Kategoriat
Yleinen

Reissusta kotiin!

IMG_20140217_104609

 

Hei, hengissä ollaan! Voi elämä miten osaa ihminen olla tottunut kirjoittamiseen kun muutaman päivän toistuvat tauot kertyy peräkkäin. Tuntuu etten ole aikoihin ehtinyt koneelle ja niinhän se onkin sillä Oulun reissu verotti blogiaikaa mutta täällä ollaan taas!

IMG_20140217_195758 IMG_20140217_195932 IMG_20140218_120402

 

Nykyään kun käyn Oulussa niin kaupunkia tulee katsottua eri tavalla kun silloin kun asui siellä. Käytiin eri paikoissa harrastamassa Oulu-turismia, sillä kun ei ole pitkään aikaan päässyt käymään Edenissä tai Jumprussa lohisopalla niin sekin tuntuu erikoisen mukavalta. Tänä vuonna tulee kymmenen vuotta siitä kun muutin Helsinkiin. Lasten kanssa mukavaa puuhaa oli Nallikarin rannalle rakennettu Talvikylä, jossa käytiin poro-, husky- ja moottorikelkka-ajelulla, laskettiin mäkeä jne. Kivaa oli ja sää oli oikein suotuisa kun pakkanen ei paukkunut liian kovasti. Edenissä oltiin uimassa viikolla ja ystävänpäivän vuoksi satuttiin paikalle kun oli todella edullinen hintatarjous ja lapsille jaettiin ilmapalloja.

20140216_145911 IMG_20140216_172043

IMG_20140214_154412

Itse vietin aikaa myös Oulussa asuvan siskoni kanssa ja käytiin perinteisesti elokuvissa. Leffana oli Jack Ryan: Shadow Recruit joka oli karkkipussin kanssa oikein sopivaa toimintahömppää. Toinen vaihtoehto oli Vince Vauhgnin Delivery Man ja se on ehkä pakko käydä kans jossain välissä katsomassa. Joskus leffan idea on niin surkuhupaisa ja huono huumori uppoaa niin siitä tulee liian hyvä 😉 (”Komedia miehestä (Vince Vaughn), joka on tehnyt luovutuksen spermapankkiin ja saa vuosien jälkeen yllättäen tietää olevansa yli 500 lapsen isä. Lapset ovat haastaneet virheen tehneen hedelmöitysklinikan oikeuteen ja vaativat nyt saada tietää biologisen isänsä henkilöllisyyden.”)

Sara mennäänkö?! =)

IMG_20140216_203532 20140216_204448

 

Bloggaaminen on hauskaa siltä kannalta, että sitä kautta tutustuu uusiin ihmisiin. Oon huomannut että Fitfashion blogikollegan ja peppuikonin Voimariinin Marin blogissa vilahtelee tutut paikat ja pyysin häntä mun kanssa lounaalle kun olin Oulussa 🙂 Vaikka ei tunneta yhtään sen enempää niin juttua riitti helposti sillä bloggaaminen yhdistää ja sitä kautta moni muukin asia. Oikein mukavaa oli ja Fitwokin ruoka jälleen kerran hyvää. Tahtoo Helsinkiin Fitwokin! Kiitos Mari seurasta! <3

IMG_20140218_122749

IMG_20140217_195212 IMG_20140217_195306

IMG_20140217_122908

IMG_20140217_112955

 

Eilen illalla lennettiin kotiin ja jo lentokoneessa tunsin kuinka olo alkoi tuntumaan kehnolta ja kipeältä. Illalla syötiin vielä hyvin ja tehtiin pikainen lohipasta koko perheelle mutta yön aikana joku kävi selvästi raspaamassa mun kurkkua jollain. Meillä on kokonaan tämä viikko hiihtolomaa ja oltiin mietitty että käytäis paljon ulkoilemassa ja uimassa mutta saa nähdä iskeekö tässä joku kunnon flunssa päälle. Toisaalta Oulussa tuntui olevan puolet ihmisistä jossain kuumeessa tai influenssassa joten vaikka vältteli haalamista ja olen vielä raskauden ansiosta saanut kausi-influenssa rokotteen niin eihän sitä tiedä.

IMG_20140217_174839 IMG_20140217_195041 IMG_20140217_212712 IMG_20140217_222357

 

Jospa tää tästä lähtis puhtaalla ruoalla ja kunnon levolla. Laitetaas vielä loppuun mahtimasu raskausviikoilta 17 🙂 Pari viikkoa niin poksutaan puoleen väliin! Jei <3

IMG_20140218_093711 IMG_20140218_093740

IMG_20140218_131713

Iloa viikkoon!

16 vastausta aiheeseen “Reissusta kotiin!”

Kattoinki et tuttu kasvo blogimaasta kävi leffailemassa 😉 tervetuloa uudelleen!

Sä oot jotenkin niin ihana ihminen! 🙂 Tosin enhän mua sua tunne 😀 muuten kun mitä tänne blogiin kirjoitat, mutta kuitenkin! Kiitos siitä että kirjotat tätä blogia. Ihanaa viikkoa sulle ja sun perheelle! 🙂

-Sini

Tosi kiva kun kerroit tuosta talvikylästä! Oon lapsen kans viikot yksin kotona kun mies reissuhommissa niin viikonloppuisin yritetään keksiä jotain mukavaa tekemistä, tuonne siis ensiviikonloppuna! 🙂

Jännä etten ole tuosta kuullut mitään vaikka asutaa 100km päästä Oulusta?! 😀

En mäkään ollut aiemmin kuullut mutta nyt satuin kuulemaan niin mentiin tsekkaamaan. Se avattiin just viime viikonloppuna! 🙂 Mukavaa reissua teille sinne!

Hih 🙂 Ne on venähtäneet taas pituutta! Sit vedän suoristusraudalla laineet latvoihin niin se on siinä 🙂 Näyttäis myös et raskaus on tehnyt hiuksille vaan hyvää! Mutta toisaalta lopetin kyllä kokonaan blondaamisen jo aikaa sitten ja oon siirtynyt raidoittamaan. Mun hiuksia on viime aikoina hoitanut ihana Heidi Helsingin FlowHairista.

Voi vitsi! Just kun sulla on kisadieetti, voi kamalaa! Toivottavasti toivut nopeasti! <3 Täällä olo on kyllä iltaa kohti mennyt huonommaksi et katsotaan! Puuh :/

Juuh, vähän syö varsinkin nyt tää sairastelu, mutta täytyy yrittää olla stressaamatta…
Voi kurjuus, jos sullakin nyt iskee joku tauti päälle :/

Oi, FitWok, täytyykin taas joskus käydä! Oli ihanaa käydä siellä syömässä joskus, kun olin jollain Fitfarmin dieetillä ja sieltä sai oikeaoppisen annoksen ruokaa. 🙂 Erittäin harvinaista herkkua onpi se. Kävin tsekkaamassa myös Voimariinin blogia ja onpa mimmi tosiaan muuttunut! Wau!
Täällä yritetään myös torjua flunssaa kaikin mahdollisin laillisin keinoin. Eilen se iski, eikä nyt auta kuin lepo, jotta flunssa ei pääse kunnolla päälle ja pitkity. Onneks aina voi syödä terveellisesti, vaikka ei puntille pääsiskään. 🙂 Kohta taas back on track, sen oon päättäny.

Oi että, tsemppiä flunssan karkoittamiseen! Meillä ei ihan onnistunut mutta toivottavasti teille menee helpommin! 🙂 <3

Kommentit on suljettu.