Kategoriat
Yleinen

Sokerisumussa

IMG_20150320_222252

 

Kello on vähän jälkeen kymmenen illalla ja oon ihan valmis sänkyyn mutta halusin silti kirjoittaa teille muutaman sanan. Tää viikko on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa tämän syömisen osalta… Kirjoitin edellisen postauksen niin innoissaan mutta kuitenkin vähän korvat luimussa ja epäillen itseäni. Oon niin monta kertaa yrittänyt onnistua tämän edellisen synnytyksen jälkeen mutta en oo mitenkään päässyt vauhtiin. Tiedän että oon kovassa sokerikoukussa ja se on sellainen himo jota on vaikea selittää mutta ehkä moni tietää tunteen. Kun treenasin aktiivisesti ja söin terveellisesti niin se oli poissa! Toki mulle maistui jäätelö tai hyvä jälkiruoka, mutta ei ollenkaan samalla tavalla tehnyt mieli tai ollut tarvetta.

IMG_20150320_101716

 

Mun kirjoituksen jälkeen mulle kävi juuri niin kuin pelkäsin. Oli keskiviikko ja illalla mua harmitti yks sun toinen asia ja tulin kaapille ja söin sieltä leivontasuklaata. Mun mies todisti tätä surkeaakin surkeampaa tapahtumaa ja ei voinut ymmärtää että jos tavoite on A->B niin miksi en tee niin, vaan hypin A:n kohdalla tasajalkaa ja jatkan vanhoja tapojani. Kaikista huvittavinta tuossa tapahtumassa oli se, että ois mulle sanottu ihan mitä tahansa niin olisin loukkaantunut kuten arvattavasti teinkin. Ilta ja yö meni kierittyä itsesäälissä jossa voivottelin kyynel silmäkulmassa. Mietin ummet ja lammet tätä syömisasiaa ja sitä miksi nyt kaikki on toisin.

IMG_20150319_122236

 

Torstaina tuo romahdus oli historiaa ja olin vienyt henkisen päätöksen aivan eri asteelle. Mä tarvitsin sen romahduksen, että pysyn sanojeni takana, minun omien sanojeni. Mä en halua kuunnella miehen murinoita siitä että miksi en pysy päätöksessäni jos sellaisen teen. Mies oli vielä sanonut että ainoa jota mun paino häiritsee olen minä itse -että mistään miellyttämisenhalusta tässä projektissa ei ole kyse. Mun intressit on ihan totisesti siinä, että tällä hetkellä voin huonosti niin henkisesti kuin fyysisesti. Polvia särkee, on hankala liikkua jne.

Sen mitä edellisen päivän suklaansyönnistä ymmärsin, oli se että se sokerinhimo on vahva ja jos sitä ruokkii niin siitä ei pääse eroon lainkaan. Otin aseeksi sen, että pidän ateriavälit mahdollisimman lyhyinä (2-3h) ja syön vaikka ylimääräisen ruoka-annoksen tai rahkan jossain välissä jos tulee paha tilanne. Ja sehän tuli! Illalla kun oltiin syöty koko porukka niin meni noin puoli tuntia niin tuli sellainen olo, että nyt kaipais jotain makeaa. Kerroin tuosta miehelle ja oli hyvä saada puhua siitä tunteesta mikä tuli. Mulla ihan sohvalla istuessa tuli sellainen hermostunut olo että nyt sitä suklaata, tai banaani tai jotain. Kunhan nyt ruoan päälle jotain! Mun ateria oli ollut perunaa, tonnikalaa, porkkanoita, öljyä ja kaksi ruisleipää päällisineen. Ihan kunnon ateria siis!

IMG_20150319_181746
tämä

IMG_20150320_132744 IMG_20150320_221112

Tää voi kuulostaa nyt ihan hölmöltä mutta niin se vaan syntyi: tietoinen päätös. Mä tein se viimeksi kun lähdin tiputtamaan mammakiloja ja sen jälkeen homma luisti aivan eri suksilla kuin aiemmin, jolloin olin myöskin aina iltaan mennesssä unohtanut päätökseni. Tuon kolme vuotta vanhan postaksen pääsee lukemaan täältä: Tietoinen päätös.

