Kategoriat
Yleinen

”Sä et vaan halua sitä tarpeeksi”

IMG_20150918_160923

On mennyt aikaa kun oon kirjoitellut ajatuksia liittyen liikkumiseen, syömiseen ja fitnessmaailmaan. Syksyn fitnesskisat on ihan kulman takana, sillä ensimmäiset karsinnat ovat viikonloppuna. Fitness on mulle ollut maailma jota seuraan ja niistä oikeastaan IFBB:n kisat. Tykkään lajista ja oon käynyt katsomassa monet kisat. Fitnesskärpänen on purrut muakin useampaan otteeseen mutta siitä ei oo koskaan tullut lajia jota itse harrastaisin. Haaveilen siitä edelleen jollain tasolla, mutta voi olla että en olisi lajiin otollinen nimenomaan sen ”pääkopan” vuoksi. Oon jojoillut painoni kanssa koko aikuisikäni joten se ei ole luonut hyvää pohjaa lajiin. Monet sanoo, että jos unelmiaan ei tahdo tarpeeksi kovaa tai usko niihin niin niitä ei sen vuoksi saavuta. Oon tästä aavistuksen eri mieltä. Jollakulla voi olla henkistä taakkaa niin paljon, että vaikka asiaa haluaisi palavasti ei tavoitteeseen välttämättä pääse. Musta kukaan ei voi väittää, että esimerkiksi minä en tahtoisi tarpeeksi valmistua yliopistosta tai kisata fitnesslajeissa. Ne on olleet mun haaveita vuosikymmenen mutta toistaiseksi edelleen saavuttamatta.

IMG_20150918_155052

IMG_20150918_160750

 

Tällä hetkellä minusta henkii fitness ainoastaan silloin kun puen päälleni Betterin vaatteet tai kuljen sheikkeri tuhdissa kädessäni. Mies ihmettelee miksi edes ostan proteiinipurkkeja sillä treenaan niin harvoin. Joka toinen viikko olen tiukalla ja kieltäydyn herkuttelusta ja joka toinen viikko leivon täällä jotain tai haen kaupasta hyvää. Olen tuuliviiri joka taipuu jo puhalluksesta eikä painonpudotus onnistu vaikka yritän tehdä parempia valintoja. Kun koulutehtävät stressaa, huonosti nukuttu yö väsyttää tai joku pieni asia harmittaa niin napostelu helpottaa. Eihän siinä mitään kun paino ei nouse mutta kun ei se tällä laskekaan.

IMG_20150904_214641

Oon ostanut liput jo Fitness Expoon ja suunnataan katsomaan kisoja yhdessä Saran kanssa. Jälleen kerran seuraan kisoja siis penkkiurheilijan roolissa, sillä enhän ole tehnyt mitään sen eteen että itse olisin lavalla. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikki me ei menestytä kaikessa missä halutaan. Oon saavuttanut elämässäni paljon ja siitä esimerkkinä on iso ja upea perhe, oma kaunis koti ja ulkoisista asioista olkoon vaikka pitkät hiukset ja iloinen hymy. Näiden lisäksi on asioita joita haluan palavasti mutta en ole onnistunut muuttamaan toimintamallejani niin, että kulkisin niitä kohti. Otan askeleen eteen mutta jälleen kaksi taakse. En tarkoita postauksellani lytätä kenekään unelmia ja väitä etteikö kaikki olisi mahdollista. Haluan vain olla rehellinen esimerkki siitä, että joskus nämä kamppailut ovat niin vaikeita eikä blogimaailmankaan ihmiset onnistu aina kaikessa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Puukkoa haavassa ja jonkun menneen hetken glorifiointia ehkä, mutta kyllä mä itsekin mietin välillä, mitä mulle oikein tapahtui? Olin jo niin lähellä mutta nyt taas niin kaukana. Miten urpo sitä voikaan olla? Jos se olisi helppoa niin kaikkihan me oltaisi bikinimalleja, maistereita, miljonäärejä ja menestyjiä.

IMG_20130806_173421 IMG_20130806_141145 IMG_20130806_173647 IMG_20130806_174452 IMG_20130806_174411 IMG_20130806_174207 IMG_20130806_174732

Ärsyttää niin paljon kun sanotaan: ”sä et vaan halua sitä tarpeeksi”. Ihmiset ei vaan ymmärrä…

46 vastausta aiheeseen “”Sä et vaan halua sitä tarpeeksi””

I feel you!! Sillä erolla, että olen itse ollut koko ikäni ylipainoinen enkä ole edes päässyt maistamaan hoikan ihmisen elämää. Unelma se toki on! Itse en ehkä sanoisi, etten halua sitä tarpeeksi vaan, että en ole valmis luopumaan tarpeeksi monista asioista saavuttaakseni sen. Vielä!!!

Kenenkään voimavarat eivät riitä kaikkeen, eikä kaikkeen, mitä haluaa, voi aina panostaa niin paljon kuin haluaisi. Ja joskus jotain voi haluta todella paljon, mutta siltikään ei jaksa tehdä kaikkeaan sen asian eteen. (Puhumattakaan siitä, että kaikki meistä eivät edes voi oikeasti saavuttaa unelmiaan, sillä kyllä maailma muitakin esteitä heittää eteen kuin sen oman pääkopan. Mutta se nyt ei suoranaisesti liity sinun unelmiisi tai minunkaan).

