Törmäsin aamulla juttuun missä puhuttiin lapsiperheiden taloudellisesta eriarvoistumisesta kaikkine ongelmineen. MTV3:sen artikkeli Opettaja näkee Suomen karun todellisuuden: ”Ekaluokkalaiset voivat sanoa, ettei heillä ole rahaa ruokaan” oli lähtöisin tänä vuonna Vuoden luokanopettajaksi valitun Maarit Korhosen julkaiseman blogitekstin Köyhä lapsi ei kesällä tee mitään synnyttämästä keskustelusta.
Aihe on huolestuttava ja Korhosen lyhyt ja ytimekäs bloggaus ihan oikeasta ongelmasta lähti sosiaalisessa mediassa moneen eri suuntaan. Kyse ei ollut siitä, etteikö köyhän perheen lapsella voisi olla ihana ja onnistunut kesäloma, vaan siitä että joissain perheissä on ”rankempaa köyhyyttä” ja paljon ongelmia raha-asioiden lisäksi. Opettajat näkevät työssään monenlaista ja voi olla, että lapsi joutuu viettämään koko kesänsä mielenterveys- tai päihdeongelmaisen vanhemman hoitajana täysin omillaan ilman rahaa ja ruokaa, niin että kesän suurin kohokohta on kun pääsee äidin kanssa kauppaan.
Korhonen kertoo, että hän on opettanut alueilla joilla elämä on elitistisempää sekä huonommilla alueilla ja lähiöissä. ”Elitistisemmällä alueella asuvien 3-luokkalaisten yleistieto oli paljon parempi kuin sellaisten 6-luokkalaisten, jotka asuivat ”huonommalla alueella”, Korhonen kertoo kokemuksistaan.
– He tiesivät hirveästi asioita, sillä heidän kanssaan oli puhuttu ja matkustettu. Aamu saattoi alkaa sillä, että keskusteltiin siitä, mitä pääministeri oli aamutelevisiossa sanonut. Huonomman alueen 6-luokkalaiset eivät edes tiedä, kuka on pääministeri. Heidän maailmankuvansa on vain niin erilainen.”
Korhonen muistuttaa, että varakkuus ei tarkoita onnellisuutta eikä ole sen tae. Kuitenkin varakkailla perheillä kesälomat ovat suunnitellumpia. Perheelle on tiedossa matkoja, lapsille leirejä ja sitä ruokaa pöydässä. Lapsen lähtökohdat elämälle ovat hyvin erilaiset verrattuna lapseen jonka perheessä on köyhyyden lisäksi vaikkapa väkivaltaa tai mielenterveysongelmainen vanhempi joka on apaattinen eikä kykene huolehtimaan lapsen tarpeista niin taloudellisesti kuin henkisesti. Moni asia ei maksa juuri mitään, mutta täytyy muistaa että kaikilla ei tosiaan ole edes vaikkapa polkupyörää tai uimahousuja. On naiivia ajatella, että Suomessa kaikki tällaiset rankemman köyhyyden tapaukset olisivat jo lastensuojelun piirissä. Tuolla on paljon lapsia jotka eivät saa päivittäin edes lämmintä ruokaa.
Olen itsekin nähnyt perheen jossa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava yksinhuoltajaäiti lähti päiviksi ryyppyreissuille jättäen kouluikäisen poikansa yksin. Olen etsinyt lasta metsistä ja kavereilta ja hakenut äitiä kapakoista ja kuullut kun hän vannoo että se on viimeinen kerta. Avun piirissäkin oli tämä perhe, mutta Suomessa vanhemmille annetaan niin monta mahdollisuutta. Oli katkoa, perhekotia ja tukea mutta lapsi kärsi rankasti näistä ongelmista. Enempää en halua tästä esimerkistä jakaa mutta tuon jälkeen ymmärsin aivan eri tavalla asioita joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Oma lapsuuteni oli turvattu ja onnellinen. Ei meillä liikaa ollut etenkään lama-aikana mutta vanhempani ovat koulutettuja ja täytyy tunnustaa että olen matkustanut kesälomilla Pariisista Roomaan. Minä olin yksi niistä lapsista joka kertoi kesäloman jälkeen kuinka korkealla kattofreskot olivat Sikstuksen kappelissa ja miten Mona Lisa oli luonnossa yllättävän pieni ja vähän kulahtaneen värinen taulu pleksisuojan sisällä. Innoissani toki matkoista mutta siis asioita joita ei voisi muuten tietää.
