Kategoriat
Yleinen

Olipa kerran fitnessunelma

SAMSUNG CSC

Ajattelin kirjoitella tänään ilman mitään sen kummempaa aihetta. Sara tuli käymään ja muisteltiin millaista bloggaaminen oli kun aloitettiin. Pidettiin molemmat hyvin päiväkirjamaista blogia jonka aiheena oli lähinnä päivän syömiset ja treenit toistemme seurassa. Kuvattiin aina kännykällä ja hassuteltiin menemään, blogikin päivittyi miltei joka päivä. Nyt ajat ovat muuttuneet ja harvemmin kirjoitellaan enää päivän kuulumiset kännykkäräpsyin. Blogeihin panostetaan laadukkailla kuvilla ja postaus sisältää yleensä jonkun selkeän aiheen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Vanhassa tyylissä ei ollut mun mielestä mitään vikaa. Mä rakastin mun blogia alusta asti ja tykkäsin, että tunnelma postauksissa ja kommenteissa oli välitön. On luonnollista, että työssään kehittyy ja nykyään esimerkiksi valokuviin panostan aiempaa enemmän. Yritän silti pitää sen sielun ja fiiliksen mukana jutuissa vaikka blogeista on tullut ulkoasultaan erilaisia kun vuosia takaperin. Läpät on edelleen yhtä huonot, vaikka jutut on ehkä ajoittain vakavammat. Tuntuu, että huumorintajua saa vähän kaivella sillä palautetta tulee niin herkästi. Onko blogimaailmasta vähän kadonnut se rentous? Luettiinko blogeja ennen ihan huvikseen mutta nykyään kun niin moni bloggaa ammatikseen niin myös lukijakunta odottaa enemmän? Tiedäppä tuota. Kertokaahan mitä te olette mieltä?

SAMSUNG CSC

Vanhojen aikojen kunniaksi heittäydyin kameran eteen vaikka oli täysin meikittömänä ja nykyiseen tyyliin täysin ei-blogi-materiaalin-näköisenä, sillä halusin esitellä mun uusia leggareita ja hupparia. En valitettavasti käytä itse mainoslinkkejä mutta kledjut ovat Zalandolta. Tykkään!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Saran kanssa höpöteltiin kisabikineistä ja syötiin fitness-iltapalaa, sillä tuo upea mimmi on syksyä kohden kisadieetillä. Meikäläisen iltapala ei ole aikoihin koostunut omenasta, puolikkaasta avokadosta, kolmesta mansikasta ja annoksesta heraa mutta en viitsinyt alkaa lämmittämään juustopäällysteisiä karjalanpiirakoita Saran nenän edessä 😉 Söin leivät tässä blogatessa kun mimmi lähti, ups 😀

SAMSUNG CSC

Taistelen edelleen vahvasti niiden fiilisten kanssa hyväksynkö itseni näin, vai pitäisikö mun kuitenkin laihduttaa. Tiedän, että olen pauhannut täällä että en enää koskaan ala millekään dieetille, sillä ne ei oo tehneet mulle vuosikymmeniin yhtään hyvää. Etenkin Saran seura on mulle suloisenkatkeraa. Rakastan tätä naista yli kaiken ja Sara on mun sydänystäväni edelleen. Meillä on niin paljon muistoja ajasta kun treenattiin ja tavoiteltiin fitnessunelmaa. Sara elää unelmaansa ja mun unelmat kääntyivät fitnesslavoilta pois. En tiedä oliko se siksi, että epäonnistuin tavoitteessani vai enkö ihan rehellisesti enää halunnut sitä. Tänä päivänä olen sitä mieltä, että en halunnut sitä sitten ehkä kuitenkaan vaan valitsin sen että haluamme kolmannen lapsen. Mutta ajoittain mietin että kyllähän minä voisin olla paremmassa kunnossa nytkin ja nauttia treenaavan ihmisen elämäntavasta ja vartalosta ilman fitnessunelmaakin. Olen jotenkin tyhmän mustavalkoinen, sillä toinen vaihtoehto on se 100kg ja onneton fiilis tai täysin hurahtanut fitnesstyyliseen elämäntapaan.

SAMSUNG CSC

Tasapaino ei siis ole löytynyt hetkessä ja täytyy sanoa, että ne vuodet kun olin hyvin erilaisessa kunnossa, ovat aiheuttaneet sen että muistelen sitä aikaa ajoittain. Havahdun siihen, että törmään googlehaussa omiin vanhoihin kuviini ja mietin minäkö muka tuossa. Miten voi olla? Mä kuitenkin olin silloin todella onnellinen. Voisin jopa sanoa, että olen nyt paljon negatiivisempi kun vuosia takaperin. Esimerkiksi yhdessä postauksessa kirjoitin näin:

”Joten toistoa toistoa mammat ja muistakaa: positiivinen mieli on voimakkaampi ase muutokseen kuin negatiivinen itsensä soimaaminen ja sitä kautta muutoksen etsiminen. Muistaako joku, mitä mä kirjoitin mun jääkaapin oveen kun aloitin urakan?! Kuulosti ehkä tyhmältä mutta nyt jos mua vertaa niihin, jotka ei oo onnistuneet niin veikkaan et se on yksi suurimpia eroja. Olen tehnyt tätä aina vain itseni vuoksi ja näkeehän sen naamasta! Voiko kukaan muu rakastaa pullistelua näin paljon?! 😉

haba IMG_20130615_120952 IMG_20130725_222646

Musta pullistelu oli ihan parasta ja valehten itselleni ja teille jos väitän, että en kaipaa tuota osa-aluetta elämästäni. Meillä oli niin hauskaa ja voi miten tykkäsinkään treenata.

