Kategoriat
Matkustus Perhe & suhteet Ruoka Yleinen

Lomahyggeilyä

vienna-674855_1920

Olen aina rakastanut matkustamista. Minun vanhemmat ja etenkin äitini on matkustanut paljon ja ottanut meitä lapsesta saakka mukaan myös työmatkoille, jos se vain suinkin on ollut mahdollista. Olen jo nuoresta päässyt siis jonkun verran matkustamaan hänen ansiostaan. Ihan suurin reissaaja en ole jos vertaan sisaruksiini, joita myöskin ulkomaat houkuttavat niin asumisen kuin työn puolesta. Siskoni joka asuu nyt Kaliforniasssa on ihan mahdoton reissaaja. Hän on uskaltanut lähteä yksin Kiinaan tai Aasiaan ja käyttänyt jokaisen vaihtoppilaaksilähdön tai yliopiston vaihtomahdollisuuden hyväkseen. Itse matkustan mieluiten tutussa seurassa vähän varmempiin paikkoihin mutta rakastan kyllä jokaista elämystä, minkä saa siitä kun kokee maailmaa. Joinain vuosina kun tienestit ovat perheessä olleet tiukassa ei ole voitu lähteä mihinkään mutta aina kun tilanne on ollut parempi niin ollaan käyty noin kerran vuodessa jossain. Myös lasten iät ovat vaikuttaneet siihen miten mielellään reissuja suunnittelee.

schoenbrunn-503846 palmenhaus-740924_1920

Viime syksynä oltiin syyslomaa ihan kotosalla niin halusin suunnitella kevään hiihtolomalle jotain mukavaa. Kylpylöinti kotimaassa on ollut meidän suosikkeja mutta olen jo pitkään kuumotellut matkaa yhteen Euroopan kaupunkiin, jonka historia on ihan mieletön. Joulun pyhinä ja välipäivinä oli paljon aikaa lomahyggeilyyn ja olenkin tehnyt sitä ihan urakalla sohvanpohjalla.

Joko arvaatte mistä maasta ja kaupungista on kyse?

vienna-1544015_1920

sisi-1817798_1920 park-776359_1920

Kyllä, kyseessä on Itävalta ja sen pääkaupunki Wien. Tuo Sachertortun ja Wolfgang Amadeus Mozartin kotikaupunki on meikäläisellä vielä näkemättä. Kaupungista on kotoisin moni muukin kuuluisa säveltäjä kuten Beethoven, Schubert, Strauss ja Vivaldi. Keski-Euroopan keisarikunnan aikakausi näkyy Wienissä vahvasti ja sen nähtävyyksiin kuuluvatkin mm. Hofburgin palatsi ja Schönbrunnin linna. Kuinka moni teistä on nähnyt ihanat keisarinna Sissistä kertovat elokuvat? Olen itse katsonut moneen kertaan ne Romy Schneiderin tähdittämänä, vaikka ne ovatkin romantisoitu kertomus prinsessa Elisabethin nuoruusvuosista.

sacher-cake-1280575_1920

Wienissä haluan myös vilkaista BOKUa eli Universität für Bodenkultur’ia joka on meillä vaihtokohteena. Vaihtoon lähtö on vielä todella pitkässä kuusessa mutta voisihan sitä käydä haistelemassa tunnelmaa tuolla, onko tuo luonnontieteitä opettava opinahjo sellainen missä voisin kuvitella opiskelevani. Sieltä löytyy nimittäin maisterivaiheen opintosuunta elintarviketieteissä, jonka opetuskielenä on englanti sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan lapsilla on mahdollisuus päästä Kindergruppeniin eli hoitoon samassa talossa. Tuo vaihtomahdollisuus on kolkutellut sen verran olan takana, että ilmoittauduin kevääksi saksankielen kurssille, verestämään muistoja saksan kielestä. Opiskelin sitä yläasteelta lukioon niin, että kävin lukiossa jopa kaksi kurssia pitkää matematiikkaa saksaksi ennen kuin vaihdoin suomenkieliseen ja lyhyeen matematiikkaan. Oli vähän liikaa mulle! Nyt hyvä jos osaisin tilata kakkupalan ja kahvin saksaksi.

dobling_-_wilhelm-exner-haus

Finskin tarjous Finnair Plus-pisteillä oli piste iin päälle ja lennot on buukattu. Ollaan reissussa vain neljä päivää, sillä ajattelin että tällä kokoonpanolla se on ihan riittävä. Matkustetaanhan vaikka Tukholmaankin vain pariksi päiväksi ja lentoaika Wieniin on varsin kohtuullinen, 2t30min. Haluan vain nähdä minkälainen tunnelma Itävallassa on, katsoa kaupungilla kulkevia ihmisiä kahvilassa ja tsekata esimerkiksi ZOOM-lastenmuseon. Luin myös, että Hofburgin linnan kuuluisassa kuninkaallisten perhostalossa kannattaa vierailla lasten kanssa.

