Kategoriat
Yleinen

Paleo propagandaa

IMG_20140226_185236

 

Olen ärtynyt, tuohtunut, skeptinen ja kiinnostunut. Olin eilen Tapahtumahotelli Huoneella CocoVi:n bloggaajaillassa. Ohjelmassa oli ravintovalmentaja Sami Sundvikin tietoisku terveellisestä ja puhtaasta ravinnosta sekä ravintoasiantuntija ja tietokirjailija Jaakko Halmetojan luento superruuista ja niiden hyödyistä ravinnossa. Luentojen lisäksi meitä hemmoteltiin terveellisillä herkuilla kuten raakasuklaalla, pakurisalmiakilla ja raakakakuilla. 

20140226_181843 

En ole itse tutustunut vielä kovin syvällisesti superfoodien tai raakaruokien maailmaan, mitä nyt Kaakaonibsien. Monesti sanotaan että joku aihe tai luento on ajatuksia herättävä mutta kukaan ei oikeasti tarkoita sillä mitään. Eilinen oli juuri sellainen mutta sanonnan oikeassa merkityksessä. Olisin keksinyt postaukselle montakin otsikkoa kuten ”Syö huomista varten” tai ”Hyvä vai paha lehmänmaito” jne. sillä mun mieli tulvii ajatuksia eilisen pohjalta. Päädyin lopulta Paleo propagandaan, joka on ehkä vahvasti ilmaistu mutta perustelen kohta.

IMG_20140226_175757 IMG_20140226_190457

 

Jokainen blogeja paljon lueskeleva on varmasti törmännyt sanoihin paleo, gluteeniton, maidoton tai raakaruoka kun puhutaan ruokavalioista. Olen itse melko hitaasti syttyvä uusiin aiheisiin ja jos joku saarnaa elämäntavastaan liian hurmosmaisesti pidän ihmistä yleensä höyrähtäneenä ja esimerkiksi sen vuoksi mulla jää lukulistalta jotkut blogit. En pidä ääripäihin menemisestä vaikka olenkin kokeellinen jos sille päälle satun. Kuulun varmasti suhtautumisellani valtaväestöön kun kerron, että uudet asiat pelottavat ja saavat helposti aikaa pienen inho-reaktion kun tuttu ja turvallinen teilataan. Jostain syystä tuntuu samalta kun veistä väännettäisi haavassa kun leivän- ja rahkanmussuttajalle sanotaan että ainoa tie onneen on gluteeniton ja maidoton ruokavalio.

Siksipä ensimmäisenä aloittanut Sami Sundvik oli makuuni liian ehdoton. Esimerkiksi yleisön sitkeästä kyselystä huolimatta kukaan ei tarvitse aamupalaksi muuta kuin kahvin kookosöljyllä, vaikka olisi menossa treenaamaan aamun tunteina. Mietin monta kertaa luennon aikana, että hitto mitä soopaa kun Sami kertoi mm. ettei perunassa ole mitään vitamiineja tai syömisen arvoista. Itse en tarkoita kuitenkaan tällä että Sami olisi puhunut soopaa vaan reaktioni kertoi ehkä enemmän minusta kuin hänestä. Yliopisto-opiskelijana tulen suositeltavien ruokaohjeiden toiselta puolelta. Samalta puolelta kuin useampaan kertaan parjatuksi tullut Hanna Partanen oppeinensa. Se sai minut hämmennyksen valtaan. Nimenomaan yhdelläkin kursilla meille korostettiin että peruna on mm. hyvä Kaliumin lähde ja suht keveän energiatiheyden vuoksi mainettaan parempi lisäke. Ketä tässä pitäisi uskoa?

Tauon jälkeen meille luennoi Jaakko Halmetoja ja hänen lähestymistapansa ehkä hyvinkin samankaltaisiin ajatuksiin upposi minuun paremmin. Jaakko haastoi meitä miettimään mitä se ”tavallinen ruoka” on? Lehtisalaatti joka on jalostettu meidän makuun maistumaan neutraalilta mutta on täysin väritön ja vitamiiniton, vaiko nokkonen tai joku tummalehtinen salaatti joka on lähempänä alkuperäistä villiversiotaan? Kun perustelemme, että tämä on sitä normaalia ruokaa niin montako vuotta se on ihmiskunnan historiassa ollut normaalia? Mikä on ruokakaupassa meille tavallista ei välttämättä ole lainkaan sama vihannes tai kasvis joka se on joskus ollut. Meidän herkullinen makea banaani oli melkein tunnistamaton esityksessä olleeseen kuvaan esihistoriallisesta versiosta joka on myös ravintoaineiden kannalta täysin erilainen.

20140226_181719 20140226_181745 20140226_181802 20140226_183004-1 IMG_20140226_183841

Kahvitauolla meille tarjoiltiin CocoVin tuotteista valmistettuja raakaruokaherkkuja ja pääsin itse maistamaan ensimmäistä kertaa raakakakkua. Sitruunainen ja mansikkainen kookoskermakakku oli erityisesti mieleeni mutta toisaalta niin on tavallinen mansikkakermakakkukin ihan perinteisellä kakkupohjalla. Makunystyräni on teollisuuden myrkyttämät.

20140226_203714 IMG_20140226_213249

 

Oli todella mukava törmätä myös muutamaan bloggaajakaveriin jonka on ”tuntenut” blogia lukemalla jo iät ja ajat. Terveisiä siis Annalle joka luovutti viikon maidottoman jälkeen ja Jennielle jonka rahkamäärät myös lukijat tietävät 😉 Kyllä meillä riitti porinaa luentojen jälkeen! Saimme kaikki myös runsaasti kotiinviemisiä ja innolla kyllä kokeilen tuotteita.

IMG_20140226_213330 IMG_20140226_213346 IMG_20140226_213404 IMG_20140226_213431 IMG_20140226_213604 IMG_20140226_213548

 

Yön yli nukuttua mun mielessä pyöri kaikki esiintulleet asiat ja Jaakon ohjeesta kirjasin edes yhden ohjeen ylös joka jäi mieleeni. Se oli ”Syö huomista varten”. Tämä oli yksi luennon perusajatuksista ja sillä tarkoitetaan että olisi hyvä ruokkia kehoa tulevaisuutta varten. Vaalia sen terveyttä 50 vuoden kuluttua eikä syödä siihen mitä juuri nyt tekee mieli jotta juuri nyt tuntuva nälkä lähtisi pois. Tulisi syödä tulevaisuutta varten, hyvää oloa joka seuraa heti ja jatkuu huomenna. Tämä oli ohje joka upposi minuun.

Juuri nyt elän haasteellista aikaa ja olen kertonut, että syöminen on vaikempaa kun aikakausiin! Haluan juuri NYT hyvää, joka palkitsee minut nyt eikä enää puolentunnin kuluttua, saatika 50 vuoden päästä. Paino nousee ja voin huonosti, tiedän sen. Olen siinä pisteessä, että muutokset tuntuvat aivan liian suurilta, valtavilta uhrauksilta. En halua ”saada syödä raakasuklaata ja spirulina-pirtelöä”. Ei -minä valitsen leipää ja maitokahvia, tietysti kermaisella juustolla ja vääränlaisella levitteellä. Valitettavasti se näkyy.

IMG_20140227_102025 IMG_20140227_102124

 

Mutta kaiken paasaamisen jälkeen tunsin sen pienen piston sydämessä, että en tee kaikkeani oman hyvinvoinnin eteen. Aamulla kun heräsin niin huomasin että maito on loppunut joka on aamukahvini elinehto ja lähdin jo ennen kahdeksaa talsimaan kohti ruokakauppaa. Paleo propaganda takaraivossa ostoskoriin päätyi avokadoja, sitruunoita, tummaa salaattia, mantelimaitoa, kalkkunaa ja ainekset broileririsottoon (sekä pari tavallista maitoa + oltermanni). Kotiintullessa availin eilen saatuja tuotteita ja tein Samin neuvosta 2-vuotiaalleni herasmoothien, johon hän ei koskenut pitkällä tikullakaan sekä itselleni tujumman riisiproteiinismoothien ja join sen huominen mielessä!

IMG_20140227_083620 IMG_20140227_083643 IMG_20140227_083835 IMG_20140227_084216

 

LINNEAN SMOOTHIE

1/2 banaani

1/4 avokado

0,5tl kookosöljyä

10g Scitecin banaani heraisolaattia

kourallinen mustikoita

1dl mantelimaitoa

IMG_20140227_085453 IMG_20140227_084932 IMG_20140227_085702

 

ÄIDIN MAIDOTON SMOOTHIE

20g riisiproteiinia

1tl banaanijauhetta

1tl kookosöljyä

1/2 avokado

1/2 banaani

kourallinen mustikoita

kourallinen mustaherukoita

2dl mantelimaitoa

IMG_20140227_085105

 

Laitoin myös Sami Sundvikille sähköpostia ja kiitin mieltä herättävistä ajatuksista ja luennosta sekä tilasin muutamin CocoVi:n tuotteita testiin. Tästä lopusta voi siis päätellä, että en koe että olisin omalla nykyisellä ruokavaliollani täysin oikeassa ja kaipaan itsekin siihen muutosta ja enemmän ajatusta mukaan. Voin selkeästi huonosti ja haluan tehdä asialle jotain. Se olkoon vaikka enemmän aamupirtelöitä ja vähemmän leipää, joskaan en juuri nyt ole lähtemässä millekään dieetille tai erikoiskokeilulle.