SAMSUNG CSC

Nyt vellon fiiliksissä että en pääse suosta ylös eikä ”iso hymy heti aamusta maailmalle” saa mua onnellisena lenkkipolulle. Olen vihainen, katkera ja masentunut. Toki onnellinen hyvin monesta asiasta mutta lähinnnä omaan kehooni ja sen kohteluun liittyen koen näitä huonoja fiiliksiä. Mulla riittää ihan kamalasti syitä miksi ei kannata lähteä lenkille vaan syödä iltaisin kotona höttöä ja sekös masentaa entisestään. Tiedän, että en ole mikään susipaska tyyppi nytkään vaan olen toisaalta ihan sama Anna kuin ennenkin, vähän pehmeämpi vain ja kaunis näinkin.

Pointtini ehkä nyt enempää mussuttamatta on, että on tämä hankalaa tämä naisen elämä. Toisena päivänä kaikki on ihan fine ja oma kroppakin on ihan ok. Kiitos siitä, että olet terve jne. Toisena päivänä se fitnessmimmi tuolla takaraivossa muistuttelee, että missäs iltapudding ja mihin olet unohtanut minut? Etkö muista, että rakastit sitä?

SAMSUNG CSC

35 vastausta aiheeseen “Olipa kerran fitnessunelma”

Kiva kun kirjoitit aiheesta. Olen itse pohtinut paljon samankaltaisia ajatuksia viime aikoina – varsinkin kun viimeiset raskauskilot tuntuivat tulleen jäädäkseen. Kun voimat palasivat palattuani töihin, päätin kuitenkin yrittää vielä viimeistä keinoa laihduttaa kilot pois. Kirjoitin aiheesta blogissani tällä viikolla ( http://blogit.apu.fi/kupliabyemilias/vappu-pimia-ja-puhdistuskuuri-miksi-minakin-halusin-lopulta-raskautta-edeltaviin-mittoihin/ ).Olen huomannut tässä parin viikon aikana, että mulla on vähän samaa ”kaikki tai ei mitään” -meininkiä. Liikkumisen suhteen saan pidettyä rytmin aika hyvin, mutta syömisen kanssa on haastavampaa. Siksi selkeät ohjeet sopivat mulle paremmin kuin sellainen ”kuuntele itseäsi ja kehoasi” -fiilis. Varmaan tasapainoa täytyy hakea ”kuurin” jälkeen (lähtevät kilot tai eivät) selkesäti merkkaamalla 3-4 päivän ruuat tarkasti, loppu rennommin. Fitnesskisahinkua mulla ei ole, lähinnä haluaisin vaan entisiin mittoihini. Iso halaus Anna sulle, olet upea kiloinesi tai ilman 🙂

Oon nyt viikon päivät lukenu sun vanhoja postauksia ja ai että miten rakastan tätä blogia! Oon siis jo vuosia seurannutkin, mut nyt oli kiva palata tarinan alkulähteille. Oot onnistunut tekemään aikasemminkin tosi mahtavan muutoksen, en epäile miks et pystyis samaan uudestaankin. Sun ja Saran kommellukset motivoi itseä treenaamaan kovaa ja syömään terveellisesti 🙂 Tykkään eniten muutenkin päiväkirja-tyylisestä blogista.

Hei Anna!
Olen lukenut sun blogia monta vuotta, pidän aidon rehellisestä otteesta millä kirjoitat. Voin helposti samaistua ajatuksiin jojoilusta ja itsensä hyväksymisestä. Kohtasin pari vuotta sitten vaikeuksia ihmissuhteissa ja lihoin 10kg. Olen itse mustavalkoinen ”jokotai” ihminen, kärsin ahdistuksesta jota ajatusten noidankehä joka maanantaisesta uuden elämän aloittamisesta aiheutti. Perjantaihin mennessä olin jo luovuttanut. Kärsin jonkin asteisesta ahmimishäiriöstä, pakenin ja lääkitsin itseäni syömällä ja voin yhä huonommin. Mieli alkoi mustua ja aiheutin pettymyksiä itselleni yksi toisensa jälkeen. Missä oli se iloinen, hersyvä minä? Peilistä katsoi hiilaripöhöttyneet kasvot ja vain varjo siitä mitä olin joskus. Olen nyt kukauden ollut kehokuurilla, en laihdutuskuurilla vaan elimistön puhdistuskuurilla. Mielitekoja ei ole ja voin hyvin! Täydellinen ruokavalion eliminaatio ja rytmitys on toiminut minulla, nivel-ja vatsaongelmat ovat tiessään ja iho hehkuu. Nukahdan hymyillen ja olen täynnä energiaa ja uskoa itseen. Sokeri koukusta irti repäisy oli minun pelastus, syön puhdasta proteeinipitoista ruokaa ja kasviksia. Voisin jatkaa näin elämäntapana, ihan vain euforisen olon ja kirkkaan mielen vuoksi. Halusin vain jakaa oman tarinan kuopasta nousemiseen ? Paljon tsemppiä, nautitaan kesästä ja jatketaan sitä tasapainon etsintää.

