Kategoriat
Yleinen

Saako olla siirappia?

IMG_20140728_142202

 

Kotona ollaan ja kaikki hienosti! Oon odottanut että mulla on hetki aikaa päivittää blogia, sillä oon niin kertakaikkisen onnellinen ja silloinhan tulee fiilis, että haluaa jakaa sen koko maailmalle!

Kolmannen lapsen syntymä tuntuu edelleen uskomattomalta. Viimeisinä viikkoina mun mielessä pyöri jostain syystä ajatus, että mitä jos en saakaan tätä vauvaa syliin. Pelko on varmasti luonnollinen, sillä vasta syntymä konkretisoi raskauden jollain tavalla loppuun saakka. Sitä ennen on vain mielikuva millainen vauva vatsassa kasvaa kun häntä ei ole vielä kasvotusten tavannut… ja voi että mikä aarre siellä olikaan kätköksissä! Olo on niin siunattu, rakastettu ja onnellinen <3

Oon saanut teiltä lukijoilta satoja ellei tuhansia onnitteluja blogin, facebookin ja instagramin välityksellä. Samoin on ystävät, tuttavat ja perhe eläneet mukana meidän onnessa. Tuntuu ihan uskomattoman upealta jakaa ilo ja onni perheenlisäyksestä ja oon kyynel silmäkulmassa lukenut onnitteluja ja tykkäyksien määrää. En ole melkein lainkaan ehtinyt vastailemaan moneen kommenttiin johon haluaisin mutta olen kyllä kaikki viestit lukenut ja kiitos niistä jokaisesta! <3 Yritän vielä ajan kanssa vastailla niihin.

Asiaa olisi vaikka kuinka mitä aion teille kirjoittaa mutta valitettavasti mun tietokone vetelee viimeisiä henkosiaan enkä saa tällä enää työskenneltyä kunnolla ja lisättyä kuvia. Pitää melkein huomenna miettiä mitä tälle voisi tehdä vai sijoittaisiko uuteen kun tämä vanha on heittäytynyt niin hankalaksi. Oon nytkin kirjoittanut tätä monta tuntia kun kursori elää omaa elämäänsä ja kokoajan siirtyy pois tekstistä ja joku haamu painelee enteriä. Tietokone siis tekee mitä itse haluaa ja saattaa painella sivuja ja tiedostoja mitä en haluaisi. Nytkin siirsi kerran tekstin jo roskakoriin *mur* ja oon joka rivin saanut kirjoittaa ainakin kolmeen kertaan se pyyhkii tekstin. Ok… luovutin ja siirryin jo kirjoittamaan postauksen loppuun kännykällä.

Sairaalassa kuvasin teille mun ruokia, tällä viikolla juhlittiin myös 3-vuotiasta Linneaa ja toki vauvakuulumisia on tuutin täydeltä.  Jos siis liika siirappisuus ärsyttää niin meikä ei ehkä kuulu lukulistalle 😉

Mutta nyt unille, aamulla vauvan ekaan neuvolaan ja mies jo lupaili et ehkä ostamaan uusi MacBook Air. Palaan mahdollisimman pian!

IMG_20140727_190348 IMG_20140730_153229 IMG_20140731_150528

Ps. Hyvät asiat taitaa tapahtua pompseissa. Ette arvaa kenen talolle myönnettiin tiistaina rakennuslupa! 😉 Pitkä prosessi sekin mutta luojan kiitos, lupa heltyi. Syksyllä alkaa vihdoin raksa! Hitto, elämä osaa olla ihanaa!

34 vastausta aiheeseen “Saako olla siirappia?”

Hei! Suuret onnittelut vauvan syntymästä! Sulla on kiva blogi ja oon lueskellut sitä jo melko kauan! Sulla on kyllä kaikki niin hienosti elämässä! Meillä on kaksi lasta ja asutaan täälä E-Pohjanmaalla maaseudulla. Asuttu uudessa talossa reilu vuosi! Olis tosi kiva nähä teiän pohjapiirustus, millanen tontti on ja lukea rakentamisesta juttua, kunhan saatte aloitettua!

Ilman muuta voi laittaa lisää juttua talonrakennuksesta kun se on vihdoin ajankohtaista 🙂 En malta itsekään odottaa! Teidän asuminen ei kuulosta yhtään hullummalta sekään 🙂

Tsihihii mikä pieni tötteröinen siellä! Ja niiiiiiiin hehkeä ja onnellisen näköinen äiti <3

Olipas ihanaa aloittaa perjantaiaamu lukemalla tämä onnelisuudentäyteinen postaus. 🙂 Paljon onnea söpön pojan ja rakennusluvan johdosta sekä ihanaa viikonloppua koko teidän perheelle!

Kiitos oikein paljon! Täällä ollaan kyllä suu soikeana kun tuntuu et kaikki loksahtaa kohdilleen! 😉

Ihana aloitus perjantaille lukea sun onnellisisa kuulumisia! Olenkin miettinyt, että mitä teille mahtaa kuulua nyt synnytyksen jälkeen, mutta kyllähän nuo ekat päivät ovat sellaisia, että on muutakin tekemistä kuin blogin päivitys =)

Oikein ihanaa uutta arkea teille, ja hyviä yöunia =)

Asiaa olisi mutta jotenkin se aika katoaa johonkin! 🙂 Ehkä tässä nyt pian ehtii kun saatiin tuo imetys sujumaan. Eka viikko meni kyllä ihan siinä puuhassa kiinni! 🙂 Nyt helpottaa jo!