Joskus on vain todettava, että vaikka haluaa jotain todella paljon, sen aika ei ole juuri nyt – sen sijaan, että suomii itseään siitä ettei onnistu. Tärkeintähän on se, että yrittää, ei se, että heti onnistuu, sillä epäonnistumisenkin jälkeen voi aina koota itsensä ja yrittää uudelleen. Ja ehkä sen sijaan, että sanoo ”et halua sitä tarpeeksi”, voisikin sanoa ”haluan, mutta haluan jotain muuta vielä enemmän!

En ole koskaan aiemmin kommentoinut blogiisi vaikka viiveellä olenkin kaikki postauksesi lukenut. Kiitos avoimuudestasi ja rehellisyydestäsi, odotan aina postauksiasi! Elämäntilanteemme eivät toisiaan paljoa muistuta, mutta sinun blogisi on yksi harvoista ”elämäblogeista” joita luen, juurikin avoimuutesi ja rehellisyytesi takia.

Mä olen niiiiin samassa tilanteessa. Toki en ole koskaan edes haaveillut fitnesslavoista mutta olen kuitenkin ollut lasten jälkeen jo ihan hyvässä tikissä. Sitten tapahtui ikäviä asioita (joista yhden kamalimman asian mainitsinkin joskus täälläkin) ja kaikki muuttui.
Nyt olen kolmatta viikkoa tarkkaillut syömisiäni mutta myös herkutellut. Vähän. Vähemmän kuin aikoihin. Päässä hakkaa jatkuvasti miten pieni sitä pitäisi olla ja itkettää sovittaa mitään vaatteita kun normaalikaupan XL koko on taas nafti. Mutta kaikkea ei tosiaan voi saada. Pitkän surutyön jälkeen ja monien muiden vastoin käymisten jälkeen olen kuitenkin onnellinen kahdesta ihanasta pojastani, rakkaasta miehestäni sekä hänen tyttärestään. Olen onnellinen kahdesta hölmöstä koirasta, kodista ja vakituisesta työsuhteesta. Olen onnellinen että saan pian yhden tutkinnon valmiiksi jota olen työn ohella suorittanut.

Mutta se paino. Millä ihmeellä me taas Anna saadaan itsemme kondikseen niin ettei tarvitse enää murehtia?

Tsemppihalaus! Kiitos että sanot ääneen nämä asiat jotka niin montaa ahdistavat. Mäkin odotan syksyn kisoja. Siellä on toivottavasti muutama ystävä lavalla ja useampi tuttu. On mukavaa elää mukana ja jännittää heidän puolestaan 🙂

Hei!
Niin tuttua tuo joka toinen viikko syödään
salaatteja ja joka toinen leivotaan 🙁
Yhtään ei motivoi sekään, että yksi tuttu kisailee huomenna fitness kisoissa. Onnea toki hänelle!
En oo oikein koko syksynä päässyt ottamaan itseäni niskasta kiinni ja koko päivän luennolla istuessa tuntuu, että p… vaan levenee ?
Jostain se into pitää nyt saada vaikka ihan senkin takia, että löytäis aamulla päällepantavaa, sitä mikä ei kiristä ka purista ja jossa ei näytä niin läskiltä.
Wow mikä mimmi niissä alemmissa kuvissa :)! Fitness kyllä pukee sua!

Kiitos kivasta hyvänmielen blogista!

Miten tää onkin kolmannella kerralla niin vaikeeta?! En tajua, missä kaikki intohimo ja itsekuri. Ekaa kertaa Superdietin jälkeen ja toistakymmentä kiloa pudottaneena olin onnellinen, että nyt mulla on tieto ja keinot saada paino alas, jos se vielä joskus nousee. Joo, tietoa on mutta tahtoa? ei 🙁

Vaikka painoa on sinulle kertynytkin niin sen urheilijan vartalomallin edelleen näkee.Niin selän mallista,pakaran muodosta kuin hyvästä ryhdistä.Voit olla nyt onnellinen siintä kuntopohjasta joka vartaloasi entisestä urheilusta vielä kantaa ja kuoria sen sitten myöhemmin esiin 🙂

Hei Anna!
Oon seuraillut sun blogia jo aika pitkään, mutta koskaan en ole kommentoinut. Tää postaus kuitenkin kolahti sen verran kovaa, että pakko oli tulla kommentoimaan. Arvostan todella paljon sitä, miten aito olet täällä blogissasi. Ymmärrän täysin mistä puhut. Aina unelmien toteutuminen ei ole tahdosta kiinni, niin kuin sanoit. On ihanaa että uskallat puhua tällaisista asioista ääneen, koska meitä on varmasti monia samojen ongelmien ääressä.
Pakko vielä sanoa, että olet todella kaunis sekä vanhemmissa että uudemmissa kuvissa. Älä unohda sitä!:)
Tsemppiä jatkoon!<3

Hyvä kirjoitus Anna, I feel you, voisin sanoa! Todellakaan se ei ole tahtomisesta kiinni, sillä mäkin tahdon, kovempaa kuin mitään muuta, mutta kun ei vaan pysty, ei kykene! Korvien väli voi olla tosi suuri este monille asioille, tai niin ainakin mulla. Noh, nyt teenkin töitä asian kanssa jotta pääsisin siihen pisteeseen missä haluan olla, ja se ei ainakaan ole tämä missä mä nyt oon.