Tuttuja tunteita, vaikken mää mikään fitnesmimmi ollutkaan ennen lasta. Ja oikeestaan uskon etten näistä fiiliksistä pääse ylös ennen ku kilot lähtee (ja motovaatio niiden lähtöön pitäs siis löytää eka). Surullista. Hetkittäin menee ja sitte taas muistaa millanen oli ennen 🙁

Voi Anna <3 Kovin tuttuja ajatuksia! Elät rankkaa elämänvaihetta, joka vaatii paljon ja silloin voimat eivät riitä isoihin muutoksiin. Kun pieninkin kasvaa ja lähestyy eskari-ikää, niin sitten helpottaa ja sinulla jää aikaa keskittyä enemmän omiin juttuihin. Lapset ovat sinulle kuitenkin maailman tärkeimpiä, joten elä hetkessä äläkä vaadi itseltäsi mahdottomia. Kun ruoskit säännöllisesti itseäsi asiasta niin se ei tee sinulle hyvää! Optimal Performancen Jonilla oli tässä hiljattain hyvä blogikirjoitus tavoista: jos joku sanoo ettei ole pessyt hampaitaan kolmeen viikkoon, niin ihmiset pitävät sinua kahjona mutta jos sanot että et ole ehtinyt liikkumaan lainkaan niin se on ihan ok. Eli peset hampaat joka päivä vaikka yhtään ei huvittaisi eikä olisi aikaa etkä pidä hommasta. Koska se on tapa. Mutta päivittäisestä ilta-kävelystä (vaikka vain 10 min) voi tinkiä, koska ei vaan jaksa ja ei huvita. Miksi näin? Olen joskus aikaisemmin kommentoinut sinulle kuinka hassusti omat fiilikseni ovat tässä kuukausien ja vuosien varrella seuranneet samoja ratoja kuin sinulla. Tuo Jonin kirjoitus laittoi ainakin omassa päässäni mietteitä kovasti liikkeelle ja sen jälkeen olen todellakin huolehtinut siitä että joka päivä teen ainakin 10 min pienen kävelylenkin, huvittu tai ei. Ja täytyy myöntää, että tulokset mielelle ovat olleet hyviä ja hiukan vaa'allekkin 🙂 Kauniita ajatuksia sinulle Anna <3

Mäkin luin tuon postauksen kun se tuli, tosi hyviä ajatuksia Jonilta kuten yleensäkin. Peukku!

Hei Anna!

Mitä tarkalleen ottaen kaipaat fitness-elämässä? Miksi juuri silloin olit niin kovin onnellinen? Oliko syynä se, että vartalo oli unelmakunnossa ja kaikki vaatteet sujahti päälle kuin unelma? Vai se, että ihmiset aina ihastelivat miten hyvässä kunnossa olet ja miten hyvältä näytät? Vai nautitko siitä tunteesta, mikä tuli kurinalaisesta elämäntyylistä?

Analysoimalla tarkemmin, miksi olit silloin onnellinen ja edelleen haikailet sen perään, voit löytää ne todelliset/syvemmät syyt haikailuun. Esimerkiksi jos yhtenä syynä olisi se, että pidät kurinalaisesta elämästä (jota kolmen lapsen kanssa eläminen ei varmaankaan lähtökohtaisesti ole), niin voisiko sitä samaa tunnetta saada muutoin kuin fitness-elämäntyylillä?

Toisaalta olisi hyvä myös analysoida, miksi koet olevasi nyt vähemmän onnellinen kuin silloin. Ovatko syyt tähän samoja asioita kuin miksi haikailet fitness elämää vai jotakin ihan muita? Kirjoitit jokin aika sitten, että olit pidemmän aikaa sitten masentunut (ja kyllä, se näkyi kilometrien päähän tänne tietokoneen ruudun toisellekkin puolelle). Oletko kirjoittanut paperille, miksi masennuit tai mitkä asiat masensivat?

Analysoimalla asioita molemmista suunnista ja kirjoittamalla ne ylös, voit hahmottaa aivan uusia asioita- ja tunnistettuasi ne asiat mitä syvimmissäsi haluat, voit alkaa myös tavoitella niitä (eikä pelkästään fitness elämän kautta).

Voi Anna <3 Minulle heräsi vähän samoja kysymyksiä kuin Pauliinalle, että oletko miettinyt että mikä siinä fitnesselämässä on se mitä tarkalleen kaipaat, mikä teki onnelliseksi?

Tuo että on katkeroitunut jne kun oma kroppa ja oma elämä ei ole sitä mitä haluaa on tuttuja tunteita täälläkin, tosin eri syistä. Olen miettinyt asiaa paljon ja minua se hoikempi olemus itsessään ei tehnyt yhtään onnellisemmaksi.

Moikka Pauliina ja Natalia!

En tiedä olivatko kysymykset tarkoitettu retorisiksi vai haluatteko, että vastaan näihin?

Joka tapauksessa olen kyllä pohtinut näitä asioita, kirjannut ylös ja keskustellut paljon asiasta mun ratkaisuvalmentaja Heikki Harjun kanssa. Hän on pyytänyt mua kirjoittamaan ylös ja kertomaan juuri noita asioita joten olen kyllä todella miettinyt näitä. Oikeastaan kaikkia syitä mun ei ehkä tarvitsekaan jakaa blogissa mutta muutamia mainitakseni on: se ettei minulla ollut polvisärkyjä ja jaksoin paremmin arkiliikuntaa ja arkea ylipäätänsä. Sain liikunnasta energiaa ja omaa henkistä aikaa, nautin siitä että voin pukeutua vapaammin eli valikoimaa oli todella paljon enemmän, tuo aikuisten jumppa oli helpompaa ja taipuisampaa, koin että olin esimerkkillisempi vanhempi kun söin terveellisemmin jne. Kaikki tuo teki mut todella iloiseksi ja niistä jään nyt paitsi tai ne menevät vähän huonommin. Syitä siis on hyvin paljon ja enemmän kuin pelkkä ulkonäkö tai blogi-ihailu, mistä joskus vihjataan. Mulla itsellä oli helpompi olla omassa kropassa kun se oli paremmassa kunnossa!

