Kategoriat
Yleinen

Mitä kuuluu Anna-Leena?

IMG_20140820_191342

Ajattelin kertoa ihan peruskuulumisia arjesta, ilman sen kummempaa juonta. Esikoisen koulutaival alkoi siis viime viikolla ja sen jälkeen meillä on ollut menoa joka päivälle. Kalenterissa on neuvolaa, lääkäriä tai terapiaa milloin kenellekin ja äitiyshormoneissa kaivelen kesän pölyttynyttä kalenteria ja yritän pysyä perässä. Vauva on reilun kolmen viikon ikäinen ja vasta viimeisen viikon aikana osoittanut jonkunlaisia merkkejä orastavasta rytmistä. Sitä ennen hän ei ole tehnyt mitään muuta kuin nukkunut tai ollut tissillä. Kyllä: tissillä neuvolassa, ruokakaupassa, autossa, leikkipuistossa jne. Toki myös meidän makkarissa jonka kukkatapetti on ehtinyt syöpyä mun verkkokalvoille.

IMG_20140820_222022

IMG_20140819_190453

 

Iltaisin oon ehtinyt näkemään myös mun ystäviä. On ihanaa kun kaverit tulevat katsomaan vauvaa (ja mua) ja voidaan vaihtaa kuulumisia. Pienen nuuskuttelu on tietysti useimman mielestä ihanaa ja toki itsekin esittelen ylpeänä meidän pientä ruttukorvaa. Yleisreaktio on aina että: voi kun hän on pieni! Kuvissa vauvat näyttävät usein jo ”isoilta” mutta eihän tuollainen juuri 4 kiloinen ole kuin puolikkaan joulukinkun kokoinen 😀 Tuossakin kuvassa pikkuherra pötköttelee 50cm vaatteissa ja housuissa on vielä reilusti tyhjää <3

20140820_173023

IMG-20140820-WA0004

20140820_173051 20140820_173137 20140820_173533

Tänään meillä kävi kylässä Jonna tyttönsä Gian kanssa, joka on 8 kuukautta nuorempi kuin Linnea. Aikalailla samanoloisia kiharatukkaisia viikareita nämä pienet tytöt! Tarjoilupöytään löysi tiensä ihan kadun toisella puolella olevan Kakku & Leipä Keisarin tehtaanmyymälän mutakakku ja pari leivosta. Kauan ei meillä nokka tuhissut suklaakakun edessä. Tää on ihan mun turmio et huomasin tuon ulosheittomyymälän tuosta viime viikolla, sillä ne myy paljon tuotteita puoleen hintaan. Sitä ei kaiketi ollut vielä vuosia sitten kun asuin täällä, enkä ollut tuolla sivukadulla sitä aiemmin huomannut. Heillä on ihan uskomattoman upeita kakkuja ja mietin tilaisinko ristiäiskakun sieltä. Mun mielessä on tää vadelmatartaletti jota mun veli toi meille Linnean syntymäpäivänä. Tänään meillä oli samaa leivoksina. Se on ihan liian hyvää…

20140729_192811 20140729_193135

 

Leivoksista ja kakuista päästäänkin ruokapuoleen joka on astetta parempi mitä raskausaikana. Edelleen suuhun eksyy herkku jos toinen, ihan vain sillä ajatuksella että maitoa riittää. Niinhän se ei mene ja on ihan sama vaikka äiti joisi kermaa, eikä se mene suoraan rintamaitoon mutta jonkun psykologisen tekosyyn imetyksestä saa. Kun ei ”ehdi” syömään niin sitten kun ehtii niin saa oikeutuksen syödä vähän mitä haluaa 😀 Joka tapauksessa, oon huomannut että vihdoin maistuu myös raskausaikana ihan nounou-listan tavara. Näitä on mm. salaatti ja rahka! Ruisleipä sen sijaan on poistunut ruokavaliosta kokonaan (aiheuttaa ihan karmeat vatsanväänteet pienelle) ja sen tilalle on tullut kauraleipä.

