Tiedättekö sen tunteen kun tajuat että olet laihduttanut moninkertaisesti oman painosi mutta olet edelleen ylipainoinen? Minä valitettavasti tiedän ja enkä ole ainoa. Minun kaltaisiani on muitakin vaikka kaikki eivät pidä aiheesta julkista blogia. Omalla kohdallani menestystarinasta on tullut vain muisto ja olen takaisin lähtöpisteessä. Likimain samanpainoisena kuin blogia aloittaessani reilu neljä vuotta sitten ja ”mammakilot” taas vyötäisillä. Mikä määrä poltettua ja jälleen saatua energiaa? Järkyttävän suuri. Vähän liikaa nuorelle kolmekymppiselle ihmiselle, eikä nimeksikään raskauksien syytä.
Minun tarinani on monelle blogin kautta tuttu ja kaikessa rehellisyydessään varmasti inhimillinen vaikkakin välillä kiusallinen itse kirjoittajalle. Olenko Suomen suosituin jojolaihduttaja? Vai itsetunnon tuskissani Suomen surkein ihminen. Personal trainer, liikunnanohjaaja, ravitsemus- ja elintarviketieteilijä joka on kuutamolla kuin käki. Miten ammatti-ihminen ei saa omaa elämäänsä hallintaan, sanopas se. Miten painonhallinnasta tuli minulle ongelma?
Täytyy palata kauemmas kuin neljän vuoden taakse jolloin blogini alkoi. Miksi olin raskauden jälkeen 95-kiloinen jo toistamiseen? Blogini alkuvuodet tallensivat menestystarinaa joka oli osa jojo-laihduttajan ”hyvää putkea”. Olin laihduttanut aiemminkin mutta en ihan samassa mittakaavassa. Kaikki alkoi jo yläasteiässä ja jatkui lukioon ja sieltä eteenpäin. Ensin oli viittä kiloa, sitten kymmentä ja raskauksien perästä jo kolmenkymmenen kilon painonvaihtelua. Ongelmia painonhallinnassa oli siis jo pitkälle ennen tätä kulunutta ja edellistä vuotta jolloin oli viimeisin nousukausi painossani. Nyt se on pysynyt samassa 1,5 vuotta vaikka olen ponnistellut ehkä enemmän kuin koskaan. Yrittämisestä ja epäonnistumisesta on tullut kierre ja aihe josta en juurikaan edes halua kirjoittaa. Vuodenvaihteessahan vaahtosin etten kirjoita enää yhtään laihdutusjuttua blogiin sillä eihän kukaan halua olla AINA dieetillä. Painonhallinta on kuitenkin blogini suosituin aihe ja kaikessa ironisuudessaan tietysti lähellä minunkin sydäntäni sillä kirjoitan siitä.
En lupaa teille uutta ”hyvää putkea” vaan työstän asioita että tämä kierre ei enää toistuisi. Haluan olla pysyvästi normaalipainoinen ja se on tavoitteeni. Voi kuulostaa vaikealta mutta mahdotonta se ei ole. Kun löydän omalla kohdallani ratkaisut niin lupaan kertoa ne myös teille. Otsikon mukaista viittaa en nimittäin halua harteilleni.
47 vastausta aiheeseen “Suomen suosituin jojolaihduttaja”
Pieni korjaus otsikkoon: ”suosituin, lähestyttävin, elämänmakuisin ja motivoivin blogaaja, leijonaemo, ihminen” <3 Ihana Anna.