Eli kyllä tässä on analysoitu ja mietitty mutta siltikään muutos ei ole aivan niin helppoa, vaikka asioita hoksaisi… Töitä kuitenkin teen tällä rintamalla, ja nimenomaan tuolla ajatusten tunnistamistasolla jotta voisin ohjata itseäni niihin valintoihin joihin todella haluan 🙂 Kiitos molemmille kysymyksistä ja ohjailusta oikeiden asioiden äärelle. Olen samaa mieltä, että ratkaisu piilee jossain noiden kysymysten alla.

Mun kohdaltani retorinen kysymys, nämä on tosi henkilökohtaisia asioita loppupeleissä etkä kaikkea varmasti halua blogissa avata. Kiitos kuitenkin että otit aikaa vastata, toivottavasti tähän löytyisi juuri sinulle sopiva ratkaisu! 🙂

Moi ihana Anna, oon ollut vakkarilukijasi blogin alkuajoista lähtien, vaikka harvemmin kommentoin. Nyt on kuitenkin jo jonkin aikaa tehnyt mieli kommentoida jotain tähän sun tuskailuun kilojen, itsensä hyväksymisen, dieettien ym. seassa. Sulla on nyt todelliset ruuhkavuodet meneillään. Talon rakennus, pihatyöt, opinnot, pienet lapset…kukaan ei jaksa hoitaa kaikkea täydellisesti, eikä elämää pidä suorittaa. Sinulle kuitenkin perhe ja lapset on tärkeintä, se välittyy tänne asti <3
Joku jo mainitsikin Optimal Performancen Jonin jutun, ja samasta aiheesta mäkin aion sulle kirjoittaa. Oletko tutustunut Jonin vaimon Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti-kirjaan? Jos et, suosittelen lämpimästi. Tuo kirja muutti mun ajatusmaailman ja elämän. Olin elänyt fitness-kuplassa muutaman vuoden, vaikkei kisalavat koskaan tavoitteena olleetkaan. Dieetistä toiseen ja silleen. Lopulta kroppa, unet, kaikki alkoi olla sekaisin. Olin aina väsynyt. Tunnistin Kaisan alkutekstistä itseni, vaikken kisannut olekaan. Talvella aloin elää kirjan oppien mukaan. Rennosti, mutta kuitenkin pyrkien löytämään itselle optimaalista ruokavaliota, tapaa treenata jne. En aio enää koskaan dieetata tai punnita ruokiani. Aluksi tämä oli vaikeaa, mutta sujuu jo nyt hyvin. Voin kaikin puolin hyvin, suhde ruokaan on normalisoitunut, nukun taas hyvin ja nautin treenistä 🙂 Olen pohtinut omaa hyvän olon minimiä ja se on ollut hyvin avartavaa. Ei tavoitteita, vaan mitä pitää vähintään tehdä ja miten syödä, että voi hyvin. Niinäkin päivinä ja viikkoina kun ei ehdi tai jaksa treenata ja syödä optimaalisesti. Itselle se on esim. vähintään kaksi liikuntakertaa viikossa ja hyvä, proteiinipitoinen aamiainen ja tarpeeksi unta. Vaikka muuten menisi sinne päin, näistä pyrin vähintään pitämään kiinni. Toki tavoitteitakin pitää olla ja niitä kohti pyrkiä, mutta koska elämä ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee, oma hyvän olon minimi on erittäin hyvä miettiä valmiiksi niihin hetkiin, kun muuhun ei pysty.
Hanki ihmeessä itsellesi tuo kirja, luulen että tämän kaltainen lähestymistapa syömiseen ja treenaamiseen olisi juuri sinulle nyt hyväksi 🙂

Tuossa tuo kirja on hyllyssä 😀 Eli olen lukenut ja omista oman kappaleen. Silti istun tässä mussuttamassa ongelmiani 😀 APua! Toki itsekin olen todella kovasti ottanut mallia kirjasta ja aamupala meneekin useimmiten aina hyvin. Tykkään myös nykyään ihan perus lenkkeilystä ilman paineita rasvanpoltosta eli harrastan hyötyliikuntaa. Kuitenkin koen, että mulla menee moni asia penkin alle. Syön tunteisiini ihan liikaa ja siitä tulee oravanpyörä joka ei tunnu hyvältä. Lihon ja laihdun vuorotellen 5-10kg. Ei ole mukavaa tämä. Selkeästi mulla on siis asian kanssa haasteita. Kuitenkin olen pyrkinyt nimenomaan vähentämään stressiä ulkomuodostani, lopettamaan ainaisen laihduttamisen ja keskittymään vain siihen että rakastan itseäni ja haluan keholleni hyvää <3

Oot kyllä ollu nätti! Nyt vaan homma käyntiin ja kohti kevyempää oloa.olet pystynyt siihen ennen niin miksei nyt? Ainot este on se oma mieli joka aivopesee sut ajattelemaan ettei tästä mitään tule,on niin paljon kaikkea,on rankkaa ja uskon että on mutta on muillakin ja tiedät kyllä miten hyvä fiilis itsensä huolehtimisesta tulee ja se fiilis heijastuu kaikkeen.homma alkuun vaan?