Sun snapchat ilmeisesti yksityinen eli vaan kaverit kee julkaisut kun ainakaan mulle ei oo tullut yhtään ja oon seurannut jo ainakin kuukauden

Niin no en todellakaan tuomitse mutta mun on vaikea ymmärtää,tai toki kisalava asian sinnehän ei niin vaan mennä mutta laihdutus,se on musta äärimmäisen yksinkertasta ja helppo juttu,kropan muokkaus vaatiikin jo enemmän..itsellä viisi lasta,raskauskilot on pudotettu jokakerta helpolla,nyt ollaan tossa muokkausvaiheessa ja siinä saapi olla tarkkana jotta tuloksia tulee..pääasia että itsellä on hyvä olo,sehän se tärkeintä!

Laihdutus on asiana tottakai simppeliä, mutta kun tähän yhdistetään pää eli mielen koukerot niin eipä olekaan enää. Se, että itsellä on helppoa ei tarkoita etteikö muilla olisi vaikeaa – siis jollain tasolla. Kuka ihmisen mielestä tietää, miksi johonkin päämäärään pääseminen on vaikeata. Kyllä se toisen ymmärrys tulee siinä vaiheessa kun tarpeeksi tapaa erilaisia ihmisiä ja miettii omaa elämäänsä. Voi vertailla ja miettiä asioita jotka toiselle on helppoja mutta itselle ei. Jos kerran se toinenkin onnistuu/tekee niin sinäkin! (Not). Todellakin, mehän oltais melkein kaikki rikkaita ja menestyjiä jos kaikki ois niin helppoa. Tai mitä nyt ikinä kukakin haluaa.

Itse ainakin huomaan joka päivä arjessa, että ollaan erilaisia. Joku voi ihmetellä (positiivisesti) mun valintojani ja mä taas mietin takaisin että mitä kummaa, täähän on vaikka kuinka helppoa. Toiselle ei oo. Sitten taas mikä mulle on vaikeaa, on jollekin toiselle helppoa. En itse ainakaan sen enempiä kummastele maailmanmenoa ihmisineen, elämänkokemus on opettanut ettei toisten kuvioista tiedä tai niistä päänsisäisistä myllerryksistä ja mistä ne johtuu. Monella ongelma tuntuu olevan tunnesyömisestä ja viakka sen tiedostaa ja tietää hyvin, sellaisesta on hankala päästä irti varsinkin jos on stressiä.

Miten oletki niin ihana? Kaikkien kiillotettujan ja ns.paineita luovien blogien rinnalla tällanen rehellinen kirjoitus on niin upeeta. Ihailen sua todella, todella paljon. Ja olet täysin oikeessa, hitto jos sinä et halua elämäntapamuutosta tarpeeksi nii ei sitte kukaan !! 🙂 Maailma ei ole noin mustavalkosta. Olet upea <3

Hyvä teksti ja olen (taas) joutunut miettimään samoja asioita kesän ja syksyn aikana. Oma motivaatio on ollut hukassa pitkään ja vaikka olen yrittänyt pakottaa itseni salille ja irti herkuista, ei siitä ole tullut mitään. Vaikka olen kovasti halunnut olla taas oma itseni, hyvässä kunnossa ja tyytyväinen itseeni, en ole halunnut sitä tarpeeksi. Vaikka tietyllä ajatustasolla olen halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta, en kuitenkaan ole halunnut sitä tarpeeksi: niin paljon, että olisin ollut valmis tekemään ne ”uhraukset”, jotka olisi pitänyt tehdä, jotta voisin taas olla parempi minä. En ole ollut henkisesti vielä valmis siihen, mitä olen halunnut. Elämässä on ollut jotain tärkeämpää, joka on vaatinut minulta niitä voimavaroja, joita olisin tarvinnut onnistumiseen.
Vaikka olen halunnut, kaivannut ja itkenyt entisen itseni perään, en ole kuitenkaan halunnut sitä tarpeeksi, jotta voisin sirtää kaiken muun sivuun ja tavoitella vain sitä. Tärkeysjärjestykset elämässä muuttuvat, ja tiedän, että jossain välissä haluan (ja haluat!) päästä tavoitteeseen niin kovasti, että järjestän aikaa salille ja herkuista kieltäytyminen ei ole vaikeaa. Siihen asti tasapainoilen tämän olotilan kanssa, jossa herkkuja ei ole kielletty ja salille mennään kun se tuntuu hyvältä 🙂

Sekava teksti, jonka tarkoituksena oli sanoa, että ymmärrän, mutta olen myös osittain eri mieltä 🙂

Jälleen kerran mahtavan rehellinen postaus! Minulle pienten lasten kotiäitinä itsestä huolehtiminen on paljon hankalampaa kuin ennen lapsia ja kotiäitiyttä. Väittäisinpä että geeneilläkin on näihin asioihin suuri vaikutus, itse ei tarvitse kuin vilkaista herkkuihin niin ne menee jo reisiin… Tosin nyt olen tajunnut, että asiat ovat hyvin jos ehdin todella miettiä ja murehtia kilojani.

Mutta mahtavaa, että tässä fitness-genessä on sinun kaltaisia esikuvia! Puet hienosti sanoiksi asioita, joiden kanssa erityisesti pienten lasten äidit kamppailee. Kiitos siitä ?