Majoitus puuttuu vielä joten se pitää varata. Hirmu monessa hotellissa on vain vähän suuria huoneita eikä se houkuta, että pitäisi varata kaksi huonetta ja olla miehen kanssa eri huoneissa. Jos nyt jolla kulla on vinkkiä majoituksesta Wienissä niin kirjoittakaa ihmeessä!

Oletteko te käyneet Itävallassa?! Tai onko teillä suunnitelmia hiihtolomalle?

Kuvat: ilmainen kuvapankki Pixabay

vienna-1567872_1920

22 vastausta aiheeseen “Lomahyggeilyä”

Kyllä, tuo haaveilu on myös ihanaa 🙂 Mä rakastan itse nimenomaan sitä suunnittelua!

Wien on aivan ihana! <3 Oletteko miettineet Air Bnb:tä majoitukseen? Tilavampia kalustettuja asuntoja luulisi löytyvän Wienin kokoisesta kaupungista jonkun verran. Ihanaa reissua, kun sen aika koittaa! 🙂

tuo neljä päivää wienissä on ihan hyvä, itse vietin siellä kolme päivää ja katseltavaa riitti 🙂 yksi kohokohdista oli kyllä päivä tuolla schönbrunnin linnan alueella, se puutarha oli aivan mielettömän kaunis! myös jokiristeilyllä kävimme. wienissä on ihania pieniä ”kärryjä” joista sai ostettua kaikkia makeita munkin kaltaisia herkkuja.

Kiva kuulla ja kiitos vinkistä! Pitää ehdottomasti itsekin maistella paikallisia juttuja.

Terveiset Wienistä,

Asun täällä pysyvästi kahden tyttäreni ja itävaltalaisen mieheni kanssa. Wienissä riittää kyllä nähtävyyksiä, myös lapsille! Muutenkin kaupunki on todella lapsiystävällinen.

Zoom-lasten museo on loistava! Kannattaa varata workshop jo etukäteen netistä.

Perhostalo ei ole kummoinen. Sen sijaan Schönbrunnin linnan lasten museo on todella hyvin toteutettu.

Hotellia en osaa valitettavasti neuvoa. Wien on kuitenkin sen verran iso, että keskeiseen sijaintiin tai vähintäänkin metroaseman läheisyyteen kannattaa panostaa.

Jos tulette ennen maaliskuun alkua, niin raatihuoneen edessä olevalla tekojääradalla kannattaa käydä luistelemassa. Etenkin hämärään aikaan hieno kokemus. Luistimia saa vuokrata paikan päältä. Lisätietoa: https://www.wienereistraum.com/

Ihanaa Wienin reissua!

Kiitos kommentista! Mukava saada paikan päältä vinkkiä 🙂 Laitan nämä ehdottomasti korvan taakse! Me tullaa helmikuun lopussa niin ehtisi kyllä luistelemaankin. En malta odottaa tätä reissua!

Vaikka en wienissä ole käynytkään, niin suosittelen minäkin vuokraamaan asunnon! Vuosi sitten berliinissä vuokrasimme tyttöporukalla ensimmäistä kertaa 5päiväksi asunnon, joka maksoin jokaiselta noin 50€. Siis koko viiden päivän ajan! Tuli samanhintaiseksi kuim hostellit ja huomattavasti halvemmaksi kuin hotelli. Asunto oli ihanassa lähiössä ja todella siisti – joten löytöjä tekee sieltäkin. Mitään ongelmia ei tullut, ja asunnon omistajaa emme edes nähneet koko lomamme aikana. Suosittelen siis ehdottomasti!