Olet kaunis juuri tuollaisena! Mutta tiedän, että kun pääkoppa alkaa kriiseillä, ihan sama mitä muut sanoo. Ja tiedätkö, tuohon masisteluun syy voi hyvin löytyä sokerista ja siitä, että suolisto ei ole kunnossa. Niin, suolistossahan on satoja hermoyhteitä suoraan aivoihin. Tästä luonnollisena esimerkkinä on vatsan sekaisinmeno jännitystilanteissa. No joka tapauksessa, sun täytyy unohtaa laihdutus ja ehdottomuus. Entä jos alkaisitkin lisäämään hyviä ruoka-aineita sen sijaan että jättäisit jotain pois? Eli lisää kasviksia ja hyviä rasvoja sekä kuitua. Jos sen muutoksen jälkeen tuntuu, ettei teekää enää mieli jokaista grillimakkaraa tai jäätelöä, jätät ne sitten syömättä 🙂 älä etukäteen yritä tehdä sitä päätöstä

Moi ! Mä oon lukenut sun blogia aina , se on ollut ja on edelleen paras blogi !! myönnän kyllä , että aiemmin siinä oli ehkä enemmän rentoutta ja hauskuutta. Kamera kuvat oli myös ihania ! mutta niin se on , elämä menee eteenpäin ja tilanteet muuttuu! Mutta kuten sanoin , sun blogi on edelleen se number on ??

Kiitos kirjoituksesta! Todella tuttuja ajatuksia. Itsekin juuri kolmannen lapsen saaneena tässä pohdiskelen, miksi mä istun tässä? Miksi en ole jo hirveetä kyytiä vaunuilemassa niinkuin kaikki muutkin mammat ja miksi mulla edelleen keikkuu ne 10 raskauskiloa ja siihen vielä 20 ylikiloa lanteilla -_- Tai miksi mun edes pitää tehdä tälle asialle jotain, miksi en vaan voi olla tyytyväinen näin ja olla välittämättä ympärillä pyörivästä paineesta syödä kevyesti ja terveellisesti, lihattomasti, maidottomasti, viljattomasti, rasvattomasti, mutta hyvä rasvaisesti, hedelmiä, mutta ei sokeria, alkoholittomasti, mutta lasi punaviiniä päivässä, munattomasti, vaikka muna päivässä miehen tiellä pitää… 😉 Ja mä tykkään sun huumorintajusta!!

Tsemppiä tasapainon löytämiseen!

Voin niin hyvin samaistua sun fiiliksiin, tää postaus voisi olla itseni kirjoittama (tosin sillä erolla, että mulla ei ole lapsia)! Ote omaan hyvinvointiin on ollut kadoksissa kauan, mutta pikkuhiljaa olen huomannut muutosta parempaan. 🙂 Ehkä se on tämä kesä, joka on saanut mielen virkeämmäksi. Aurinkoa päiviisi!

Hei!
Olen saanut blogistasi motivaatiota muuttaa elämääni pikku hiljaa terveellisempään suuntaan. Toivottavasti löydät sen vielä itsekin.

Itselläni on myös jäänyt raskauskiloja tosin vain viitisen kiloa on enää jäljellä nuorin on nyt 1v10kk. Itseäni alkoi kyllä kiloni harmittamaan kun muutama kuukausi sitten kun yksi täti väitti minun olevan raskaana, koska maha pömpöttää edelleen. Itse en ajattele laihduttavani kun sillä saa vaan aineenvaihdunnan sekaisin. Teen perheelleni terveellistä ruokaa kasvista, tarpeeksi proteiinia ja rasvoja. Ei kauheasti makea himoja näin tule.
Kun viikosta on sovittu molemmille vanhemmille omat treenipäivät niistä on vaikeampi lipsua se kun on sitä omaa aikaa myös. Toivottavasti sitä tulosta alkaisi pikku hiljaa näkyä, ettei enää saisi turhia onnitteluja.

Tsemppiä sinne hyvän olon tavoitteluun! Luin jostain, että ”Perhe voi niin hyvin kuin äiti voi”. Toivottavasti ehdit kesällä levätä ja huolehtia itsestäsi.

Kiitos Anna tästä postauksesta <3. Ihana kun joku uskaltaa sanoa ääneen näitä asioita, joita monet pohtivat. Mulla on ollut ihan samanlaisia ajatuksia ruoan ja painon suhteen, ja olen haikaillut entisen fitimmän itseni perään. Mä laihdutin pari vuotta sitten ylipainon pois 25 kg ja nyt stressaavan kevään vuoksi olen saanut 10 kg siitä takaisin. Painonnousu on ollut yksi stressaavimmista asioista, koska mulla on ihan kauhea pelko lihomisesta. Välillä on ollut niukkoja kituutuspäiviä ja siitä seurauksena ihan älyttömiä mättöpäiviä. Huolestuneena omasta suhtautumisesta ruokaan menin terveydenhoitajalle, joka ohjasi mnut ravitsemusterapeutille. Ravitsemusterapeutti sanoi heti alkuun, että nyt lopetat sen laihduttamisen, koska sen surauksena mulle on kehittynyt jonkunlainen syömishäiriö, tai ainakin alkava sellainen. Nyt olen sitten pyrkinyt syömään vapaasti, niin etten kiellä itseltäni mitään. Olen muun muassa sallinut itselleni hiilareita, jotka olivat ehdoton "EI!" ennen. Vaikeaa on ollut olla ajattelematta ruokien kalorimääriä ja oikeesti pyrkiä tasapainoiseen ja monipuoliseen ruokavalioon. Olen kuitenkin huomannut voivani paremmin. Treenit kulkee hyvin, ja kun päivällä syön tarpeeksi hiilareita, ei mulle tule illasta kauheita ruokamielihaluja. Peiliin katsoessa näen yhä eri ihmisen kuin ennen, ei yhtä fitti… Mutta pienin askelin mennään kohti itsensä hyväksymistä. Siitä kai tässä loppujen lopuksi on kyse.