Loppujen lopuksi haluan voida hyvin sekä tänään että huomenna ja vaikka vastaus ei olisikaan missään minkä etuliite on super, niin parannettavaa löytyy. CocoVi:n pakettia ja omaa höyrähtämistä odotellessa?!

anna

 

PS. Huomisesta lauantaihin Gazozin SUPER-tarjous blogilukijoille! -15% kaikista verkkokaupan tuotteista koodilla anna. Hyödynnä omasi osoitteessa http://gazoz.fi

HUOMIO: muokattu, tarjous voimassa jo nyt torstaista 27.1 eteenpäin aina lauantaihin 1.3 saakka (kuvan päivämäärästä huolimatta) Alekoodi siis toimii jo 🙂

 

Ajatuksia postauksen aiheesta tai sen ympäriltä?

 

91 vastausta aiheeseen “Paleo propagandaa”

Hei vaan Anna, blogisi läpikahlaaminen kronologisesti jatkuu, ihan mieletöntä inspiraatiota kyllä tästä saa <3 Tämäkin postaus vaikutti pikaisesti tosi mielenkiintoiselta, täytyy myöhemmin syventyä tarkemmin. Erityisesti ilahdutti kuitenkin tuo alekoodi: nyt on tultu siihen tilanteeseen, että kauhtuneet mammapöksyt saa jäädä ja hankitaan oikeat, motivoivat treenihousut! Mitä mallia suosittelisit tuolta Gazozilta tällaiselle vielä muhkealle (se raskausröllykkäkin löytyy :/ ), mutta koko ajan kapenevalle ja kehittyvälle wannabe-fitnesskissalle? 😉 Koko on nyt varmaan siinä 42 tietämillä, mutta otan riskin ja tilaan jotkut trikoot, jos ei mahdu vielä, niin kohta kyllä!

Treenihanskatkin tekisi mieli hommata, mutta katotaankohan sitä salilla sitten välineurheilijaksi? 😀 On tämä alku vaikeaa!

Lämpimiä ajatuksia sulle!

Hirmu vaikea sanoa kun sinne on tullut uutta niin paljon nyt kun olen raskaana enkä ole päässyt kaikkia malleja kokeilemaan! Mä itse tykkään erityisesti BrasilSulin malleista 🙂 PS. Tuon alekoodikuvan päivämäärävirheestä tarjous on voimassa jo tänään torstaina eli nyt! 🙂 On to,pe ja la!

Tosi mielenkiintoinen postaus! Kiitos, kun jaoit kokemuksesi! 🙂 Mulla on sama juttu, että elintarviketiedettä opiskelevana en ihan helposti haksahda kaikkeen uuteen infoon koskien elintarvikkeita, diettejä, superfoodeja ym., vaan tutkin asiaa melko pitkään ja perusteellisesti (myös tieteelliseltä kannalta) ennen kuin muodostan lopullisen mielipiteeni. 🙂 Se tässä on tullut ainakin opittua, että aika usein mediasta tai yritysten kautta tuleva informaatio on jollain tavalla tiettyä osapuolta hyödyttävää ja sen vuoksi myös toisinaan puolueellista. Luonnollisesti Cocovin illassa puhutaan superfoodien ja paleon hyödyistä, maidottomasta jne. 🙂 Tuo kyllä vähän särähti minunkin korvaan ”kukaan ei tarvitse aamupalaksi muuta kuin kahvin kookosöljyllä”, huhhuh…no varmasti asiassa on perää, jos kroppa on totutettu sellaiseen aamupalaan, mutta jollain tapaa olisi vaikea kuvitella sitä omalla kohdalla, mutta niihän se menee kaiken uuden kohdalla! 😉 Kiitos muuten Anna aivan ihanasta blogista, tästä on tullut ihan mun suosikkeja, jatka samaan tapaan! 🙂 -Karoliina

Samma här, juuri samantyypinen on meikäläinen. Tosiaan täytyy sanoa et skeptisyydessäkin on huvittavuutensa kun taustoja vaatii kaikesta terveellisistä jutuista mutta kuitenkin saattaa vetää noita laskiaispullia vaikka tietää tasan tarkkaan et niillä nyt ei oo mitään terveysvaikutuksia ja silti syö joka vuosi 😀

Kiitos vain itsellesi – mukava oli saada virtuaalisytävän ympärille lihaa ja luita 🙂 Hassua muuten sinänsä että lähestymistapa eiliseen on melko samanlainen – sinä nimesit tämän paleo propagandaksi ja minä mietin illan antia trenditietoisena valintana. Kuten sinä, en minäkään koe olevani täysin tyytyväinen olooni näin joten nähtäväksi jää onko tämän mediaseksikkään maidottoman kokeilukauden tuloksena myös terveydellisiä vaikutuksia. Ja aloitus heti kun ne rahkavarastot ensin loppuu tuolta kaapista 😉

Hyvä postaus sulla ja aivan ihania kuvia, käykää ihmiset lukemassa! Tuosta nimestä pääsee Jennien blogiin 🙂

Oli tosi mukava vihdoin tavata <3 Olit niin herttainen ja kaunis!

Tosi ihanasti kirjoitettu teksti.

Itse karsasta tiettyjen ruokavalioiden noudattamista dietteina, mm gluteeniton laihduttamiseen jne, terveellisen ruokavalion noudattaminen tavallisilla elintarvikkeilla onnistuu helposti. Tuntuu monen menevän mukaan superfoodhysteriaan juuri sen tredikkyyden takia.

Itsellä lähti ajatus gluteenittomaan ja sokerittomaan ruokavalioon huolesta liittyen omaan terveyteen, ja tiettyjen aineiden poistaminen ja superfoodien lisääminen on tuonut merkittäviä terveyshyötyjä. Ilman propagandaluentojakin tulee mietittyä sitä, kuinka paljon monista sairauksista tulee ihmisten syödessä ravintoa, johon me emme evoluutiomme aikana ole vielä ehtineet oikeati tottua. En kuitenkaan ole äärimmäisyyksiiin menevä (enää) vaan uskon, että tässä on joku kultainen keskitie – en halua luopua maitorahkastani, jonka nykyään höystän pienellä määrää superfoodeja.

Tsemppiä sinulle 🙂

Kuulostaa todella hyvältä juuri tuo terveyskannalta ajattelu ilman kiihkoilua! 🙂 Fiksu tie ja tuo varmasit hyvinvointia 🙂 Asiat voi esittää monella tapaa 🙂

Kammoan ehdottomuutta ja osittain siitä syystä olen huonosti tutustunut mm. kaikkiin näihin superfoodeihin. Jotenkin tuon ehdottoman luennoitsijan ehdottomat kommentit ja jatkuva muiden ravitsemusammattilaisten parjaaminen saa karvani pystyyn enkä halua hänen firmalleen syytää rahojani. Toisaalta taas osa minusta haluaisi tutustua tuotteisiin, mutta ilman hysteriaa ja ehdottomuutta. Onneksi avuksi tähän löytyy esim. FitFashionin blogit, joista voi lukea raakakakkureseptejä myös ilman hurmiollista paleoruokavalioon käännyttämistä. Aion nimittäin jatkossakin aloittaa aamuni kaurapuurolla ja kieltäydyn siirtymästä kookosöljyyn.
Ajattelen, että meillä on vielä paljon tekemistä ruokavalioidemme parantamiseksi, mutta en usko, että ehdottomuus parantaa mitään. Voisin yhtyä tuohon ylläolevaan kommenttiin, että maitorahkan höystäminen pienellä määrällä superfoodeja voisi olla se kultainen keskitie myös minulle.

Ja siis tarkoituksena oli sanoa, että kivasti kirjoitettu tämä; avoimuutta ja kokeilunhalua, mutta ei ehdottomuutta. Ja By the way, onko tuo alennus nimenomaan pe-la? Päivämäärät vain vähän vinksallaan eli 28.2-1.3.?

Kappas, olinpa saanut sekavan kuvan! GAZOZ ASIAA KAIKILLE: Sekoilusta johtuen tarjous voimassa JO NYT torstaista 27.1 eteenpäin aina lauantaihin 1.3 saakka (kuvan päivämäärästä huolimatta). Alennus siis to, pe ja la, Alekoodi toimii jo 🙂

Ja sit aiheesta, mä ajattelin nyt katsoa tuon ehdottomuuden yli ja kokeilla. Tilasin kaikenlaisia tuotteita CocoVi:lta! 🙂 Saa nähdä opinko käyttämään. Tykkään kyllä kookosöljystä, kaakaonibseistä ja kun kokeilin mulperimarjoja niin ne oli tosi hyviä. Eli kaikki kokemukset on hyviä mitä mulla on tähän saakka. Ainoastaan jauhemainen Spirulina on jäänyt kaapin pohjalle… Nyt tilasin tablettimuotoisen kokeiluun 🙂

Itse olen hurahtanut superfoodeihin ja olin itse tänä aamuna toisessa tilaisuudessa, jossa oli Voimaruoka esillä ja superfood-guru Erkki Palviainen luennoimassa aiheesta. Itse olen siirtynyt tervellisempään ruokavalioon ja aihe kiinnostaa kovastikin. Tosin en ehkä viitsisi tässäkään asiassa mennä ehdottomuuteen saakka, vaan joustavasti eteenpäin.

