Kategoriat
Yleinen

Lisäsenttejä leijonanharjaan

SAMSUNG CSC

Kun vuosia sitten törmäsin termiin erityislapsi, en ymmärtänyt mitä sillä tarkoitettiin. En muista omasta lapsuudestani tällaista sanaa ja sen merkitys tuli minulle tutuksi vasta äitiyden myötä. En kaiketi edelleenkään tiedä mitä kaikkea sillä tarkoitetaan virallisesti mutta minun kokemukseni mukaan se on sana lapsille, jotka tarvitsevat erityistä tukea verrattuna ikäryhmäänsä. Ei sillä, etteikö tavallisesti kehittyvä lapsi ilman haasteita olisi erityinen ja erityisen ihana myöskin. Mehän olemme kaikki erilaisia ja uniikkeja sellaisina kuin olemme ja sen vuoksi erityisiä.

SAMSUNG CSC

Päiväkoti- ja koulumaailmassa termi erityislapsi on kuitenkin käytössä, joten puhun siitä nyt. Erityislapsen piirteet ja tavat tulevat usein esille joko ennemmin tai myöhemmin, riippuen ovatko haasteet ilmiselviä vai vaikeampia hahmottaa. Jokainen lapsi on kuin kasvava tulppaani, maasta ponnistava pieni taimi, joka tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa puhjetakseen kukkaansa. Toisten tie on tavanomainen ja he selviävät suuremmassakin ryhmässä kun taas joku toinen jää jalkoihin. Kun erityislapsi ei saa tarvitsemaansa tukea, hänen koko potentiaalinsa voi jäädä varjoon ilman mahdollisuuksia. On vanhempien ja lähipiirin velvollisuus auttaa häntä saavuttamaan unelmat ja enemmän. Mikään vamma ei ole este sille, etteikö elämää voisi elää täysillä.

SAMSUNG CSC

Omat lapseni ovat sen verran pieniä, että en pääse haastattelemaan ajatuksia lapsen näkökulmasta. Itse arvioisin, että lapset eivät mieti tuon taivaallista sitä, onko kelan papereissa merkintöjä eikä se ole oleellista. Lapseni ovat tavallisia lapsia ja tämä asia on vanhempien työtä. On meidän velvollisuus vanhempina tukea lapsen kasvatustyötä etsimällä siihen tarvittavat työkalut, mikäli niitä tarvitsee tavanomaista enemmän.

Se miksi kirjoitan tästä nyt johtuu siitä, että olen lähiaikoina hoitanut näitä asioita taas enemmän. Mainitsin keväällä aivan jossain sivulauseessa, että olen huolissani nuorimman kehityksestä ja aavistelin jotain. Sain muutamia viikkoja sitten myös päiväkodista samansuuntaista palautetta ja sillä tavalla ajatuksilleni vahvistuksen. Amos on pieni, vasta 1v10kk mutta kun merkit ovat tuttuja niin ne osaa tunnistaa. Haasteita on muutamalla osa-alueella sen verran, että kävimme keskustelemassa neuvolassa niistä. Mitään stigmaa en tästä lapsen harteille halua, vaan kohdata ennemminkin omat pelkoni silmästä silmään. Itseänihän minä siinä suojelen jos en viitsi pyytää tutkimuksia.

SAMSUNG CSC

Mun lapset on mulle rakkainta maailmassa, enkä tiedä miksi aihe on niin kipeä. Kai siksi, että jokainen vanhempi haluaisi lapsellensa sitä parasta, eikä nähdä hänen vaikeuksia, tuskaansa ja turhautumista. Osittain se on myös itsekkyyttä. Mietin miten jaksan kaiken taas uudestaan. Viittoa, piirtää, kerrata ja kerrata. Istua ja analysoida päiväkotikeskusteluissa ja neuvolassa. Koen lapsen jatkuvan arvioinnin ja minun haastattelun muiden toimesta ajoittain hyvin kuormittavana. Kuinka minä riitän lapselle, osaanko?

Itkun seasta löydän silti sen karjuvan emon joka vie asioita eteenpäin ja jaksaa painaa tuulessa. Nähdä lapsen täydellisenä ja ennen kaikkea rakastaa. Ehkä näiden kokemusten myötä entisestä ”kaikkien kasvien tappajasta” on tullut tällainen viherpeukalo ja olen hurahtanut puutarhailuun. Ja jos se on minusta kiinni, saan kyllä jokaisen kukan kukkimaan!

SAMSUNG CSC

Ps. Aiemmasta postauksesta Kyllä meillä viitotaan, pääset myös muihiin aiheitta koskeviin postauksiini mitä olen kirjoittanut.