Nyt perjantaina oon ollut rentoutunut ja hyvillä mielin. Kävin koirien kanssa lenkillä ja oon syönyt säännöllisesti ja terveellisesti. Vasta siis kaksi hyvää päivää takana mutta tunnen jo miten se helpottaa. Se järkyttävä sokerisumu jossa mun ajatukset on olleet niin pitkään. Tiesin, että se väsynyt ja masenteluun taipuvainen mieli ei ole minun tai, että en ainakaan halua tehdä siitä pysyvästi minua. Nautin niin paljon enemmän elämästä silloin kun tykkään myös omasta vartalostani. Tää tunne, kun on ollut jo siellä ja taas karannut näin paljon ylipainoiseksi on aika karu. Silloin tietää miltä maistuu elämä aidan toisella puolen mutta on jostain syystä kaivanut itsensä takaisin kuoppaan -kuin haudannut elävältä. Miksi? Sen kun tietäisi miksi…

IMG_20150314_125827

 

Mutta mä muistan sen tunteen ja haluan sen takaisin. Löysin vielä hauskan kuvan mun toisesta vanhasta kirjoituksesta (Miten muutos tapahtuu?) jota voin nyt ihmetellen lukea. Minäkö olin noin itsevarma ja iloinen? Ja vielä pohdin että tuskin enää palaan pulleimpiin mittoihini. Käykää lukemassa, on tosi hauska kirjoitus ja loistavat kuvat!

Minä ainakin ikävöin mun vanhaa lempiharrastustani: posettelua ja hauisten pullistelua 😉 Ihan parasta! Ja itseni vuoksi lähden nyt liikkumaan kohti parempaa kuntoa.

haba

 

Aurinkoista kevättä kaikille ja tehkää päätös myös, jos muutos on se mitä kaipaatte!

37 vastausta aiheeseen “Sokerisumussa”

Voin niin samaistua ajatuksiisi! Olin saman ongelman edessä viime syksynä kun aloin vähentää painonpudotuksen myötä herkkuja. Se sokerikoukku on oikeasti paha riippuvuus. Nyt tähän saakka olen herkutellut kerran viikossa, muutaman kerran repsahtaen. Keskiviikkona tapasin ekan kerran personal trainerini joka sanoi että saan herkutella vain kerran kuussa. Tiukkaa tulee todella tekemään mutta pahimman makean himon päivänä voin syödä välipalaksi proteiinipatukat ja se että juon treenin jälkeen suklaanmakuista palautusjuomaa auttaa pahimman yli. Ainakaan vielä ei ole tehnyt mieli mitään herkkuja koska tuota palautuskaakaota tulee juotua joka treenin jälkeen eli päivittäin 🙂 tsemppiä tulevaan, lähes samoissa puuhissa täälläkin siis 🙂 ps. Kirjoitan myös blogia aiheesta! http://www.linakuntoon.blogspot.com

Moi Anna ja kiitos blogistasi! Mulla tilanne on sellainen, että olen oikeastaan aina varhaisaikuisuuteen saakka ollut normaalipainoinen tai hoikka mutta parikymppisenä kotoa muuton jälkeen kiloja kertyi juhlimisen ja herkuttelun takia pikkuhiljaa noin viitisentoista kiloa aiempaa enemmän. Omat häät olivat vihdoin motivaationa painon pudotukselle, jossa onnistuinkin vain noin puolessa vuodessa hienosti ja häiden koittaessa olin tavoitepainossani. Paino myös pysyi siinä muutaman vuoden, kunnes tulin raskaaksi ja raskausaikana paino nousi huimasti. Raskauskiloja jäi niin, että muutamaa vuotta myöhemmin uuden raskauden alkaessa olin taas siinä korkeammassa lähtöpainossa, josta aloin ennen häitä laihduttamaan. Toinen raskaus ei onneksi tuonut pysyviä lisäkiloja, mutta nyt kuopuksen ollessa reilun vuoden ikäinen olen edelleen tässä ylipainossa, johon ensimmäisen raskauden jälkeen jumituin! Muistikuvissani paino lähti tuolloin ”häädietillä” suht nopeasti ja tasaisesti laskemaan, mutta nyt en kertakaikkiaan pääse kunnon alkuun! Harmittaa niin paljon epäonnistua päivä toisensa jälkeen, olen juuri se joka aloittaa laihdutuksen joka maanantai mutta jo seuraavana päivänä palaa vanhoihin huonoihin tapoihin. Kertoisitko lisää miten tuo tietoisen päätöksen tekeminen vaatii, juuri sitä minäkin varmasti kaipaisin jotta pääsisin matkan alkuun!! Tsemppiä meille! Haluaisin kovasti taas saada sen tunteen kun sovituskopissa vaatteet näyttivät hyvältä ja sen onnellisen olon kun sai kokea näyttävänsä hyvältä!