Mulla heräsi myös mielenkiinto joten kiinnostusta on! 🙂 Nyt sitten odotellaan uusia tuotteita lisäksi ruokavalioon.

Itse kävin myös Sami Sundvikin luennolla viime syksynä ja todellakin hämmästelin hänen näkökulmaansa. Itse olen vuosi sitten aloitellut PT:n kanssa (ja jatkan sitä edelleen) ja Sundvikin luennon jälkeen oli heti konsultoitava Terhiä, että meneekö ruokavalioni nyt aiiiiiivan uusiksi. Ei mennyt. Nyt on hiukan karsittu maitotuotteita pois, katsotaan vaikuttaako mitenkään. 🙂

Hiljaa varmasti hyvä tulee ja niinhän se on muutoksen kannalta kauas katsoisinta että pieni muutos kerrallaan. Sitten voi karsia ehkä joskus vielä jotain kun on löytänyt uusia tilalle! 🙂 Uskon et tuo on kestävällä pohjalla ja oikein fiksua! 🙂

Mä oon kanssa melko muutosvastarintanen tällasten ”uusien tuulien” ja trendien suhteen. Myöskin yliopisto-opiskelija elintarvikepuolelta 😉

Kiteytit tosi hyvin jälleen omia ajatuksia. Itse en jaksa olla kovin ehdoton ja tuntuu etten jaksa tällaista superfood ”hömppää”. Kyllä mullakin on kookosöljyä ja kaakaonibsejä kaapissa mutta tällanen pitkälle viety ruokahifistely ei ainakaan tällä hetkellä kiinosta 😀 Tuntuu että oon just saanu Fitfarmin ohjeista soveltamalla itelleni hyvän paketin johon kuuluu mitäpäs muuta kuin maitorahkaa 😉 Eli ei turhaa stressiä vaan kaikke silleen sopivasti, myös superfoodeja 😉 Raakakakkua tekisi kyllä mieli testata!

Kiitos Anna kivasta postauksesta!Paleo elämäntapa on ainoa ns.dietti johon minäkin olen hurahtanut.Suosittelen sinun tutustuvan paleo Helsingin nettisivuihin.ns.Himo paleot luopuvat myös maitotuotteista,minä lähinnä vaan käytän mahdollisimman vähän käsiteltyä,mahdollisimman luonnonmukaisia tuotteita.Olo paleolaisena on hyvä kun keho on puhdistunut turhista lisäaineista ja päässyt irti sokerin himosta,painokin on tippunut ja keho ennen kaikkea tiivistynyt huomattavasti.

Tällaisia kommentteja on tullut blogiin paljon eli kyllä varmasti sinä kuten moni muukin voi tuon ruokavalion kautta paremmin! 🙂 En epäile lainkaan! Nää paleo-jutut on mulle toistaiseksi vielä suhtellisen vieraita joten täytyy käydä lukemassa!

Olen hypistellyt mm. CocoVin tuotteita kaupassa mutta vielä en ole rohkaistunut ostamaan kun en oikein tiedä miten niitä käyttäisin. En nimittäin halua että ostan jotain joka jää sitten kaappiin pölyttymään käyttämättömänä. Toki mm. monet blogit on pullollaan ohjeita mutta jotenkin tuntuu itsestä vaikealta kokeilla mitään enkä oikein osaa sanoa miksi. Mikähän mahtaisi olla sellainen superfood joka olisi hyvä valinta ensimmäiseksi tuotteeksi tällaiselle superfood-neitsyelle? Täytyy tunnustaa että välillä mua myös ahdistaa superfoodien hypetys ja muut syömiseen liittyvät jutut. Joka paikasta pursuaa nykyään ohjeita siitä mitä pitäisi syödä ja mitä ei ja välillä tuntuu (kärjistetysti) että sama mitä syö niin se on huonoa tai jollain tavalla pahaksi. Siksi en varmaan ole hurahtanutkaan mihinkään kun mun periaate syömisen suhteen on se että kaikkea kohtuudella.

Voi älä kysy multa kun en tiedä! 🙂 Viherjauheita ainakin suositeltiin eilen ainakin! Ja mitäs muuta? No ihan perusasioita et hyvä öljy mukaan ruokavalioon ja tummia vihanneksia joissa voimakas väri.

Monna varmasti tietää näistä paremmin!

Aada, samoilla linjoilla olen kuin Anna! 🙂
Osta esim. aluksi esim. spirulinaa, macaa ja kookosöljyä. Näitä voi käyttää aika moneen.
Mun blogista löytyy ”tagilla” CocoVi erilaisia reseptejä. 🙂

Kiitos paljon vinkeistä! Jospa rohkenisin huomenna ostaa noista jotain 🙂

Mielenkiintoinen juttu! Olen itse nyt raskaana ja perehtynyt aika paljon Cocovi:n ”juttuihin”, Kaisa Jaakkolan tarinoihin, blogeihin jne. Eikä asiaa helpota tietenkään, että minulla on lääkehoitoinen raskausdiabetes.
Juttu mistä kirjoitit on kyllä kiinnostava, pienellä varauksella. Itse en ole uskaltanut lähteä yhteenkään raakakakku tai ravintolisä, viherjauhe juttuun raskausaikana. Ai, miksikö? Ensinnäkään en syö missään tarjottua kakkua en raaka- enkä tavallista. Sen takia, että nuo raakakakkujen marjat ovat kypsentämättömiä/keittämättömiä. Ja aika harvoin suomalaisia marjoja….. Joten ilmeinen vaara niissä piilee. En myöskään pidä ajatuksesta syödä viherjauhetta, jos en tiedä mistä se on kerätty. Koska tuon luennoitsijakin mainitsema nokkonen, onhan se super-terveellistä JOS se on kerätty oikeasta paikasta. Jos taas esim jonkin kakkakasan vierestä, on siihen varastoitunut paljon, paljon nitraattia joka kumoaa kaikki sen terveysvaikutukset. Siksi näihin juttuihin ei pidä lähteä sokeasti. Kaikki nuo viherjauheet yms tulee ulkomailta, eikä kukaan tiedä mitä ne oikeati sisältävät.
Itse vannon suomalaisen ruuan nimeen. En myöskään syö broilerileikettä ”kuten Kaisa Jaakkola” opettaa koska se on useimmiten Brasilialaista ja taas mennään äärilaitaan, jossa broileri sisältääkin rutkasti antibiootteja. Kannatan siis niin raskausaikana kuin muutenkin syömään puhdasta ruokaa. Sitä on tavallinen suomalainen ruoka. Tottakai hiilihydraatti-proteiini suhdetta kannattaa muuttaa tarpeen mukaan.

Kirjoitin jo johonkin toiseen Bonne-mehu postaukseen, että jos sua kilot raskausaikana häiritsee niin jätä ihmeessä mehut pois. Ne nyt on tutkitusti oikeasti haitallisia, koska ”kihahtavat hattuun” salamana eikä sisällä hedelmän hyviä kuituja. Jos kovasti lihoo raskausaikana, on yleensä sokeriaineenvaihdunnassa jotain häiriötä ja tällöin mehut ja hedelmäsoseet ovat pahinta mitä voi olla. Siitä oma raskausdiabetekseni huomattiin, sitten alettiin mittailemaan. Sokerirasituskaan ei aina kerro kaikkea.

Moikka! Joo luin kyllä sun kommentin sieltä kommenttivilinästä! 🙂 Mut en sinne sekaan vielä vastannut!

Ihanaa kun olet huolissasi, mutta en nyt raskaana ole juonut mehuja kuin hyvin satunnaisesti. Syön 1-2 hedelmää päivässä ja usein lorauksen jotain sosetta. Monessa rahkakuvassakin on esim. 1 kiiwi ja vähän Bonnea joten en usko ollenkaan että se on mun raskauden aikaisen painnonnousun syy. Syy taitaa olla täysin pullatiski ja herkkupuolella ja siinä että santsaan ruokaa ja mussutan leipää. Karkkia ja jätskiäkin on mennyt 🙁 Toki hedelmissä on sokeria mutta en syö niitä pussikaupalla. Itse käytin paljon omenamehua yhdessä aminohappojen kanssa treenijuomasekoituksessa ennen raskautta! Silloin keho käyttää ne sokerit samantien. Toistaiseksi mulla on aina ollut nuo sokerit kunnossa myös raskausaikoina.