Luen monia sun postauksia ja teksteistäsi välittyy syvällinen pohdinta ja elämänviisaus. Mielemme on usein suurin este eteenpäin pyrkimiseen, asiassa kuin asiassa. Joskus ei ole vain oikea aika. Sulla on ollut paljon huomiota vaativia projekteja, jotka stressaavat; kuten talon rakennus, mikä ei oo ihan pikkujuttu. Lapsesi eivät näytä ihan sylivauvoilta, mutta myös nuo kaikki positiiviset muutokset voivat aiheuttaa stressiä, vaikka muutos olisi kuinka kaivattu. Tärkeää on muistaa olla armollinen itselleen. Ja miettiä, miksi tavoite on tärkeä. Onko se siksi, että haluan sitä syvältä sydämestäni?

Väitän että täällä fitfashionissa on useampi fitnesskisaaja-bloggari, jolle juu, kisaaminen voi olla intohimo mutta syvällä sisällä on se arvottomuuden tunne omasta itsestä. Haetaan ulkoista hyväksyntää, vaikka halutaan ajatella että SINUT hyväksytään silloin kun olet kisapäivänä lavalla.

Kirjoitat hyvin ja piristävästi. Ihanaa on myös nähdä se, miten ihmisen kauneuteen vaikuttaa se mitä on sisällä, ja sinä olet kaunis. Jos et usko, katso Hottiksista yksi osa ja ymmärrät viimeistään silloin mitä tarkoitan…;)

Katselin taas tuossa yhtä laihdutusdokumenttia telkkarista, jossa sanotssn että laihduttajan kroppa on samanlaisessa hätätilassa kuin nälkäänäkevän. Ja että ei oikeastaan osata vieläkään sanoa, että missä vaiheessa kroppa pääsee siitä tilasta yli ja kuinka helposti seuraavalla kerralla luisuu siihen taas. Todettiin myös, että lievästi ylipainoisen (bmi) hyväkuntoisena (eli liikuntaa harrastavana) henkilön riskit metabolisiin yms. sairauksiin on pienemmät. Ehkä tämän takia itsellä on ollut riittävä se painonpudotus sinne lievän puolelle. Täytyy sanoa, että onhan noi upeita noi sun vanhat kuvat mutta jos niiden vaan antaisi olla. Jojoilu on tosi vaarallista ja näyttää meillä naisilla aiheuttavan odottamattomia hormoniongelmia plus niitä psyykkisiä ongelmia. Siinä samaisessa laihdutusohjelmassa (yleltä tuli, Prisma, näkyy varmaan Areenassa) kerrottiin että juuri mikään nykyisistä dieeteistä (karppaus, painonvartijat jne.) jopa viiden vuoden aikajänteellä ei toimi. Loppukaneettina neuvottiin pitämään enemmän kunnosta huolta ja vähemmän murehtimaan painoa (murhe=stressi=kroppa pitää kiloista taas enemmän kiinni). Anyway musta sä kannat kilosi hienosti ja oikeasti, tuossa elämäntilanteessa jossa olen itsekin nyt, on ihan tarpeeksi stressiä muutenkin. Ja kun kirjoitit tuosta, että joka toinen viikko syöt salaatteja ja joks toinen viikko sorrut leipomaan niin hei, mikset voisi leipoa? Ylipäätänsä painonhallinta vaatii sen rentouden, jos vetää pelkkää superdieettiä puoli vuotta niin tottakai sitä ratkeaa. Mutten, ihan samassa jamassa ollaan. Mulla on pt soppari alkanut kuun alusta ja vaikka treenit sain ihan kivasti aloitettua, niin ruokavalio vaan tökkii:( ja jatkuva stressi ja väsymys muista elämän asioista jotenkin aiheuttaa sitä sokruriippuvuutta. Ja tämä elämäntilanne on usein kamalan kiireinen jolloin sitä napsii suuhun mitä ehtii. Hirveän vaikea päästä siihen ”teen ruoat etukäteen ja annostelem ne purkkeihin” moodiin, melkein helpommalla päösis kun kövis töissä ja vois käydä ostamassa salaatin lähikaupasta. Isot tsempit sulle Anna ja teidän piha on ihan mieletön <3 Musta tuntuu, että täällä meillä koko piha on mun vastuulla joten se ei tule koskaan valmiiksi…

Ihana postaus. Tykkään sun blogista, koska olet avoin ja rehellinen. En väitä että muut blogistit valehtelisivat, mutta saavat usein elämän näyttämään pelkältä ruusujen terälehdillä tanssimiselta, juhlilta, fitnekseltä ja ehkä siltä täydellisyydeltä. Sellaisetkin blogit toki inspiroi, mutta mieluusti luen jotain aitoa. Sitä kuinka joku muukin kamppailee samojen asioiden kanssa, kun mekin täällä ruudun toisella puolella. On myös hienoa kuinka olet ottanut poikasi kuurouden viimeaikoina esille ja käsitellyt sitä. Rohkeaa! Blogisi on aito ja rehellinen, kuten sinäkin. Tsemppiä! Ja uskon että onnistut laihtumisessa, kun aika on sille oikea. Jos oikeaa aikaa ei tule, mitä sitten? Onko painolla niin suurta merkitystä? Toki jos itsellä on siitä syystä koko ajan huono ja paha olla, henkisesti ja fyysisesti. Uskon vahvasti sinuun ja onnistumiseen niin koulun saralla, kuin terveellisten elämäntapojen takaisinoppimisessakin!