Tuota juttua lukiessa heräsi siis paljon ajatuksia. Kesälomat ovat juuri tässä kynnyksellä ja meillä esikoinen lähtee jälleen leirille. Sen lisäksi kylpylöidään kotimaassa ja ollaan kotona ja mökillä. Me syödään tuoretta ruokaa joka päivä ja sitä on riittävästi kaikille. En sano, että lapsemme olisivat onnellisempia kuin perheessä jossa rahaa on todella vähän, mutta meidän lasten ei tarvitse kantaa huolta asioista joista pienen lapsen ei tarvitsekaan. Se tekee meistä rikkaampia mitä rahalla voi mitata.
Tuntuu että keskusteluissa tarvitsee löytää aina epäkohtia ja joku syyllinen. Korhosta kritisoitiin rankasti ja heristeltiin sormea, että myös pikkurahalla elävän perheen koululainen voi viettää antoisan kesäloman ja olen siitä täysin samaa mieltä. Hän ei kuitenkaan mielestäni tarkoittanut sitä. Ylipistolla sosioekonomiset tekijät tulevat luentokursseilla esimerkkeinä käytetyissä tutkimuksissa vastaan tuon tuosta. Ne ovat jopa vähän kiusallisia ja sellaisia että niitä ei viitsi ääneen sanoa, saamatta luokittelijan leimaa otsaansa. Tiesittekö kuitenkin, että mitä koulutetumpi äiti on, sitä pidempään hän imettää lastaan? Tiesittekö että ne jotka syövät usemman kerran viikossa työpaikkalounaan (akateemiset työpaikat muunmuassa) verrattuna omiin eväisiin tai ulkona syömiseen (kuten rakennustyöntekijä paikassa jossa ei jääkaappia) ovat myös terveempiä monillakin mittareilla? Tiesittekö, että yliopistokoulutus lisää työuran aikaisia käytettävissä olevia tuloja keskimäärin noin puoli miljoonaa euroa verrattuna ammatilliseen koulutukseen (lähde: Taloussanomat). On pelottavaa, että joidenkin lasten kohdalla huonot kortit elämään jaetaan jo vanhempien tulojen perusteella.
Minä tulin tästä aiheesta surulliseksi. Tuli kiitollisuus siitä mitä olen itse saanut ja mitä saan lapsilleni antaa. Tuli taistelufiilistä, että kyllä me ollaan oikealla tiellä ja opiskelu kannattaa. Rahalla ei voi onnea ostaa mutta sillä saa elämään ja lapsille aika paljon enemmän mahdollisuuksia. Sitä tuskin kukaan voi kieltää. Tuli epätoivoinen olo, että mistä tietää kuka on alkoholisti ja kenen henkinen vointi ei tue lapsen kasvua? Tuli niin paha olla sen lapsen puolesta, joka ei saa mitään näistä ja joka kärsii. Lukekaa tuo MTV3:sen juttu koralliriutoista ja reissusta ruokakauppaan. Mitä olette itse mieltä? Onko tosiaan näin kuten Korhonen sanoo, että valtaväestöllä ei ole hajuakaan köyhien perheiden elämästä? Onko eri yhteiskuntaluokkien lapsilla eroja? Miten te olette näitä eroja havainneet ja mitä luulette mitä asialle olisi tehtävissä?
17 vastausta aiheeseen “Onko suomalaislapsilla yhteiskuntaluokat?”
Itse kävin poimimassa marjoja vanhempien kanssa, pyöräilemässä, leikkimässä rannalla, museoissa, jotka on perjantaisin ilmaisia, kävin ilmaisessa teatterikerhossa, seurakunnan tuetuilla leireilla. Olen maahanmuuttajataustaisesta perheestä, joten vanhemmat olivat silloin työttömiä (kielitaidon puutteen vuoksi), kun olin lapsi.
Mielestäni nyt ei puhuta köyhyydestä, vaan vanhempien välinpitämättömyydetsä ja saamattomuudesta. Varakaskin vanhempi voi jättää lapsensa ns heitteille tablettinsa tai älypuhelimensa äärelle.
