Kategoriat
Sisustus Yleinen

Loppukiri

SAMSUNG CSC

 

Täällä paahdetaan täysillä hommia muuttotarkastusta varten. Vielä on to do -listalla vaikka miten monta asiaa ja tuntuu että koko rakennusprojekti on huipentumassa tuohon maagiseen päivään. En ole mitenkään varma ehditäänkö siihen vai pitääkö päivää kenties siirtää. Tarkastus on siis varattu tämän kuun loppuun joten vielä on kaksi viikkoa aikaa viimeistellä paikat.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Lähestyvissä muuttotunnelmissa ollaan tehty lasten kanssa tauluja ja fiilistelty mitä kaikkea voidaan uudessa kodissa tehdä. Lapset odottavat kovasti omia huoneita ja saunaa ja minä Mielen pesutornia, isoa keittiötä ja ruoanlaittoa siellä sekä kesän lähestyessä omaa pihaa ja yrttitarhaa. Muistoksi matkasta oon kuvannut kaikki lapset omissa huoneissaan tapetin edessä 🙂 Siinä mun trio, 0-, 3- ja 6vee <3 Uskon et näitä kuvia on sitten jälkikäteen mukava katsoa ja muistella.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Tein tänään myös tori.fi:n kautta kaupat löytämistäni Artekin valaisimista. Ihana Raija toi ne mulle ja meillä odottaa paikat lampuille portaikossa ja yläaulassa. Neljä siis löysin käytettynä ja yhden olen tilannut uutena ja sitä odotellaan vielä. Käytetyt sain liki puoleen hintaan joten olen tyytyväinen designlöydöstäni ja näillä saadaan ihanaa 50-luvun tunnelmaa taloon. Seinävalaisimet ovat Artekin mallia A 910. Ne tulevat siis noin että kapea osa osoittaa alaspäin ja  kartio levenee ylös. Näistä tulee todella ihana valo seinälle!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Vielä ei kuitenkaan ole ihan valmista ja ainakin keittiössä riittää tekemistä. Liesituuletin oli väärä, työtasot pitää tilata ja yläkaapit kiinnittää paikoilleen muutamia mainitakseni. Keittiö alkaa kuitenkin hahmottua ja ois itsekin tehnyt mieli heittäytyä tuonne lattialla haaveilemaan kun TomAllenin kaverit kävivät viime viikolla asentamassa maalämpöpumpun ja napsauttivat lattialämmön päälle. Lämmintä luonnonkivilaattaa ei kyllä voita mikään!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Aurinkoiset päivät on saaneet mut suunnittelemaan alustavasti jo vähän pihaa vaikka ulkona on pakkasta ja meidän tontti on aivan kamala ja sotkuinen työmaa. Haaveita kuitenkin pitää olla! En vielä osaa sanoa mitä kaikkea ehditään tänä kesänä laittamaan mutta on ehkä maailman mahtavinta päästä kuitenkin muuttamaan juuri keväisen innostuksen aikaan jolloin tulee joka vuosi ihan kamala talo- ja pihakuume. Nyt ei tarvitse selata oikotietä vaan malttaa vielä ihan pieni hetki.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Täytyy myöntää että muuton myötä odotan myös hieman enemmän aikaa taas itselleni ja blogille joka on niin tärkeä harrastus ja valitettavasti jäänyt paljon vähemmälle tämän projektin aikana. Odotan juuri noita hetkiä kun saan laittaa kauniita kukkia siivottuun kotiin ja voin nauttia siitä estetiikasta ja tilasta. Odotan yöllisiä postausinnostuksia ja keveämpää askelta kun ehdin salille ja mieskin on kotona ja voi hoitaa lapsia. Monesti sanotaan että kannattaa nauttia elämästä tässä ja nyt mutta onhan se totta, että ihan aina puitteet siihen eivät ole parhaimmat. Silloin on kai luonnollista toivoa ja odottaa parempaa huomista. Pieni toivonkipinä on kuitenkin täällä jo roihuamassa hyvää vauhtia, sillä kuvien tulppaanit on ensimmäiset jotka ostin tähän väliaikaiseen kotiin. Nyt mä voin nauttia myös tästä, sillä tiedän että kohta me mahdutaan oikeasti ja karistetaan kaupungit pölyt omassa saunassa. Ja on oikein kaksi suihkua niin ei tarvitse jonottaa 😀 Siis oikeasti tuo talo on ihan liikaa ja enemmän kuin osasin toivoa.

