että syön paljon reippaammin kuin ennen.
Tää on kyllä aivan kummallista, mutta ikilaihduttajaksi en enää palaa 🙂
Tuota mä omassa toiminnassani juuri karsastan ja pelkään että jos nyt kovin ”tsemppaan” niin se ei kestä ja oon juuri se ikilaihduttaja 🙁 Niin mälsää. Oon oikeasti onnellinen sun puolesta ja on ihana kuulla, että joku on päässyt tuosta kierteestä! Jee! Sille iso käsi! 🙂
Hah, toi Borgin teksti oli kuin suoraan mun omasta päästä! Ja tämä oli ensimmäinen kerta kun tuon kuulin jonkun toisen lausumana. Mulla ei ole elämä ollut ruokailuiden kanssa koskaan niin helppoa kuin nyt. En punnaa mitään enkä kiellä itseltäni mitään. Paino on pysynyt kuta kuinkin samassa viimeiset kaksi vuotta, joskin kroppa on muuttunut silti koko ajan. Parempaan suuntaan onneksi!
Mulla ruuasta, painosta ja kropasta stressaaminen loppui kun aloitin crossfitin, liputan siis isosti voimailun harrastamisen puolesta sullekin! On niin paljon helpompaa olla ja elää kun voi keskittyä pelkästään tuloksiin, ei ulkonäköön. Uskon, että syömisen ja painonhallinta parani juuri sen vuoksi, että iso stressitekijä (ulkonäkökeskeisyys) poistui elämästä. Nykyään on todella helppoa kikkailla ruokien kanssa. Jos turvottaa niin sit vaan vähän tarkempaa syyniä, edelleen ilman ruokavaakaa. Musta on ihanaa kun voi oikeasti syödä paljon eikä koskaan ole hirveä nälkä. Kun treenaa kovaa niin voi syödä ihan huoletta!
Ehkä joudun myös kirjoittamaan aiheesta 🙂 Hyvä postaus!
Ihanaa et heräsi ajatuksia ja kommentoit! On ihan mahtava lukea tästä kun on seurannut sun taipaletta mutta nyt tavallaan sen hoksaa. Sulla kävi juuri niin et kun vähiten mietit ulkonäköä niin hommasta tuli iisiä syömisen kanssa. Miten mahtavaa!? 🙂
Kiitos linkkauksesta! Hyvä postaus sullakin!
[…] blogivapaa päivä, mutta niin vain kävi että lueskelin Annan mielettömän hyvän postauksen Ihminen joka pyrkii syömään vähemmän, syökin enemmän ja inspiraatio iski. Mä olen elämäni aikana vetänyt dieetin jos toisenkin ja stressannut […]
Jonnan kommentti oli loistava,
Ja muutenkin säännöllinen liikunta on se kaiken a ja o.itsellä takana viisi raskautta ja aina on paino palannut samaan stressaamatta kunhan vaan liikunta on mukana kehissä.aineenvaihdunta tykkää säännöllisestä syömisestä ja siitä liikunnasta,musta se on aina ollut kovin yksinkertaista.
Samaa mieltä! Tosin just kaikille se ei ole yksinkertaista vaan jotenkin todella vaikeaa. Vaikka olisi se liikuntakin mukana? Ainakin mitä olen vierestä seurannut ystäviäni. Mut hyviä pointteja! Liikunta ja kaiken kaikkiaan se et tekee puhtaasti tekemisen ilosta eikä ulkonäkösyistä, on varmasti ihan avainasemassa 🙂
Moi Anna! Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos siitä! Täytyykin tarkemmin perehtyä noihin Borgin teksteihin.
Mä omalta kohdaltani uskoisin, että näin tämä asia varmasti menee. Kun hyväksyy itsensä ja kilonsa, eikä kiellä itseltään mitään, niin alkaa alitajuisesti tehdä niitä terveellisempiä valintoja. Tämä sitten johtaa sellaiseen vaivihkaiseen painon putoamiseen.
Olen pitkän tien käynyt oman painotaisteluni kanssa ja nyt, vasta 42-vuotiaana, olen luopunut kaikista tavoitevaatteistani. Ensisijainen pyrkimykseni onkin hyvä ja terve olo. En kiellä itseltäni mitään, mutta yritän lisätä ruokavaliooni enemmän kasviksia ja muuta terveellisempää.