Mä maistoin sitä kakkua että toivottavasti ei nyt tuu mitään 🙁 Vähän kurja huomautus tuon kakkukuvan perään mutta en usko et vaaransin sillä vauvaa. Marjakin oli mansikkaa jossa ei yleensä ole sitä listeriavaaraa…

Mutta siis terveellisempää ruokavaliota kohti! 🙂

Ei marjoissa ole listeria vaaraa, lähinnä ulkomaisissa marjoissa voi olla noroa. Jonka tosiaan voi saada aikasta monesta muustakin paikasta (eli ihan mistä vain.. ) eikä ole sikiölle sinänsä vaarallinen. Vain ikävä juttu 🙂 En tarkoittanut tätä pahalla, vaan ihan vain haluan herättä ihmisiä huomaamaan! Eikä tosiaan ole ongelma pelkästään raakakakkujen. Olin yhteydessä Picnic ravintolaan joka myy smoothieita. Heidän kaikki marjat tulevat ulkomailta, eikä he niitä kypsennä. Asia jota moni ei tule ajatelleeksi. Luulee saavansa ”terveellisen” ihanan smoothien.
Kaikista näistä varoituksista kuitenkin pitää muistaa se kuin pieni riski on saada edes sitä vatsatautia, joten taatusti et kakusta saanut mitään 🙂

Ps. Tää on kiva blogi! Ja huh…. sä oot jaksanut olla super-reipas raskausaikana!!

Sundvikin blogia luin ekan kerran viime kesän alussa. Hämmästelin maidottomuutta ja viljattomuutta, miten joku voi elää ilman niitä. Ite join litran rasvatonta maitoa ja puol kiloo rahkaa mehukeiton kanssa päivässä, suurkuluttaja, uskoin että kyllähän tää rahka laihduttaa. No päätin kokeilla ensin olla ilman maitotuotteita, eihän täst mitää tapahu, ajattelin. Jo viikon jälkee paino oli pudonnut kilon, turvotus ja ilmavaivat poissa! Järkytyin oikeesti! Siitä asti ollut ilman näitä ja viljoja vähensin reippaasti. Iho ei ikinä ole ollut näin hyvässä kunnossa, paino on pudonnut, treenit sujuu! 🙂
Aamuni aloitan kookosöljyteellä 😉 mutta syön sen lisäksi joko kananmunia jossakin muodossa tai smoothien. En ihan täyspaleo ole mut ei se haittaa, näin on hyvä olla 🙂
paasaan tästä hyvästä olosta kavereille, mutta en pakota ketään 😀 kaikki voivat kokeilla miten toimii omalla kohdalla, pieni askel kerrallaan.
Halvemmalla näitä superfoodeja ja muita saa iherb.com.

Sehän se on monella et rahkalla korvataan oikeita aterioita ja vaikka kuinka ja se ei pidemmän päälle toimi oikein kellään et rahkaa menee melkein kilo päivässä. Eli kohtuus tässäkin 🙂

Hienoa että löysit oman tiesi! Kuulostaa hyvältä ja siltä että voit paljon aiempaa paremmin!

No jos lihasmassaa kasvattaa niin lihaa, rahkaa ja munia menee järjettömästi, naisellakin!!!! Siihen mäkin havahduin, kun jäin miettimään, että yksistään rahkaa oli ruokavaliossa 750 grammaa päivässä – ja muut ruoat päälle. Silloin ei vielä keho liiemmälti laittanut vastaan, mutta on tämä liian sattumaa että just näinä aikoina sitten alkoi nämä kaikki vaivat tai niitä mitä oli hieman ollut aiemmin, pahenivat potenssiin sata. Näissä on se hauska juttu, että moni, kuten minäkin, miettiin voivansa ihan ok, mutta ei kuitenkaan olekaan. Eikä kyse mistään suurista jutuista kuten esim.joillain vatsa turpoaa heti palloksi. Mut sit kun tekee sen muutoksen johonkin asiaan ja jälkikäteen tajuaa, että voi voida vieläkin paremmin.

Näitä ns. terveysblogeja lukevat ihmiset ovat varmasti tietoisempia siitä miten kehon tulee toimia, mutta on paljon ihmisiä joille epänormaali on normaalia. Eli eivät tajua, että esim. vatsan turpoaminen ei ole normaalia, jos pierettää koko ajan ei ole normaalia tai jos hirmuisesti nukuttaa aina ruoan jälkeen niin ei ole normaalia. Näitähän riittää. Silloin mun nuoruudessa tällaisista asioista ei todellakaan puhuttu ja mäkin podin ruokaväsymystä ja muutakin väsymystä haitaksi asti. Vaikka nukuin riittävästi ja söin monipuolisesti. Eikä sitä vaan ajatellut, että missä vika, veti vaan kahvia nassuun (eikä sekään aina auttanut). Nykyään sitten olen oppinut missä vika eikä enää väsytäkään, vaan duracellina mennään. Ruokapuolessa vaan oli fiksaamista – silloin vain ei mietitty tällaisia vaan syötiin sitä mitä muutkin ja sitä mitä oli tarjolla. Kyllä huomaa miten ajat ovat muuttuneet, nyt ruoka on niin hifistelyjuttuja ettei tosikaan 😉 Siinä on sekä hyvät että huonot puolet.

Tuosta, että monet eivät tunnista mikä on luonnollista kehon toimintaa (turvotus, ilmavaivat) kertoo sekin, että kaikenmaailman Activiat ja Olo-tuotteet ovat suosittuja. Niitä ei tarvita jos tuntisi ja tietäisi ja tutkisi mikä omalle kropalle sopii. En väitä että se on helppoa, pitkä tie se on minullekin ollut (siis aiemmin keholle tuntui sopivan kaikki, nykyään ei!) ja vielä vaikeampaa niille, joilla oikeasti on vakavia ja kivuliaita vatsaongelmia ja muuta vastaavaa. Kyllä siinä on itku lähellä. Perinteiseltä lääkäriltä ei juuri apua saa, Buranaa ja vastaavaa pilleriä purkeittain tyrkätään kyllä – ja nehän vasta suolistolle ”mannaa” tekevätkin eli pilaavat sen lopunkin hyvän.

Näinhän se menee! Mutta itsekin kuulun ehkä tuohon joukkoon koska mun mielestä mulla ei tuu rahkasta mitään vaivoja 😀 En ainakaan juuri nyt huomaa mitään vatsan turpoamista kun on muutenkin vauvamaha 😉 Ja sit moni sanoo et vatsa menee sekaisin mutta mulla ei oo maidosta sellaista ongelmaa. Ehkä limakalvot on tukkoiset ja pieni ”nuha” tuntuu usein? Sehän voi olla maitotuotteista johtuvaa.

Opiskelen itse pt:ksi, syön maalaisjärjellä perus terveellistä kotiruokaa. Olen kokeillut maidotonta, viljatonta ja gluteenitonta toivoen ratkaisua vatsavaivoihin, mutta mitään selkeää en huomannut. Olen kanssa välillä ollut päästäni aika pyörällä sen suhteen miten pitäisi syödä kun kaikki elintarvikkeet on vaarallisia jne. Ärsyttää äärettömästi tietynlainen ääretön ehdottomuus ja vauhkoaminen. Itsekin syyllistyn siihen välillä mutta yleisesti haluan olla avarakatseinen. Mielestäni kultainen keskitie, sopivasti kaikkea on hyvä perus lähtökohta josta sitten lähdetään muokkaamaan siihen ko. henkilölle sopivaan suuntaan. Ja myönnän että vaikka haluan syödä niin että voin hyvin, en silti halua luopua joistakin asioista joista pidän, vaikkei ne ehkä sovi mulle sata prosenttisesti. Mahani meinaa ärtyy ajoittain kaikesta, kerma, mausteet, viljat, sokeri, makeutusaineet ja maito aiheuttaa lisää limaisuutta tähän ympärivuotiseen nuhaan jne. Hankala mutta erittäin mielenkiintoinen aihe tuo ravitsemua ylipäätään!! 🙂

liikuttavaelama.blogspot.fi

Ravitsemus on kyllä mielenkiintoinen aihe ja siinä oppii jatkuvasti uutta. Uskon että ajan kanssa myös on mahdollista löytää itselleen se paras ruokavalio kun kuuntelee kehoaan tarkasti! 🙂