Mitäs tuumaatte uusimmista kuvista? Tuleeko muille keväällä kova muuttokuume tai vähintään sisustuskärpäsen puraisu ja innostus uudistaa kotia?! 🙂

48 vastausta aiheeseen “Loppukiri”

Ihana kuulla että kotinne alkaa olla loppusuoralla, olenkin kaivannut päivityksiäsi

Täällä mä oon ja lupaan päivitellä useammin kun pahin stressikin alkaa olla ohi! 🙂

Ihania kuvia ja sinkunkin teksteissä alkaa kevätkin jo näkyä 🙂 Tsemppiä loppukiriin, täällä me blogilukijat ollaa odottamassa talokuvia ja yöllisiä postausinnostuksia 😀

Ihanaa! Kohta pääsette. Todellakin tulee, keväisin ja muutenkin ympäri vuotta. Saapa nähdä tuleeko tänä vuonna kun päästiin muuttamaan mieluisaan vuokrarivariin. 🙂 Ainakin kotia tekisi mieli laittaa.

Rivarissa löytää varmasti kaikkea laitettavaa kun on pihaakin! 🙂 Meilläkin on kohta ekaa kertaa pihaa! Oivoi onnea kun saa edes yhden kukkaruukun lykätä oven eteen! 🙂

Pakko olla iloinen puolestasi siitäkin syystä, että monella ei ole äitiyslomalla/hoitovapaalla mitään mahdollisuutta rakentaa. Eletään aivan kädestä suuhun ja odotetaan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun päästään taas töihin ja elämä palaa normaalimmaksi taloustilanteen puolesta.
Toiset ne on syntyneet kultalusikka suussa ja toiset ne vääntää rahat verellä hiellä ja kyynelillä.

Ootko ihan tosissas? 😀 Miten joku osaakin kuulostaa noin katkeralta? 😀

Meillä 4 lasta. Äitiyslomalla jää enemmän rahaa käteen kun töissä käyvänä, koska töissä ollessa lasten hoitomaksut on niin suuret.

Onnea Anna uuteen kotiin!

Emmää ny tiedä onko tossa niinkään mitään katkeraa? Tosihan se kyllä on. Kokoomuslaiset ei hyvällä katso naisten kotona lorvimista ;D

Täällähän on mehukasta kommentointia! 😀 Mielelläni otan osaa keskusteluun kyllä!

Tuosta Jonna sun kommentista oli kyllä vaikea ottaa selvää millä mielellä se oli kirjoitettu. Oliko se tyyliin, että ”Hei kakkapää :)” ja sitten kun siihen vastaisi että miksi laitat ilkeästi ja hymynaaman perään niin vastaus olisi että enhän minä pahalla kun kakka on samanväristä kuin suklaa, että se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi kun suklaa on hyvää!

Summa summarum, blogikommenteissa on välillä vaikea erottaa mikä on mukava kommentti ja mikä piikittelyä. Sen verran haluan aiheeseen kuitenkin kommentoida että itsehän olen tehnyt KOKO äitiysloman myös töitä sillä blogi on mulle harrastuksen lisäksi työ. Kultalusikoilla ei ainakaan ole meidän lainaa maksettu.

Juu eikä kultalusikoilla välttämättä ole mitään tekemistä hyvin pärjäämisen tai rahan kanssa. Siis että tulevaisuuden ja rahatilanteenhan ratkaisee pitkälle se, mitä olet opiskellut ja mille alalle mennyt töihin tai mitä olet säästänyt. Kyllä toiset käy niska limassa opiskeluaikana toisessa/kolmannessa työssä että saa rahaa joko käyttöön tai säästöön, sama töissä ollessa, olen mäkin tehnyt joskus kolmea työtä yhtäaikaa, lapsettomana.