Pääsin jo hyvään rytmiin hyötyliikunnan kanssa, osa työmatkasta kävellen, mutta yllättäen loma sotki suunnitelmat. Nyt on loma loppu ja huomenna aloitan taas.
Eli aion olla hyvä ja salliva itseäni kohtaan ja rakastaa itseäni sellaisena kuin olen.
Näinhän se on et useilla menee koko aikuisikä tässä kierteessä et millon on hyvä ja millon ei ja paino jojoilee sen sisällä.
Kaikkea hyvää sulle kevääseen! Viisaita ajatuksia <3
Voi Anna, aivan samoja ajatuksia täällä! Minulla pudotettavaa on vuosi toisensa jälkeen se 5-7 kg ja tiukassa muuten istuu. Olen varma, että Borgin jutut olisivat ratkaisu minunkin surkeaan laihdutusmenestykseen, mutta olen juurikin tuon paradoksin äärellä, enkä tiedä mitenpäin saisin rennon syömisen omaan elämääni. Tuntuu, että jos nyt ”laihduttaessani” paino pysyy samassa (vaikka sen kyllä pitäisi pudota), mitä tapahtuisikaan, jos söisinkin aivan rennosti. Pompsahtaisiko paino samantien monta pykälää ylemmäksi? Ennen jo joulua kolkuttelin jo tavoitettani ja ajattelin, ettei ikinä enää lähtölukemiin, mutta täällä ollaan.
Et todellakaan ole yksin! Tuo on ihan oikeasti todella monelle tuttua! Borg sanoikin jotain että ajatuksena tuo on pelottava mutta toimii kun vain uskoo ja lähtee toteuttamaan 🙂
Minä olen ollut lapsesta asti pullea ja syönyt lähes rajattomasti. Itse asiassa on ihme, etten ole ollut oikein lihava koskaan. Murrosiän aikana aloin laihduttaa rajoittamalla iltasyömisiäni. Se toimi kumma kyllä oikein hyvin. Opiskeluaikoina rupesin käymään kuntosalilla ja painoa alkoi tulla kilo vuodessa. Lihaksia! Olin opiskeluaikojen jälkeen samoissa mitoissa kuin niiden alkaessa vaikka painoa oli tullut enemmän. Kaikki oli hyvin. Ei mennyt kuitenkaan kauan kuin työelämään astumisen jälkeen sairastuin masennukseen. Aloin syödä pahaan olooni. Paino alkoi nousta ja oli entistä kurjempi olo. Pitkään en tietenkään jaksanut tehdä asialle mitään. Sitten aloin opiskella kaikkea mahdollista painonpudottamisesta. Kiloklubi ja Patrik Borgin rento painonhallinta tulivat tutuiksi. Tein oikeastaan vain yhden muutoksen: ryhdyin syömään mahdollisimman terveellistä ruokaa. En kieltänyt mitään itseltäni. Söin silloin kun teki mieli ja sitä mitä teki mieli. Kumma kyllä, mieli alkoi haluta useimmiten terveellistä ruokaa. Jossain vaiheessa huomasin, että en enää pystynyt syömään koko levyä suklaata vaan 1-2 palaa riitti. En ymmärrä vieläkään, miten se on mahdollista.
Laihtua voi ilman laihduttamista. Minulta kului varmaan 5 vuotta 15 kilon pudottamiseen, mutta ainakin se on pysyvää. Kunpa voisin jotenkin järkevämmin selittää, mitä pääni sisällä tapahtui, mutta en valitettavasti osaa. Sen vain tiedän, että Patrik Borg on oikeassa. Rento painonhallinta toimii ja muutti minun elämäni ainakin painonhallinnan osalta.
Kun rakastaa itseään sellaisena kuin on, tulee itseään kohdeltua hyvin. Minä kohtelen itseäni hyvin antamalla keholleni ravinteikasta ruokaa ja liikkumalla. Suklaa, jäätelö tai muut herkut eivät ole keholle hemmottelua.