Ajatukisa herättävä postaus.. 😉
Itsekin olen nyt pikkuhiljaa mennyt enemmän paleomaiseen suuntaan ruokailuissa. Kaikki lähti siitä, kun sain PT:ltä ruokavalion: lihaa, kalaa, kasviksia, marjoj.. puhdasta ruokaa, minimiin kaikki käsitelty elintarviketeollisuuden tuotteet ja viljat. Sain ”luvan” syödä hiilareita reenin jälkeen, mieluiten bataatti tai riisi. Maitotuotteita max kerran päivässä. Entiselle firfarmin ruokavaliota noudattaneeelle tapaukselle, tämä oli aika iso muutos.
Huomasin kuitenkin todella pian, kuinka luontevalta ruokavalio tuntui ja kuinka helppo sitä oli noudattaa! Vapaasyöntiateriatkin saattoivat jäädä vahingossa pois kun kroppa ei huutanut sokeria tms. 🙂
Pikkuhiljaa jäi sitten maitotuotteetkin pois, ruoanlaitossa käytän kookoskermaa ja -maitoa, kahvissa mantelimaitoa.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan voinut näin hyvin! Ja mikä hauskinta, luulin syöväni puhdasta ja käsittelemätöntä ruokaa myös aiemmin. Voi kuinka väärässä olinkaan 😀 Käytin kevytkermoja ja juustovalmisteita päivittäin. Maitoa ja maitotuotteita vastaan minulla ei ole mitään, vaan sitä kuinka teollisuus ne pilaa tuikitarpeellisilla käsittelyillään.
Siksi, anteeksi nyt vaan, minun korvaani särähtää tuo kommenteissakin toistunut ”..yliopistossa ravitsemustieteitä/elintarviketieteitä opiskellut..” Kokemukseni mukaan yliopistotuntkinto nimenomaan tähtää siihen, että henkilö osaa käyttää ja soveltaa annettua tietoa. Siihen, että osaa olla lähdekriittinen ja osaa myös nähdä sen toisen mielipiteen avoimesti ja ymmärtää annettuja faktoja ja on kykenevä perehtymään niihin analyyttisesti. Se, että jotain opetetaan yliopistossa ei tarkoita että se on ehdoton totuus. Se, että jonkin asian on menestyksekkäästi tenttinyt, ei tarkoita että asian hallitsee. Siispä jos joku random tyyppi yliopistossa sanoo, että syö viisi palaa ruisleipää ja litra maitoa päivässä, pitäisi jokaisella tulla edes mieleen kyseenalaistaa tällainen kehoitus ja miettiä miksi niin moni kuitenkin tekee toisin. Voiko meissä olla yksilöllisiä eroja? Mikä toimii kaverilla, toimii myös mulla? Ovatko ruisleipä ja maito nykymuodossaan, teollistettuina tuotteina hyviä ravitsemuksen tukipilareita?

No tästä nyt tuli tällainen megakommentti.. Mutta yksi asia vielä. Jos muu ruokavalio on retuperällä, niin siinä ei mulperit yms. tee juuri muuta kuin laihduttaa kukkaroa. Mitä jos nekin rahat laittaisi esim. luomulihan ja luomumunien ostamiseen? Jäisi sekin raha Suomen pientuottajille. Suomen luonto on täynnä meidän geeniperimmällemme ominaista (super)ruokaa. Eihän esim voikokukat ja puolukat ole yhtä mediaseksikkäitä kuin hienosti pakatut ja brändätyt gojit…

Paljon hyvää asiaa ja kyllä keskiviikon luennollakin tulee tuo esille että peruslinjat kuntoon ja usein superfoodeista kiinnostuukin ihmiset joilla on jo ruokavalio hyvällä mallilla eli on se kiinnostus omaan hyvinvointiin ruoan kautta! 🙂

Uskon että se miksi Suomen suosituksissa on niin paljon leipää ja viljatuotteita on juuri se, että koko maa ja sen kansa ovat kokonaisuus. Meillä maatalous pyörii paljon viljojen ja maidon tuotannossa joten miksipä niitä ei hyödynnettäisi. Esimerkiksi rukiilla on terveyshyötyjä eli se on sitä suomalaista superruokaa 🙂

Kiitos kerrankin blogistien keskuudessa sopivan skeptisestä ja omamielipiteikkäästä (mahti sana 😉 ) postauksesta!!

Itsekin oon ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut näistä Cocovin tuotteista kun oon nähnyt niitä milloin missäkin blogissa esiintyvän! En ole vielä kuitenkaan uskaltanut ostaa omaa purnukkaa kotiin, sillä pelkäisin sen jäävän käyttämättä.. Mutta ehkä kun sinä alat tuotteita enemmän testaamaan, niin saatan itsekin uskaltaa lähteä kokeilemaan! 😉
Tsemppiä vauvan odotukseen! Ja aikaisempiin postauksiin viitaten: Kyllä sinulla on vielä aikaa treenata itsesi unelmakuntoon! Nyt nautit odotusajasta täysillä! 🙂
http://pudotus.blogspot.fi

Todella hyvä postaus Anna! 🙂 Kiva lukea välillä vähän skeptisempääkin pohdintaa, kun tuntuu että joka puolella hehkutetaan milloin gluteenitonta, maidotonta tai raakaruokavaliota…. Välillä tunnen oloni tosi juntiksi, kun mussutan rahkaa ja ruisleipää päivästä toiseen.
Kuitenkin tuo mainitsemasi ”Syö huomista varten” kolahti ja laittoi miettimään. Olen suhtautunut aika nihkeesti kaikkeen kalliiseen trendiruokaan. Pitäisi ehkä ihan vaan uteliaisuudestakin antaa niille superfoodeille mahdollisuus ja tehdä arjessa pieniä muutoksia.
Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta, sai minut todella pohtimaan asiaa monelta kantilta! 🙂 Arvostan suuresti, että kirjoitat blogissasi rehellisesti kaikesta.
ps. HAHA mutta tuo aamupala: kahvi kookosrasvalla kuulostaa ihan naurettavalta…:D

Kiva kun tykkäsitte! 🙂 Ja mukavaa et heräsi ajatuksia! Ihan loistavaa! 🙂

Kiitti siis blogipalautteesta <3

Iltaa. Kiitos hyvästä kirjoituksesta…taas nousi hymy huulille..Samoja asioita pohtinut jo jonkin aikaa. Kuitenkin jo pienenä kasvanut ajatukseen että on syöty ” normaalia ruokaa, monipuolisesti”. Lautasmalli ollut aina sitä mitä ”suositellaan”. Useampi sisarus perheessä niin välillä lautasmalli oli sitä mitä sattui kaapista löytyä. Kuitenkin ikää jo kohta 40v ja hyvin on kasvettu ja terveenä pysytty, liikuttu ja voitu hyvin. Voihan se olla että jos alkais sisäisesti tehdä kropalleen tutkimuksia niin varmaan löytyis muutettavaa ruokavaliossa?:) Valmis aina toki kokeilemaan jotain uutta, mutta kuitenkin maalaisjärjellä. Yleensä kokeilun jälkeen palaan siihen jo lapsena opittuun. TOKI, matkan varrelta on poimittu jotain aina mukaan. Perusrunko on kuitenkin pysynyt samana. Varmasti on hyötyä aina muuttaa/kokeilla jotain asiaa. Tällä hetkellä huomaan jo PT opiskeluni aiheuttaman mielenkiinnon hyrinän kohta täysi-ikäisessä pojassani. Ripari-ikäinenkin haluaisi jo kovasti salille, kysellään protskuista ja massakausista?!… Haluan kuitenkin heille kotona jakaa sitä mitä minulle itselleni on kotona opetettu. Normiruoalla pärjää. Unohtamatta että meitä on moneksi ja kukin tekee niinkuin hyväksi näkee. PT nä toki asioita puntaroi sitten taas omalla sarallaan, samalla pohjalla mutta asiakaslähtöisesti…

http://istillcount.blogspot.fi

Kiitos sinulle myös ajatuksistasi. On ihana lukea teidänkin kokemuksia ja mietteitä! Sundvikin blogista luin että hänen luennoillaan kuulema perinteistä lautasmallia noudattavat ovat yleensä huonokuntoisinta porukkaa että siinä puukko meille 😉 Oon silti sun kanssa monesta samaa mieltä! 🙂

Heippa Anna!
Tää asia ei nyt koske tota postausta, mutta mutta! Kirjotit vähän aikaa sitten postauksen raskaana olevien kotijumpasta. Voitko laittaa linkin siihen postaukseen, tällä hitaalla koneella ettiminen oli liian haastava operaatio! Kiitos 🙂

Olipa ihan älyttömän hyvä kirjoitus Anna!!
Tästä meillä riittää höpötettävää ens viikollakin kun nähdään! <3

Hyviä ajatuksia. Itse olen vähän samanlaisella mentaliteetilla lukenut lukulistani blogeja, siellä hurahdetaan ties mihinkin ja jätän kaikki ”höyryisimmät” postaukset lukematta, kun en vaan kestä kaikkea ”propagandaa”. 🙂 Tosin olen sen itsestäni huomannut, että suurempi määrä tavallista maitoa saa vatsan sekaisin – hapanmaitotuotteilla en ole vastaavaa vaikutusta vielä huomannut. Ehkä tämän vinkkisi innoittamana voisi kokeilla vaihtoehtoisia maitotuotteita…

Välillä tulee mieleen, että lieneekö tämäkin kaikki media- ym. hehkutus raaka- ja ns. terveysruuan tiimoilta taas vain yksi elintarviketeollisuuden luoma myytti, näitähän nimittäin historiassa riittää, mm. juurikin noiden maitotuotteiden osalta. Eli nyt mainostetaan kaikkea ”terveellisempää ruokaa”, mm. juurikin nämä proteiinituotteet ja -patukat, joita myydään myös tavallisille ihmisille, jotka ei lisäproteiinia edes tarvitsisi. Ja elintarviketeollisuus myhäilee, kun rahaa kilisee tiskiin…

Ruoan ympärillä pyörii miljardibisnes joten eittämättä kannattaa olla kriittinen. Onhan noita trendejä ollut vaikka kuinka! 🙂 Hyvin samoilla linjoilla ollaan siis!