20140820_122721 20140820_122902

20140820_123808 20140820_154909

 

Ristiäiset meillä on syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina eli muutaman viikon kuluttua. Sain tänään juuri vahvistuksen juhlapaikasta ja kirkosta joten on ihana alkaa järjestelemään niitä. Kastemekko on suvussa kulkenut vanha mekko ja se on ollut muillakin meidän lapsilla. Kutsut on vielä väsäämättä, joten niiden kanssa tulee kiire!

20140820_111528

20140820_111453 20140820_111810

 

Kaikin puolin elämä rullaa täällä siis todella mukavasti vaikka toisinaan oon edelleen häkeltynyt tästä muutoksesta, että meillä on taas vauva. Olin melkein unohtanut miten ihanaa tämä on, sillä isompien kanssa on ihan eri meininki kuin pienen rinnallaolijan. Vauva nukkuu meillä perhepedissä mun ja isin välissä niin kuin meillä on kaikki nukkuneet. Imetys sujuu todella hyvin, vähän kuin vanhalla tekijällä ja nautin kyllä tästä kaikesta todella paljon.

Perjantaina meillä on talonrakennuksen aloituskokous ”työmaalla” ja sekin on niin jännittävää että en meinaa housuissa pysyä. En tiedä onko karua sanoa, että jokainen on oman onnensa seppä, sillä toki elämään mahtuu vaikka surua ja menetyksiä joihin ei voi itse vaikuttaa. Silti on paljon asioita joihin voi vaikuttaa ja koko elämänasenne on sellainen, että kannattaa miettiä onko vaikka sellaisessa työpaikassa joka kuluttaa jne. Mulle sanotaan aina aika ajoin, että koska menet töihin ja milloin sun lapset menee päiväkotiin. Oon ollut miltei kokonaan viimeiset kuusi vuotta kotona, tehnyt vain muutaman työ- ja opintopätkän välissä ja sitä jaksetaan ihmetellä. Oon itse sitä mieltä, että nyt kun lapset on näin pieniä niin mun paikka on kotona niin paljon kuin mahdollista. Ehkä myös siitä syystä on bloggaamisesta tullut osa uravalintaa jos näin voi sivutyöstä sanoa. Se mahdollistaa sellaisen elämän joka tekee mut ja koko meidän perheen onnelliseksi.

Mitä sinä voisit muuttaa elämässäsi, jotta olisit onnellisempi?

Mulla ei tällä hetkellä tuu sen turhempaa mieleen kuin, että jossain vaiheessa saan mun pyllyhousut jalkaan. Ja sekin päivä tulee vielä.

IMG_20140820_222615

 

22 vastausta aiheeseen “Mitä kuuluu Anna-Leena?”

Kitos ihanasta elämäniloisesta blogistasi! Innolla seuraan niin sporttijuttuja kuin lapsiperheen elämääkin Kaliforniasta käsin itsekin kahden pienen äitinä ja innokkaana liikkujana. Ehdoton päivän piristys!

Sä kommentoitkin hassuun aikaan kun postasin keskellä yötä joten ehkä siellä oli inhimillisempi kellonaika? 😉 Kiva kuulla et tykkäät blogista! Terveisiä aurinkoiseen Kaliforniaan!

Kiva että saatiin tulla käymään ja katsomaan pientä ja tietysti sua ja koko perhettä! Eka lause miehelle tais olla kotiin mennessä ”mäkin haluun sellaisen pienen vauvan!” 😀 Ei sitä huomaakaan miten isoksi mimmi on jo kasvanut ennen kun ottaa pienen vauvan syliin <3 mihin tää aika katoaa!?

Ihana lausauhdus miehelle 🙂 <3 Se oiskin kivaa jos tulisi jossain vaiheessa kaveripiiriin lisää vauvauutisia! =) Ei oltais ihan yksin!

Näytät Anna todella sädehtivän kauniilta, ihana iho!

Ja voi miten suloinen vauva <3 Meidän pientä odottelee samanlainen korikehto, vajaa kaksi viikkoa ja kehto saa asukkaan. Kävin kättärillä maanantaina sopimassa sektioajan.

Onpa muuten upeaa kun olet kotona kun pieni koululainen pääsee koulusta.