Hyvä kirjoitus jälleen! Kirjoitit juuri siitä aihepiiristä, mitä itsekin olen miettinyt viimeisten viikon aikana. Nyt kun lopetin dieettaamisen ja erikoisruokavaliot ja ruokien proteiinimäärien vahtaamisen, on olo ollut todella vapautunut. Ja mikä olennaisinta, olen huomaamattani syönyt vähemmän kuin normaalisti. Kun ruoka ei ole koko ajan ajatuksissa, saattaa yhtäkkiä kulua tunteja, ennen kuin huomaan ajattelevani ruokaa ja sitä, että olenko nälkäinen. Aiemmin kun olin nälkäinen lähes koko ajan =)
No, sitä en sitten tiedä, olisiko tästä laihdutusmetodiksi, mutta ainakin ylläpitovaiheeseen sopii. Hyviä pointteja kyllä noilla aiemmilla kommentoijilla, eli saattaisi näin onnistua laihtuminenkin. Miten ihanan kuuloista – laihtuminen ilman laihduttamista!
Miten ikinä teetkin, niin muista että olet UPEA joka tapauksessa. Tsemppiä sinulle!
Hyvä ja tärkeä aihe! Itse allekirjoitan myös tuon, että mikäli ruoka ei ole päällimmäisenä mielessä niin tulee syötyä vähemmän. Ja että on parempi lisätä enemmän terveellistä (ja hyvää!) syötävää kuin ajatella syömistä kieltolistojen kautta. Ainakin itselläni olen huomannut juuri tuon minkä Christinakin: Kun syö enimmäkseen terveellisiä asioita, niin keho myös alkaa toivoa enimmäkseen niitä.
Patrik Borg on minulle sellainen tyyppi, jonka mielipiteisiin painonhallinnasta luotan eniten. Borgilta olen saanut sen ohjenuoran, että paino voi pudota ilman laihduttamista. Eli ei kannata laihduttaa sellaisilla tavoilla, mitä ei tahdo loppuelämäänsä tehdä. Itse olen nyt laihtunut 3-4 kiloa tänä vuonna vain sillä, että olen syönyt ravinteikkaampaa ruokaa. Mitään määriä tai muita en ole kontrolloinut. Herkkuja olen syönyt silloin kun on tuntunut siltä, mutta ajatuksena se että haluan lopettaa ennen kuin tulee fyysisesti paha olo. Herkut eivät ole hyväksi kuin mielelle, enkä halua oloni olevan huono mässäilyn takia. Ennen söin suklaalevyn kerralla helposti, nyt suklaapatukka riittää.
Samalla itselleni ristiriitaista on se, että olen Kiloklubin käyttäjä ja siellä näkee monenlaista laihduttajaa. Joihinkin verrattuna tunnen itseni hitaaksi ja laiskaksi. On vaikeaa olla vertaamatta itseään muihin tai ajattelematta, että jonkinlainen dieetti tai itsekurin kasvattaminen toisi minut nopeammin tavoitteeseeni. Kärsivällisyys on hankalaa, mutta uskon sen palkitsevan lopuksi. Itse keskityn kilomäärän sijasta enemmän sellaisiin asioihin joita voin hallita: Esimerkiksi puolet kasviksia/hedelmiä/marjoja jokaisella aterialla on helppoa mitata ja ajan mittaan myös hoikistaa. Painon muutoksia kun ei voi tarkkaan kontrolloida.
[…] kirjoitti tästä samasta aihepiiristä hyvän, ajatuksia herättävän kirjoituksen. Kommenteissa nousi esille muutama seikka, jotka ovat huomionarvoisia. Kysymys on siis siitä, […]
No jopas jotakin, itsekin valmistelin vikkonloppuna tekstiä siitä, miten ihmiset (yleensä naiset) jotka on ihan elämäntapadieettaajia, ovat kuitenkin aika vatsakkaita. Aina vaan kehotetaan syömään pienempiä ja pienempiä annoksia ja syömään kevyemmin, mutta silti vyötäröllä on jenkkakahvat tai vararengas. Enkä kritisoi muita, sillä mäkin olen yrittänyt nipottaa vuosia ruokavalioiden kanssa ja vasta nyt olen saanut vyötärön mitan niukin naukin terveellisen puolelle kun lakkasin nipottamasta ja rupesin syömään kunnolla ja liikkumaan jonkunlaisen suunnitelman mukaan.