mä niin ymmärrän sua ja pitäis itsekkin päästä tuosta sikerikoukusta pois. Kokoajan tulee napsittua milloin minkäkin syyn takia. Mutta miksi? Miksi se lopettaminen on niin hankalaa?

Olisin voinut kirjoittaa tuon! 🙂 Mikä siinä onkin, itselläni ensimmäinen viikko ilman sokeria on se kaikista vaikein. Olen törmännyt myös toiseen päätöstä horjuttavaan tekijään, nimittäin ylipirteys ja unettomuus. Sokerisumussa nimittäin nukun hyvin mutta sokereita karsittaessa pyörin sängyssä eikä uni tule. Tuntuu että kroppa käy ylikierroksilla ja jossain vaiheessa sorrun sokeriin jotta saisin kunnon unet. Jollain tavalla on kyse aivojen kemiasta.. Onko kohtalontovereita? Kaikki vinkit otetaan vastaan!

Mä oon huomannut ihan saman! Paljon pirteämpi olo ja tosiaan yöllä ei niin nukuta. Oon kyllä huomannu, että ulkoilu auttaa nukkumiseen, siis kunnon lenkkeily esim.
Joskus sorrun itekin siihen, että syön illalla kauheasti hiilareita, kyllä nukuttaa… Ja aamulla herää järisyttävään nälkään.

ANNA! Mä ihailen sun rehellisyyttä ja aitoutta, sitä että pystyt kertomaan asiat sillain miten varmasti moni muu ajattelee tai tuntee (esimerkiksi minä). Mulla on ihan samoja fiiliksiä kun sulla. Nyt synnytyksestä on kulunu kohta 3kk ja oon nyt 3viikkoo ollu ruokavaliolla ja tehny kotijumppaa yms mutta koko ajan takaraivolla joku piru huutais jotain herkkua, kun kerkesin synnytyksen jälkeen kehittään itselleni kamalan sokerikoukun. Sitä vastaan taisteleminen käy melkein työstä!

Sun blogi on motivoinu mua suuresti ja toivon että hitaasti mutta varmasti pääset siihen sun tavoitteeseen, missä olet tyytyväinen kroppaasi ja taas täynnä iloa ja energiaa 🙂 Olen ennenkin kommentoinu sulle näillä sanoilla:”pystyit siihen aikaisemminkin joten pystyt siihen nytkin”:)

Tsemppiterkuin Karsu
http://fahw.blogspot.fi/?m=0

Been there done that! Ehkä sä nyt tarvitsit tämän, suunta on vain ylöspäin! On muuten aika huippu juttu, että olet blogiasi ahkerasti kirjoitellut aina, nyt voit palata onnistumisen fiiliksiin, jolloin ne varmasti tuntuvat konkreettisimmilta ja ne on helmpompi tavoittaa taas :).

Minun onneni olisi nyt se, että voisin fiilistellä omia kolmen vuoden takaisin onnistumisia, mutta valitettavasti minun omassa blogihistoriassani on vasta viime vuoden epäonnistumisia :/. Nyt kirjaan parempia fiiliksiä!

Nuo fiilikset kuulostaa niin tutulta. Samassa vuoristoradassa on tullut pyörittyä. Asioiden tiedostaminen ja se, että niitä pystyy purkamaan auttaa selviytymään. Itseani myös joudun muistuttamaan, että maltti on valttia.

Tsemppiä Anna!