Mä sain tän Mamas&Papas korikehdon mun veljeltä lainaksi 🙂 On ollut heidän tytöllään ja nyt kun täällä on ahtaampaa niin saatiin lainaan 🙂

Pakko tunnustaa et tuolla mun Samsungin kameralla on osansa tuossa kuvassa. Siinä on toiminto nimeltä kauniit kasvot ja se heleyttää ihoa 😀

Ei oo siellä enää kauaa odotettavaa! Tsemppiä ja kaikkea hyvää <3

Voi te ootte kaikki niin ihania 🙂 Mä oon niin innoissani kaikista vauvoista kun veljelleni ja hänen avopuolisolleen tulee ensimmäinen ja minusta tulee täti<3
Vähän alkoi tekemään mieli tuota vadelmatartalettia.. NAMI!
Tsemppiä ja kaikkea hyvää pienelle koulunaloittajalle ja ihanaa vauva-aikaa teille koko perheelle! 🙂

Onnea tulevalle tädille! <3 Vauvauutiset on aina ihania, varsinkin omassa perheessä! 🙂

Kiitos kaikesta ja ihanaa syksyä sulle!

Naita sun juttuja on tosi kiva lukea kun yleensa ihmiset ei uskalla sanoa, etta elama on kivaa ja on siihen ihan tyytyvainen. Sinulla on oletettavasti myos juttuja joita et halua blogissa jakaa ja ihan oikein on sekin; kuitenkin etta sun elamassa nauttaa huomio olevan ihan tietoisesti iloisissa asioissa ja siina kaikessa mista voi olle iloinen ja onnellinen.
nim. tyytyvainen lukia, joka toivottaa jaksua koko porukalle teidan perheessa

Kuule, just kun olin tän postannut niin oli ihan karmea yö ja päivä! Se oli joku karma 😉 Nyt viime yö oli hyvä joten ehkä tää päivä menee kaikilla taas paremmin 🙂 Mietin jo et meninkin hehkuttaan et ei tästä tuu mitään!

Mäkin haluaisin olla kuusi vuotta kotona, tai siis seuraavat kuuskyt vuotta. Harmi vaan ettei se ole rahallisesti mahdollista, tosin olethan sinäkin tainnut tienestiä tehdä kotiäitinäkin 🙂 Jos mä uskaltaisin niin irtautuisin kyllä kokonaan perinteisestä työmaailmasta ja tekisin töitä vain itselleni. Oman yrityksen perustaminen olisi kiva ajatus mutta haluaisin sitten olla niin rikas että ei tarvisi itse kuin hengailla siellä ja olisi muut palkolliset. Hehe. Joo, eli mun haaveena on kai lottovoitto. Pitää vaan alkaa lottoamaan 😀

Ihania kuvia, mä niin tykkään tästä blogista, joka ikisestä postauksesta ja kuvasta. Aina <3

Mulla sama haave eli lottovoitto 😀 Alotin taas lottoamaan viime viikonloppuna. Voin sit palkata teidät tekemään ei mitään kun voitan 14 miljoonaa, diili?

Kiitos MissEvilEve tuosta blogipalautteesta, tosi mukavaa <3

Hyviä haaveita nuo! 🙂 Ja mulla on tosiaan oma yritys eli tienaan kehnosti kuitenkin 😉 Silti lottovoitto kelpais tännekin eli laita JONNA vaan meidänkin puolesta 😉

Mietin samaa kuin ehkä joku muukin: taloudellisesti ei olisi mahdollista olla kotona pitkäan saatikka omaa taloa rakentaa… Ja samaan aikaan! Että sinänsä muumikarkit ei mee tasan. Tosin en tiedä, olisinko onnellisempi jos en töissä kävis, mut lyhyemmät päivät ja enemmän aikaa itselle – kyllä kiitos!

Heh, ei täälläkään taida sen enempää olla muumikarkkeja. Teen siis töitä kuitenkin esim. nyt blogilla kokoajan mutta teen siis kotoa töitä 🙂 Enemmän sais tietysti tienattua jos tekisin vielä vaikka ohjauksia päälle mutta sen aika on taas kun vauva kasvaa vähän 🙂

Meidän kohdalla ollaan myös tehty jo pitkään taloudellista pohjaa tulevaisuudelle esim. remontoimalla ja myymällä kaksi asuntoa ennen tätä rakentamista. Ja toki on puoliso joka on töissä. Vuokratontti oli meille siis oikea lottovoitto 🙂