Ihana Mia! <3
Tämä kuulostaa paljon paremmalta. Olette kultaa <3
Tämä jojoilusi on aivan loistava esimerkki siitä, ettei laihdutus toimi. Kilot saa kyllä lähtemään, mutta vain todella pieni prosentti saa kilot pysymään poissa vuosien jälkeen. Ainoa pysyvä vaihtoehto terveellisempään elämään on elämäntapojen muuttaminen sellaisiksi, joita voit noudattaa vaikkapa loppuelämäsi. Ei tiukkoja diettejä tai raivokasta urheilua, vaan järkevät syömiset ja liikunta. Toivottavasti löydät elämääsi sen keskitien, jota noudattamalla voit olla myös tyytyväinen omaan kehoosi ja mieleesi. En halua tällä viestillä todellakaan masentaa sinua tai muita jojoilun kanssa kamppailevia, mutta tämän asian hyväksyminen on pelastanut itseni, enkä enää vihaa itseäni painoni takia. Tsemppiä keväälle 🙂
Ehkä sun täytyy vaan hyväksyä itsesi ylipainoisena?eihän kaikki ole luonnostaan hoikkia. Ja jos puuttuu intohimo liikkumiseen ja pitää hyvästä ruoasta niin eihän se tilanne helpolla muutu.
Tämä kommentti yllätti kun aina olet kannustanut mua nimeomaan liikkumaan ja viimeksi joulukuussa kirjoitit että PT kehiin jne.
Mutta siis itse vastaukseni on, että mitä jos en halua olla ylipainoinen sillä se tuo minulle harmia ja terveysvaivoja. En halua liitännäissairauksia ja olla nuori ja huonokuntoinen. Mitä jos haluan olla terve? Saako jojoilija edelleen sitä toivoa itselleen? Minusta saa. Kyse ei ole siitä etten rakastaisi itseäni. Minusta ylipainoinen saa haluta muutosta jos syyt ovat järkevät.
Painoin 67kg 12 vuotta sitten. Terveyden ammattilainen käski laihduttamaan -) 54kg. Vuosi eteenpäin 65 kg, 1,5 vuotta 75 kg, 2 vuotta 95 kg. Älkää ihmiset koskaan laihduttako!!!
Moikka! Kovin on tuttu aihe. Muutenkin kyseinen aihe (painon pudotus, jojoilu, jne) tuntuu olevan kovastikin nyt tapetilla. Ootko tämmösestä ryhmästä kuullut, kun ”Jenny ja läskimyytinmurtajat”? Kyseisessä ryhmässä painotetaan juuri tuota henkistä puolta. Saara Sarvas pohtii mielestäni erittäin osuvasti juuri näitä mentaalipuolen juttuja artikkelissan http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/21/onko-saara-sarvas-lihonut
Kantsii tsekata!
Ihanan aurinkoista pääsiäistä sulle! Ja muista, että oot hyvä juuri tuommosena:) Vaikka tiedänkin, että se painon kanssa tuskailu käy itsetunnon päälle ja joskus ajatusmaailmakin sumenee sen iän ikuisen kamppailun myötä ja saattaa niin hassusti aatella, että kun on ylipainonen niin olis mukamas jotenkin huonompi, epäonnistuja.. Onneksi paino ja kropan koostumus ei kuitenkaan määrittele ihmisarvoa. Sä oot hieno ja fiksu nuori nainen, hyvä äiti, vaimo, sisko, tytär, ystävä.. Ja ennen kaikkea mahtava bloggaaja! Eikä mihinkään noista vaikuta se olitko sitten normaalipainoinen tai ylipainoinen:)
Olen lukenut ja Saara on ihan huikea tyyppi! Olen todella iloinen että aiheesta puhutaan ja liityin heidän fb-ryhmään itsekin. Kansanliike jojoilijoille on todellakin paikoillaan. Oma muutokseni tähän lähti jo vuodenvaihteessa ja olen iloinen että mediassa otetaan asia esille nyt isommalla kädellä.
Kiitos ihanasta palautteesta ja ihan huippua pääsiäistä sulle takaisin <3
Olet ihanan rehellinen. Blogisi on aidon oloinen ja elämänmakuinen. Hyviä kuvia ja monipuolisia ja mukaansa tempaaavia juttuja. Olet kaunis kiloista huolimatta 🙂 Tsemppiä tasapainon löytämiseen!