Mainitsemiasi asioita voi tosiaan tehdä pienellä rahalla ja ne kuulostavat oikein mainioilta. Ongelma piileekin apaattisten vanhempien perheissä on vielä muita vaikeuksia päälle. Ihan totta, että varakkaissa perheissä voi olla samoja ongelmia ja päälle erilaisiakin -vanhemmat voivat olla paljon työmatkoilla ja poissa lapsen arjesta ja korvata sitä tietokoneilla jne. Ei sekään tietysti ole oikein.
Sosiaalisen median keskustelua lukiessa koin että ihmisillä tulee suotta valtava tarve sanoa ettei sosioekonomisilla tekijöillä olisi vaikutusta. Mä uskon että on, mitä matalammat ne ovat sitä suurempi riski on muihin vaikeisiin ongelmiin.
Kyllä, se varmaan usein meneekin niin, että se, kuka ei jaksa virikkeellista ympäristöä lapselleen tarjota, on todennäköisesti myöskin varaton ja se on totta, että ongelmilla on tapana kasaantua.
Pointtini oli siis se, ettei lapsi välttämättä tarvitse Pariisin lomaa saadakseen hyvän lapsuuden, vaikka hienoahan se on, kun on mahdollisuus jo lapsuudesta saakka nähdä maailmaa.
Se, että lapsella ei ole uimapukua, polkupyörää tai kunnon ruokaa ei ole mielestäni rahasta kiinni täällä Suomessa, missä ei absoluuttista köyhyyttä pitäisi olla. Se on jo prioriteettikysymys, mihin sitä rahaa kukin päättää laittaa, ja tässä tapauksessa lastensuojelun pitäisi tulla jo kysymykseen.
Toki ymmärrän sinun ja artikkelin kirjoittajankin pointin, kurjaa niillä lapsilla on, oli se syy mikä tahansa, mutta minun on hirmun hankalaa syyttää tästä asiasta yhteiskuntaa, kun täällä Suomessa asiat on kuitenkin aika hyvin.
Hyvä kirjoitus tuolta opettajalta avaamaan taas ihmisten silmiä. Ihan varmasti näin on. Hurjalta kuulostaa se että lapsen kohokohta kesässä oli kauppareissu äidin kanssa tai se että lapsella ei ole uimapukua tai polkupyörää ? tässä taas vähän päättäjille silmien avausta tästä hyvinvointiyhteiskunnasta.
Minusta opettajan havainnot 30 vuoden työuralta on todella herättäviä. Kyllä opettajan työssä varmaannäkee miten perheen ongelmat heijastuvat lapsiin koulussa. Osalla ei tosiaan ole juuri mitään ja koululounas on ainoa ruoka lähestulkoon saa. Todella surullista kyllä.
Eivät nämä ongelmat ainakaan rahansiirroilla ratkea, lisärahat menisivät kuitenkin vain vanhempien päihteisiin. Ja sekin on fakta, että päihderiippuvuudesta ei parane ilman omaa motivaatiota, ja jos edes lapsen saaminen ei ole tarpeeksi suuri motivaattori niin mikä sitten? Ei ketään voi pakottaa terapiaankaan. Eikä voi pakottaa olemaan henkisesti läsnä ja viettämään aikaa lapsen kanssa.
