Kategoriat
Yleinen

Kuka ostaa vaatteita Lidlistä?

SAMSUNG CSC

Mulla on ollut niin hyvä fiilis kun naapurin rouva raahas mut lenkille. Mun fyysinen kunto on rapistunut entisestään nyt syksyn aikana kun oon käynyt koulussa. Iltaisin ei ole ollut paukkuja enää salille ja meidän Amoksella on ollut rytmi ihan hassu koko lokakuun. Yöunet on olleet todella katkonaisia, kun yökukkuja iskee ja haluaa valvoa. Tämä on saanut mun päänsäryn aivan uusiin ulottuvuuksiin 🙁 Miehen kysyessä mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi vastasin että en mitään tavaraa, haluaisin vaan nukkua.

SAMSUNG CSC

Lenkille raahautuminen kuitenkin piristi ja ymmärrän sen, että joskus kannattaisi vaan lähteä vaikka ei jaksa. Sillä hetkellä ajatus tuntuu jopa ylivoimaiselta mutta reippailu jättää hyvän mielen pitkäksi aikaa sen jälkeen. Niin ja suklaata ei tee ihan yhtä paljon mieli lenkin jälkeen 😉 Tänään mulla alkoi aamu ihanalla marjasmoothiella!

SAMSUNG CSC

Illan kauppareissulta mun mukaan tarttui aivan yllättäviä juttuja. Kävin nimittäin Lidlissä ruokaostoksilla kun huomasin sovittelevani siellä talvilenkkeilykamoja, samalla kun mun kärryissä oli jo leggingsit ja neule. Juuri kun menin puhumaan et käytän paljon suomalaisia klassikoita vaatemerkkeinä *itkuhymiö*! Voinen selittää tämän lähiömutsiudellani? 😀 No mutta, tällaisia juttuja hankin. Sporttivaatteissa on todella hyvin heijastimia!

SAMSUNG CSC
nää on tummansiniset jeggingsit vaikka väri ei näy oikein

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Huomenna lähtee lenkkikamat tositoimiin vaikka täytyy todeta, että ei se näkymä täältä kotoakaan huono ole auringonlaskiessa kuten tänään. Taitaa olla kauneimmankin talon paras piirre, oikeaan aikaan osuva maisema <3

SAMSUNG CSC

13 vastausta aiheeseen “Kuka ostaa vaatteita Lidlistä?”

Samanlaiset hanskat ostin! Ja pari muuta juttua 😉 Just mietin kanssa että pitää tehdä noista joku kooste blogiin 😀 Toisaalta voisi kysyä myös, että kuka EI käytä Lidlin urheiluvaatteita – ainakin täältä Joensuusta loppui kaikki muut paitsi pipot ja sukat jo ensimmäisen päivän aikana 😀

Mä olen ostanut paljon vaatteita Lidlistä!! Mm. juoksusukkia, treenicaprit, treenihousut, juoksutakin, toppeja… Laatu on todella hyvä, kun ajattelee että esim. treenihousuista pulitin 7,99€ ja sukat maksoi 2,99€. Ei ole mun ahkerassa käytössä menneet miksikään! 🙂 Ihana tuo neule!!

Hih, viime viikolla shoppailin Lidlistä ihan samoja juttuja! vein vielä astetta pidemmälle ku sä ja varta vasten noita menin hakemaan sieltä 😉 tuo takki oli täällä vain violettina.. Musta väri olisi ollut enempi mun makuun, ja näyttääkin hyvältä. Mutta violetti kelvatkoon. Juoksuhupparin ostin myös, sukkia, pipon ja hanskat. Hanskoista erityismaininta että on kiva kun ne kädessä voi käyttää älypuhelinta! Täältä siis iso plussa ainakin Lidlin urheiluvaatteille, on kivan edullisia ja aivan käyttökamaa 🙂

Siis what, onko toi neule LIDLISTÄ!? Siis aivan … aivan ihana neule, ihanan värinen ja ihanan mallinen ja ja … IHANA. <3 Mä en oikein ikinä tee ostoksia Lidlistä, mutta viimeksi kun sinne eksyin, niin huomasin hypisteleväni jotain muotoon ommeltuja lakanoita. Alle kympin maksoi, mutta jätin sinne ja nyt ehkä harmittaa 😀 Pitääpä suunnata Lidliin… Niin ja eipä nuo jeggingsitkään hulluimmilta näytä 😉

Ite oon ostanut lidlistä paljon vaatteita. Mm. Urheilupaidan ja viimeksi ihanan beigen ponchon. Edullisia ja kivoja vaatteita!! 🙂

Ostan kaikki juoksuvaatteet nykyään vain ja ainoastaan Lidlistä!
Eivät häviä laadussa yhtään ns. merkkikamalle, kestävät kulutusta ja pesua ihan täysin siinä missä muutkin ja ovat edullisia!

Lidlin treenikamppeet on olleet mulla ihan tosi hyvää laatua siihen nähden, että kaikki maksaa aina vaan jonkun reilun vitosen! Alkusyksystä oli pakko hakea ihanat galaksilegginssit ja pitkähihainen ohut huppari. Siitä hupparista tulikin sitten lempivaate nro 1!
Ainut nega noissa tuotteissa on joskus karmea kemikaalihaju kun avaa pakkauksen, mutta on se tähän asti lähtenyt pesussa pois.

Lidlin urheiluvaatteet on ihan parhaita. Nyt piti mennä ostamaan niitä mutta en tiedä onko niitä enää meidän Lidlissä kun en heti mennyt (ehtinyt mennä) silloin kun tarjous oli.

Samoin mä oon ostanut Lidlistä treenivaatteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Lidlin vaatteissa on vaan musta iso kokohaitari, joskus 44 mahtuu päälle joskus ei, varsinkin takit on musta ollut vähän nafteja kokoonsa nähden eli ei ole suurinkaan mahtunut mulle päälle, se selittääkin sen kun suurimmat aina menee ensimmäisenä. Lasten sukat ostan aina Lidlistä, niissä kun on 50% hävikki jo ekan viikon jälkeen.

Joo ja voisin jatkaa vielä, Lidlin ohella musta erätukussa on hyvät vaatteet hinta-laatusuhteeltaan. Olen niiden kuoripuvulla ulkoillut ja polkenut töihin jo 4 vuotta eikä ole mennyt miksikään. Ja puku maksoi varmaan 50-60 euroa. Toisaalta merkkituotteet ei halua rintaansa north ice logoa:)

Nauroin tuossa just, että nyt kotona ollessa viikon kohokohta on Lidlin mainos 😉 Mutta ihan totta, noissa on hinta-laatusuhde tosi kohdallaan ja jos jotain meinaa saada niin ostoksille täytyy rientää ajoissa! Tähän mennessä mun suosikki on ollut joogavaatteista liehukehelmainen ohut neulostakki.

Mä olen ostanut Lidlistä vaikka mitä vaatteita ja muutenkin kodintavaraa, sisustusjuttuja, leluja, kukkia… you name it! Hyvää kamaa ja halvalla. Noi hanskat vaikuttaa todella näppäriltä. Pitääkin mennä tsekkaamaan josko vielä löytyis. Lidlin mainos on vieläkin täällä viikon kohokohta 😀

Mä olen ostanut paljon vaatteita Lidlistä! Erilaisia paitoja, neuleita ja juurikin noita urheiluvaatteita. Hinta-laatusuhde todella kohdillaan! 🙂

Kommentit on suljettu.