Sun on nyt lupa nauttia äitiydestä ja tärkeintä mitä voit tehdä on antaa lapsillesi aikaa, koko perheen aikaa unohtamatta. Usko pois(kokemusta on) että aika menee kuin siivillä ja pian lasten teini-ikä kolkuttelee jo ovella. Nyt vaan elät hetkessä ja teet muistoihin jääviä asioita muksujen kanssa. On muutes paljon mielenkiintoisempaa lukea tavallisia arkisia tarinoita vaikkapa ruokavinkkeineen kuin minä-minä tarinoita, joissa aina samanlainen sivupose kuvakulma pinkeitä pakaroita korostaen 🙂 Sun aika koittaa vielä mutta maltahan pieni hetki aikaa sinä kaunis ihminen.
Lisäys vielä, tietysti mikään ei ole tärkeämpää kuin terveys. Ilman niitä lisäkiloja jaksaa paljon paremmin täällä tallata. Kurjaa on kuitenkin seurata tätä nykymenoa, kuinka nopeasti pitäisi kaikki saavuttaa, ei kaikkeen voi voimat riittää jos on työt, opinnot, kotityöt ja ne lapset. Varmasti onnistut vielä 🙂
Hei.
Hienoja kirjoituksia. Oma jojoiluni loppui kun kyllästyin totaalisesti siihen ja painuin Eiran sairaalaan GBP leikkaukseen. Nyt -53kg pienempänä ei tarvi enää jojoilla.?
Hmm hmm, en ole aikaisemmin tänne kommentoinutkaan.
Kommenteissa on mielestäni jo hyviä pointteja, mutta ”hyväksyä itsesi lihavana/ylipainoisena” tai ”nyt on lupa nauttia muksuista yms.” ovat hallaa tekeviä ajatuksia.
Miksi hyväksyä tilanne, johon ei ole tyytyväinen? Miksi kokea, että oman pään ja sitä kautta elämäntapojen remontoiminen olisi jotenkin muksujen kanssa vietetystä ajasta tai sinun elämän nauttimisesta?
Mitä jos koettaisi miettiä, miten kiva olisi juosta lasten kanssa puistossa ja miten ihanaa olisi tehdä lasten kanssa kuperkeikkoja tai vaikkapa kärrynpyöriä?
Jos rakastaa itseään, pitää itsestään myös huolta. Itsensä rakastaminen ei ole itsensä hyväksymistä – se on tekoja. Sitä, että tekee itselleen asioita hyvin, koska haluaa pitää itsestään huolta. Syö terveellisesti, liikkuu, kehittää itseään, pitää huolta omista sosiaalisista suhteistaan, järjestää omaa aikaa säännöllisesti, tekee iloa tuottavia asioita.
Nyt ei tarvita tiukkoja dieettejä pienillä kaloreilla, ei tarvita järjetöntä urheiluhulluutta. Tarvitaan järkevä ruokavalio ilman ylilyöntejä, keskittymistä muihin asioihin kuin syömiseen, liikkumista lasten kanssa (tekisitkö vaikkapa kotijumppaideoita lasten kanssa), liikkumista ystävien kanssa, liikkumista ehkä yksinkin.
Ajatukset pois kiloista, ajatukset pois siitä, mitä ei saa syödä. Ajatukset eteenpäin sinne, missä sun hyvä on!
Kovasti energiaa, iloa ja voimaa sinulle, Anna!
”Tarvitaan järkevä ruokavalio ilman ylilyöntejä, keskittymistä muihin asioihin kuin syömiseen, liikkumista lasten kanssa (tekisitkö vaikkapa kotijumppaideoita lasten kanssa), liikkumista ystävien kanssa, liikkumista ehkä yksinkin.”