Ja toiset on vaan kekseliäitä – pieni pesämuna ja siitä voi kehkeytyä isokin bisnes jos on vainua ja älliä/hoksottimia.

Mutta ennen kaikkea sanoisin, että uravalinta. Enkä itsekään ole edes keskituloinen ja ihan tyytyväinen elooni. On aina opetettu, että pitää olla onnellinen siitä mitä on eikä mua harmita että en vaikka lukenut lääkäriksi ja olisi enemmän rahaa. ITse ainakin huomaan sen, että mitä enempi haalii kamaa, sitä enemmän haluaa myös lisää ja sitä kautta se onnellisuus ei ainakaan tässä osoitteessa ole koskaan kasvanut. Ilo on ylimmillään kun tekee jonkun upean löydön vähällä rahalla 😀

Ihania kuvia ja lapsistakin näkee kuinka odottavat uutta kotia. En ole aiemmin kommentoinut blogiasi vaikka seuraankin tätä säännöllisesti. Itselle näin viimeistä vanhempain vapaa kuukautta viettäessä tuli paha mieli tuosta yhdestä kommentista. Jokainenhan saa rakentaa/remontoida yms. kun elämän tilanne sen sallii. Eikä se tarkoita sitä että olisi syntynyt onnellisten tähtien alla mammonaa taskut pullollaan. Itsestä tuntuu että olisi ehkä taloudellisesti ollut jopa helpompaa rakennus aikana kuin nyt 4 vuotta uudessa talossa asuvana ja sitä asuntolainaa lyhentävänä normaaliin tahtiin kaikkien muiden menojen lisäksi mitä yllättäen lapsi perheessä on tullut esiin. Toivottavasti pääsette muuttamaan pian ja asetutte uuteen kotiin asumaan. Muistan sen tunteen vieläkin kun päästiin itse ensimmäiseksi yöksi uuteen, omaan ja oikeasti yhteiseen kotiin asettumaan. Innolla jään odottamaan lisää piha ja treeni juttuja lasten hoidon ohessa 🙂

Piiku hyvä, en tarkoittanut kommenttia pahalla, vaan sillä, että se on totta kuin olla ja voi! -toisilla on varaa, toisilla ei. Meidän perhe pärjäsi ihan hyvin kaikki äitiyslomani, mutta eipä siinä hirveästi kyllä ylimääräistä tullut osteltuakaan. Kaikilla ei ole asiat niinkään hyvin kuin meillä esim. oli.

Tietysti löytyy aina perheitä joilla on paljon vähemmän joten kyllä saa olla kiitollinen omasta työ- ja taloustilanteesta! Helppoa ei ole ollut mutta ajan kanssa varmasti helpottaa 🙂

Ensimmäistä kertaa kommentoin. Ihana blogi ja ihana talo! Ylemmälle kommentoijalle tiedoks, että täälläkin hankittu oma ihan uus koti perheelle vaikka oon ÄITIYSLOMALLA! Eikä todellakaan mikään kultalusikka hanurissa synnytty! Eli muuttokuumetta pukkaa! Ihanaa päästä laittaa omaa kotia.

Heidi hyvä, niin meilläkin oli varaa omaan taloon heti, kun olin palannut äitiyslomalta töihin! pointti olikin siinä, että suuremmalla osalla ei ole varaa!!! mikä tässä yhtälössä on niin vaikea ymmärtää. ei töissä = ei rahaa, paitsi jos puoliso pulittaa kaikki perheen lainat. minä nyt en ole ikinä pitänyt siitä ajatuksesta, että toinen joutuu maksamaan kaiken. Olen itsenäinen yksilö, vaikka naimisissa olenkin. Ja kyllä, haluan maksaa oman osuuteni pilkulleen.

Kyllä sen varmasti jokainen tietää, että kaikilla ei ole varaa rakentaa taloa, varsinkaan äitiysloman aikana, ja että nallekarkit ei aina mene tasan. Sinun kommenttisi oli vain jotenkin ilkeään ja piikikkääseen sävyyn kirjoitettu, ja siksi moni varmasti siihen halusi vastata.

