Kategoriat
Yleinen

Oulusta terve

IMG_20140604_190822

 

Täällä ollaan vanhassa kotikaupungissa pitkästä aikaa. Viime aikojen muutokset ja hektinen elämäntilanne alkaa ottaa veronsa. Oon maininnut että mun mies on ollut kevään kiinni omassa projektissa ja sen vuoksi mulle on kasaantunut paljon tekemistä ja vastuuta. Oma jaksaminen keikkuu tällä hetkellä ihan äärirajoilla ja pienetkin asiat alkavat painaa pinnaa niin että en tunne itseäni ihan omaksi itsekseni. Täytyy myöntää että kevät on ollut raskain pitkään aikaan ja jo siitä kirjoittaminen meinaa ottaa liian koville, joten mennään iloisiin kesäkuviin.

20140604_182522 20140604_183050 20140604_183021

 

Kuvat on täysin asuilluusiota, sillä en valitettavasti kuulu niihin mammoihin jotka kävelevät synnärillekin korkokengissä. Päivän asu oli muuten kyllä sama, mutta takapihalla räpsästyihin kuviin nappasin jalkaan kengät jotka otin mukaan perjantaisia juhlia varten. Tänään lensin tänne lasten kanssa ja matkakenkien virkaa toimitti oikeasti Lacosten pari kesää palvelleet tennarit. Oikein kiva asu oli sekin! ”Tunikasta” kiitos Katrin blogiin. Ihastuin täysin ja tämä mekko toimii oikein hyvin masun kanssa! Sain lentomatkan aikana monta ihastelua ja se varmaan johtui siitä että kellohelman ansiosta maha näytti aivan valtavan suurelta pallolta.

IMG_20140604_211733

 

Päivän asu

”tunika”/mekko: H&M

leggingsit: Polarn O. Pyret

kengät: Dinsko

20140604_184802 20140604_185501 20140604_185515 IMG_20140604_195234

Eilen vielä Helsingissä ollessa kävin kokeilemassa käytännössä koko Itäkeskuksen mekkovalikoiman. Karonkan pukukoodi on frakki ja pitkä iltapuku ja voin kertoa että se on haasteellinen tehtävä näillä säillä ja mun koolla. Toivoin että löytäisin jonkun maximekon mutta se osoittautui turhaksi toiveeksi. Mä en kertakaikkisesti mahtunut yhtään mihinkään! Ehkä siellä olisi ollut joku trikoinen venyvä ”ranta”mekko mutta sellainen ei ole lainkaan juhlava. Jos huomenna ei Oulun keskustassa tapahdu ihmettä niin olen menossa aataminasussa tai törkeästi pukukoodia rikkoen lyhyessä mekossa 🙁 Meinaa melkein itku tulla! Kovin monessa pitkässä mekossa ei mitenkään riittänyt ympärysmitta mahan kohdalta tai niissä oli joku tiukka alusmekko. Äitiysvaatevalikoimat on ihan hanurista iltapukujen suhteen -sellaisia ei ole.

IMG_20140604_195443

 

Muuten toivon että Oulunreissu piristää mieltä ja vointia. Täällä kun näkee perhettä niin saa ladattua akkuja vähäsen. En itsekään ymmärrä miten onnistuin muutamassa kuvassa hymyilemään noin kauniisti, ehkä se on tuo punainen huulipuna. Todellisuus on nimittäin toista, koen olevani niin räytynyt ihmishirviö ettei toista. Puntarillakin oon lakannut käymästä jo viikkoja sitten, en vaan halua pahoittaa mieltäni yhtään enempää kuin jo peilistä katsomalla joudun väkisin tekemään. Näky ei nimittäin oo nätti! Mututuntumalla kolminumeroiselle luvulle mennään ihan justiinsa, että moro vaan. Mahan kanssa eletään raskausviikkoa 33, niin vähän mutta niin kauan vielä jäljellä!

IMG_20140604_220507

26 vastausta aiheeseen “Oulusta terve”

Ootko koskaan käynyt Lapsenpäästäjän puodissa? Siellä olisi ollut hyvä valikoima äitiysjuhlamekkoja, mutta taitaa olla myöhäistä kun olet jo siellä pohjoisessa :/

Näytät aivan säteilevältä! Ja mielestäni tuo mekko on upea ja voit hyvin vähän rikkoa pukukoodia ja mennä lyhyessä mekossa. 🙂 Vaikka omasta mielestäsi peilikuvasi ei ehkä miellytä niin minusta sussa huokuu tuo kauneus, painaisit sitten 70 kiloa tai 100 kiloa! Todella upea nainen 🙂
Tsemppiä viimeisiin viikkoihin!

http://pudotus.blogspot.fi

Kiitos ihana Sanna! Ootte ihania kun keksitte silti positiivista vaikka meikäläistä vähän masentais 😉 Ps. pitkä mekko löytyi!!

Ei ihme, jos meinaa väsy tulla, sinulla on ollut nyt niin monta rautaa tulessa. Toivottavasti Oulun reissu piristää, ja onhan se ainakin vaihtelua kotona odottavaan työleiriin. 🙂 Nautihan viikonlopusta &ihania juhlia!