Noi on juuri niitä mihin ei paljon voi vaikuttaa joten se on surku. Terveyttä pitää tosiaan osata arvostaa kun se on! Voimia sulle arkeen!!! <3

Miten tän sanoisi nätisti. 🙂

Työskentelen siis kakkukeisarilla ja se tie vie mut päivästä toiseen turmioon. 😀 Laihdutettavaa olisi rapiat 50kg ja pullaa, kakkua, leivoksia yms juurikin niitä samaisia tuotteita pursuaa joka tuutista 5päivää viikossa. Nyt olen löytänyt Jenkin Polkapurkan joka auttaa edes vähän makeanhimoon. 😀 Mutta siis tervetuloa ostoksille myös Ison Omenan myymälään jos joskus Espooseen eksyilet. 🙂

ps. Näytät todella upealta. 🙂

Kiitos, ei sitä tiedä vaikka poikkeaisin! 😉

Ja tsemppiä sulle niiden herkkujen keskelle! Toi ois tosiaan mun turmio kans tuollainen työpaikka, kuola valuu jo nyt 😛 Tuoreiden leivonnaisten tuoksua ei voita mikään <3 Mut pysytään kovana ja herkut vain herkkuhetkiin ;)))

Kiitos aivan ihanasta (myös koukuttavasta) blogista. Vaikutat niin aidolta ja iloiselta ihmiseltä.

Itselläni ei ole lapsia, mutta vauvakuume on jo kova. 🙂 Vaikka elämäntilanteemme ovat tosi erilaiset, blogisi on tosi innostava ja mielenkiintoinen.

Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi. 🙂

Heips Anna!

Toi on niin totta, että itse voi vaikuttaa todella paljon oman elämänlaatuun. Ja kauaskatsoisena pääsee pitemälle, ellei ihan sitä lottovoittoa saa =0). Itse olen ollut kohta 7 vuotta kotona, omasta valinnastani. ”Jäin” kotiin kauan haaveilemastani työstä (johon olin kouluttautunut) 2 kk työssäolon jälkeen. Työyhteisö oli täysin mätä ja mä ajatten, että mulla on parempaakin tekemistä elämässäni. Samaan aikaan silloinen lapseni nro 2 kärsi todella pahoista allergioista ja kärsin siitä henkisesti itsekin erittäin paljon. Aloin työskentelemään kotona (muuten ei oleis ollu mahdollista olla kotona näin kauan, kh-tuella vielä ehkä). Palkkani on surkea, mutta ollaan silti eletty täysillä: oma talo, rempat, matkustamiset, opiskelut, harrastukset ym. Itse olen ”elä hetkessä- tyyppi” mutta onneksi mieheni on järjen ääni =0D.

Mullekin joskus jotkut sanoo, et koska meet OIKEISIIN töihin? Oikeisiin ? Mä Teen Oikeata työtä kotona!!! Se tuntuu joskus pahalta ja saa miettimään asioita monesta näkökulmasta. Mut aina päädyn samaan tulokseen : jostain täytyy luopua, että kotona työskentely mahdollistuu. Pidän itse niin tärkeänä olla omien lasteni kanssa kotona, se on mulle todellakin ollut nämä viimeiset vuodet tärkeintä! Hus pois mitä muut sanoo, tehköön omalla elämällään mitä haluaa ;0p

Nuorimmainen meni nyt esikouluun ja kaikki lapset ovat nyt päiväsin saman koulun tiloissa =0). Mun isot lapset. Teen edelleen töitä kotona. Nyt olen alkanut hakemaan aktiivisesti töitä kodin ulkopuolelta. Mua ei enää ”tarvita” kotona ;0). Katsotaan milloin tärppää, mutta hyvin menee vielä näinkin. Kunnon palkkaa olisi kyl kiva vihdoin saada ( ja hyödyntää opiskelun tuloksia ;0) !!

Anna, nauti lastesi kanssa kotona olosta, se on kuin laittais rahaa pankkiin!!!

Antaisin sairauteni pois, mikä aiheuttanut mm. työkyvyttömyyden ja lapsettomuuden. Tällaisissa asioissa kukaan ei ole täysin itse oman onnensa seppä.

Kommentit on suljettu.