Halusin vain sanoa sulle kiitos näistä ajatuksista. Kiitos! Olet huikee ja rohkee mimmi! Sun blogi auttaa ainakin mua mielensisäisessä kamppailussa ruuan ja ulkonäköpaineiden kanssa. Niin ja sun blogin kuvat ovat tosi kivoja 🙂

Voin samaistua, mulla itse lähtenyt paino nousuun nuoremman tyttären syntymän jälkeen. Tyttö syntyi kesällä 2013. Huono olo ja ahdistaa ja joka toinen päivä tuntuu, että olen hyvä tälläisenä ja joka toinen päivä ahdistaa, että olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Mulla toki Fibromyalgia vaikuttaa, että en jaksa liikkua kuten muut. Itse päättää mitä suuhun laittaa. Vaikeaa olla erossa herkuista ja haen niitä lievitystä pahaan oloon niin henkisesti kuin fyysisesti.

Mä oon vakkarilukija monen vuoden takaa ja tykkään sun blogista mielettömästi. Aina oottelen kovasti uusia postauksia! Elämäntilanne on mulla hyvin erilainen kun sulla, elellään vielä kahden mieheni kanssa, mutta silti tykkään lukea sun elämästä ja arjesta. Mä oon aina tykännyt sellasesta rennosta, arkisesta tyylistä millä kirjotat. Toivon ettet muuta blogia liikaa sellaseen jäykkään, ammattimaiseen suuntaan vaan räpsivät vaikka niitä puhelinkuvia väliin ja kirjottelet niitä näitä ilman mitään tiettyä aihepiiriä, toki siihen tyyliin mikä itelle tuntuu parhaimmalta. Multa ainakin on jäänyt ajan mittaan sellaiset blogit lukulistalta joista on tullut niitä siloteltuja ”ammattiblogeja”, ne käy pidemmän päälle tylsiks. Mutta oikein hyvää kesää teidän koko perheelle, jatka samaan malliin! 🙂

Voi Anna <3
Mä niin tiedän sun tunteet ja itsekin painin samojen asioiden kanssa oikeastaan koko syksyn, talven ja alku keväänkin kunnes huhtikuussa palkkasin taas Personal Trainerin itselleni puolen vuoden tauon jälkeen! Jotenkin se PT:n antama tuki ja velvollisuus ilmoittaa viikottain aamupaino auttaa pysymään ruodussa. Kirjaan myös jokaisen suupalan Sulamoon, jotta näen mistä ne piilokalorit tulevat.. Onhan se välillä rasittavaa punnita jokainen annos ja pakata ne eväsrasiat töihin mukaan, mutta toisaalta nyt kuuden viikon ruokavalion noudattamisen jälkeen siitä on tullut taas automaatio ja ravintolassakin valitsee mieluummin sen lohisalaatin tms minkään burgerin sijaan! 🙂

Mulla oli myös kaikkein vaikein saada se ruokavalio kuntoon, sillä vaikka pääosin söin kokoajan terveellisesti niin tietämättä niitä kaloreita kertyi jopa se +500kcal päivässä ihan pienistä jutuista kuten yhdestä kahdesta Toblerone palasta (yhdessä palassa on meinaan kaloreita 175kcal!!!). Nyt kuudessa viikossa paino on pudonnut 2kg ja seuraavassa viidessä viikossa vielä tavoitteena saada toiset 2kg pois, jotta juhannus menisi neljä kiloa keveämpänä. 🙂 Uskon, että PT:n avulla saisit taas sen kauan sisällä kyteneen kipinän syttymään ja pääsisit ensin treenin makuun ja sitten haluaisitkin jo taas tehdä niitä iltapala puddingeja ja juoda pieruheraa! ;D

Mutta enivei, olet ihana pienempänä tai isompana! Upea, kaunis ja sielukas nainen! <3 Tärkeintä olisi vain että olisit itse itseesi ja kroppaasi tyytyväinen, ja jos et ole niin palkkaa ammattiapua tavoitteidesi saavuttamiseksi. 🙂 <3

Terkuin: Sanna
http://pudotus.blogspot.fi

Apua tulikohan mun kommentti edes ees perille, vai pitääkö ne hyväksyä ennen kuin näkyvät..? Noh, tässä kumminkin sama uusiksi jos ei tullut ekalla kerralla:

Voi Anna <3
Mä niin tiedän sun tunteet ja itsekin painin samojen asioiden kanssa oikeastaan koko syksyn, talven ja alku keväänkin kunnes huhtikuussa palkkasin taas Personal Trainerin itselleni puolen vuoden tauon jälkeen! Jotenkin se PT:n antama tuki ja velvollisuus ilmoittaa viikottain aamupaino auttaa pysymään ruodussa. Kirjaan myös jokaisen suupalan Sulamoon, jotta näen mistä ne piilokalorit tulevat.. Onhan se välillä rasittavaa punnita jokainen annos ja pakata ne eväsrasiat töihin mukaan, mutta toisaalta nyt kuuden viikon ruokavalion noudattamisen jälkeen siitä on tullut taas automaatio ja ravintolassakin valitsee mieluummin sen lohisalaatin tms minkään burgerin sijaan! 🙂

