Kategoriat
Yleinen

Kandiaihe keksitty

SAMSUNG CSC

Huomenna maanantaina meillä alkaa yliopistolla periodien välinen väli-/tenttiviikko. Mulla itselläni olisi yksi tentti mutta muuten kurssit jatkuvat jouluun saakka, joten tuon yhden tentin pääsen tekemään vasta uusintapäivässä.

Tällä hetkellä teen kirjallisia töitä ja tehtäviä minkä ehdin, sillä koko vuosi on todella täynnä kursseja. Poden hieman huonoa omatuntoa siitä, että olen lähdössä reissuun mutta toisaalta jos en sen vuoksi lähtisi, oikeaa aikaa tulisi tuskin koskaan. Nyt kaikki on suhteellisen rauhallisella mallilla ja olen tehnyt järjestelyjä että miehellä on apuja kun olen poissa. Huomenna nimittäin starttaa lentokone kohti Madridia ja Espanjaa, jossa äitini on kuukauden kestävällä työmatkalla joten hän on siellä matkaseuranani.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Eilen kävin Oopperassa ystäväni kanssa ja ohjelmassa oli Figaron häät, missä on Mozartin musiikki. Esitys oli aivan loistava, juonihan on todella hauska ja oopperalaulajat olivat upeita. Nautin kovasti ja kuvat ovat otettu kotona juuri ennen lähtöä.

SAMSUNG CSC

Nyt odotan vielä vahvistusta, että asia on kunnossa mutta olen todella innoissani siitä, että sain keksittyä ihan mielettömän aiheen kandidaatin tutkielmaan sekä juuri sen ohjaajan jonka haluan työlleni. Ihan tarkkaa otsikkoa ei vielä ole, mutta se tulee käsittelemään kylläisyyttä (feeling of fullness; hormones, quality of food (amino acid consistency), health claims in EU). Toivottavasti saan siunauksen tälle eikä aihetta tarvitse vaihtaa! Pureutuisin todella mielelläni kylläisyyteen ja uusimpiin tutkimuksiin sen saralla. Mulla melkein sormet syyhyää, että pääsisin jo kirjoittamaan. Kandikurssi alkaa sitten viikon kuluttua, jei!

7 vastausta aiheeseen “Kandiaihe keksitty”

Mielenkiintoinen aihe. Toivottavasti menee läpi ja pääsemme joskus myös täällä kuulemaan aiheesta lisää.

Mukavaa ja rentouttavaa reissua! 🙂

Minusta myös ja voin kirjoitella kyllä jos nyt vain saan siitä tehdä. Kiitos paljon, kyllä täällä on reissua odotettu!

Toivotaan! 🙂 Ja kiitti, aivan ihanaa kyllä lähteä. Huomenna varmasti koneessa on jo fiilis katossa <3

Hei Anna! Olen blogisi pitkäaikainen lukija. Pakko sanoa että ihailen kuinka sinnikäs ja aikaansaava nainen olet. Olet oikea motivaattori <3

Kommentit on suljettu.