Elämässä pitää olla unelmia! Joskus ne toteutuvat, joskus ei, mutta ne kantavat pahankin päivän yli. Olette saaneet perheenä paljon aikaiseksi, ja siitä ISO onnittelu! Juuri perhe, ja sen tuomat haasteet, aikataulut, ja odottamattomat tilanteet ovat joskus haaveidemme esteenä. Mutta,( jos Luoja suo),aikaa omille harrastuksille, haaveiden toteuttamiseen varmasti löytyy jossakin vaiheessa. Parasta, mitä sinun elämäntilanteessa voit tehdä on, yhteinen aika, yhteiset tekemiset perheesi kanssa-kuitenkaan unohtamatta itseäsi!:)
Sisua, ja tahtoa Sinulta löytyy, ja kaikki lutviutuu varmasti omalla painollaan (ei tarkoita kiloja).

Harmi, olit noissa kuvissa vielä niin hyvännäköinen, susta ois sentään voinut tullakin jotain.

Oon niin samaa mieltä! Entisenä syömishäiriöisenä tiedän tasan tarkkaan ettei minun todellakaan kannata lähteä kisaamaan vaikka haluaisin sitä kovasti. Voidaanhan me haluta vaikka kuinka paljon sitä lottovoittoa ilman että se koskaan tulee. 😀

Hieno kirjoitus ja todennäköisesti myös todellinen tilanne myös monelle muulle.

Jotkut ihmiset pystyvät kadehdittavan hienosti hoitamaan rakentamisen, raskauden ja vauva-ajan, pienet lapset, työn, kodin hoitamisen niin, että aina on siistiä ja paikat kiiltää (sillä aikaa, kun puoliso on raksalla), vilkkaan sosiaalisen elämän ja harrastukset/tavoitteellisen treenaamisen ja mahdollisesti painonpudotuksen, jos sille on edes tarvetta, koska todennäköisesti kiloja ei ole kertynyt raskauden aikana, vaan vanhat farkut menivät jalkaan jo laitoksella. Ai niin, heillä on myös kukoistava parisuhde, jonka hoitamiseen panostetaan. Voin ihan rehellisesti tunnustaa, että kadehdin tuollaisia ihmisiä, ja heitä kyllä on – jossain.

Itse olen seurannut varsin läheltä henkilöitä, joilla tilanne ei ole vastannut täysin yllä kuvattua, mutta on ollut lapsia, perhe, koti, työ, parisuhde ja ylipaino tai painon kanssa jojoilua ja tavoitteet kisalavakunnossa. Onnistumisia on ollut, mutta myös epäonnistumisia, onnistuminen on voinut olla tavoitellun kunnon saavuttaminen, mutta siinä sivussa onkin sitten epäonnistuttu kaikessa muussa. Liika keskittyminen itseensä ja siihen miltä näyttää tai mitä vaaka näyttää, on vienyt huomion kaikesta muusta ja/tai ympäristö on pakotettu osallistumaan yhden ihmisen ulkonäköprojektiin. On myös sellaisia onnistumisia, jossa kaikelle on annettu aikansa, jolloin eri osa-alueet ovat olleet ovat olleet sopivasti tasapainossa, asiat on aikataulutettu ja jostain luovuttu hetkellisesti/siirretty aikajanalla eteenpäin, ja tehty sitten, kun aika on ollut sopiva. Kuntoprojekti tai painonpudotus on ollut osana elämää, mutta ei hallinnut sitä ja samalla nuo ihan ensimmäiseksi listatut asiat ovat toteutuneet, farkkuja lukuunottamatta 🙂

Oma neuvoni on, että jos sinulla on vaaka, älä käytä sitä, niin paino ei pyöri mielessä ahdistavana koko ajan, vaatteet kyllä kertovat missä mennään. Mieti myös mitkä asiat ovat tärkeitä juuri nyt ja mihin oikeasti riittää energiaa, vuorokaudessa on vain 24 h, mutta vuosia on vielä paljon ja niiden aikana ehtii vaikka mitä ja minne lavalle tahansa 🙂

Tunnistan nuo fiilikset erittäin hyvin… Ärsyttävää kun haluaa jotain asiaa todella paljon, mutta kuitenkaan ei kykene panostamaan siihen niin paljon, että tavoitteensa saavuttaisi. Se on melko ristiriitaista! Olen pähkäillyt asian niin, että nyt vain ei ole oikea aika sen saavuttamiseen mutta sen aika tulee kyllä. Ennemmin tai myöhemmin! Siihen asti, baby steps 🙂

Hyvä bloggaaja susta on tullut myös, ootko huomannut? 🙂 Mä aloin lukemaan sun blogia kun laihdutit, kirjoitit siitä koukuttavasti ja onhan se mukavaa seurata muutosta. Mutta oikeastaan sun blogi lähti lentoon vasta siinä vaiheessa, kun luovuit kisahaaveista ja aloit kirjoittamaan kaikesta muustakin 🙂 Ihan superia, oon varma, että meitä vakkarilukijoita on melkoinen (kasvava) joukko, ja sulla on tämän blogin kautta toteuttaa itseäsi lähes miten haluat, just sen sun kirjoittamis-, avautusmis- ja heittäytymiskyvyn ansiosta.