Jonna, kyllä sen varmasti jokainen tietää ja ymmärtää, ettei kaikilla ole varaa rakentaa taloa äitiysloman aikana. Joillakin ei koskaan. Nallekarkit ei mene tasan tässäkään asiassa. Sinun kommenttisi oli vain jotenkin niin ilkeään ja piikikkääseen sävyyn kirjoitettu, että luulen monen siksi vastanneen siihen.

Samaa mieltä ja sen vuoksi kommentoinkin. Mitä se muilta on pois, jos Annalla on juuri nyt varaa ja halua rakentaa talo perheelle? Eikö annetakkin jokaisen tehä omat ratkaisut. Ja en mä ihan pennitön ole äitiyslomalla kun saan kelasta tuet (80% palkasta) ja säästän päivähoitomaksuissa kun muksut on kaikki kotona 😉 Eikö ollakkin nyt vaan ilosia Annan puolesta kun ovat saaneet noin hienon talon loppumetreille 🙂

Mistä nuo ihanat lasten taulut on?

Isot taulut on saman valmistajan kuin tapetit eli Majvillanin ja keltainen pieni taulu on Marimekon 🙂 Onnea teille uuteen kotiin Heidi! 🙂

Niinpä, ja mulla ei olisi varaa rakentaa koskaan. Mutta en unelmoikaan koska haluan muuttaa sellaiseen sitten kun on rahaa myös maksaa apulainen siivoamiseen ja pihanlaittoon 😀 Kun ei ehdi kotona kerrostalossakaan kunnolla kaikkea. Eli en murehdi pätkääkään sitä enkä edes sellaista asiaa mitä haluaisin mutta ei ole rahaa. Kaiken oikeasti tarvittavan olen saanut ja onnellisuus lähtee muista asioista. Ymmärrän kyllä, että jos rahaa ei oikeasti ole juuri ollenkaan niin tuohan se stressiä, mutta puhuin nyt lähinnä omasta puolestani ja olen töissä.

Ihania kuvia!!! Näitä kun katsoo niin tämäkin äitiyslomalainen (jep, kolmas lapsi ja kaks viikkoa jo äp-lomalla) alkaa innostua omasta projektista, joka kylläkin on vasta vanhan sisällön purkuvaiheessa:) Täytyy tehdä kyllä oma postaus aiheeseen liittyen. Ihan pitää kysäistä semmoista, että mistä sä päädyit Anna lopulta ostamaan lastenhuoneen tapetit ja muut? Ja annoitko lasten valita? Me eilen isomman kanssa netissä surffailtiin ja kaikki autotapetit vaan kelpas (epäilen että kohta 6-vuotias ei jaksa kyllä kovin kauaa mitään autotapetteja katsella) eli olisko hyviä vinkkejä? Olen miettinyt ihan vaan maalausta ja tarroilla pelaamista, nyt lapsilla on iso tarrapuu huoneen seinässä. Tuleeko teille kaikille lapsille samantien oma huone?

Otatko pihaa varten puutarhasuunnittelijan vai ihan itse suunnittelet?
Ja miten sen lattialaatoituksen kanssa lopulta kävi? Jäin koukkuun nimittäin siihen ajatukseen, vaikka budjetti käskee hankkimaan laminaattia…
Mut, todella inspiroivaa:-)

Iiris
http://aitikuosiin.blogspot.fi

Tee oma postaus kans! Mielelläni luen teidän projektista! 🙂

Me käytiin katsomassa paljon tapettikirjoja rautakaupassa ja lapset tykästyi mm. Hello Kittyyn ja Spiderman-tapettiin :/ Itse en halunnut mitään tiettyä hahmoa, sillä ne vaihtuu sen verran usein mielenkiinnonkohteina niin sitten lapset saivat valita värit (poika halusi sinisen ja tyttö keltaisen) ja sitten katsottiin kuvia ja saivat valita sellaisesta mamman ”hieman rajaamasta valikoimasta” 😉 Ensin löytyi siis Linnean tapetti ja olin jo ajatellut ei Elielille ei tule mutta hän alkoi ihan itkemään kun näki siskon seinän valmiina! Sitten kysyin kelpaisiko tuo sininen lohikäärmetapetti ja tilattiin se 🙂 Amokselle valitsin itse sit samasta mallistosta. Kaikki tapetit tilasin netistä, jokaisen vissiin vielä eri kaupasta sillä tilasin sieltä mistä edullisimmin sai ja oli heti varastossa.