Hei kovasti tsemppiä! Sokerikoukussa olen myös ja kyllä siitä niin sairaan vaikeaa on eroon päästä. Nyt olenkin tehnyt mieleni kanssa töitä, että jatkuvasta repsahdus -> masennus-ketutus-itsesääli-ajatuksesta pääsee pois mutta se teettää paljon. Koitan kasvattaa itseäni ajatukseen, etten enää repsahda vaan jos tekee jotain mieli, esim synttäreillä tms tilaisuudessa niin syön sen ja hyvillä mielin ja jos en voi sitä hyvillä mielin nauttia niin jätän ottamatta. Stressi on karsea haittatekijä laihisprojektissa. On aivan turhaa kerätä kamalaa stressiä kun tulos on sitten vielä huonompi.
Koitetaan nauttia liikunnasta ja terveellisestä ruuasta ja rakastetaan itseämme. Siten voidaan hyvin ja saadaan aikaan tuloksia 🙂 ei munkaan miestä mun kilot haittaa, mua ne haittaa itseäni 😉

Tsemppiä kaikille ja kiitos ihanasta blogistasi.

Mä niin voin vain myötäelää sun fiiliksiä. Olen juurikin täysin samassa jamassa (okei, en ole synnyttänyt 13-vuoteen), mutta niin kun tuon mielen kanssa. Suuhun sujahtaa kaikkea missä on sokeria tai on edes vähän makeaa.
Tänään mä en laita suuhuni yhtään sokeria (siis herkkujen muodossa). Huomenna yritän toistaa tätä päivää jos onnistun tavoitteessa!
Sokeri on totaalisen tappava koukuttaja, ällöttävää kamaa!
Tiedänpähän kenelle laitan viestiä, jos alkaa sokerit houkuttamaan. 😀 😀

Hei Anna!

Samoissa elämäntilanteissa olen lukenut blogiasi jo pitkään. Tuli mieleeni suositella sinulle kirjaa, Teemu Ollikaisen Syö mitä mielesi tekee. Kirja on psykologisesta painonhallinnasta, ja auttaa pääsemään lähemmäksi miksi-kysymysten vastauksia omassa elämäntilanteessa.

Myötätuntoa ja tsemppiä!

Sä oot niin valtava inspiraation lähde!

Samassa veneessä ollaan. Sadan kilon keijukainen, entisessä elämässään vahva ja urheilullisen näköinen nainen. 2,5kk sektiosta ja itseinho ajoi mut siihen pisteeseen, että otin itselleni pt;n. Järki-ihmisen joka teki mulle huikean runsaan ruokavalion ja todella kevyen saliohjelman näin alkuun, mutta jo se tunne, kun pääsen 1,5h yksin salille nostaa melkein kyyneeleen silmäkulmaan. Mun oma paikkani, toinen koti josta mut raskausaikana riuhtaistiin, mä olen vihdoin palaamassa takaisin. Se on uskomaton tunne. Kahden viikon jälkeen jo tuntuu, että kropassa on eri tavalla ryhtiä, itsetunto on parempi ja tiedän, että pääsen vielä tavoitteeseeni. Vaikea, pitkä matka on edessä, mutta täällä kertaa tää tehdään järkevästi, ei pussikeitoilla tai kitudieeteillä vaan syömällä ja treenaamalla.

Ymmärrän ton sokerihimon ja nälän. Mä vedin toissailtana aterian päälle slaissin kinkkupiirakkaa ja pari palaa raakasuklaata jota oli jäänyt herkkupäivältä. Niitä ei saisi olla kaapissa, piru vie!

Hienoa alkaa seurata tätä sun matkaa kun lähes samassa pisteessä ollaan. Itse suren tällä hetkellä 3 sektion runtelemaa mahaa jossa ei ole tuntoa, ja ärvöttävät vatsalihakset/tikit kinnaa vielä. (jälkitarkastuksessa kaikki ok jtn luvan maltilliseen liikkumiseen sain).

Mulle puhkesi raskausaikana paniikkihäiriö ja tän kahden treeniviikon aikana ei ainuttakaan kunnon kohtausta, liikunta on uskomaton lääke!

Yksi pieni, ehkä kokeilemisenarvoinen vinkki, joka jostakin syystä tepsii minun makeanhimohetkiin oikeastaan poikkeuksetta: ksylitol-purkka. Kun on syönyt kunnon aterian ja olo on riittävän kylläinen, ja silti tulee se himo, että jotain (makeaa) tähän nyt vielä tarvitaan, niin pala purkkaa pureskeltavaksi. Mun makeanhimo jotenkin stoppaa siihen. Kokeile. Hampaatkin tykkää 🙂

Miksi et vain mahduta jokapäiväisiin kaloreihin esim 200kcal arvosta suklaata (esim sininen suklaapatukka)? Jos sulla on sokerihimo, niin se, että tiedät joka päivä saavasi sen yhden suklaapatukan ja sen oman pienen nautintohetken auttaa viemään energiaa siitä sokerista stressaamisesta. Kun olet kuukaudenpäivät syönyt sitä samaa suklaata, joka päivä, suhta samaan aikaan ja samoissa olosuhteissa, se alkaa tympiä, tai jos ei tympiä, niin siitä häviää hohto ja helpommin jätät sen väliin.