Kiitos!

I feel you. Mulla oli stressiä muutto. Uudet kuviot koko perheelle. Uudet naapurit ja uusi paikka asua. Mulla oli ihana kroppa vielä n.2v sitten. Imetys loppui ja en pitänyt itseäni kunnossa niin nyt sitten painoa tullut. Toki mulla vaikuttaa liikkumiseen fibromyalgia ja monet muut jutut

Niin totta!!! Kukaan muu ei voi ymmärtää, kuka ei kävele sun kengissä. Itsestänikin tuntuu, että mä saa yhtään mitään aikaiseks, puhun vaan.. Mutta pikkuhiljaa olen myöntänyt, että tällä hetkellä henkinen ja fyysinenkin taakka on vaan aivan liian suuri, jotta voisin pudottaa painoani kuten haaveilin vuosi sitten. Ensin pitää saada pää selväks ja messiin, mietitään sitten vasta seuraavaa siirtoa 😉 Mä vihaan kans noita lyttäys lauseita: ”Mikä sun tekosyy on?” Ihmiset vaan on erilaisia, nou kän duu….!

Tsemppiä!! <3

Voi taivas kun taas kolahti teksti,tälläkin hetkellä juuri siivoan kaappeja ja yks toisensa jälkeen vaatteet lentää ”kiertoon” laatikkoon…katson itseäni peilistä,tekis mieli itkeä ja tajuan ettei näin voi jatkua..
Mutta se viimeinen niitti,koska se tulee,että saan oikeasti itselleni jotain tehtyä,luulis olevan helppoa puputtaa salaattia ja lisätä liikkumista,mutta…niin se iso mutta,mikä päätökseni aina romuttaa?!
Tsemppiä kaikille näitten asioiden kanssa painiville ja raikasta syksyä!

Samat fiilikset… Kyllä toinen puoli aivoista tahtoisi, mutta koko ajan tuntuu että joku vastoinkäyminen tulee aina eteen. Onneksi itse sain tsemppauduttua sen verran, että ollaan nyt pari viikkoa koitettu koiran kanssa lenkkeillä KUNNON lenkkejä, eikä mitään pelkkää pissatusta lähimetsässä 🙂
Juuri tänään mietin, että jos vaan saisin raahattua itseni sinne salille, niin löytäisinkö sen kipinän mikä oli pari vuotta sitten…? :/

Pari ajatusta:
1. Mitkä ovat SYYT sille, että haet lohtua ruoasta?
2. Voisit vaihtaa lajia. Burleskissa saisit olla korkkareissa ja esiintyä, nykyisen kroppasi hyväksyen 😉

On asioiden lapsellista yksinkertaistamista todeta, ettei joku vain halua.
Elämä on joskus haastavampaa <3
Tsemppiä Anna! Uskon ja toivon, että vielä koittaa päivä kun on aikasi saavuttaa se, mitä jo nyt haluat ja mistä unelmoit.

Anna hyvä!

Muista, että tällaisenkin asian puimiseen on monta koulukuntaa: toiset pitää sitä luonteen heikkoutena – jos haluat, pystyt!, toiset antavat elämän viedä – mitä sitten, sellaista se on! , jotkut ei ees huomaa muutosta itsessään- focus on jossain muualla.
Mistä me oikeasti tiedetään, mitä ihminen sisimmässään oikeastaan ajattelee itsestään? Jos se ei vaan sano sitä ääneen? Ihmiset elää elmäänsä niin eri vaiheissa ja niin eri tyylillä, ettei niitä voi verrata toisen kanssa. Toisille jotkut asiat ovat tärkeempiä kuin toiselle. Ajatusmaailmat eriää, samoin kaikki muut. Se mikä on tärkeää, on se, mitä itse elämältäsi haluat ja missä olet onnellinen. No senhän sä tiesit jo entuudestaan, eikö ;0)<3

Selkeesti kyllä viestit, että haluat -ainakin hiukan- takaisin timmiin ja kurinalaiseen elämäntyyliin, omaan kroppaan. Tai ehkä haluat vaan aikaa itselle ja olla välillä oma itsesi ilman kaikkia vanhempana olemisen haasteita, paineita ja huolia <3 ? Niin se vaan menee, elämä kuljettaa. Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu ja itsestä täytyy jakaa muille. Mutta muista, kaikki on väliaikaista! Tilanteet muuttuu ja ihan kohta, sitä aikaa saattaakin löytyä taas omalle itselle. Sitten on sun aikas – jos vielä silloin haaveilet muutoksesta!

Mä olen aina ollut mielestäni sellanen vahva, oman tien kulkija. No tarvii se vahvakin jonkun esikuvan ja motivaattorin: mua ainakin motivoi tää sun blogi ihan hirveästi! Innostuin ihan hullunlailla sun blogista ja lopuksi löysin itseni jopa kuntosalilta ( jota en ollut ikinä voinut sietää)! Thanks to u!!! No ku aloit odottamaan Amosta, niin oho, samaanaikaan munkin elämässä tapahtui kaikenlaista, eikä mun rahkeet enää riittäny omaan aikaan siinä määrin, et olisin jatkanut samaa linjaa kuntoilun kanssa. No sit se vaan meni niin, et kuntoilu jäi kokonaan! No kiloja on tullut takaisin varmaan 5-7 tai 10, mut koko ajan takaraivossa kytee pieni palo siitä, et: kohta lähtee! … … en kai mä vaan odota, et sä teet sen ekan siirron ???!!! Mitä!!!???? – minä vahva, omantien kulkijako !!? ;0) Pliis Anna…. …. ;0D

Haluan laittaa tähän yhden tsemppi linkin, toivottavasti saan luvan… : http://files.fitfashion.fi/wp-content/uploads/sites/9/2012/01/DSCN77271.JPG

U can do it – yes u can!!!