Tämä on niin totta! Kun asuin vielä maalla vanhempien luona, minun kesti syödä melkein mitä vaan. Nautin nimittäin niin paljon liikkumisesta, koirien kanssa lenkkeilystä ja metsässä tarpomisesta, potkurilenkeistä ja pyörälenkeistä. Tykkäsin treenailla koirien kanssa pihalla, haravoida ja tehdä pihatöitä. Kaupungissa olen pääasiassa sisällä, kun ei aina kehtaa olla lenkilläkään eikä kaupungissa asvaltilla lenkkeily nyt muutenkaan kuulu mihinkään mieleisten tekemisten top10-kärkeen. 😀 Ei ehtinyt ajatella ruokaa muuten kuin, että jotain oli syötävä ja jos herkuttelikin paljon, niin ne kalorit kyllä paloi ihan itsestään, kun arkiaktiivisuus oli ihan toisella tasolla. Kaupunkiin muuton jälkeen oon lihonut yli 10kg ja koko ajan tuntuu paino kipuavan ylös päin. Heh.
90% laihduttajista on jojolaihduttajia eivätkä tule koskaan pääsemään pysyvästi normaalipainoon. Tämä on tilastollinen fakta eikä tule välttämättä kovin äkkiä muuttumaan. Se 10% kuitenkin onnistuu joko heti tai sitten lukuisien yritysten jälkeen. Kukaan ei voi tietää kuka siihen prosenttiin kuuluu. Optimisti ajattelee kuuluvansa pienempään ja realisti isompaan prosenttiin. Itse olen realisti mutta ei se ole yhtään sen oikeampi tapa ajatella kuin optimismikaan. Jos kaikki olisivat realisteja ei kukaan koskaan edes yrittäisi eikä näin ollen kukaan koskaan pääsisi siihen toivottuun vähemmistöön. Onneksi siis on optimisteja.
Liityn seuraan. Olen myös varsinainen jojoilija. En kyllä haluaisi! 4 vuotta sitten erosin hetkellisesti miehestäni. Silloin pudotin painoa HELPOSTI, 72kg -> 68kg (pituus 168cm). En ollut aikuisiällä ollut koskaan noin ”laiha”. Purin ehkä pahaa oloa ym. liikuntaan ja söin vähemmin, jotta näyttäisin paremmalta 😀 Kun palattiin yhteen, alkoi paino salakavalasti nousemaan. Nyt olen tilanteessa, että olen yrittänyt 3 kertaa pudottaa. Painan taas 76 kg, lukema mitä en IKINÄ tahtonut enää painaa. Nyt jälleen Kiloklubiin liittyneenä toivon, että pääsisin edes lähemmäs 70kg. En viihdy tässä kehossa, en tahdo olla tämännäköinen 🙁 Nyt kilpirauhasen vajaatoiminnan lukemat pitäisi puoltaa painon putoamista, saas nähdä1
Tsemit Anna sullekin, ei tää ole helppoa!
Heippa Anna!
Oon seuraillut sun blogia miltei alusta asti, ainakin muistan tän salanimellä kirjoittamisen yms yms 😉 Taisin tuossa menneinä päivinä käydä peukuttamassa instagramissa jotain sun todella vanhaa kuvaa… Kun olit hoikemmassa kunnossa. 🙂
Itsehän sairastan ahmimishäiriötä, joka on välillä vähän akuutimmassa vaiheessa ja välillä vähän paremmassa vaiheessa. Sokeririippuvuus heittelee koukkuna suuntaan ja toiseen.. Parhaimmillaan painoni on heitellyt noin 25 kg. Nyt vuoden päivät olen kamppaillut painon samana säilyttämisen kanssa ja sokerikoukun kanssa. Ennen psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille menemistä mulla oli jos minkälaista pt-tä ja dieettiä… Ja siellä olevat keskustelut opetti mulle sen että ei tarvitse kohdella itseä ruualla huonosti. Koska sokerin syömisestä tulee paha olo ja morkkis, niin sitä ei tartte hankkia…. ( Okei, nykyään välillä tarvitsee, etsin myös välillä balanssia parempaan ja kokeilen ns rajoja.)
