Kategoriat
Uncategorized

Keveä kesäfiilis tuntuu hyvältä

Kaupungissa taas

Me palattiin mökiltä kotiin sunnuntai-iltana ja vaikka maalla on mukavaa, on kaupunkiin tulo aina yhtä ihanaa. Oma kahvimuki, rakkaat hoodit ja helposti rullaava arki ovat kotona parasta. Tuntuu, että mulla on ollut pitkästä aikaa tilaa hengittää. Viimeinen vuosi yliopistolla on ollut raskas ja paikkaan tuota väsymystä edelleen. Hetkittäin mielen päälle palaa ahdistus ei-vielä-valmiista gradusta mutta olen yrittänyt antaa itselleni luvan nauttia myös kesästä lasten kanssa. Olisi kurjaa stressata ihan koko kesä ja potea huonoa omatuntoa niin, että siitä kärsisi myös muu perhe. Heillä on nyt loma ja työtä voi hyvin kirjoitella nyt hitaammalla tahdilla ja jatkaa loman jälkeen täydellä höyryllä.

Oma itseni

Se mistä mainitsin aiemmin eli keveä olo tuntuu ihan luissa ja ytimissä. En tiedä mistä tuo tunne kumpuaa mutta esimerkiksi blogin kanssa koen, että kirjoitettavaa riitää ja mieleen kumpuaa kokoajan ideoita. Olen käynyt vähän pidemmillä kävelyillä ja muutenkin muistanut asioita joista mulle tulee hyvä olo. Korkea stressitaso oli vienyt tunteista sen mukavan skaalan jotenkin paljon pienemmäksi ja huomaan kesän tekevän hyvää. Akut täyttyy taas ja tunnen olevani oma itseni ja se jos mikä on parasta, kukaan muu kun en voi olla!

2 vastausta aiheeseen “Keveä kesäfiilis tuntuu hyvältä”

Ihana kuulla❤️ Täälläkin vierellään ekan lomapäivän aamua ja tuo fiilis tavoitteena…

Oikein ihanaa lomaa sulle ja toivottavasti pääset myös rentoutumaan! <3

Kommentit on suljettu.