Moikka Anna. Mulla on jotenkin ristiriitaiset ajatukset noista ”mitä väliä sun painolla, anna asian olla”-kommenteista. Musta sun tekstit huokuu nimenomaan sitä, että todellakin asia vaivaa ja haluat muutosta! Ja ymmärtäähän sen hyvin; kyllä hoikemmassa olomuodossa on niin paljon plussapuolia.

Näytät kauniilta nyt, mutta sä oikeasti sädehdit noissa vanhemmissa kuvissa. Näytät just siltä, että todellakin teet omaa juttuas ja nautit täysin rinnoin. Sen vuoksi toivon, että sulle kipinä taas jostain löytyisi. Tsemppiä syksyyn! 🙂

Kyllä noi jutut että mun henkinen ja fyysinen jaksaminen ei ole sitä tasoa että en voi laihduttaa on niin täyttä peetä, pelkkiä tekosyitä. sitten menee hyvin kun puputtaa pullaa ja housut kiristää, joopa joo.nämä siis huomiona kommentteihin liittyen..moni lukija taitaa olla samassa jamassa ja hakee täältä hyväksyntää repsahduksilleen.
luin sun vanhoja postauksia ja vastasit jonkun kommenttiin että jos oikeasti haluat sitä niin pystyt siihen! tsemppasit silloin jotain lukijaa joka piti sinua esikuvanaaa , tsempparina. olet itse kirjoittanut ettet koe oloasi hyväksi ylipainoisena, se hyvä olo ja oma fiilishän se tärkein juttu on. nyt leipomisaika lenkkeilyyn ja stoppi ylensyönnille.

Heipat!miten sattuukin että me eletään tasan samanlaisessa elämäntilanteessa.Kolmas lapsi täyttää ensi kuussa vuoden..eikä läski ole liikkunut vielä mihinkään!toisen lapsen jälkeen tiputin painoa 25kg tosta noin vaan.vika on pääkopassa,kun ei vaan onnistu!kaikki tieto terveellisestä ruoasta ja liikunnasta on korvien välissä mutta käytännössä se ei vaan toimi! TEENKIN EHDOTUKSEN:mites jos me kaikki tämän asian kanssa painivat tehtäis asialle jotain yhdessä??joku yhteinen tavoite jota edettäisiin yhdessä vaikka blogien kautta?mä kaipaisin niin kovin muita samanlaisia ympärilleni ja musta tää olis ihan huippuidis!!Pliide Anna!Kehitetään joku systeemi ja aletaan hommiin!:) 🙂

Mä haluaisin liittyä tähän ”lapsellisten” naisten painonpudotuskerhoon 🙂

Mä niin tiedän, mitä tarkoitat! Mulla itselläni on sellainen tilanne, että on montakin juttua, joita haluaisin enemmän kuin mitään muuta, mutta menneisyyden haamut estää mua uskomasta itseeni ja lähtemästä tavoittelemaan niitä haaveita.
Sä oot yksi muutamista ihmisistä, joita fanitan aivan täysillä. Sulla on ihanat lapset, mies ja oma talo. Sä oot aivan käsittämättömän kaunis, varsinkin, kun hymyilet tuota sun aitoa ja lämmintä hymyä. Mä oon kateellinen sulle siitä, että uskallat puhua suoraan näistä sun painoasioista ja myös muutenkin elämästäsi.
Älä turhaan stressaa paino asioita vaan keskity enemmän siihen, mitä ihanaa sulla on elämässäsi. Muuten saattaa jotain ihanaa mennä ohi.
Olet kyllä upea nainen ja saavuttanut aivan ihania asioita elämääsi. Kyllä se liikuntakärpänen sieltä vielä lentää ja puree aikanaan ja sitten se on menoa taas ihan itsestään. Nauti nyt perheestäsi, uudesta talosta ja syksystä täysillä! 🙂

Sinulla on kamalan monta isoa asiaa ollut meneillään jo vuosia, joten eihän tuo nyt mikään ihme ole, ettei kunto-/laihdutusprojekti ole jaksanut tarpeeksi kiinnostaa – tai vaikka olisikin kiinnostanut, eihän kaikkeen voi riittää aikaa, voimia ja tahtoa. Jokaisella on oma rajansa, mihin pystyy kerralla. Onhan niitä superhypersuorittajia (kai) olemassa, mutta liekö se heidänkään elämänsä sitten niin täydellistä.
Mielestäni olet super varsinkin äitinä ja mm. bloggaajana ja meidän lukijoiden ilostuttajana, joten onhan sitä jo siinäkin aihetta olla tyytyväinen itseensä!
Lempeää syksyä meille kaikille!