Mä epäilen että sun jojoilu on psyykkeestä johtuvaa. Et oo löytänyt balanssia. Ootko miettinyt että kävisit juttelemassa jonkun muun ammattilaisen kanssa kun liikunta ja ravinto? Sulla on kuitenkin paljon erilaisia asioita harteilla, jotka voi mahdollisesti estää sen sun hyvän boogien etsimisen… Ja toivoisin sun löytävän sen 🙂
Tosi tärkeää on myös miettiä, että onko sun perhe mukana/homman takana? Meillä kotona ei syödä sokeria. Mulla ei ole vielä lapsia, mutta mies on lähtenyt mukaan terveellisempään elämään. Toki käydään ulkona syömässä ja välillä syödään herkkuja. Lisäksi itse oon tietoinen siitä että jos raskaaksi tulen, sukurasite diabetekseen on olemassa.. Sekin tulee varmasti näkymään. Ja lapsillekkaan en tietoisesti haluais sokeria alkaa syöttämään. Syökö teillä muu perhe eri ruokaa ku sä? Vai syöttekö kaikki samaa ruokaa eri määriä?
Moikka! Ei ole kyse siitä, etteikö perhe tukisi vaan ongelmat lähtee minusta. Mun mies (eli toinen joka tekee kauppaostokset) syö terveellisesti ja on urheilullinen. Hän myös osaa tukea ja kannustaa mutta luultavasti kokee että ei vain osaa auttaa enempää sillä painopulmia on ollut pitkään.
Olen saanut henkistä valmennustukea nyt jonkin aikaa ja jatkuu yhä. Koin että tarvitsin juuri sille puolelle enemmän apua kuin vaikka dieettipaperia kouraan ja liikuntaohjeita. Työstän siis näitä asioita parasta aikaa ja kirjoittelen siitä blogiin kun aika sopiva.
Tsemppiä sulle kevääseen ja tietysti menestystä painonhallintaan!
Ihana Anna!
Ratkaisu mun paino-ongelmiin löytyi tulehtuneista polvista. SINUN ESIMERKKIÄ NOUDATTAEN (<3) aloin gluteenittomalle ja maidottomalle ruokavaliolle, koska polvia oli vihlonut monta kuukautta. Ja tiedätkö mitä: parin viikon jälkeen polvet tulivat kuntoon, ja paino on laskenut kymmenessä viikossa -4kg. Heti jos syön maitoa, viljoja tai sokeria, polvet kipeytyvät. Toisin sanoen: tämä ruokavalio on mun ruokavalio hamaan hautaan saakka, ellen halua elää sietämättömän kipeiden polvien kanssa. Lisäksi harrastan liikuntaa useita kertoja viikossa, mutta tämä ruokavalio on avain mun hyvinvointiin. En taatusti olisi tälle alkanut, ellei terveys sitä olisi vaatinut. Toivotan sulle kaikkea hyvää elmän joka osa-alueella! <3 Olet ihana!
Kyllä se on jotain tehtävä jos muutosta haluaa ei se voivottelu mitään muuta tai sitten tyydytävä olemaan ylipainoinen niin se vaan on.
Joo,o kuulostaa liiankin tutulle. Itse lihonut kanssa ja laihtunut ja taas lihonut viimeisin lihominen raskauden kanssa samaan aikaan, en todellakaan edes kehtaa raskautta syyttää koska kiloja tuli älytön määrä.. Ei tässä muu auta kuin koittaa omat tapansa korjata ja mennä eteenpäin. Turha sitä on koko ajan itseään ruoskia, mutta senkin tiedän ettei voivottelemalla aikaseksi vaan saa mitään muuta kuin harmistuneen mielen. Onneksi onnellinen voi olla minkä kokoisena musta tahansa ja aikaa tässä maailmassa on vaikka muille jakaa näitä kiloja laihduttaa :). Rennosti mutta lujalla otteella minä ainakin aion eroon päästä josko vaikka lopullisesti. Mä toivon että löydät oikeesti onnellisen polun siihen kehoon minkä haluat pitää, oli se millainen tahansa. Ja että löydät sen kivan kipinän painonnostoon ja kaikkeen urheiluun minkä muistan että sulla oli :). Muista että oot muuten itsesi PARAS esimerkki ja me koitetaan seurata perässä ;). Tsemppiä Anna 🙂
-Hanna-
http://fitfataitiys.blogspot.fi/
Kuulostaa niin tutulta! Olen lukenut Kaisa Jaakkolan kirjoja ja niissä pureudutaan juuri näihin ongelmiin!