Moikka Anna!
Oon seuraillut blogiasi alkuajoista asti ja vaikka vartalosi on muuttunut matkan varrella suuntaan jos toiseen, jaksan silti luottaa siihen, että onnidtut tällä kertaa. Kukaan ei voi tietää millaisia elämänvaiheita tulee kohtaamaan. Silloin täytyy vain sopeutua muutoksiin ja löytää uudet keinot tavoitteiden saavuttamiseen.
Mitä tulee sokerikoukkuun, voin tsempata ajatuksella siitä, kuinka tyytyväinen voi itseensä olla kun pääsee siitä irti. Itse olen nyt muutaman viikon syönyt puhtaasti ja liikkunut säännöllisesti. Suurin muutos mitä on tapahtunut on hymyilyn lisääminen. Kun ei koko ajan ahdista mahamakkarat ja väärät ruokavalinnat pysyy mielikin kirkkaampana.
Täytyy vielä loppuun todeta, että blogisi on yksi parhaista. Rehellinen asenteesi ja positiivisuus saavat palaamaan aina uudestaan, vaikka elämme aivan erilaista elämää. Tsemppiä kevääseen! 🙂

Tuli mieleen, kun katselin noita sun ruoka-annoskuvia, että aika paljon on hiilareita noissa? Pastaa ja leipää, perunaa ja porkkanaa. Itselläni ainakin ainut ruokavalio mikä saa hiilarihimon pysymään kurissa on vähähiilarinen ruokavalio, missä hiilarit on tiukasti treenin ympärillä. Aamulla munakas ja kasvikset, avogado, lounaaksi kanaa, salaattia ja vihanneksia, välipala rahkaa ja marjoja, jos treeni tämän jälkeen, niin esim. 30g kaurasta puuro lisäksi, treenin jälkeen päivällinen, kanaa/vähär.jauheliha 100g ,kasvikset ja salaatti yht. n. 450 g, riisiä tai kauraa 30g, tai bataattia 200g, camelinaöljy 5g. Iltapalaks taas munakas ja porkkanaa tai prodepannari marjoilla, 10g pähkinöitä. Jos tosi kuluttava päivä, niin aamupalan ja lounaan väliin toinen välipala. Kovan jalkatreenin päivänä ennen treeniä ja jälkeen hiilarit tuplana. Mulla ei toimi mikään ruokavalio missä on enemmän hiilareita. Hiilarihimo vaan kasvaa ja paino ei tipu… halusin tuohon vaan laittaa esimerkiksi oman ruokavaliorunkoni, jos siinä olis jotain apua sun ruokavaloisuunnitteluun. Yksilöitä tietenkin ollaan ja samat asiat ei toimi kaikilla, mutta jotenkin sun kamppailu noiden hiilareiden kanssa tuntuu vaan niin tutulta. Välillä on kyllä tosi vaikeeta vastustaa kiusauksia, mutta mulla toimii hiilareiden kanssa linja ”mitä vähempi sitä parempi”
Hyvää viikonloppua sinulle! Kyllä sä onnistut 🙂

Sama vika rahikaisella, jos on liikaa (minulle liikaa) hiilareita, lähtee mopo käsistä. Kun syön hiilarit kasviksina yms. niin on se jännä kun pysyy niin upeasti ruodussa ruokavalion kanssa. Olisi kiva tietää mitähän tieteellisempää tuonkin takana on! Kyllä ihmiskeho ja aivot on kummallinen ja mielenkiintoinen laitos.