Aivan, asiat eivät ole mustavalkoisia. Usein itsekin olen sanonut, että laihdutuksessa onnistuu jos vain tarpeeksi haluaa… kuitenkin tässä yhtälössä vaikuttaa elämän muutkin seikat, niin henkiset kuin muutkin twrveydelliset seikat, ymmärrän sen. Tsemppihali! ♡

Älä ajattele sitä niin paljon.

Sitä fitnestä ja laihtumista siis, sitä hyvältä näyttämistä pikkubiksuissa. Tottakai jokainen haluaa näyttää tyrmäävältä, tavalla tai toisella, toisten silmissä ja omassa peilikuvassa siis. Samalla kuitenkin tekee itselleen paljon hallaa, koska ei voi millään välttyä itsesyytöksiltä, itsensä inholta ynnä muulta p*skalta, joka taas syöksee syömään enemmän pullaa, ihan vaan suutuspäissään. Laihduttaessa ei tarvitse ajatella, että nyt vaan pelkkää vihreetä salaattia tästä eteenpäin ja hyvästi elämä. Leipoa saa ja pitää, koska samalla näyttää hyvää esimerkkiä lapsilleen. Leipoa voi niin monella tavalla. Joihinkin tavoitteisiin on hyvä ottaa myös perhe mukaan tyyliin: Tässä kuussa me kaikki herkuttelemme vain keskiviikkoisin ja lauantaisin, tässä kuussa me käydään joka sunnuntai luistelemassa, tässä kuussa me tehdään joka viikko kaksi metsäretkeä… jne. Tästä voi tehdä kaikille sellaisen hyvän mielen kisan. Seuraavalle kuukaudelle uudet kujeet. Herkuttelusta voi nipistää vähän, ei jättää sitä kokonaan. Huomaat jonkin ajan päästä, että jotkut housut sujahtaa paremmin jalkaan. Älä ajattele, että palaat noihin entisiin kuviin. Et palaa. Sinusta tulee jotain uutta, mutta entinen ei koskaan palaa. Älä ajattele, että teet kaiken taas tiukasti vuodessa, piste ja aamen. Sen voi tehdä tällä kertaa muulla tavoin, muilla tavoitteilla, toisenlaisella aikataululla. Älä jatkuvasti kieltäydy herkuista, mutta älä myöskään jatkuvasti salli niitä itsellesi joka kahvikupillisella. Muista, mitä opetit minulle, ota ne itsekin käyttöön, koska taitoa sulta löytyy. Unohda ruuat muovikipoissa, jos ne ei oo sua. Se voi olla sulle jo so last season -juttua. Laita kauniit ruuat kauniille lautasille kauniissa keittiössä ja rakasta rentoa ja terveellistä syömistä. Tee liikunnasta hivenen tehokkaampaa edes joka toisella kerralla tai joka toisella viikolla. Älä ajattele, että olisit meille lukijoille laihtumisen verran velkaa. Et ole. Ennen kaikkea, NAUTI!!!

Tämän postauksen kommenttiboksi on täynnä toinen toistaan ihanampia kommentteja. Olet ihana joka koossa, muista ja tiedä se! <3

Ihanan rehellinen kirjoitus! Täälläkin joka toinen viikko menee kurinalaisesti, mutta joka toinen taas sitten ei. Ei se paino näin putoa parin vuoden takaisiin lukemiin, mutta saahan siitä haaveilla, vaikka juuri nyt ei saa pidettyä itseään ruodussa. Elämässä on kuitenkin niin paljon muutakin kivaa, ettei aina ehdi keskittyä vain yhteen unelmaan 🙂

Ensinnä, kiitos blogista! ❤️

Kaikkea ei voi saada kerralla. Tulee aika että voit tuijotella omaa napaa ilman huonoa omaatuntoa!

Olet upea nainen!

Melkein tuli tippa linssiin. Mulle tuli ekana mieleen, että oot todellakin saavuttanut jotain. Nimittäin ihailen suuresti, miten suhtaudut lapsiisi, vanhimman kuulonalenemaan ja elämään yleensä. Sulla on prioriteetit kunnossa. Fitness-kisojen aika voi olla myöhemmin.

Elämä on kokonaisuus: värien sekoitus, tahdon ja pakon tasapainoilua, iloja ja murheita, erilaisia ajanjaksoja täynnä. Ihminen voi kyllä ajatella, että pystyy mihin vain kun haluaa, se tuo usein voimaa. On kuitenkin harhaa ajatella, että pystyminen kävisi milloin tahansa, sormia napsauttamalla. Kaikella on aikansa ja paikkansa.

Minäkin halusin ratsastaa. Ihan hirveästi halusin. Vaan elämäntilanne oli sellainen, ettei ollut mahdollista: oli niin paljon palasia sovitettavana yhteen, että oma halu sai odottaa. Nyt mä sitten näin muutamaa vuotta myöhemmin ratsastan! 🙂 Kyllä se halu oli siellä koko ajan, mutta nyt se vasta mahdollistui, kun aika teki tehtävänsä ja palaset löyti paikkansa. 🙂

Miten muuten koet fitfashionin alla kirjoittamisen, antaako se tsemppiä liikkumiseen vai luoko se lisäpaineita? Vai onko sillä nettiosoitteella mitään väliä, siis itselleen/omiin ajatuksiin?

T. Minni

Kommentit on suljettu.