Kaikilla on oma huone, mutta Amos on vielä mun kainalossa eli nukkuu perhepedissä <3 Lelut yms. kuitenkin voi jo sisustaa omaan huoneeseen ja laittaa vaatteet kaappiin jne. Pinnasänky varmaan tulee sitten päiväunia varten sinne!

Lattian kanssa valitsin ne mitkä tosissani halusin. Eli ne on meidän "panosta"-juttuja. Ihana tammiparketti ja eteisessä&keittiössä luonnonkivilaatta. Ne on niin upeat että oon todella tyytyväinen! Meillä on aina ennen ollut laminaatti ja kyllä nuo on ihan eri maailmasta <3

Meillä on jo karkea maisema-arkkitehdin tekemä pihasuunnitelma mutta ei vielä ihan tarkkaa puutarhasuunnitelmaa että mitä kukkaa mihin jne. Pitää vielä vähän miettiä mitä halutaan ja millä tavalla! 🙂 Ei siis olla vielä ihan sinne saakka päästy!

Onpa ihanan näköistä jo! Hurmaavia noi tapetit ja taulut! Niin se aika menee, loppurutistusta vailla teidänkin projekti =)

Voisi melkein luulla tuota yhtä kommenttia anoppini kirjoittamaksi 😀 samanlainen katkeruus kumpuaa ja mua haukkunu sossupummiksi ym. Kun olin äitiyslomalla XD

Hui, miten talo voi olla jo pian valmis, justhan te aloititte! 🙂
Malttamattomana odotan sisustus ja kotipostauksia.
Onko tulossa vielä yhteenvetorapsaa raksa-ajasta ja budjetista, vai oliko tää talo yhteistyökuviona jolloin ei varmaan saa paljastaa rahallisia juttuja? Tuskin te nyt ihan koko taloa kuitenkaan ilmaiseks saitte? 🙂

Voi apua! Olihan tuossa lopussa ”ette varmaan” -kohta, mutta siis eikai kukaan oikeasti ajattele että vaikka kirjoittaa blogia niin suunnilleen mitään saisi ilmaiseksi?! Mun pitää varmaan kirjoittaa tästä jotain kun aihe on sen verran laaja mutta kaukana todellisuudesta mikä mielikuva saattaa olla 😀 Ei ole siis mitään salaisia yhteistyökuviota tai palkkioita taikka ilmaisia tuotteita olemassakaan koko rakennusprojektissa. Tarkkaa budjettipostausta ei kuitenkaan ole tulossa, sillä ei sekään ole kaikkien asia. Jotain yhteenvetoa voin kuitenkin myöhemmin tehdä! 🙂 Kun on valmista! Ja sisustuskuvia tottakai! =)

Vitsi miten kauniit nuo tapetit on! Ja koko talo! Mullakin on kauhea sisustusvimma päällä, tämä lisääntynyt valo sen tekee. Koko viikonlopun yritin löytää uutta tapettia meidän olkkariin, mut mikään ei miellytä. Tai jos miellyttää niin maksaa hunajaa… Ei auta, täytyy vaan jatkaa etsintää! Tuleeko teille muuten keittiön välitilaan tapetti vai laatta?