Me tehtiin tälla tavalla Berliinissä ja se oli mukavaa. Oma hieno asunto oli todella siisti ja nimenomaan loi tunnelmaa, että pääsi elämään kuin paikallinen. Joten hyvä kokemus täälläkin 🙂

Hiihtolomat, syyslomat, kesälomat, joululomat jne… En ymmärrä mistä ihmisillä riittää vuosilomia näihin jatkuviin lomailuihin, tai miltä työpaikalta pystyy olemaan jatkuvasti vaikkapa palkattomalla. Ymmärrän, että opiskelijalla on helpompaa aikatauluttaa elämäänsä, mutta kyllä tällaista yksityisen sektorin toimihenkilöä hieman kauhistuttaa muutamien vuosien päässä siintävä lapsen koulutaipaleen aloitus. Kommenti ei nyt suoranaisesti liity aiheeseen, mutta tätä aihetta on tullut pohdittua nyt kun koko Suomi tuntui lomailevan 2 viikkoa.

En tiedä oliko tämä yleistä pohdintaa vai kysymys mulle? 🙂

Oon itse yrittäjä, joten on helpompaa irroittautua oman aikataulun mukaan. Lapsilla on kuitenkin juuri kaikki nämä lomat koulusta ja omani ei ole vielä täysin omatoiminen (kun oli ykkösellä ja nyt kakkosluokalla vielä) niin sitä on pakko järjestellä asiat niin että voi olla kotona apuna tai lähteä vaikka lomalle. Nyt se on tietysti helppoa kun opiskelenkin vielä ja meillä on joko samaan aikaan lomat tai sitten olen pois. Luentokursseilla on onneksi akateeminen vapaus eli saa olla pois mutta se on omasta toiminnasta kiinni miten hoitaa oppimisen siltä ajalta.

Oletko miettinyt yrittäjyyttä? Jos on joku hyvä idea millä voisi tienata, voi yrittäjänä tehdä töitä oman aikataulun mukaan. Muuta niin hyvää yrittäjyydessä ei taida ollakaan 😀

Mies tuli juuri työreissulta Wienistä ja kehui todella paljon. Meillä on ollut suunnitelmissa yhdistää Wien ja Bratislava.
Hiihtolomalla lähdemme perheen kanssa Thaimaan lämpöön. Vilukissana sitä odotan jo TODELLA paljon!

Avopuoliso päätti meillä yllättää ja toukokuun lopussa häämöttää Wien!
Meille molemmille uusi kohde kyseessä 🙂

Moikka ja kiitos! Olen lukenutkin tuosta eläintalosta joten se menee ehdottomasti korvan taakse 🙂 Kiitos myös ravintolavinkeistä! Blogi on siitä mahtava kun saa niin hyvin vinkkejä.

Wien? kaveri asuu siellä ja kehuu kovasti. Saksanope oli sieltä ja monia tehtäviä liittyi ko. Kauniiseen kaupunkiin. Äitin kanssa oli puhe että vois käydä. Ja ehdottomasti vaihtoon! Jäiskö mies suomeen?

Mukava et joku siellä asuva kehuu 🙂 Ihana päästä tutustumaan kaupunkiin. Vaihtosuunnitelmia ei ole vielä noin pitkälle miten tehtäisi. Katsotaan!

Wieniin minäkin haluaisin joskus. Itävallassa olen muuten ollut lukuisia kertoja, mutta lähes aina Tirolin alueella. Innsbruckissa olin opiskelijavaihdossa. Yksi tarkennus kirjoitukseesi, Mozartin kotikaupunki on Salzburg, Wienissä hän kuoli.
Hyvää reissusuunnittelua!

Kiva kuulla, että se on kiinnostanut muitakin vaihtomaana. Innsbruck näyttää niin kauniilta!

Mä lyhensin vähän tähän postaukseen eli heistä puhutaan Wieniläisinä säveltäjinä sillä viettivät siellä niin suuren osan elämästään. Beethovenkaan ei syntynyt Wienissä vaan Bonnessa, samoin Vivaldi ja Strauss ovat syntyneet muualla. Ajattelin että kotikaupunki kertoo löyhemmin kuin synnyinkaupunki ja että sitä voisi käyttää tässä asiayhteydessä. Mutta siis täysin oikea pointti sulla!

Kiitos reissutoivotuksesta. Sitä odotetaan jo kovin 🙂

Kommentit on suljettu.