Osa varmaan muistaakin että olen kirjoittanut useampia postauksia tuolta sielun syövereistä kun mieli on ollut raskas. Kesäkuussa tilanne oli niin kestämätön, että sain puristettua itseni lääkäriin ja kävin verikokeissa poissulkemassa fyysisiä syitä olooni. Tästä kirjoitin postauksessa: Kilpirauhasen vajaatoiminta: liian helppo ratkaisu?
Lääkärissäkäynti selvitti sen, että esimerkiksi kilpirauhasarvoissani ei ollut mitään vikaa ja lääkäri arveli, että syyt alakuloon johtuvat unenpuutteesta, työtahdista ja raskaasta elämänvaiheesta. Oireeni vastasivat lievää masennusta ja minulle tarjottiin siihen lääkitystä ja keskusteluapua.
Masennuslääkkeisiin hyvin perusteellisesti perehtymättä, ajatus tuntui kuitenkin huonolta. Keskusteluapua varten en sitten loppujen lopuksi saanutkaan aikaiseksi tehdä soittoa psykologille. Halusin katsoa vielä eteenpäin mitä syksy toisi tullessaan vointiin ja mielialaan. Ehkä palautuminen talonrakennusprojektista lähtisi käyntiin? Mitään tavoitteita en asettanut, enkä aktiivia toimintamalleja muuta kuin sen, että yrittäisin liikkua enemmän. Töitäkään en tehnyt sen vähempää vaan itseasiassa aloitin toukokuussa toisen uuden työn ja olen kokenut sen ainoastaan positiivisena vaikutuksena mielialaan.
Tästä voisi päätellä, että kohdallani ei ehkä ollut/ole kysymys lievää masennusta ainakaan yhtään vakavammasta sairaudesta. Ehkä diagnoosi olisi ennemmin vauvavuosi tai turnausväsymys, ottaen huomioon tämän talon rakentamisen ja veikkaamani lievän baby bluesin.
Se minkälaisia ajatuksia olen viime vuoden aikana ajatellut en edes ilkeä sanoa. Voin kertoa että ne ovat olleet lähimmäisistä hyvin negatiivisia. Aivan sellaisilta synkiltä ajatuksilta olen kuitenkin säästynyt joten en joutunut kohtaamaan masennuksen vaikempia syövereitä. Kuitenkin näin vähän jälkikäteen mietin, miten olenkaan tarponut niin hirvittävän surkeissa ajatuksissa. Masentavaa, toden totta.
En väitä että olisin edelleenkään yhtä suuri ilopilleri kuin kouluaikoina jolloin san lempinimen keksi (Hangon keksi). Jotain positiivista on kuitenkin tapahtunut. Olen onnellinen ja optimistinen tulevaisuuden suhteen. Yksi suuri tekijä siihen on syksyn aikana ollut yliopistolla käyminen. Se on eteenpäinvievä projekti joka on antanut unelmille siivet. On jotain mitä tehdä ja tavoitella, jotain mikä tuo elämään sisältöä kotiäitiajan jälkeen. Kotiäitinä mun kohdallani ne sosiaaliset piirit todellakin supistuivat ja se vaikutti mun henkiseen hyvinvointiin yllättävän paljon. Ei tuosta miehenturjakkeesta ole riittänyt mun henkisiin tarpeisiin keskusteluissa 😀 Nyt kun saan päiväni aikana jutella muidenkin henkisten olioiden kanssa kuin alle kahdeksanvuotiaiden, koen olevani yhtä älyllinen kuin Stephen Hawking. Ja mikä ihaninta, ne negatiiviset ajatukset ovat kadonneet.
11 vastausta aiheeseen “Miten kävi masennuksen kanssa?”
Jei! 🙂 Kuulostaa hyvältä! Iloa ja myönteisyyttä jatkoonkin 🙂
Kiitos paljon 🙂 Toivotaan että tästä on tie nyt kunnolla ylöspäin!
Ihana kuulla! Näitä elämänmakuisia postauksia lukee mielellään. Voimia ja iloa arkeesi edelleen! ?
Kiitos paljon! <3
Ihana postaus jälleen kerran. Itselläni juuri tällä hetkellä nuita harmaita-ajatuksia. Tuntuu ettei mihinkään kykene, ”mistään ei saa kiinni”, onko musta enää mihinkään jne..tuttuja juttuja varmaankin 😉 Mahtava juttu että olet löytänyt valon jälleen 🙂 Kuvat blogissasi on kauniita..sitä yläkerran aula postausta odotellessa 🙂
Apua, se aulapostaus unohtuu aina! Lupaan laittaa niitä kuvia vielä 🙂
Hirmuisesti tsemppiä harmaaseen aikaan, toivottavasti huomaat joku päivä että se onkin helpottanut <3
Todella ihana kuulla että sulla menee vähän paremmin! 🙂 Itsekin oon muutamaan otteeseen rämpinyt aika syvissä vesissä, neljä vuotta sitten parisuhteen päättymisen vuoksi ja vuosi sitten, kun jouduin pitkälle sairauslomalle, eikä tilanne ole oikeastaan vieläkään helpottanut. Pieniä valonpilkahduksia on onneksi tullut, muttei vielä mitään isoa.