Onnea! Eikä olleenkaan liian siirappista! Aivan ihana nyytti teillä, omasta on tullut jo niin iso (kohta 8kk).
Hyvää viikonloppua!

Onnea koko perheelle! <3 Hienoa, että kaikki meni hyvin. Kyllä nuo vastasyntyneet vaan ovat niin hellyyttäviä. 🙂

Paljon onnea ja ihania hetkiä uuden perheenjäsenen kanssa <3 Olen aika tuore lukija ja onkin ihana lueskella nyt vauvantuoksuisia juttuja jatkossa kun oma vauva on jo 8 kuukautta ja isommasta ei ole enää jäljellä paljon vauvamaisuutta 2,5 vuotiaana 😉

Kiitos ja kiva kuulla! Hitsi ne kyllä kasvaa nopeasti! Oon ihan innoissani jo vauva-arjesta kun meidän keskimmäinen täytti jo kolme 🙂

Moikka! Onnea tositosi paljon uudesta perheenjäsenestä! 🙂
Haluisin kysyä vinkkiä raskausajan syömisiin. Ite oon 21v ja raskaana, aika alussa, 10+1 nyt 🙂 Oon toipumassa syömishäiriöstä ja paino nousi jo ennen raskaaks tuloo noin 10kg. Nyt tuntuu että syön vaan kaikkee ’väärää’, epäterveellistä. Siis syön perusterveellisesti, kanaa, lihaa, kalaa, kasviksia hedelmiä, rahkaa, raejuustoo, perunaa ym.. mutta usein iltasin tulee syötyä jotain makeeta tai sitte mätettyä monta leipää.. Mua pelottaa painonnousu ihan kamalasti ja tunnen itteni järkyttävän isoks, vaikka normaalipainonen oonkin ja aina ollut.. Jotenki en pysty enää kontrolloimaan syömisiäni ja se ahdistaa..
Siis kysymys on että mikä olis järkevä tapa syödä j mitä ettei paino räjähtäis käsiin? 😀

Koita pitää vaan mahdollisimman rento mieli eläkä stressaa liiaksi. Paino nousee ja se on luonnollista eikä sitä kannata pelätä etukäteen. Syöt terveeellistä ruokaa niin paljon kuin tuntuu että kroppa tarvitsee! 🙂 Onnea tuhannesti raskaudesta ja kaikkea hyvää! <3

Moi! Olen seurannut blogiasi jo jonkun aikaa ja nyt on kyllä pakko kommentoida. Ihana, rakkaudentäyteinen fiilis tulee itsellekkin kun blogiasi lukee! Paljon onnea suloisesta<3

Hei! Onnittelut uudesta perheenjäsenestä ja rakennusluvasta!
Ihanaa on seurata sun blogia, vaikkei se nyt ole mikään treeniblogi ole ollutkaan vähään aikaa.
Itselläni samanlainen elämäntilanne, nyt tulossa toinen lapsi ja 40+3 viikolla mennään.
Tsemppiä sulle kaikkiin projekteihin!

Tsemppiä sulle viime metreille! 🙂

Toivotaan että pääsen liikunta-aiheen pariin heti kun vointi sallii! Sitten taas niistä lisää! 🙂

Todella paljon onnea pienesyä suloisesta pojasta! Ihanaa lukea siirappisia postauksia, kun niihin on aihetta =)

Itsellä kaksi viikkoa laskettuun aikaan ja kolmonen majailee masussa, eli mielenkiinnolla olen lukenut ja luen vastedeskin blogiasi.
Miten muuten, tehtiinkö sinulla vauvan kokoarviota? Minullakin taivastellaan mahan kokoa (ei välttämättä neuvolassa niin paljoa kuin kadulla…) ja sf onkin yläkäyrällä. Viikko sitten arvioitiin vauvan olevan jo silloin 3,3kg. Pianhan sen toivottavasti näkee mitä se syntymäpaino on. Ja tutut ovat tunteet siitä että jokin menee vielä pieleen, vaikka uskon, toivon ja luulen niiden pelkojen olevan turhia. Kai se vaan on niin, ettei voi uskoa miten itsellä olisi niin hyvä onni että kaikki käy hyvin jo kolmatta kertaa…

Ihanan leppoista vauva-arkea teidän perheelle!

Tehtiin mulle joo siinä aika lopussa (oliko rv37) ja arvio oli että 3,8-3,9kg laskettuna aikana ja syntymäpaino viikolla 39+3 oli 3,8kg eli aika nappiin meni!!! 🙂

Kyllä sullakin menee kaikki hyvin! Tsemppiä ja hyviä vointeja loppuun saakka! 🙂

Heips!

Hiukanko söpö vauva!! Huippua että saitte raksaluvan =0) Kaikki tuntuu olevan nyt kohdillaan <3

Onnelliset uutiset on elämän suola:). Onnea pikku tulokkaasta ja rakennusluvasta. Meillä vietetään tänään 4 v synttäreitä, tai juhlat oli eilen ja nyt ollaan päikkäreillä:). Leijonaemolta ja lapselta leijonamaiset onnittelut.

http://istillcount.blogspot.fi

Onnea vielä kerran -pieni on itse suloisuus ♡ Iskee itsellw kauhea nyyttikaipuu kun tuo oma lähes 3 kk tuntuu niin isolta kun näitä kuvia katsoo.

Apua se aika tosiaan katoaa ja ennen kuin huomaa saa olla viikkaamassa pienimpiä vaatteita pois!

Kiitos paljon onnitteluista Jenny!

Kommentit on suljettu.