Mulla oli myös kaikkein vaikein saada se ruokavalio kuntoon, sillä vaikka pääosin söin kokoajan terveellisesti niin tietämättä niitä kaloreita kertyi jopa se +500kcal päivässä ihan pienistä jutuista kuten yhdestä kahdesta Toblerone palasta (yhdessä palassa on meinaan kaloreita 175kcal!!!). Nyt kuudessa viikossa paino on pudonnut 2kg ja seuraavassa viidessä viikossa vielä tavoitteena saada toiset 2kg pois, jotta juhannus menisi neljä kiloa keveämpänä. 🙂 Uskon, että PT:n avulla saisit taas sen kauan sisällä kyteneen kipinän syttymään ja pääsisit ensin treenin makuun ja sitten haluaisitkin jo taas tehdä niitä iltapala puddingeja ja juoda pieruheraa! ;D

Mutta enivei, olet ihana pienempänä tai isompana! Upea, kaunis ja sielukas nainen! <3 Tärkeintä olisi vain että olisit itse itseesi ja kroppaasi tyytyväinen, ja jos et ole niin palkkaa ammattiapua tavoitteidesi saavuttamiseksi. 🙂 <3

Terkuin: Sanna
http://pudotus.blogspot.fi

Kyllä nämä tulee, olitko päivittänyt sivun kun tulit? Se kannattaa tehdä niin uusimmat näkyy 🙂 Voin poistaa tämän toisen kappaleen 🙂

Paljon niin tuttuja ajatuksia! Sen verran eroamme toisistamme, että mulla ei ole koskaan ollut haaveena se fitness-elämä kisoineen, rahkoineen ja aterioiden punnitsemisineen, mutta samalla tavalla pallottelen jatkuvasti mielessäni että hyväksynkö itseni näin vaiko en.

Pudotin painoa 98kg -> 80kg, sitten paino nousi takaisinpäin n. 85-86kg. Raskaus nosti painoa 18kg ja ne oon saanut nyt pois, tänäaamuna vaaka näytti 87kg. Mutta olishan tätä ylimääräistä vielä… treeni maistuu, mutta ruokavaliota en vaan meinaa saada kuntoon. Joka toinen päivä olen tyytyväinen tähän hetkeen – treenaan paljon, kunto nousee taas kohisten, mahdun vaatteisiini jne. mutta joka toinen päivä taas mietin, että miksi en saa itseäni niskasta kiinni jotta saisin pudotettua painon sinne normaalipainoon (olen 174cm pitkä joten n. 75kg on BMI:n mukainen normi). Ja vaikkei edes normaalipainoon, mutta tän ylimääräisen pois. Treenaan paljon, ja olisi ihan kiva näyttääkin siltä kunnolla. Tällä hetkellä en vaan saa itsestäni revittyä niin paljon että saisin karsittua ylimääräiset hötöt pois. Tänäänkin suunnittelin syöväni iltapalaksi paistettua kalaa ja kurkkua, tomaattia ja päärynän, mutta päädyin syömään kalat paahtoleipien päällä, kermajuustolla tietenkin. Oli hyvää, mutta ääh, mikä tässä on niin vaikeaa…

Mutta tsemppiä Anna!<3 Olet ihana, tämä on ehdottomasti kaikessa avoimuudessaan mun lempiblogi. Se olisi sitä jos olisit tosi timmi ja fitness ja se on sitä nyt.

Voi miten paljon samaistun sinuun. Lapset 6v,4v ja 2v, samat Kaisan kirjat luettu ja kaiken sisäistän mutta ei vaan käytäntö ja teoria kohtaa. Selkäranka on kuin meduusalla. Tiedän miltä sinusta tuntuu,painin samojen asioiden äärellä. Motivaatiota odotellessa… 🙂

Moikka! Oon lukenut sun blogia vuosia, luin aikaisemmin myöskin Saran ja Monnan. Motivoitte ja ootte niin ihania. Läskiks meni mun hyvä kroppa ja motivaatio. Jäi lapsiperheen arjen jalkoihin, työhin paluuseen ja jonka talonrakennusprojekti viimeisteli, seli seli… Pettynyt itseeni, ahistaaja ja toisaalta hurjan kiitollinen kaikesta mitä mulla on, niin että kroppa on tois sijainen juttu. Tykkään lukea pohdintojasi, tzemppiä meille kyllä me nää kilot vielä sulatetaan ?

Aina kun näen noita n. 70 kg kuviasi, pääni sisältä kuuluu iso WAU! Olet ollut mielettömän upeassa kunnossa! Itselleni on ollut paljon apua ”panos ja tulos”-ajattelusta. Jos haluan näyttää hyvältä, silloin pitää panostaa enemmän (jopa paljon) liikkumiseen ja syömiseen. Jos taas asialla ei ole minulle väliä, ei tarvita panostustakaan. Yksinkertaista 🙂 Olen vain huomannut että asialla on sinulle paljonkin väliä, joten etkö tosiaan lähtisi vielä sille ”elämäsi viimeiselle dieetille” ja laittaisi kroppasi kuntoon? Itse olen saanut sellaisen vaikutelman että ylipainosi todellisuudessa masentaa sinua. Tiedät tietysti senkin että saat itsesi melko mukaviin mittoihin ilman ainoankaan aterian punnitsemista ja pelkkää parsakaalin syömistä. Salitreeni jota rakastat, ja puhtaan ruoan syöminen tekevät jo ihmeitä. Itse voin suositella hiit-treenejä rasvanpolttajana.