Hei,
En ole ennen kommentoinut, mutta seurannut sun blogia tiiviisti. Oot niin aito, inhimillinen ja aikaansaapa! Blogi on huippu! Teillä on takana niin hurja rutistus, ettei ihme että ajatukset on ollut välillä muualla. Ja mitä kaikkea muuta elämää blogin ulkopuolella sitten on ollutkaan. Ei muuta ku uutta matoa koukkuun vaan 🙂 Ja kiva jos jaat ylä- ja alamäkeä meidän kanssa jatkossakin. Uskon vakaasti että saat itsellesi hyvän olon, tsemppiä!!

Moikka! 🙂 Itsellä on sokerinhimoon auttanut pt:n antama vinkki: Jos tekee mieli esim. suklaata niin mieti, onko kyseessä halu vai tarve. Haluanko nyt vaan suklaata, koska se on suklaata vaikka tiedän, että tulee morkkis jälkikäteen? VAI onko kyseessä oikeasti _tarve_, sellainen olo, että mä _tarvin_ nyt tämän suklaan. Pitää siis pysähtyä miettimään, miksi se suklaa on siinä kädessä ja menossa suuhun. Sit, jos lopulta päädyn siihen, että kyllä mä oikeasti tarvin tämän niin voin syödä sen hyvillä mielin ja jatkaa muuta eikä se jää mieleen kaivelemaan, koska olen tehny tietoisen päätöksen syödä sen suklaan. Toivottavasti tää ei ollut liian sekavaa, mutta siis: pysähtyy miettimään onko kyseessä halu vai tarve.

Hei! En muista imetätkö vielä, mutta minulla itselläni raskauden ja imetyksen aikaan oli todella kovat herkkuhimot. Johtuiko sitten unenpuutteesta tai hormoneista, en tiedä. Mutta tsemppiä kuitenkin, pystyt siihen aivan varmasti!

Ihana Anna! Oon seurannut blogiasi ainakin vuoden ja harvakseltaan kommentoinutkin, mut nyt kun aihe liippasi niiiiiiiin läheltä niin oli taas avattava sanainen arkku 😀 .

Toi sokerikoukku on totisinta totta ja mulla(kin) kuormittavat elämäntilanteet tuppaavat ajamaan makean mättämiseen. Aina vaan ”ihan vähän” suklaata ennen nukkumaanmenoa tms…Kuukausi sitten mulle tuli totaalistoppi kun töissä mätin ihan muina muijina tarjolla olevia herkkuja käsittämättömät määrät. Olen siis pari vuotta sitten tehnyt elämäntapamuutoksen ja tää mättäminen oli ihan samantyyppistä tunnesyömistä kuin aikana ennen muutosta. Säikähdin oloani ja käytöstäni illalla kotona ja päätin startata herkkupaaston sopivasti pääsiäisen ja Ekopaaston rinnalla. Olo parani heti ja oma elämä tuntuu olevan paremmin hallinnassa.

Tsemppaan sua siis älyttömän kovasti 🙂 !

Hei ja tsemppiä urakkaan! Omasta kokemuksesta voin sanoa että vhh ja erityisesti vehnän poisjättäminen vei minulla sokerihimon. En tiedä menenkö virallisesti vhh linjalla mutta tarkkailen niiden määrää suurpiirteisesti.

Voi Anna,voiko kukaan tän paremmin kirjoittaa ja pukea sanoiksi asiaa,joka koskettaa niin itseänikin ja montaa muuta.Saisinkohan minäkin Sinun innoittamana taas itseäni niskasta kiinni,ja tuo sokeri,mur mitä tavaraa =) se todellakin taas liikaa maistuu suru-uutisten saavuttua jälleen omalle kohdalle ja hautajaisten odottaessa.Tunnesyöppö pahimmasta päästä ilmoittautuu..
Ihanaa kevättä Teille kaikille ja tsemppiä muutoksentielle,jospa minäkin,Sinun vanavedessä,edes yritän…

Voi niin tuttuja fiiliksiä… Siis etenkin toi tippa silmässä illalla sängyssä makaaminen ja morkkis älyttömästä syömisestä :/ Tsemppiä uuteen rutistukseen, sä pystyt siihen! 🙂
P.S. Käydään samassa koirapuistossa meidän Vilin kanssa! 😀

Katsoin myös syömisiäsi että onhan noissa
Paljon vara hiilareita karsia ja suo vaikka kahvin kanssa itselles se suklaapala..paljon helpompaa kun totaalikielto josta helposti seuraa kunnon retkahdus..