Tosi hyvä postaus! Itse en vielä ”kyennyt” sen syvällisempään pohdintaan 🙂 Pitää vähän makustella vielä noita asioita ennen kuin osaan kirjoittaa niistä blogiin sen tarkempaa juuta tai jaata. Mutta ihan mieletön ilta oli luentoineen, hekkuineen ja uusine tuttavuuksineen 🙂 Kiitos! <3

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos!! Itse olen aina ajatellut, että olenko jollain tapaa ”vääräoppinen” kun en oikein jaksa innostua näistä uusista paasauksista. Usein ajattelen, että jos haksahtaisin kaikkiin testeihin ja tieteellisiin tutkimuksiin, enhän mä kohta voisi syödä enää mitään… Nyt odottelen toista lasta ja olen ollut enemmänkin kuin tyytyväinen, kun voin ”hyvällä omallatunnolla” kieltäytyä kaikesta uudesta vedoten akuuttiin lihavuuteen 😉 Mutta kai se vain on myönnettävä, ettei näin voi jatkua, koska huomaan myös itsestäni etten voi hyvin… Innolla jään odottelemaan hyviä vinkkejä 😉

Hahah, kyllä mäkin oon nyt maltillinen kun on odotusaika joten suuremmat kokeilut ja vinkit saa toistaiseksi odottaa 😉

Onnea odotukseen <3

Hyvä kirjoitus , osaat kyllä kirjoittamisen taidon 🙂
Cocovin tuotteet käytössä , lähinnä kuitenkin valmiit tuotteet ja kookosöljy .. Niitä jauhoja joskus ostanut erilaisia hyllyt täyteen enkä oo oikein niiden kannattaja .. Mieluummin laitan esim smoothien sekaan vihreyttä esim tuoreesta pinaatista , makua tuoreesta inkivääristä jne..
Mutta ne on maku asoita tottakai !

Kiva kun otitte näin hyvin vastaan 😉 En aina kirjoita niin raadollisia mielipiteitä 😀

Hitto, katotaan miten mun jauheiden kans käy! Tuli nimittäin tilattua macaa ja sitä tätä 😉

Mua on jo pitkään ärsyttänyt näissä ruokavalio keskusteluissa joidenkin tahojen ehdottomuus. Jos itelle toimii joku tietty, ei se välttämättä toimi toisella ollenkaan. Aina varmasti löytyy parantamista syömisessä, mutta itse nautin siitä, että sain tehdä töitä pt:n kanssa, joka esittää ajatuksia raakaruoasta yms. mutta kunnioittaa myös mun ajatusmaailmaa ja tapaa nähdä elintarvikkeet ja niiden käyttäminen. Luulen ettei olisi yhtään niin paljon jäänyt erilaisia superfoodeja tms. käyttöön jos toimintatapa olisi ollut ”Tässä nämä, vain näitä saa käyttää, ei mitään muuta”. Mulle aina kaikenlainen pakko on nostanut karvat pystyyn. Mä luotan yhä edelleen perusruokaan, kotimaisiin vaihtoehtoisin ja itse tekemiseen. Sitten sinne boostiksi vähän noita superfoodeja 🙂

Ite kokeilin maidotonta ja vähähiilarista. Ensimmäisessä en huomannut mitään eroa, tosin maitotuotteiden käyttö painottui entisestään jogurtti, piimä yms. hapanmaito linjalle puhtaan maidon jäädessä pois. Jälkimmäisestä olin niin saakelin kiukkunen koko ajan, että totesin ei kiitos. Tosin, siitäkin on jäänyt jotain esim. töissä saatan jättää perunat tms. lisäkkeet pois ja kasata lautaselle pääasiassa salaattia ja proteiinia…

Tota mäkin ajattelin et jotain pientä voisi lisätä ja muuten tsempata ihan niihin isompiin linjoihin jotka meinaa nyt raskausaika lipsua :/ Juuri tuo sun toimintamalli kuulostaa siis sellaiselta mitä itsekin meinaan noudattaa! 🙂

Mä olen joutunut pakolla tutustumaan näihin maidoton viljaton- juttuihin, kun molemmat lapset ovat superallergikkoja ja imetysdieetti on ollut lähes ainoa vaihtoehto heidän elossa pitämiseksi. Esikoisen aikaan olin maidoton ja viljaton (ja moni muukin -ton) vuoden ja nyt on menossa kuopuksen imetysdieetti, hän on kuusikuinen… Mulla ei ole koskaan ollut mitään erikoisempia vaivoja eikä mistään ruuasta ole tullut mitenkään huono olo, mutta nyt kun näitä maidoton viljaton- kuukausia on tullut mittariin taas, niin kyllä olo kropassa on jotenkin paljon ”valoisampi” ja ”selkeämpi” 🙂

Täällä on mun tän hetkiset suosikit maidoton viljaton-dieetilläni: http://heimeillavalvotaan.blogspot.fi/2014/02/muutama-munaton-herkku.html ja http://heimeillavalvotaan.blogspot.fi/2014/02/muutama-munallinen-herkku.html

Imetysdieetit on kyllä oma lukunsa kun siihen tavallaan joutuu tahtomattaan 🙂 Ainakin siis jos haluaa imettää! Mä en joutunut perinteistä ruisleipää tms. lukuunottamatta karsimaan mitään ja saa nähdä meneekö kolmannen kohdalla yhtä hyvin.

Kivoja linkkejä! 🙂

Mä en totta puhuen usko, että esim. juuri maitotuotteet olisivat huonoja vaan ongelma on se, miten prosessoituja ne on, etenkin täällä Suomessa… Uskon ihmisten voineen ihan hyvin silloin, kun maito on kannettu pöytään suoraan navetasta 😀 Yritin ite vähentää vuoden alussa maitotuotteiden käyttöä, mutta en löytänyt kahvimaidolle kunnon korviketta – manteliallergikkona kun mantelimaito ei oo vaihtoehto… 🙁 Täytyy kyl sanoa et toi raakakakku näyttää ainakin hyvältä 😀

Petra: se raakakakku oli kyllä maukasta. Sellaisia aitoja makuja ja todella tiivistä joten mäkään en saanut syötyä kaikkea.

Ihana postaus, ja varsinkin mielenkiintoisesta aiheesta! Yksi asia mikä tuli mieleen niin minkähän takia paleossa pitää syödä maidottomasti ja viljattomasti?

Tuli myös mieleen tuosta skeptisyydestä, itsekin olen oppinut olemaan hyvin skeptinen eikä hurahtamaan kaiken maailman ruokavalioihin tuosta vaan. Mielestäni kannattaa mieluummin uskoa tiedettä kuin jotain CocoVi:n markkinointijohtajaa, esim perunan käytöstä. Jos tämä om sama Sami Sundvik (http://fi.linkedin.com/pub/sami-sundvik/33/9a7/2a8) niin en kyllä ihan takuuseen menisi tyypistä jolla ei ole alan tieteellistä koulutusta ja ollut kotipizzassa töissä 5v… En tarkoita pahalla, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Voi hän olla hyvin itseoppinut jne mutta, silti hän tekee tuota firman nimeen, toisin sanoen CocoVin.

ps. Blogisi on hyvin inspiroiva ja tykkään lukea postauksiasi! 🙂 Hyvää viikonloppua!

Mä en osaa sanoa kun en oo niin perehtynyt? Olisiko siksi, ettei paleo-kaudella ei ollut vielä viljakulttuuria eikä karjataloutta ja se perustuu siis paleokautisen ihmisen ruokavalion jäljittelemiseen..? 🙂

Kiitos paljon ja ihanaa viikonloppua myöskin!

Lääkäri Sovijärvellä on myös jotain infoa jos jota kuta kiinnostaa

http://ollisintegrallife.com/2012/11/15/autoimmuunisairaudet-ja-patofysiologiset-mekanismit-hoito-ravinnolla-seka-stressinhallinnalla/

http://ollisintegrallife.com/2012/07/24/maitotuotteiden-laatuerot-seka-maidon-aiheuttamat-terveydelliset-ongelmat-analyysi-evolutionaarisesta-nakokulmasta/

Paleosta ei välttämättä ole kaikilla hyötyä (mehän ollaan kaikki ERILAISIA ja toisilla on alttiudet eri sairauksiin yms!), mutta monet ovat päässeet eroon mm. nivelreumasta yms. ikävistä. Omista kokemuksistani kerroin tuolla alempana.

Hei!
Kyselisin saisitko tuota alekoodia lähiaikoina uudestaan voimaan? Tällä hetkellä nimittäin kaikki SixDeucen housut ovat Gazozilta loppu ja ne ovat oikeastaan ainoa asia mitä nyt haluaisin tilata 🙂 Varmaan moni muukin niitä kyttäilee verkkokaupasta minun lisäksi 😉

Moikka Ellu! Luulen et ei heti tule perään. Kuulin myös että ne kaikki nyt loppu ja mitä nyt toisessakin blogissa oli viikko sitten tarjous niin se ei koskenut SixDeuce tuotteita 🙁 Ne ilmeisesti menee käsistä myös normaalihinnalla. Pahoittelen!

Ei sun(kaan) ongelma taida olla aamukahvimaito ja viipale rasvaista juustoa, vaan se ruuan määrä, mitä tulee ahdettua.