Tsemppiä sinulle ja ihanaa kevään jatkoa!
Tuntuu uskomattomalta että kirjotat monesti asioista joiden kanssa itse painin ja pohdiskelen, mulla ei vaan ole tuota kirjottamisen lahjaa niin kun sulla.
Painon kanssa kamppailen itsekin ja jotenkin samanlaista piehtarointia tuntuu olevan, halu ja toive olisi suuri ”parempaan” elämään, omaan hyvään oloon ja mielen vapauteen omasta kehosta, mutta johonkin se tyssää sit kuitenkin.
Omallla kohdalla luulen etten ole sellasessa vireessä että jaksaisin skarpata liikunnan ja ruokailun kanssa, joten yritän sopeutua tällä hetkellä kokooni ja kerätä voimia innostua.
Herkuttelen välillä (usein), mutta välillä taas on aikoja (hetkiä) kun ”pärjään” ilman herkkuja.
Tiedän että liikunta saa mut voimaan paremmin ja mielen virkeäks, mut nyt en vaan vielä jaksa alottaa kunnon draivilla.
Tää sepustus siis oli tarkotus lyhykäisesti selventää että ymmärrän täysin sua, välillä elämä on tanssia yks eteen ja kaks taakse, välillä sit harpotaan innolla eteenpäin.
Kyllä se siitä, sä oot mahtava nainen just tollasena, sun sisin on tärkein ja se vaikuttas olevan todella sydämellinen, ajatteleva ja avoin.
Joo minä olen aloittanut laihdutuksen lukiossa 84kg > 59kg siitä lihosin 94kg ja siitä taas fitness-buumin innoittamana laihdutin vuonna 2012 itseni 80kg (näytin kyllä paremmalta, kun koskaan kun kroppa oli pelkkää lihasta). Siitä sitten kyllästyttyäni ruokien punnitsemiseen ja parsaan yms. muiden ongelmien ilmaantuessa olen ahminut itseni 120 kg valaaksi!!! Kehitin itselleni salakavalasti ensin ortoreksian, bulimian ja lopulta BED:in eli ahmimishäiriön. Älkää ihmiset ikinä laihduttako, jos se toimisi, niin me kaikki oltais laihoja!!!!! Mä kiroan sen päivän kun päätin nuorena aloittaa laihdutuksen, se itseinho ja liika tietoisuus omasta kehosta, en ois ikinä uskonut et tulen olemaan näin läski ja onneton. Nyt koitan parantua BED:stä, lääkärini on kieltänyt minua ehdottomasti laihduttamasta, sillä pienikin kalorivaje pitää ahmintaa yllä ja siten taas paino nousee…. Mutta on niin vaikea vaan hyväksyä olemaan läski. Pitkä prosessi edessä, kun aineenvaihdunta aivan sekaisin kaikesta tästä sekoilusta. Tsemppiä kaikille <3
”Nyt ei tarvita tiukkoja dieettejä pienillä kaloreilla, ei tarvita järjetöntä urheiluhulluutta. Tarvitaan järkevä ruokavalio ilman ylilyöntejä, keskittymistä muihin asioihin kuin syömiseen, liikkumista lasten kanssa (tekisitkö vaikkapa kotijumppaideoita lasten kanssa), liikkumista ystävien kanssa, liikkumista ehkä yksinkin.”