Lievään masennukseen ja elämäntilanteesta johtuvaan alakuloisuuteen varmastikin auttaa lääkitystä paremmin se, että saa niitä onnistumisen kokemuksia ja että elämä alkaa rullata eteenpäin. Itsekään en lääkärissä mennyt neljä vuotta sitten käymään, vaikka jotain helpotusta olisikin voinut saada. Todennäköisemmin olisi vaan lykätty lääkkeitä käteen.
Sulla on kyllä niin paljon hommaa työn alla, että iloisella elämänasenteellasi ja haasteiden haalimisella oot superhyvä esikuva. Mun mielestä on todella rohkeata, että otat uusia haasteita vastaan ja kehität itseäsi, vaikka se lieneekin aiheuttanut ajankäytöllisiä haasteita. Toki omaa aikaa pitää ottaa ja höllätä, jos siltä tuntuu, mutta susta kyllä huomaa, että niin opintojen jatkaminen kuin uudet työkuviot tuo kaivattua omaa tekemistä elämääsi. Paljon tsemppiä niin kouluun kuin töihinkin! 🙂
Näinpä. Ne onnistumisen kokemukset auttavat hirmuisesti pääsemään hyvän kehään takaisin, sieltä surkeuksien suosta kun huonot jutut seuraa toisiaan ja syö mieltä. Siihen ehkä paras lääke onkin se, ettei passivoidu ja anna masennukselle valtaa ja ajaudu ihan toimintakyvyttömäksi. Siis ainakin jos vielä pystyy niin paras lääke 🙂
Voimia sulle kaikkeen ja iloa ja valoa elämääsi <3 Kunpa voisin jotenkin auttaa sua enemmän! <3
Hei,
Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiasi vaikka sitä pidempään olen jo lukenutkin. Enkä tiedä luetko edes tämän osion kommentteja kun olet jo uudempiakin kirjoittanut 😉
Kiitos elämänläheisistä kirjoituksista. Moni asia elämässäsi liipaa hyvin läheltä omaani, osa taas ei ollenkaan mutta niinhän se aina on. Molempia on ihana lukea.
Kiitos, että olet rehellisesti kirjoittanutmiin masennuksesta kuin elämän ilostakin.
Itse tunnen olevani nyt ehkä siellä mistä sinä onneksi olet päässyt pois. Elämässä voi masentua monesta eri asiasta: työ, vapaa-aika, perhe, oma kroppa ja moni muu asia. Mutta silti ulospäin näyttää muille ”normaalilta”….
Mutta kirjoituksesi antoi pienen palan tähän palapeliin jota yritän koota: kroppa ja mieli kuntoon. Kiitos!
Pahoittelen, että vastailen monesti kommentteihin vähän jälkikäteen mutta 90%:sesti kyllä käyn vastaamassa kaikkiin kommentteihin viimeistään viikon sisään vaikka olisin postannut uudempiakin (yleensä menee 2-3 päivää). Joskus kun johonkin yksittäiseen postaukseen tulee tavallista enemmän kommentteja niin kaikkiin ei välttämättä kaivata mun mielipidettä kun on yleistä keskustelua niin silloin en ehkä vastaa.
Ihana siis kun kommentoit ja kerroit omasta tilanteestani. Näinhän se on, että ulospäin ihan kaikki ei näy. Musta näistä asioista on mukava kirjoittaa, ihanan terapeuttista. Jos siitä on vähän iloa muillekin niin vieläkin parempi!
Oikein paljon iloa ja energiaa sulle talveen. Sitä me tarvitaan me muutkin 😉
Hyvä juttu, että on paremmin 🙂 Ja vaikka olisi fyysistä niin ei se välttämättä ole vain mahdollisesta kilpirauhasesta johtuvaa, B12-vitamiinin puute aiheuttaa myös samankaltaisia oireita ja lisäksi muistihäiriöitä jos pääsee pidemmälle ja nekin kai monesti masennusoireisella voi olla. Kävin itse ihan muuten vaan ottamassa todella kattavan setin labrakokeita ja siellä oli lähes 20 testiä, kaikki loistavia lukuja saamieni tulosten perusteella, oli myös B12. Tästä on hyvä jatkaa, on jo sitä ikäluokkaa että pitää alkaa varautua tulevaan jos moni ikävämpi sairaus kestää kehittyä n. 20 vuotta (mm. muistisairaudet yms.) tai siis että ne juuret juontuvat jo niin pitkälle. Oli niin halpa setti ja hyvä nyt että tuli käytyä.