Monesti näitä superfoodeja hehkutettaessa kuitenkin unihdetaan ne todelliset superfoodit, ainakin meille suomessa asuville – kotimaiset marjat! Etenkin mustikka ja puolukka. Nämähän ovat todellisia superfoodeja, mutta näistä ei ulkomaita myöten aina muisteta vouhkata, koska muualla ei laadultaan samoja ole! Joskus miettii, että miksi pitää alkaa ostelemaan monenmoisia jauheta, jitka tehty tiea missä, kun tuossa omassa metsässä on nitä kaikkein parhaita suoerfoodeja! Tuosta maidottomasta on pakko sanoa, että omasta kokemuksesta ei siitä ollut minulle minkäänlaista hyötyä. Yksi maitotuote kuitenkin on, jota omasta kokemuksesta voin syödä vain pari lusikööista päivässä, nimittäin rahka. Minun vinkkini siis on, että jos vatsan kanssa on ongelmi, niin rahkaa reippaasti vähemmän/pois kokonaan ja tilalle vaikka maustamatonta jogurttia. Ja tulipa mieleen vielä toinen kotimainen superfood – kotimainen puhdas kaura! Mainio niin aamupalna, välipalana, lounaana kuin iltapalana. Päälle vielä kotimaisia marjoja, niin mihin niitä ulkomailla tehtyjä jauheita ja sitä rahkaa oikein tarvitaan?! 🙂

Kyllä mun mielestä myös kotimaisia superfoodeja suitsutetaan! Myös tuolla luennolla kuten muutenkin. Kaikki varmasti tietää et meidän mustikka, ruusunmarja, lakat, mustaherukat ym. on ihan supermarjoja 🙂 Ainakin meikäläisen pakkanen on hyvin täytetty kesällä itsepoimituilla marjoilla! Ne on niin hyviä ja vielä siinä kun itse kykkii metsässä ne poimimassa on oma viehätyksensä 😉 Ei oo kaukaa tuotuja!

Mutta joo, kyllä ne varmaan joskus jää näistä keskusteluista pois joten hyvä kommentti!

Heippa!
Yritin tehdä tilausta Gazozilta ja laitoin tuon sun koodin, mut tuli ilmoitus että ”Antamasi koodi on virheellinen tai se ei ole enää käytettävissä.” 🙁

Antsku soitin sun puolesta sinne ja virhe on korjattu! Oli jostain syystä kytkeytynyt pois kun kuukausi vaihtui! Nyt siis toimii! Pahoittelen 🙂 Ja on muuten voimassa huomisenkin!

Joo luolamiehet onkin eläneet syömällä jotain riisiproteiineja, raakasuklaata, banaanijauheita ja ties mitä mulpereita 😀 Minusta Cocovin ”superfoodit” ovat pelkkää rahanhaaskausta ja erittäin epäekologinen valinta. Jokainen tietysti syö mitä haluaa, mutta jostain syystä näiden hypetys ottaa päähän. Syödään niiiiiin terveellisesti ja luonnonmukaisesti, kun mätetään naamaan kaiken maailman jauheita.

Hyvä ja ajatuksia herättävä postaus! 🙂

Minuakin on ottanut päähän se hypetys, eivät ne ole mitään superfoodeja vaan ruokaa siinä missä muutkin. Maailma muuttuu ja pöytäämme tulee aina makuja ja lajeja lisää! Tämähän on vakio. Miettikääpä ihan tänä päivänä tavallisia ruokia – joskushan se riisi ja appelsiinikin ovat olleet pöydissämme uutta ja erikoista herkkua. Maailma ei tosiaan pysy paikoillaan. Mutta kun muistaisimme, että ihminen luonnostaan aina suhtautuu uuteen varauksellisesti 😉 Itse otan ilolla vastaan kaiken uuden – ei tämmöisistä ollut oikein tietoakaan kun itse olin parikymppinen (enkä silti ole vielä niin vanha, heh).

On juu kalliita superfoodeja, mutta sama on kaikessa ulkomailta tuodussa. Syömmehän muutakin tuontitavaraa, joten omasta mielestä logiikka ontuu joskus. Riisi yhtenä esimerkkinä. Ohra on parempaa ja kotimaista. Jostain syystä tämä ei koskaan iske läpi 😉 tai muut esimerkit.

Jos rahaa olisi kuin roskaa, ehkä kalliitakin ostaisin. Hyödynnän kuitenkin vain osaa ja varsinkin edullisia ja kotimaisia, esim. hampunsiemenet.

Kaupat ovat kuitenkin täynnänsä kiinalaista tavaraa, etenkin vaatetta ja ihan omat ongelmansa on niissäkin. Harvempi kai niitä kuitenkaan tankoon jättää.

Laura: ihan rehellinen kannanotto! 🙂 ja Johkilta mukava vastine joka herättää ajattelemaan. Oikein mainioita ajatuksia!

Tätä ei superfoodeista puhuttaessa usein mainita… nimittäin niiden todelliset tutkitut terveysvaikutukset sekä mahdolliset lukuisat myrkyt, mitä ei itse elintarvikkeessa luontaisesti ole, mutta elinympäristössä missä ne kasvatetaan saattaa olla niitä ja paljon.. elohopeaa ym. Esim Goji -marja on kiinalainen… Ystäväni on elintarvikealalla töissä ja käy Kiinassa säännöllisesti työmatkalla. Hänen mukaan Kiinassa käytetään hirveitä määriä torjunta-aineita ym. Mitään kiinalaista elintarviketta, en teetä, valkosipulia, goji -marjoja tai mitään muutakaan suuhuni laittaisi enää mistään hinnasta!

http://www.pronutritionist.net/goji-maca-ja-spirulina-onko-niita-tutkittu/

Tästä kysyi myös CocoVi:n luennolla valveutunut yleisö ja vastaus oli että etenkin Suomessa laaduntarkkailua (oma ja Evira) on todella tarkkatasoista. Joten kyllä sitä tosiaan toivoisi että saisi niitä laadukkaita jauheita ja marjoja jos superfoodiin päätyy. Mutta en tiedä mistä sitä voi olla varma mitä laatua just omaostama purnukka on 😀 Hyvä pointti!

Mä tykkään Sundvikin tyylistä, en tiedä miksi vaikken itsekään pidä ehdottomuudesta. Olen ihan juuri 40-vuotias ja kaikenlaista on tähän elämään koitettu. Moni saa onnistumisen juttuja jostain, mulle ei koskaan mitään ahaa-elämyksiä ole tullut. Siksi suhtaudun skeptisesti kaikkeen vaikka kaikenlaista koitankin – mutta lähinnä haastaakseni makunystyröitä, en niinkään oleta, että saan mistään mitään superterveydellistä hyötyä (se kun kaikissa ”uutuuksissa” tuntuu olevan takana). Esim. en usko, että voikahvi (Bulletproof coffee) on mitenkään erityisen terveellistä (pääsääntöisesti pitäydyn pehmeissä rasvoissa, camelina- oliiviöljy ja pähkinät yms) mutta haluan maistaa maistamisen ilosta ja saatan tykästyä ehkä siihen, että se antaa energiaa pitkäksi aikaa. No tuskin montakymmentä grammaa voita laittaisin, vähempikin kai riittää.

Niin – piti mainitsemani – minulla on ollut enemmän tai vähemmän allergisia oireita vuodesta 1998 ja viime vuosina enemmän ja viime kuukausina niin että järki lähtee – yskittää, limaa on kertynyt jo kauan. Kipuja, lähinnä jaloissa yms. Iho-ongelmaa mulla on ollut niin kauan kuin muistan eli ainakin teini-iästä. Törmäsin paleoon, mutta meni varmaan kuukausia ennen kuin koitin. Tuntui tosi pelottavalta luopua leivästä ja maidosta. Nyt ajatellen olikin hyvä luopua, sillä ei ole ajatuksenakaan kiva, että oikein ahdistaa jos miettii ettei saisi leipää. Nyt kun sen on (kerran) tehnyt, niin ei ollut vaikeaa. Elämää on viljojen ja maidonkin jälkeen.

Ihottuma lähti viikossa! Olo parani, limaisuus väheni jne. No sitten iski mykoplasma. Oli vaan helpompi tarttua voileipään ja raejuustoon. Sitten iski allergiakohtaukset niin pahoina, että tosiaan oli järki lähteä. Ei auta antihistamiinit. Nyt on tullut nähtyä aika selvästi mitä nuo _itselläni_ tekevät. Viime sunnuntaina leivoin pullaa – maanantaiaamuna koko pää ja kroppa turvoksissa ja pää niin täynnä limaa että hyh. Vielä torstaina olin ”aivosumussa” ja kroppa turvonnut. Osa siitä toki on aina päällä, jotain allergista reaktiota on. Monelle tuntuu tulevan näitä oireita joko viljasta tai maidosta. Mulla on aina ollut limaisuutta, mutta niin vähäistä että ei ole haitannut. Nyt yskin limaa pitkin pientareita koko ajan ja mietin ettei tämä kyllä ole tervettä, se rajoittaa jo urheiluakin.

Nyt olen ollut pari päivää melkein kokonaan ilman, ei leipää mutta tilkka maitoa. Olo helpottui heti, ei toki ole täysin mennyt pois. Mun olotilat ovat olleet sellaisia, että näillä tiedoin ja kokemuksin en halua enää palata siihen eli viljatta ja maidotta aion olla. Kyllähän rahka hyvää on…mutta jos se tekee noin kipeäksi, niin elämänilonhan se vie :/

Että vinkiksi vaan jos joku kärsii selittämättömistä allergisista oireista.