20 vastausta aiheeseen “Lisäsenttejä leijonanharjaan”

Voi Anna todella kaunis kirjoitus. Itsellänikin on 7-vuotias erityislapsi joka sairastaa lihassairautta. Ja myös mm. Puheentuottossa viivästymää. Olen itsekin paljon pohtinut näitä asioita ja taas on se aika vuodesta kun kartoitetaan tilannetta ja epikriisejä putoilee postilaatikosta, jolloin yleensä tunteet nousee pintaan, kun lukee muiden ( ammattilaisten) arvioita omasta rakkaastaan. Huomenna meillä on käynti Lastenlinnassa, kun nyt vihdoin on selvinnyt lihassairauden tyyppi, jännittää ihan sikana. Pelkään että sittenkin tieto lisää tuskaa. Lapset on kyllä ihania ja vilpittömiä eikä ne turhia murehdi omasta tilanteesta,luulisin. Koulussakin on sujunut ihan kivasti ja poika löytänyt oman paikkansa. Kerran päiväkodista poikaa hakiessani poika kysyi minultä äiti miksi minä en osaa puhua? Silloin ensimmäisen kerran tajusin kuinka ”raadollinen” on myös lastenmaailma. Onneksi puhuttiin asiat halki päiväkodin ja toisen pojan perheen kanssa joka näin oli pojalleni sanonut. ( taustalla oli muutakin kiusaamista)
Isosti tsemppiä sullekin arkeen ?

Tsemppiä teille huomiseen <3 Jännittävää varmasti mutta sittenhän se selviää. Kiva kun tykkäsit kirjoituksesta. Halauksia sinne!

Kauniisti kirjoitettu ja paljon sulle tsemppiä! Olet urhea äiti ja jaksat hienosti! Teillä on perhe ja muistakaa tukeutua toisiinne sekä hakea apua jos ette jaksa! Pienikin tauko voi auttaa! Minulla tuli tuon meidän remppaputken ja syksyn pt-treenien jälkeen romahdus johon olen saanut kunnalta lastenhoitoapua ja myös ensi syksyksi keskustelu- ja päivärutiinien suunnitteluapua tilanteeseen jossa turvaverkottomana perheenä mieheni on työmatkoilla ja itse yritän lastenhoidon ohella opiskella ja huolehtia esikoisen koulunaloituksesta! Ei tietenkään voi verrata tilanteita, mutta jos jaksaminen on kortilla niin mieluummin ennemmin kuin myöhemmin! Kiitos kun kirjoitat näistä ja ihanalle Amokselle paljon lämpöisiä ajatuksia täältä!

P.S. Facelinkistä luulin tulevani hiustenpidennyspostaukseen:)

Pitää muistaa hakea jos tulee sellainen tilanne. Meillä on onneksi toisemme ja välillä vähän hoitoapua 🙂

Hahaa, otsikko taitaa antaa olettaa sisällöstä tosiaan ihan muuta 😀

Voi Anna! Mä pyörittelen samoja asioita, mehän joskus juteltiin kun mun esikoisella oli niitä puheentuoton ongelmia. Nyt oon aloittamassa samaa rumbaa kuopuksen kanssa ja se tuntuu raskaalta ajatukselta ja työltä. Kun mulle ne on normaaleja, iloisia ja toimivia lapsia! Mutta ymmärrän myös, että tietyt asiat kannattaa hoitaa alta pois (eli käyntiin ainakin) mahdollisimman varhain. Se vaan on raskasta välillä. Se lomakkeiden täyttely, erilaiset ajat sinne tänne ja tonne. Selittelyt, miksi näitä nyt tutkitaan. Miksi se lapsi ei toimi niinkuin ”muut”. Puuh.
Tsemppiä sinne <3

Olen saanut käsityksen, että teillä erityislapsia on useampi perheessä. Onko siihen selvinnyt syytä (esim. periytyvä sairaus) vai onko kaikki ollut sattumaa?

Vaikutat blogin perusteella mahtavalta äidiltä 🙂 Hyvää kesää teidän perheellenne!

Ei ollut tiedossa mitään eikä ole selvinnyt.

Kiitos kommentista. Ihanaa kesää myöskin 🙂

Tekisi vaan mieli halata sinua Anna <3

T: Erityislapsen äiti täälläkin.

Hei Anna! Kirjoitat ihan älyttömän kauniisti <3 saanko kysyä, minkälaisista piirteistä on kyse Amoksen kohdalla? On ollut mukava seurata blogin kautta, meillä aivan muutamaa viikkoa nuorempi tyttönen 🙂

En valitettavasti halua selittää tarkemmin kun niihin aina tulee kaikenlaista vääntöä. Asioita on hankala niin ytimekkäästi kirjoittaa. Ja tosiaan poika on vielä kovin nuori, niin en senkään vuoksi vielä sano mitään.

Kiitos ihanasta blogipalautteesta sulle ja terveiset tyttöselle sinne!

Voi Anna! Liikutuin kyyneliin asti tätä lukiessa. Olet kyllä maailman paras äiti lapsillesi! <3 Niiiin paljon kaikkea hyvää teidän perheen kesään! <3

Voi Anna. Kirjoitat niin kauniisti lapsistasi. Kumpa minun äitini olisi ollut kaltaisesi.
Ihanaa kesää! Ja paljon halauksia.

Ma olen erityislapsen aiti. Termi erityislapsi on mulle kipea asia edelleen vaikkei lapsi diagnoosinsa myota miksikaan ole muuttunut. Ennenkaikkea diagnoosinhan pitaisi olla helpotus, tunnustus sille, ettei lapsen ongelmat ole pelkastaan mun ajatuksissa tai etta aitina olisin tehnyt jotain vaarin kun en ole kyennyt kasvattamaan lasta paremmaksi. Iso halaus!