Kiitos murunen! 🙂 Keittiön välitilaan tulee laatta ja se on samaa travertiinia mitä lattia. On vain pikkuista mosaiikkia 🙂 Kun ostin niin se oli tarjouksessa 49€/m2! =) Se tulee tuon ikkunan ympärille eli sitä tulee tosi pieni alue, sillä melkein koko välitila on ikkunaa.

http://www.tulikivishop.com/epages/Tulikivi.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tulikivi/Products/TK-3042410TM

Mä himoitsen yhtä tapettia vielä meidän makkariin. Tuolta neljäs tai viides eli tuollainen missä on puuvillakukkia! <3 Äh! Harmi et meillä on jo tapetointi ohi 🙁

http://www.majvillan.se/wallpaper/all-new-adult-wallpaper-collection-24056769

Niinpä! Aika huisia 😉 Toki ei vielä oo kokonaan valmista ja töitä tehdään koko kesä mut sisätilat kuitenkin niin et päästään pian muuttamaan! =)

Hei! Aivan upeaa että pääsette pian muuttamaan! Oma projekti on pahasti kesken, mutta etenee.. 😉 joo ja hoitovapaalla sitä täälläkin rakennetaan, eikä taatusti ole laatikoissa edes hopealusikoita! Pakko vaan kommentoida, että kyllä keskituloillakin voi pitkällä tähtäimellä tehdä erittäin järkeviä ratkaisuja. Päältäpäin ei kannata toisten rahoja miettiä tai analysoida, sillä koskaan ei voi tietää miten paljon vuosien varrella on pitkää päivää painettu ja elämisessä säästetty! Huh, nyt tuli vuodatusta. Samoja asioita olemme nimittäin mieheni kanssa pohtineet puolituttujen kommentteja kuunnellessamme.

Haluaisin myös kysyä keittiöstänne, kun aihe on nyt ajankohtainen. Mistä keittiönne onkaan ostettu? Oletteko mielestäsi panostaneet/pihistäneet joissakin asioissa? Meille on tulossa melko samantyylinen keittiö, tosin hieman suurempi. Nyt olisi hakusessa ajatonta, laadukasta ja kestävää pintaa. Kuusi vuotta sitten rakennettu simppelimpi maksoi muistaakseni n.15t euroa, ja olisi kiva kuulla millaisessa hintaluokassa about teillä liikuttiin? Ymmärrän toki, mikäli et halua kertoa. Paljon onnea vielä huikeasta suorituksesta!

Keittiö on meillä Kvikistä. Se on hinta-laatusuhteeltaan musta hyvä ja heillä on kauniita kaappimallistoja jotka on todella tilavia. Meillä on uusin ovimalli Tinta. Tasoksi tulee Tulikiven carrara-marmorista tehty komposiitti. Kodinkoneissa meni vähän panosta-puolelle tuon Festivon kylmiön kanssa, sillä se oli mun listalla mitä ehdottomasti haluan. Meillä meni melkein saman verran tähän, tai vähän enemmän.

Pihistettiin ehkä eniten suurissa linjoissa että pienennettiin talo ensimmäistä versiosta ja toiseksi, ei valittu haluamaamme kivitaloa vaan meillä on nyt puurunkoinen joka rapataan.

Auts.. 15 000 keittiöstä? Miten ihmisillä on varaa maksaa niin paljon? 😀 Me maksettiin keittiöstä viime vuonna 4500e. Ollaan oltu tyytyväisiä laatuun, vaikkei mitään tunnettuja ”merkkejä” edusta. L-mallinen keittiö, jossa on kaappitilaa todella runsaasti molemmilla seunustoilla.

Ai kamala mitä kommentteja 😀

Me ollaan tehty se päätös, että asutaan ahtaammin niin kauan kun jompi kumpi on hoitovapaalla. Vaikka oon tuota rakentamista pitänyt mahdottoman kalliina… Laskeskeltiin just miehen kanssa, että jos myydään molempien kämpät niin ei tarvittais edes mitään älytöntä summaa lainaa pientä omakotitaloa varten 🙂 Kun ei ihan nuoria enää olla niin lainatkin on jo ehtinyt lyhentyä 😀

Asuntosäästäminen tulee kyllä melkein huomaamatta vähän pidemmällä aikavälillä! 🙂

Vaude, näyttää niin upeelta. Ootte aika puristuksen tehnyt. Me rakennettiin reilu vuosi. Mies poissa töistä ja rakensi itse. Ja hieman ennen muuttoa jäin äitiyslomalle 🙂 Esikoinen syntyi 2 viikkoa muuton jälkeen. Että täällä ainakin ihan äippälomaillaan ja lainaa maksetaan. Paljon on myös omista valinnoista kiinni, toki monet ystävämme elävät huomattavasti leveemmin kun on halvempi vuokra tai pienemmät lainaerät. Meille oli oma koti tärkeä ja aloimmekin rakentaa kun molemmat vielä opiskeli (toki työpaikat jo tiedossa). Eipä muita kannata kauheesti kadehtia, nautitaan kaikki omasta ainutlaatuisesta elämästä 🙂 Ja onnea Anna uuteen kotiin!