Ehdottomuudesta tuli mieleen – monessa tavan tallaajassa herättää melkein raivoa tai vihaa jos kuulee, että joku syö puhtaasti ja käy kuntosalilla. Kuulemma liian ehdotonta puuhaa 😉 ei sitä voi ymmärtää. (Kaksin käsin sipsien ja karkkien mättäminenkin on nykyään muuten normaalimpaa. Kärjistäen.)

Rajuja oireita kyllä joten on ilmeisen selvää että taustalla on jotain mikä ei sovi sulle. Hienoa että olet pääsemässä ongelman löytämiseen ja toivotaan et viljattomasta tulee sulle pysyvä apu! 🙂 Aika moni on huomannut noista rajoittamisista apua mutta itse en suosittele rajoittamaan mitään ruokavaliosta ilman selkeää syytä. Sun kohdalla tuo taisi olla vaan hyvä juttu!

Tsemppiä herkkyyksien selättämiseen ja paleoon! 🙂

Jaa-aa. Tämä ruokavaliotietoisuus on mulle ainakin tullut vasta sen jälkeen, ehdottomasti, kun kroppa on pettänyt (kilppari, sokerit, astma). Ruokamme on aivan liian prosessoitua ja vaikka jätämmekin marinadilihat kauppaan, niin se on vain yksi osuus. Elikoille työnnetään isoja määriä antibiootteja (paitsi luomut eivät saa) ja ihan varmasti se tavalla tai toisella näkyy. Voi vaikka miettiä sitä, miten ihmeessä nykynuoret ovat yksi ja toinen ylipainoisia (tai ainakin keskivartalolihavia), miksi lähes jokaisella kasvaa jalka valtavan isoksi nykyään. Tuo mitä sanoit jalostamisesta (esim. se banaani) on ihan totta. Lajikkeet on jalostettu niin tehokkaiksi, että peilin toinen puoli eli kasvuolosuhteet, vaativat valtavia määriä myrkkyjä selvitäkseen. Aikaisemmat ja vanhemmat lajikkeet ovat itse jalostuneet kestämään. Mun käsitykseni Paleosta on aika kokonaisvaltainen. Prosessoidut maitotuotteet on ehdoton nou nou, kuten kotimainen rypsipossukin. Ruoan laatu on siinä se ideologian keskiö, ei edes niinkään ne superfoodit. Tykkään siitä ideasta kamalasti ja toivon että se auttaisi itseäkin saamaan kropan balanssiin. Täytyy silti muistaa, että jokainen noudattaa paleota siinä ympäristössä missä elää. En ole varma onko avokado ja kookosöljy suomeen soveltuvia asioita vai olisiko täällä joku muu öljy (ei rypsi) ja vaikka marjat parempia meidän geneettiselle perimälle.

Tuossa tuli asiaa! Etenkin se on hyvä muistuttaa et kyse ei ole pelkistä superfoodeista vaan enemmänkin ruoan laadusta! Hyvä kun toit asian esille. Se mullakin kolahti ja nyt onkin tää mamma muistanut syödä marjansa ja vihreät kasviksensa 😉

Mä en oo juurikaan superfoodeihin perehtyny, paitsi yllämainittuihin kotimaisiin marjoihin joita pakkaseen aina kesällä haalitaan 🙂 Kaapista kyllä tällä hetkellä löytyy CoCovilta kaakaonibsejä joita välillä rahkan sekaan lykkään bonnen soseen kera. Kookosöljyä kans jossain vaiheessa enemmänki käytin mutta nyt on taas vaihe ettei oo tullu ostettua. Jonku patukanki oon tainnu pari kertaa ostaa mutta ei juuri sen enempää kiinnostusta asiaan oo. Jos raakakakkua nenän eteen sattuu niin toki voin maistaa mutta asiasta tähen en kyllä jaksa alkaa tekee.

Ja kiitokset alekoodista, tilaus lähti eilen menemään 🙂

Sä oot niin kuin mä 😉 Paitsi nyt lähti tilaus ja kokeilen vähän uusia juttuja osaksi ruokavaliota. Mut katotaan mitä siitä tulee 😉

Itselleni parhaiten toimiva metodi on ”kultainen keskitie”. Minulla on ruokaohjelma jossa ainoat viljatuotteet on aamun kaurapuuro ja kauta tai tattari välipalan seassa ja ainut maitotuote iltapäivän välipalarahka ja kahvimaito. Tämä toimii minulle, haitalliset ruokaaineet on minimissä, en koe näin jääväni mistään paitsi. Viikonloppuna saatan syödä pari hapankorppua tai ruisleivän ja juon punaviiniä ja pidän karkkipäivän. Uskon kyllä että kotimaiset viljat ja lehmänmaito aiheuttaa ihmisille sairauksia mutta en uskos niistä olen haittaa vähän käytettyinä. En myöskään tuhlaa rahojani kaikenmaailman superfoodeihin, suosin suomalaisia marjoja joita saa ihan ilmaiseksi metsästä ja käytän vain joitain hyödyllisimmiksi kokemiani lisäravinteita. Itse en myöskään suosi ehdottomuutta oikein missään asiassa.

Kuulostaa oikein mainiolta ja mulla on kans ollut tämäntyyppinen ruokavalio esimerkiksi koko viime kesän. Nyt kun oon raskausaikana mussuttanut leipää niin onhan se olo erilainen ja tulee syötyä ehkä huomaamattakin enemmän energiaa. Kaura on huipputuote enkä näe et itse jättäisin sitä syyttä suotta pois! 🙂

Musta näihin trendijuttuihin on hyvä suhtautua just noin kuin sinäkin, eli uteliaasti mutta terveellä skeptisyydellä 🙂 Eikä varmaan pahaksi ole miettiä, mitä tieteellä on sanottavanaan näihin aiheisiin. Itse lueskelen Pronutritionist-blogia, joka on mielestäni älyttömän hyvä, kiihkoton ja tutkimusorientoitunut. Ja paleosta siellä on tällaista sanottavaa: http://www.pronutritionist.net/maidon-ja-viljojen-valttamisen-vaikutuksia-terveyteen/

Ja sitten – lueskelin tässä taannoin Pakkotoiston pitkän Primal eating / paleo -ketjun. Huomasin, että samat tyypit jotka ketjun alkuvaiheilla hehkuttivat paleota henkeen ja vereen ja manasivat esim. viljat hornan tuuttiin, kertoivat vuosi pari myöhemmin sitten kuitenkin luopuneensa tästä ruokavaliosta. Myönsivät että se teki elämästä kerta kaikkiaan aika hankalaa eikä lopultakaan ollut sen arvoista koetuilta terveysvaikutuksiltaan. Aika hyvin sai perspektiiviä tuosta.

Itse ajattelisin niin kuin moni muukin näissä kommenteissa eli että kohtuus kaikessa. Toki jos on oikeasti jotain todettuja ongelmia maidon tai viljan suhteen, niin eri asia, mutta näin perusterveen näkökulmasta en näe syytä mihinkään ehdottomaan välttelyyn.

Niin ja ”superfoodeista” myöskin monen kanssa samoilla linjoilla: kotimaiset marjat kunniaan! <3

Itsekin suhtauduin joskus terveenä skeptisesti kaikkeen syömäni ruuan terveellisyyden kyseenalaistamiseen. Sitten sairastuin suolistosairauteen. Sen myötä meni kaikki uusiksi. Ei tosiaankaan päde enää tulehtuneen suolen kanssa mikään kultainen keskitie-ajattelu. Ainoastaan tiukka autoimmuunipaleo toimii ja pitää minut ihmismäisessä kunnossa. Se on melkeinpä tehokkaampi kuin lääkitys. Vasta tämän myötä olen herännyt siihen, miten huonosti olen syönyt ennen. Kyllähän se terve suoli kestää sen pastan, vehnän, maidon ja kaiken sinne ahdetun lisäainekuorman ihan toisin kuin sairas ja rikkinäinen, mutta ei se siitä ravintoaineita saa kuten kasviksista ja puhtaasta ruuasta, joita en todellakaan syönyt edes puolen kilon minimiä aiemmin. Eikä se pidä suoliston bakteerikantaa hyvänä. Ei ihme, että olin koko nuoruuteni väsynyt ja huonovointinen aknesta kärsivä pullukka, kuten moni muukin nykyihminen. Nuo kaikki vaivat ovat kadonneet ruokavaliomuutoksen myötä. En enää ikinä palaisi entiseen ruokavalioon, vaikka sairauteni katoaisi. Vähän toki löysäisin linjaa.

Ja paleollahan ei sitten ole mitään tekemistä superfoodien kanssa, vaikka moni niitä käyttääkin varmistaakseen ravinteiden imeytymisen. Minua harmittaa, että opin vasta sairastuttuani miten suolistoa hoidetaan ja miten huikea merkitys ruokavaliolla on kaikkeen. Niin se yleensä menee paleoon siirtyneillä. Ihminen muuttuu vasta, kun ei ole vaihtoehtoja.

Kommentit on suljettu.