Toisaalta ajattelen että yhteiskunta tukee valtavasti ongelmaperheitä ilmaisella päivähoidolla ym. Koulun alkaessa pitkä kesäloma on ongelma ja varmasti olisi hyödyllistä lisätä ilmaista toimintaa, esimerkkinä Helsingin ilmainen puistoruokailu, jolloin voi ajatella että lapset saavat edes yhden lämpimän aterian päivässä ja kynnys osallistua on hyvin pieni. Valitettavasti vain lähes kaikki toiminta vaatii hieman aktiivisuutta. Kesäsiirtola-ajatus on minusta hyvä, meiilähän on myös valmistuneet kasvatustieteen maisterit pitkillä kesävapailla kun koulut ovat kiinni 😉
Hei Anna,
Osuva kirjoitus, tykkäsin kovasti sekä siitä että Korhosen blogitekstistä. Asia on surullinen, mutta enemmän kuin totta. Itse elän uusperheessä, jossa meidän kodin ja bonuslapsipojan äidin luona on valtavat erot liittyen kasvatuksellisiin asioihin, raha-asioihin, koulutustasoon ja koulutuksen tärkeyden korostamiseen. Tämän ristiriidan kanssa painimme mieheni kanssa aika paljonkin, koska kohta teini-ikää lähestyvä poika varmaankin kokee tämän vaikeana, onhan hänellä kaksi kotia, joissa on kahdet todella erilaiset säännöt ja tavat. Nyt kun perheeseemme on syntymässä uusi tyyppi ensi kuussa, olemme monesti keskustelleet siitä, mitä tunteita se tulee kussakin herättämään, kun samasta isästä olevien lasten lähtökohta elämään on täysin erilainen. En korosta tässä vain rahan tai koulutuksen merkitystä, mutta on kovin surullista, että niillä on selkeästi suuri merkitys ainakin tässä meidän tapauksessamme turvallisen lapsuuden kokemuksen luomiseen, johon kuuluu aivan niitä perusasioita; lämmintä ruokaa ja syliä, kuulumisten vaihtamista, yhdessä tekemistä ja olemista, kasvattamista. Ymmärrettäväähän se toisaalta on, että kun on esim. stressi toimeentulosta eikä apua arjessa pärjäämiseen haluta ottaa vastaan, vaikka syytä todella olisi, on voimavarat vähissä eikä lapsen etua välttämättä nähdä.
Osasitpa ottaa avarakatseisesti ja fiksusti tämän tärkeän asian käsittelyyn. Mua kylmää se, miten nykyään saa esimerkiksi monesta menestyneen lifestyle-bloggaajan blogista lukea, kuinka kaikki voisivat tavoitella unelmiaan niin halutessaan ja kuinka kaikilla Suomessa on tasa-arvoiset lähtökohdat. Näin ei vain yksinkertaisesti ole, ja masentaa lukea sitä ymmärtämättömän, omassa elämässään aina menestyneen ihmisen sutkautuksia tästä.
Raha ei takaa hyvää lapsuutta, mutta lapsen perustarpeiden täyttäminen, läheisyys ja yhdessä tekeminenkään eivät ole enää itsestänselvyyksiä kaikille. Kiitos kirjoituksestasi! 🙂
Moi. Mieheni on ns. köyhästä perheesta, mutta luettuaan jutun hän kertoi että kesälomat olivat mukavat lapsena ilman rahaakin. Mummon ja papan mökillä oltiin sisarusten ja serkkujen kanssa. Sukulaisten luona vierailtiin ympäri Suomea ja kalastettiin, oltiin ulkona ja grillattiin porukalla jne.
Näkisin, että kurjinta on niillä joilla ei ole isovanhempia, sukulaisia tai edes kavereita ja joiden vanhemmat ovat töissä. Köyhälläkin lapsella voi olla rikas loma jos hänestä välittäviä ihmisiä on paljon ympärillä.
Mun kaveri on opettaja ja kertoi että ero on valtava ja sen näkee päivittäin. On olemassa huonompia ja parempia kouluja, ja myös lapsista näkee ketkä on minkäkinlaisesta perheestä jne. Köyhyys ei itsessään ole ongelma, vaan useilla juurikin se moniongelmaisuus, eli mt-ongelmat, päihteet ym mitä köyhillä ihmisillä on enemmän. Varakkaillakin perheillä toki näitä ongelmia on, mutta ne ei samanlailla heijastu lapsiin (esim. toimeentulo on taattu, on ruokaa, hienot vaatteet, harrastuksia ja lomamatkoja).
Mä olen ihan varakkaasta perheestä ja meillä matkusteltiin paljon ulkomailla ja oli oma mökki ja vene ja maksettiin mun harrastukset, mutta oli myös paljon ilmaista tekemistä mihin ei vaadittu rahaa vaan vanhempien jaksamista ja läsnäoloa. Parhaat muistoni kivoista tekemisistä oli telttailu pihalla, makkaran grillaaminen, marjastaminen, polkupyöräretket ja uiminen. Me myös luettiin paljon, askarreltiin, leikittiin ja pelattiin korttia ym. Hauskaa ja suurin osa täysin ilmaista 🙂
Kiitos kiinnostavasta ja ajankohtaisesta kirjotuksesta! Entisenä lastensuojelun työntekijänä olen nähnyt hyvin moninaista elämää. Välillä yllätyn, kuinka kuplassa monet ihmiset elävät, eivätkä ole lainkaan tietoisia, millaisten haasteiden parissa useat perheet kamppailevat. Toki lastensuojelutyö muokkaa omaa maailmankuvaa, ja ymmärrän, ettei ihmiset yleisesti ottaen voi ollakaan kovin syvällisesti tietoisia asioista, mikäli ne eivät kosketa itseä, lähipiiriä tai esim omaa työnkuvaa.