Tässä kiteytyy kakki olennainen :)!
Kuten moni muukin aiemmin kommentoinut, jojoilu on NIIN tuttua.
Olen kanssasi samaa mieltä, että vaikka pitääkin itsestään EI todellakaan tarvitse olla tyytyväinen ylipainoon.
Mutta miten se laihduttaminen on niin pirun vaikeaa!
Itse olen sinua vähän vanhempi ja voin kertoa, että se painon pudottaminen tulee vaikeammaksi ja vaikeammaksi. En usko, että se on varsinaisesti ikään liittyvä ongelma vaan kun on vanhempi niin huonot tavat on vaan juurtunut entistä syvemmälle ja niiden muuttaminen entistä vaikeampaa.
Itselläni on nyt vihdoin HYVÄ PT joka ihmeellisellä tavalla EHKÄ taitaa ymmärtää minua. Ihmettelen sitä viikottain 😉 Opettelen olemaan itselleni armollisempi. Yritän, mutta sallin epäonnistumiset (ainakin välillä).
Olet joskus kirjoituksessasi maininnut masennuksen? Itselläni varmaan moni menneisyyden asia vaikuttaa vointiini, vaikka en niiden haluaisi vaikuttavan. Olen vahva ihminen, avun hakeminen vaikeaa. Sitä opettelen…. Toistaiseksi huonolla menestyksellä.
Onko se heikkoutta käydä jonkun asiantuntijan luona keskustelemassa? Sitä tässä pohdin…. Oletko itse miettinyt sitä?
Kiitos blogistasi!
Vaikutat upealta ja vahvalta naiselta! Tsemppiä!
Mulla on ihminen kenen kanssa käyn nyt näitä asioita läpi ja sitä mitä tulevaisuudeltani haluan 🙂 Kirjoitan aiheesta blogiin myöhemmin enemmän. Henkisen puolen asiat on siis kuitenkin työn alla, sillä sinne juuri kaipaan sitä tukea. Ihanaa jos olet löytänyt ammattitaitoisen PT:n! Mukavaa kevättä sulle.
I feel you!
Tiedän mielestäni paljon ravitsemuksesta ja siitä miten tulisi syödä laihtuakseen. Olen kokeillut Painonvartijat, Extravaganzat, Jutat ja Alku-ravitsemusta. You name it. Kutakuinkin koko ikäni olen laihduttanut tai tarkkaillut tiukasti painoani. Tuskallista on. Mielestäni en kyllä hirveästi herkuttele ja syön terveellisesti kasvis-proteiinipainotteisesti, mutta mitään ei tapahdu. Viljat ja maitotuotteet olen jättänyt pois terveydellisistä syistä. Maksimipaino ja peilikuva inhottaa… Turhauttavaa. Eli valitettavasti aihe koskettaa.
Heipat!
MInäkin lisäisin otsikkoon vielä että elämänmakuisin, aidoin ja ihanin 🙂 Itselläni oli viime keväänä hyvä tsemppi päällä ja sain laihdutettua n. 5 kiloa. Olen tunnesyöjä ja etenkin jos on stressiä tai muuta niin syöminen repsahtaa ja palkitsen itseni herkuilla. Olen myös niin heikkoluonteinen, että sorrun työpaikalla ottamaan herkkuja jos niitä on tarjolla. Olen sitä mieltä, että tämä on vähän kokonaisvaltainen juttu. Eli jos pää on kovin jumissa ja stressaat, niin kyllä se koko kropassa tuntuu. Kotiin en koskaan osta herkkuja esim. vierasvaraksi. Hyvä esimerkki oli viime viikonloppu kun makeanhimoissani oli pakko syödä kaksi pääsiäismunaa, joita olin varannut virpojia varten 🙁 Nyt taas onneksi olen pikkuhiljaa saanut kiinni treenikärpästä ja tästä on vain matkaa ylöspäin. Tsemppiä myös sinne ja kiitokset näistä aidoista kirjoituksista. Ja oikein rentouttavaa pääsiäisen aikaa.