Ihania nuo lapsista otetut kuvat ♥
Teillä on kyllä ollut hyvä vauhti päällä.
Krväisin iskee aina sidustuperhonen meikäläiseen 😀 ja oileastaan aina vuodenajan vaihtuessa 😉

Pakko osallistua tähän rakentaminen äitiysloman aikana – keskusteluun. Me rakennettiin myöskin minun ollessa äitiyslomalla, eikä meitä kukaan koskaan siitä syyllistänyt. Useimmilla taitaa olla virheellinen käsitys omakotitalojen rakentamisen hinnoista. Ainakin meidän viisi henkiselle perheelle omakotitalo kaupungin vuokratontilla on saman hintainen vaihtoehto, kuin kerrostalo-osake keskustassa. Emme ole rikkaita, meillä ei ole perintöä ja muutenkin ollaan keskituloisia.

Enkä ymmärrä ollenkaan ajatusta siitä, että vanhempain vapaalla oleva puoliso maksattaisi talolainaa yksin sillä toisella puoliskolla. Perhe on yhteinen projekti ja vanhempainvapaalla olevan panos yhteiseen projektiin on lapsen hoito. Toinen taas tuo leivän pöytään. Kun molemmat ansaitsevat rahaa, lainanhoitokuluihin menevä raha jaetaan taas toisella tavalla.

Pakko kommentoida, että nämä lapsista otetut kuvat on aivan uskomattoman ihania! Teillä on niin kauniita lapsia. 🙂 Ja upea koti tulossa, tuo lattia on mieletön <3 Tsemppiä loppurutistukseen!

Apua ei tarvis tulla sisustuskuumetta enempää kun on vasta vuosi asuttu tässä (vielä osittain keskeneräisessä) talossa! Pihanlaittoa odotan minäkin. Viime kesänä ei vielä ollut energiaa tai rahaa tehdä kaikkea. Miten iso tontti teillä muuten tuossa on? Todella kaunis maisema tuossa auringonpaisteessa. Ja ilmeisesti metron lähellä? Aika mahtava sijainti 🙂
En ymmärrä mistä kumpuaa tuo näkemys ettei äitiysloma-aikana voisi rakentaa. Ihan yhtä lailla kun äitiysloma-aikana voi asua omakotitalossa. Joko siihen on varaa tai ei. Yhtään sen kalliimpaa se rakennusaika ei ole kuin se varsinainen asuminen, samaa lainaahan siinä lyhennellään. Ja tuosta menojen jakamisesta vanhempien kesken, harvemmin puolisot tienaavat yhtä paljon. Itse maksoin mieheni opiskelujen aikaan käytännössä kaikki suuret menot (asuminen, sähkö, ruoka jne). Nyt mieheni tienaa reilusti enemmän kuin minä, ja maksaa taas nykyisestä asuntolainasta enemmän. Ja kun joskus saamme perheen, hän varmasti maksaa sen aikaa myös menoista enemmän. Perheen perustaminen on yhteinen päätös, myös taloudelliselta kannalta. Ja yhteinen päätös on myös se, että toinen jää kotiin hoitamaan lasta. Tämä on siis myös isän edun mukaista, eikä vaan niin että toinen ”laiskottelee” kun toinen maksaa! Kova on arvostus äitien työtä kohtaan jos tuo on asenne!

Hyviä ratkaisuja olette kyllä tehneet, näyttää niin upealta!! 🙂 Varmaan sanoinkuvaamattoman hienoa päästä ”kohta” muuttamaan unelmien kotiin:)

Kommentit on suljettu.