Maailmanlaajuisesti ajateltuna Suomessa on hyvä sosiaaliturva- ja -palvelujärjestelmä. Uhkakuvana pidän kuitenkin yhteiskunnan luokkaerojen kasvamista ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Hyvinvoinnin ja tasa-arvon näkökulmasta tulevaisuus huolettaa. Heikoimmassa asemassa olevien suo näyttää yhä syvemmältä ja vaikeudet monaisemmilta, vaikka valtaväestöllä meneekin ihan mukavasti. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi toimivat peruspalvelut (peruskoulu, neuvola, varhaiskasvatus, terveys- ja sosiaalipalvelut) ja ennaltaehkäisevä työ perheiden parissa ovat kaiken a ja o. 🙂 t. Minni
Mä myös allekirjoitan tämän, et usein ihmisillä ei jotenkin ole yhtään käsitystä maailman menosta. Sen todistaa juurikin nämä ”kyllä köyhilläkin voi olla hauska kesäloma” -kommentit, josta jutussa ei ollut lopulta edes kysymys. Mun kaverin perhe toimii sijaiskotina kiireellisesti sijoitetuille lapsille ja olemme hänen kanssaan puhuneet samasta ongelmasta. Eihän se rahanpuute ole alunperin se ongelma, vaan päihde- ja alkoholiongelmat ja mt-ongelmat. Monilla puuttuu täysin elämänhallinta, eikä siinä ole kyse siitä etteikö vanhempi vaan ”viitsi” ilmoittaa lasta vaikka johonkin seurakunnan edulliselle leirille saati että täyttelisi jotain kaavakkeita, jotta lapsi pääsisi ilmaiseksi. Asiaa on tietysti vaikea tajuta, kun itse elää ihan erilaista elämää. Olen kans ymmärtänyt että suomessa koitetaan perheen tukitoimilla pitää lapsi kotona ja huostaanotto on aivan äärimäinen ratkaisu. Eli sitä ennen lapsi voi elää aika surkeissa olosuhteissa, joissa joku uimarannalle vienti saattaa olla kaukainen haave.
Olipa mielenkiintoisesti ja hyvin kirjoitettu teksti!
Tämä on niin ”kaksipiippuinen” juttu. Suomessa on todellisia köyhiä ja ihan oikeaa kurjuutta, mutta johtuvatko ne mielenterveys-päihdeongelmista? Vai onko huonot lähtökohdat elämään ja köyhyys aiheuttaneen em. ongelmia.
Meidän perheemme on tällä hetkellä rahallisesti erittäin köyhä! Hyvin palkattu mieheni on hoitovapaalla ja minun hoitajan (päivätyöläisen) rahalla on pakko pärjätä. Mikään raha ei kuitenkaan korvaa perheen yhteistä aikaa! Voisinkin sanoa, että olemme huomattavasti paremmassa asemassa kuin ne ”rikkaat”, joissa ei isää ja/tai vanhempia näy, koska on tärkeää tehdä rahaa!
Köyhän perheemme kesään kuuluu paljon yhteistä tekemistä, ulkoilua, rantsua, puutarhapalstailua, telttailua, grillaamista jne.
Rahattomuudesta huolimatta odotan kesää innolla, on ihanaa viettää aikaa läheistensä kanssa! Meillä on asiat hyvin verrattuna oikeasti ongelmaisiin, oikeasti köyhiin ja oikeasti henkisesti köyhiin ihmisiin! Olen kiitollinen omasta perheestäni!
Ihanaa kesää kaikille!