Kommentoin vanhaa postausta, mutta aihe lienee aina ajankohtainen ainakin jollekulle.
Minusta tämä Patrik Borgin viitoittama rennon painonhallinnan tie on juuri se, jota kannattaa seurata. Itse olen järkeistänyt syömiseni näiden oppien mukaan, minkä myötä painoni putosi noin vuoden aikana yli kymmenen kiloa ja sen jälkeen ollaan oltu samassa painossa kohta kolme vuotta. Ja huom., siis päivääkään varsinaisesti laihduttamatta. Enkä suostu laihduttamalla laihduttamaan enää ikinä, jos se itsestäni on kiinni.
Patrikin sanoma ei mielestäni kuitenkaan ole, että voisi syödä mitä sattuu milloin sattuu tai että syömiseen ei voisi tai pitäisi liittää mitään tavoitteita. Ne tavoitteet vain ovat jotain aivan muuta kuin syömisen vähentäminen tai rajoittaminen. Ne liittyvät enemmänkin siihen, mitä ruokavalioon ja syömiseen pitäisi LISÄTÄ kuin ottaa pois. Eli otetaan tavoitteeksi mm. syödä enemmän kasviksia ja pitää tietystä ruokarytmistä kiinni (kunnon ateriat: aamupalat, lounaat jne.). Jos sitten näiden ns. järkevien syömisten lisäksi tekee mieli syödä muutakin, niin siitä vain. Tärkeintä on keskittyä siihen, että syö AINAKIN ne oikeat asiat riittävissä määrin sopiviin aikoihin.
Näin siksi, että ravitsemuksen fysiologia (ja psykologiakin) menee pitkällä tähtäimellä niin, että kun elimistö saa tarvitsemansa, ”selittämättömät” ruokahimotukset vähenevät ja sitä myötä kokonaisenergiansaanti tasoittuu ja paino hakeutuu kohti suotuisia lukemia. Himotusten taustalla on usein ihan fysiologiset syyt. Eli painon muuttuminen tulee tässä kuin sivuvaikutuksena, siihen ei tarvitse tai edes kannata keskittyä.
Vielä painotettava sitä, että oikeasti kasvisten syömisten lisääminen on tutkitusti eniten painonhallintaan vaikuttava asia, se vaikuttaa _enemmän_kuin_liikunta! Jota taas pidän muista syistä tärkeänä, ja auttaahan se painonhallinnassakin mutta enemmän lihomista ehkäisevänä kuin painoa pudottavana tekijänä. Liikkua kannattaisikin muista syistä kuin painonpudotusmielessä, koska se on omiaan viemään liikkumisesta kaiken ilon.
Näiden näkemysten takana on muuten tiede ja tutkimus, eli kyse ei ole mistään yhden miehen missiosta tai mielipiteestä. Nykyäänhän paljon korostetaan yksilöllisyyttä ja omien tuntemusten seuraamista, mutta ainakin itse arvostan edelleen tieteellisiä perusteita.
Patrik Borg on julkaissut aiheesta monta hyvää kirjaa, mutta myös tällä videolla sanotaan kaikki olennainen:
https://www.youtube.com/watch?v=yZSLN1SIYKY
Lisäksi Patrikin juttuja voi lukea Pöperöproffa-blogista – tosin jos kaipaa selkeitä kiteytyksiä niin kannattaa ehkä aloittaa noista muista: http://patrikborg.blogspot.fi/
Pyydän anteeksi jos tämä kuulosti paasaukselta, mutta Borgin juttuihin tutustuminen on vain ollut itselleni niin silmiä avaavaa – ja uuttakin. Helposti tulee ajateltua – ja itsekin ajattelin – että ”tiedän kyllä mitä mun pitäisi tehdä laihtuakseni, mutta en vain saa sitä aikaiseksi”. No, enpä lopulta tiennytkään. Siksi ajattelisin, että tämä tieto voisi olla muillekin jakamisen arvoista. 🙂