Niin tutun kuuloista pähkäilyä. Oon ollut tosi kauan sokerikoukussa ja vasta lähiaikoina elämäntaparempan myötä alkanut tajuta syy ja seuraussuhteita. Pienikin määrä jotain sokerista tosiaan ruokkii vain lisää karkinhimoa. Se fiilis kun saa asiat rullaamaan on niin mahtava ja ei epäilystäkään ettetkö siihen pystyisi, oothan tehnyt sen jo aiemmin! Teillä on muuten tosi kivan näköinen kotim onnea uuteen tupaan 🙂
Kirjoittelen elämäntaparempastani blogia, aloitin synnytyksen jälkeen urakkani 90 kilosta, nyt saldo -28 kg.
http://its-goodday.blogspot.fi

Niin, tää tietoisen päätöksen merkitys on jännä. Minäkin olen monta kertaa mukamas päättänyt, että tänään lähtee, koska ”pitäis laihduttaa” ja koska oon niin ällöttävä, että nyt on äkkiä pakko nälkiinnyttää itseni laihaksi, mutta repsahdus on tullut heti seuraavalla kerralla ruokakaupassa: mukaan on tarttunut karkkia tai pullaa, jonka mussuttaminen on pitänyt aloittaa heti kaupan ovien ulkopuolella. Mutta jokin on tällä kertaa toisin. Kerrankin olen pystynyt seisomaan vaa’alla ja todella omistamaan sen luvun (vähintään 25 kiloa korkean luvun) siinä vaa’assa ja myöntämään, että minä todella painan sen verran. Aiemmin olen vain seissyt siinä ja ajatellut, että hui karmea, onpa ällöttävä luku ja nyt täytyy laihduttaa, mutta jotenkin olen ajatellut kuitenkin tuota lukua täysin itsestäni irrallisena ominaisuutena. Nyt olen myöntänyt itselleni, että hitto, tuo lukema ihan todella kertoo minkälainen minä olen. Olen ylipainoinen ja minun täytyy elää eri tavalla, jotta painan huomenna eri verran, eikä sekään riitä, vaan joka päivä on elettävä eri tavalla, jotta muutos jatkuu.
Mikä taas on ollut tietoisesta päätöksestä huolimatta vaikeaa, on kärsivällisyyden säilyttäminen. Joka päivä vaa’an luku ei voi olla matalampi kuin edellisenä päivänä. Mut tietoinen päätös ja siinä pysyminen on auttanut siinä että arvostan itseäni joka päivä, kun olen jälleen tänäänkin pysynyt tavoitteessani. Prosessiin luottaminen on ihan ykköstä! Tsemppiä Anna sullekin prosessiin!

Olipa paljon hyviä ajatuksia arjen haasteista ja tahdosta joka hakee kerta toisen jälkeen lopullista päätöstäjoka pitää ja vie kohti tavoitekuntoa. Tahto taipuu kovin helposti mutta kun matkan tosissaan sitten lopulta aloittaa on se helpoitus. Elät ainut kertaista vaihetta elämässäsi – älä ota turhia superihmispaineita. Kiitos hyvästä blogista, sujuvaa tekstiä.

Olen itse juuri samassa tilanteessa, tosin viime viikko meni hyvin. Sain aloitettua viimein urheilun pitkän 3.5 kk sairasteluputken jälkeen ja kroppa tuntuu kiittävän. Myös syömiset muuttuivat urheilun myötä kuin itsestään terveellisemmiksi ja tuloksia on tullut (-1.5 kg). Aineenvaindunta tuntui lähtevän vihdoinkin käyntiin. Se että tuloksia on tullut on saanut mut motivoitumaan entisestään, vähän terveellisempää ruokaa, niin ehkä tahti pysyy yllä myös ensi viikolla ja sitä seuraavalla. 🙂

Itselläni ei ole nyt pahaa sokeriongelmaa, mutta syön epäsäännöllisesti ja varsinkin iltaisin liian suuria annoksia. Luin jostain mielestäni hyvän neuvon: kuvittele mielitekosi kohde ja itsesi tavoittelemassasi, terveemmässä kunnossa. Sen jälkeen teet valinnan, kumman näistä otat mieluummin? Minua on motivoinut jättämään ylimääräisiä juttuja syömättä. 😉 Tämän lisäksi luin, että uuteen rutiiniin tottuminen vie aika pitkän aikaa, olisiko ollut kuukauden verran. Sen jälkeen uuden tavan noudattamisen pitäisi luonnistua helpommin. Omat muutokseni, jotka haluaisin että jäisivät pysyviksi ovat säännöllinen, rutinoitunut syöminen, kasvikunnan tuotteiden lisääminen kaikkiin aterioihin ja se etten saa syödä telkkaria katsoessa.