Todellakin! Siis kuvasit niin oikealla sanalla sitä mikä meillä hesassa odottaa :/ Mutta nyt, poissa silmistä, poissa mielestä =)

Yksi keino on yhdistää maxihame ja yläosa, joka on saman värinen hameen kanssa ja häivyttää hameen rajan. Jos hame yltää masun yläpuolelle asti, väljä ja lyhyt yläosa voisi toimia, ja niiden rajalle vielä vyö peittämään rajaa. Tällä asukokonaisuudella voi luoda illuusion mekosta, ja tietysti asusteilla kiinnittää huomiota toisaalle. Toivottavasti ymmärrät mitä ajan takaa 🙂

Hyvä idea tää! Onneksi Oulun kaupoilla mulla kävi parempi tuuri ja nyt ei tarvitsekaan alasti mennä 😉

Samanlaisia fiiliksiä on täälläkin! Yli viikon oon painanut sata lasissa eikä loppua näy. Laskettuaika on kahden viikon päästä eikä pinnasänkyäkään ole vielä kasattu… 🙁 Mulla on tänään neuvola eikä vaa’alle nouseminen houkuttelisi yhtään. Helteet kun saavat ”pienen” turvotuksenkin aikaan, vaikka huolehtisi nesteytyksestä kuinka hyvin tahansa.

Tsemppihalit sinnepäin! <3

Mulla kans loppua kohti lisääntyy toi turvotus kivasti, jaloista tulee ihan pulleat 😉 Nyt ei oo vielä pahasti. Sä oot jo ihan loppusuoralla, voi vitsit! 🙂 Paljon tsemppiä kans! <3

Oot upea nainen ja näytät tosi kauniilta!!!

Toivoisin, että voisit postata enemmän tuosta raskausajan painonnoususta. Itseäni se lihavana vauvakumeisena kiinnostaa. Eli johtuuko se omista valinnoistasi vai käykö osalle vaan niin, että raskaus tuo enemmän kuin tarpeeksi kiloja?

Lotta

Mä luulisin et siihen vaikuttaa eniten se miten paljon pystyy liikkumaan raskausaikana, kuinka paljon turvotusta tulee, onko muita vaivoja, mikä ruoka maistuu/ei maistu jne.
Mä oon edelleen pystyny liikkumaan joka päivä (LAhan on 3 vkoa) ja painoa on tullu ihan kohtuullisesti. Lähtöpaino oli 61 kg kieppeillä ja nyt mennään 75-76 kiloissa.. Vaikka painoa on tullu sen ~15 kg, niin kyllä se olo on silti tosi valasmainen. Ekassa raskaudessa painoin lopussa 78 kg, mut lähtöpaino oli korkeempi ku nyt (66kg).
Itsekuri ruuan suhteen on molemmissa raskauksissa höllentyny lasketunajan lähestyessä… 😉

Lotta: mä en varsinaisesti osaa antaa vastausta tuohon, kai se on kaikilla vähän yksilöllistä. Oon kirjoitellut tästä painoasiasta tosi paljon koko raskauden alun ja keskivaiheen ja nyt juuri haluan välttää siitä turhaan stressaamista niin se on asia mitä en haluaisi kauheasti ruotia. Mulle nää raskaudet on joka kerta tuonut paljon kiloja ja syitä siihen on varmasti monia. En usko että sitä kannattaa kuitenkaan vauvakuumeillessa kauheasti murehtia! <3 Monelle ylipainoiselle ei tule välttämättä kiloja edes paljon! 🙂 Itse oon aina raskauksien alkaessa ollut normaalipainoinen tai sen ylärajalla mutta kuitenkin fyysisesti hyväkuntoinen. Lopussa näytän sit jo ihan eriltä :/

Kaunis mamma! Oulussa ei ihan hirveästi pelkkää (juhlavaa) äitiysvaatevalikoimaa ole, äitiysvaatteita H&M lisäksi löytyy ainakin Anton&Ninasta sekä Stockan yläkerran pienestä putiikista (Jasmin olikohan nimi?). Onkohan Zeppeliinissä äitiysvaateliikettä, muita kuin Metsolan valikoima?

H&M:n olin tsekannut jo eikä siellä ollut ainottakaan pitkää. Tänään kävin tuolla Jasminissa ja siellä oli yks ainoa pitkä (ihan trikoinen ja värikäs ”ranta”mekko). Olin jo aivan masentunut mutta luojan kiitos Seppälästä löytyi sit ihan normiosastolta musta pitkä mekko joka mahtui mulle! 🙂 Jee!!! Oon niin helpottunut!

Älä murehdi painoasi. Sulla on mahassasi jotain niin paljon tärkeämpää <3

Täysin samaa mieltä!! Ja näytät aivan ihastuttavalta! <3

Mä tiedän et tosiaan synnytyksen jälkeen ja pikkuvauva-aikana ei silloinkaan ehkä ihan hehku parhaimmillaan 😉 Mutta jotenkin sitä on tässä vaiheessa niin malttamaton et vaihtais tän siihen hetkessä jos vois =) Onnea sulle ihanasta nyytistä! <3

Katoitko Lapsenpäästäjän puodin valikoiman? Heillä todella ihania juhla-asuja raskaanaoleville! Myös nettikauppa löytyy. Olen sieltä itse monet juhlapuvut löytänyt.

Helsingissä kävin siis vaan Itiksessä kun oli tunteroinen aikaa ilman lapsia. En ollut kuullut tuollaisesta liikkeestä aiemmin! Verkkokaupasta ois tietty voinut tilata kans jos ois ollut ajoissa liikenteessä 🙂

Nyt katsoin nuo sivut, muutama pitkä iltapuku löytyi mut hurjia hintoja äitiysmekoista. Yksi kiva oli 358€, huih!

Toi oli kyllä pirtsakka! Pitkästä aikaa tuli laitettua ihan punaista ja laitoin heti muutamana päivänä kun oli niin pirtee fiilis! 🙂

Ihania kuvia Anna! Sulle sopii tuo punainen huulipuna ihan älyttömän hyvin! Tuli itellekin heti sellainen olo että pitääkin kaivaa kirkkaammat meikit esille 😀

Kiitti! Oli kyllä kivaa vaihtelua! Ja sopii raitavaatteisiin kuin nenä päähän 😉

Kommentit on suljettu.