Toki asioilla on monta puolta. Haluaisin kuitenkin tuoda esile näkökulman, että on eri asia olla tilapäisesti pienituloinen (hyvätuloinen mies hoitovapaalla ja itse kuitenkin palkkatuloisena työelämässä) kuin pysyvästi/hyvin pitkään kovin pienituloinen tai muutoin syrjäytymisvaarassa. Väliaikaisesti pienituloisilla on erilaiset mahdollisuudet esim suunnitella tulevaisuutta ja tehdä pitkäntähtäimen taloudellisia valintoja. Tarkoitukseni ei ollut loukata tai vähätellä perheesi tilannetta, ja olen täysin samaa mieltä että perheen yhteinen aika on korvaamatonta! Eikä raha korvaa rakkautta, ja pienelläkin voi mainiosti pärjätä ja olla onnellinen, etenkin kun arjen perusasiat on kunnossa. 🙂 t. Minni
Moni keskituloinen ns. tavallinen perhe voisi tarjota tällaisille heikompiosaisille lapsille apua olemalla tukiperhe. En tarkoita huostaanottotilannetta, vaan voi tarjota vaikka yhden viikonlopun kuukaudessa tällaiselle lapselle. Ihan tavallista päihteetöntä perhe-elämää, leikkiseuraa, yhteistä oleskelua.
Varsinkin jos miettii pitäisikö tehdä lisää lapsia, voisi tarjota jollekin lapselle tällaisen mahdollisuuden.
Todella hyvä kirjoitus aiheesta myös sulta. Olen itse työskennellyt esimerkiksi Newarkin alueen lasten kanssa, ja nähnyt orpokoteja niin Intiassa kuin Etelä-Amerikassakin, joten esimerkit suomalaisten uusioperheiden lasten eriarvoisuudesta vaikuttavat ongelmineen pienemmiltä Newarkin jengisotiin ja ammuskeluihin nähden. Se saattaa vaikuttaa siihen yleiseen mielipiteeseen, jonka mukaan Suomessa kaikilla on samat mahdollisuudet. On, jos vertaa noihin, mutta lähemmin tarkasteltuna ei tietenkään ole, kuten noista kirjoituksista käy ilmi. P-Amerikassa hyväntekeväisyydellä on suuri rooli ja erilaiset järjestöt kuten Pelastusarmeija tekevät paljon työtä esimerkiksi niiden Newarkin lasten hyväksi. Suomessa toimitaan eri tavalla, joten mulle on epäselvää mitä konkreettista esimerkiksi mä voisin tehdä jonkun toisen suomalaisen hyväksi? Enkä tarkoita nyt raha- tai vaatelahjoituksia, ne on varmaan päivänselviä asioita kaikille hyvätuloisille suomalaisille. Tai partiokalentereiden osto tuttavien lapsilta.
Kuuntelin kun ystäväni murehti sitä, miten poikansa isä ei auta poikaansa auton hankinnassa (neuvomalla ennemminkin kuin rahallisesti), koska uusioperheen 4 lasta saavat isän kaiken huomion. Ystäväni itki, miten huonosti ex-miehensä kohtelee omaa poikaansa verrattuna muihin lapsiin. Ei kai tämä vaikuta pahalta Newarkin huumeriippuvaisiin vanhempiin verrattuna, mutta ystäväni pojan elämään isän käytös vaikuttaa paljon. Mä kuuntelin ystävääni, mutta mitä muuta mun pitäisi tehdä? Tai onko edes mitään mitä mä voin tehdä?
Mä olen iloinen siitä, että Suomessa moni ajaa köyhien asioita esimerkiksi politiikassa, koska mä ajattelen oman perspektiivini kanssa ensimmäiseksi Suomen kilpailukykyä ja yrittäjyyttä. Näiden ei kuitenkaan pitäisi olla toisensa pois sulkevia, vaikka jonkinlaista vastakkainasettelua onkin. Mä haluaisin nähdä yritysten kasvattavan yhteiskuntavastuutaan. Jos startupit tai vientiyritykset saavat jotakin kautta tukea valtiolta tai yritykset verohelpotuksia tai muita etuja kunnilta, miten ne maksavat siitä yhteiskunnalle takaisin? Mä huomaan luisuvani taas siihen amerikkalaiseen ajatteluun.. En vaan yksinkertaisesti tiedä miten muuten yksilö (tai yritys) voi Suomessa auttaa köyhien perheiden lapsia!