Pian kommentti hiilarihimosta oli mielestäni hyvä. Itselleni leipä on ongelmakohta, koska sitä tekee mieli vetää aterioiden päälle, ja sen takia en myöskään sitä kotiin hanki. Varsinkin osa teollisista leivistä kuten vaasan ruispalat aiheuttaa outoja himotuksia (onkohan niissä jotain huumeita lisättynä?).

Tsemppiä sulle projektiin, blogisi on mahtava! Samassa veneessä ollaan.

Nuo repsahdukset on niin tutun kuulloisia… ite kans joskus syönyt leivontasuklaata, kun ei muuta kaapista löytynyt 🙂
Oon ite täs nyt tiputellut sellaiset 22kiloa rauhalliseen tahtiin, puolessatoista vuodessa. Pidin kesän taukoa ja joulun, mutta oon ihmetellyt itsekkin, että kuinka oon pystynyt taas palaamaan siihen dieettirytmiin. Oon pistänyt tavoitteeksi, esim. 16 viikkoa ja sisällyttänyt siihen pari herkkupäivää ja pieni paino tavoite aina tuohon aikaan nähden. Toinen hyvä juttu on ollut, että kaveri on ollut samassa projektissa mukana, jolta on saanut vertaistukea ja sellasta tsemppiä, kun kumpikaan ei luovuta.
Makeanhimoon oon ruuan jälkeen ottanut polkakarkin makusen purkan tai juonut Pepsi Maxia 🙂
Ite ainakin tarvin sen määritetyn ajan, joka ei tarkoita loputtomiin ja sitten niitä herkkupäiviä, mitä odotattaa esim. lasten synttärit 🙂
Se että pääsee kunnolla vauhtiin, antaa taas tsemppiä uusiin tuloksiin 🙂
Pidän peukkuja, että saadaan kohta lukea sinun saavutuksista matkan varrelta!

On kyllä niin tuttua tarinaa… itse myös taloussuklaata vedin eräs päivä kun ei muuta ollut! En tiedä onko joku jo kommentoinut mutta olisi kiva kuulla jatkossa, miten painonpudotus vaikuttaa kohdallasi imetykseen? Jos siis edelleen imetät. TSEMPPIÄ! 🙂

Mulla ei toimi totaalikieltäytyminen herkkujen osalta. Mulla on herkkuilta kerran viikossa ja syön silloin tällöin muulloinkin jotain höttöä, mutta ruokailun päälinjat on kunnossa. Sopivan rento ote syömiseen ja järjetön määrä treenitunteja arkeen sopii mulle. 🙂 Jos en treenaa, lihon heti. Tää on ihan yks plus yks -hommaa. 🙂 En mä silti oo mielestäni tarpeeksi fitissä kunnossa tällä hetkellä, kiristelyn varaa olis, mutta en aio luopua rentoudesta. Korvien välissä on ihan riittävän onnellinen ja tyytyväinen olo, se riittää nyt. Tsemppiä sulle, Anna!

Oletko miettinyt karppausta? 🙂 Vaikka aluksi ihan hyväkarppina.
Varmasti paino lähtisi laskuun ja rasvainen ruoka pitää nälkää todella hyvin.
Itselläni ainakin hiilarit vain ruokkivat sokerin- ja ruuanhimoa.

Voi kumpa sun kaltainen ihminen asuis mua lähempänä! Sulla on niin samat fiilikset kun mulla viitaten tohon sokerikoukkuun.. Itellä menee joskus innostuneena muutama päivä hyvin, mutta sitten taas repsahtaa. Se ottaa koville. Sitä syö, vaikka tietää, että samantien huono omatunto alkaa soimata.. Täälläkin on monet yöt oltu kyynel silmässä ja voivoteltu poikaystävälle, silti sama meno jatkuu! Miksi? Oon jotenki niin kypsä ja pettyny itseeni 🙁

Kommentit on suljettu.