Mä haluan kiittää sua näistä kirjoituksista. Meidän puolivuotiaamme ei ole koskaan reagoinut oikealla puolella mihinkään, ei ääniin eikä myöskään nyt ”isompana” istuessa suojaheijasteet toimi sille puolelle. Parin viikon päästä alkaa tutkimusrumba keskussairaalan fysioterapeutilla, lastenlääkärillä ja kuulotutkimuksella. Jännittää aivan kamalasti ja samalla tuntuu että haluan vaan kääriä ton lapsen kuplamuoviin ettei kukaaan vaan sano siitä mitään ”pahaa”. Kun noista tutkimuksista tuli neuvolassa eka kertaa puhetta niin melkein suutuin, koska tottahan mun lapseni on täydellinen eikä sitä tarvitse sen enempää tutkia. Sitten kuitenkin kyllä mun äidinvaisto sanoo ettei ihan kaikki ole kunnossa tai ns. normaalisti. Pelottaa kaikki, aivan kaikki, ja samalla kuitenkin mieli on jo helpottunut kun asia on jo hoidossa. Tottakai on olemassa näin pienen kanssa varsinkin mahdollisuus että kaikki on aivan normaalisti eikä kuulossa tai muussa ole mitään vikaa, mutta se on todella epätodennäköistä eikä olla sitä mahdollisuutta haluttu sen kummemmin miettiä. Hienoa jos näin on mutta en kyllä usko, sen verran systemaattista toi oikean puolen reagoimattomuus on.

Joten kiitos näistä.<3 En halua vielä sanoa että perästä tullaan Kela-viidakkoon, mutta siltä nyt vahvasti näyttäisi. Meillä on muutenkin kaksikielinen perhe niin se tuo vielä ihan oman lisänsä.

Ajoittain raskasta, niin raskasta. Miettii, miksi reagoi lapsen vaikeuksiin äitinä niin voimakkaasti ? Raskasta on se, kun kaikki on niin epäselvää eikä tosiaan tiedä, kaikki voi mennä tulevaisuudessa hyvinkin ? Oma viisivuotias lapseni on erittäin kova jännittämään sosiaalisissa tilanteissa. Ei puhu vieraille ja saattaa jäätyä täysin. Päiväkodin kevätjuhlien jälkeen olo oli äidillä todella surullinen. Lapset mennä viuhtoivat joka suuntaan, oma oli äidin kädessä tiukasti kiinni ja peitti välillä kasvot käsillään. Mutta tämä oli vain yksi huono päivä. Toisena päivänä kaikki voi mennä paremmin ! Ja ehkä se kaikkein tärkein asia vanhemmuudessa on kysyä itseltä, onko lapsesi onnellinen ? Sitä tuo meidän vesseli taatusti on, vaikeuksistaan huolimatta. Lapsesi ei tunne välttämättä sitä, mitä äitinä käy läpi.

Minulla on myös kaksi erityislasta, toinen jo yläkoulu puolella ja toinen viimisiä vuosia alakoulussa. Itse koen että toisen kanssa on tavallaan helpompaa, kun kuviot ja väylät on tuttuja. Tietää miten asiat hoitopuolella ja koulussa menevät. Vaatii vanhemmalta todella paljon yhteistyötä koulun kanssa jotta asiat lapsen kannalta sujuvat. Ikävä kyllä koulussa ei aina löydy tarpeeksi ymmärrystä erityislapsille, ja tässä on vanhemman rooli erityisen tärkeä.
Ja lasten kanssa on asiaa myös monta kertaa käyty läpi, lapset ovat kyselleen miksi minulla on tällainen jne.? On pakahduttavaa nähdä lapsen oma turhautuminen ja ahdistus kun lapsi huomaa että jotkut asiat eivät vaan suju yhtä hyvin kuin kavereilta. Niistäkin hetkistä on yhdessä selvitty. On tuettu lasten vahvuuksia ja haettu positiivisia onnistumisen kokemuksia sieltä. Erityislapsen hankaluudet eivät ikävä kyllä iän mukana häviä, mutta niiden kanssa oppii elämään ja oppii kääntämään ne vahvuuksiksi.

Olen ehkä aiemminkin kommentoinut, mutta tapasi kirjoittaa on vain niin ihana <3 Kirjoitat lapsistasi niin kauniisti, ja vaikka itselläni ei olekaan ns. erityislapsia, niin pystyn jotenkin samaistumaan tuntemuksiisi todella hyvin. Vaikutat vahvalta ja upealta äidiltä, vaikka Sinusta ei aina siltä tuntuisikaan. Hurjasti tsemppiä ja voimia koko perheellenne 🙂

Osaat kirjoittaa kauniisti erityisistä asioista. Erityisillä lapsilla on erityinen perhe. Erityisen hienoa kesää, erityiseltä perheeltä:).

<3

Mira, Erityisen ihana tytön äiti 🙂

Istillcount.blogspot.fi

Kommentit on suljettu.