Muistelen että olet ilmoittanut että et lähde enää mihinkään valmennuksiin. Suosittelen kuitenkin vielä harkitsemaan Motiviren valmennuksia. Niitä voin erittäin lämpimästi suositella ihan yksittäisenä kuluttajana. Olen saanut itselleni ison avun sitä kautta 🙂

Anteeksi tämä suorasukainen sävy! Haluaisin vaan vielä lukea sen iloisen, energiaa pursuvan ja ennen kaikkea itseensä tyytyväisen Annan ajatuksia.

Liisukka ei haittaa ollenkaan suorasukaisempi sävy! Puhut niin asiaa ja oon miettinyt juuri noita itsekin. En melkein kehtaa tänne edes kirjoittaa mutta oon nimenomaan juuri nyt lähtenyt ”elämäni viimeiselle dieetille”. En tietystikään halua ajatella tätä nyt dieettinä tai kuurina vaan nimenomaan tietoisesti panostaa enemmän tavoitteeni saavuttamiseen ja tehdä enemmän niitä tekoja jotka vie sitä kohti. Jotenkin tuntuu että nyt on paremmat energiat siihen, kun elämässä ei ole muuta stressaavaa. Ruokavalioapua sain Saralta <3

Kiitos siitä kun uskot ja uskotte minuun, merkkaa todella paljon. Aivan ihania kommentteja täällä ja itsekin haluan sen innokkaan ja iloisen Annan arkeeni =) Mukava kun olette messissä!

Pakko laittaa kevennyksenä: sanoin miehelle et lue tää postaus, vois niin olla mun kirjoittama! Ainut kommentti mikä tuli oli ”no ei se oo helppoa olla naisen kanssakaan” ? Täytyy olla vaan niin onnellinen et on löytynyt kumppaniksi mies, joka jaksaa rakastaa kaikista kriiseilyistä huolimatta aina vaan ❤

Sori jos tyhmä kysymys, mut ootko tutustunut iifym -elämäntapaan ja myfitnesspaliin? Jotenki kuulostaa siltä et se vois olla sulle se välimaasto jota kaipaat.

Kuulostat monella tapaa entiseltä minulta. Kun en liikkunut, niin olin masentunut, ärsyyntynyt ja voin pahoin. Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt kuinka tärkeää liikkuminen on mun mielenterveydelle. Kyseessä ei ole pelkästään se miltä näyttää. Nykyään olen saanut liikunnallisesta elämäntavasta kiinni enkä halua siitä enää luopua ja suurin syy on juuri se että uskon palaavani niihin masennuksen syövereihin, jos lopetan.
Tietysti ymmärrän että fitness oli se sun juttu, mutta ehkä kannattaisi asettaa liikunnallisia tavoitteita eikä ulkonäkökeskeisiä. Itse harrastan CrossFittiä ja painonnostoa ja kummasti on loppunut se vaa’an vahtaaminen kun enemmän kiinnostaa paljonko rautaa nousee tai kuinka nopeasti saa jonkun treenin suoritettua. =)
Sähän kävit sillon ennen raskautta tekemässä maastavetoa ja muita raskaita voimaliikkeitä. Voisiko sieltä löytyä jotain tavoitteita sinulle?! Itsekin meinaan huomaan että en välttämättä jaksa motivoitua liikkumiseen niin hyvin jos mulla ei ole liikunnallista tavoitetta mielessä. Se auttaa ja nykyään meen kohti unelmaani ja tavoitettani joka siintää muutaman vuoden päässä.

Kun on liikaa mistä pitää valita ja aika usein perhe ja lapset voittaa. Kun kirjoitit että pullistelit vain itsellesi; jos nyt panostaisit yhtä paljon itseesi sun pää ei kestäisi kun olisit ”huono äiti”.

Ja itse sain 3 krt/ vkliikuntarytmin päälle, kyllä oli hyvä. Mutta mitä kun jäi yksi lenkki välistä; siitä tuli samaa pakkopullaa kuin pyykin pesusta. Itse en saanut kuin pahan mielen ja yhden lisän listaan ”mitä en saa hoidettua mutta kaikki muut handlaa”. Ei toiminut mulla.

No nyt meni viime syksynä kroppa niin huonoon kuntoon että olen fyssariin avulla kuntouttanut itseäni kivuttomaksi JA olen jo päässytmuutaman lyhyen lenkin vetämään. Tällä kertaa ilolla?

Jos haluaa liikunnalta flowta ja iloa niin sitä ei kannata rinnastaa hampaiden pesuun. Kokeile jotain muuta liikuntaa kuin orjallista puurtamista; mulla skimbaaminen talvisin tyhjentää pään, on todella rankkaa ja antaa tunteen vapaudesta.

Olikohan tässä nyt mitään järkeä?

Hei!

Haluan ekaksi sanoa, että olet ihana minkäkokoisena vain ❤️

Mutta koska seuraan blogiasi, niin tuntuu että syöt kuitenkin terveellisesti ja treenaat tai ainakin olet aktiivinen. Oletko ajatellut voisiko painon vaikealla pudottamiselle olla joku fysiologinen syy?

Itse nimittäin kävin nyt raskauden jälkeen gynellä ja minulta löydettiin ekaa kertaa selkeä PCO(s). Sen hoitona on laihdutus, mutta se myös vaikeuttaa laihdutusta huomattavasti..

Kommentit on suljettu.