Minusta avain pysyvään painonhallintaan on se, että hyväksyy sen, ettei enää voi syödä yhtä paljon kuin aiemmin. Eli ylipainoisena. On syötävä kulutuksen verran, eikä sitä saa yliarvioida. Se, että on hirveä nälkä, ei tarkoita että tarvitsee hurjasti kaloreita. Kyse on ajattelu- ja ruokailutottumusten muuttamisesta lopullisesti.
Jos syö terveellisesti eikä laihdu, syö liikaa. Minä syön ihan kaikkea, mutta vain kohtuu vähän. Painan 61 kg, olen painanut jo 8 vuotta laihduttamisen jälkeen.
Tämä oli siis vinkki jojoilun lopettamiseen! 🙂 Sitten, kun paino on hyvällä mallilla.
Mulla toimii loistavasti se, että viikot olen aika tiukalla ruokavaliolla. Syön vihanneksi ja protskuja enkä herkuttele. Perjantai-ja lauantai iltaisin syödään herkkuja ja unohdan rahkat ja munat:). Sunnuntaista taas heti ruotuun. Lomilla tulee helposti 2-3kg mutta otan ne samantien pois ja onneksi on suurin osa aina nestesttä.
Salilla käyn neljä kertaa viikossa ja juoksemassa 1-2 eli liikun kyllä paljon. Lapsia on 2.
Mulle tämä on tavallaan ikuista sillä yhtään en voi lipsua.
Olen kohta 45 vuotias ja painoni on suhteessa niin, että pituus – 100 = normi paino, jonka sallin itselleni, jos menee kilo yli, niin nipistän sen heti pois 🙂 En ole koskaan oikeasti laihduttanut, raskaudenkin jälkeen kilot tippuivat itsestään, usko tai älä, paino oli laitokselle mentäessä reilun 95 kg, mutta odotin kaksosia ja todella kilot tippuivat sen jälkeen ihan itsestään eli olen ollut koko eliniän normipainoinen lukuun ottamatta tuota raskautta.
Sitä mietin, että vaaditkohan itseltäsi liikoja? Pitäisikö sinun mielestäsi näyttää heti timmiltä fitnesmimmiltä vai voisitkos kenties olla tyytyväinen vähempään? Voisivatko sinun tavoitteesi olla pienemmät, joihin sinun rahkeesi riittäisivät paremmin?
Minä olen ajatellut aina niin, että vähempikin on parempi kuin ei mitään. Minun liikuntapiirakka viikossa on tälläinen minimissään, jonka toteutan jokainen viikko: 2xsali, 2-3 juoksulenkkiä, 3 pidempää kävelylenkkiä ja toki lyhemmät koiralenkitykset päivittäin. Kotiaskareet menee hyötyliikunnasta, siivoan itse, leivon, harvoin makaan siis sohvalla, olen siis koko ajan muutenkin liikkeessä. Joskus toinen salikäynti jää 45 min. kun ei ehdi, mutta silti menen sinne ja useasti tulee tehtyä niin ripeästi se ohjelma, että totean , että kannattipa kuitenkin lähteä! juoksulenkit ei ole mitään maratooneja, vaan noin 5-7 km lenkkejä..
Minusta säännöllisyys liikunnassa on parempi kuin joka ilta menossa, jos se kaatuu jossain vaiheessa, varsinkin kun sulla on pienet lapset ja helposti siitä liikkumisesta tulee jo stressi ja suorittamista. Mitä hyötyä on siitä, että taotaan salilla neljä kertaa viikossa pari kuukautta ja sit lopahtaa vallan tai että järjestely vaatii jatkuvaa järjestämistä ja säätöä kotona, ei sitä kauhiasti jaksa pitkään… jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan…. tee itsellesi viikolle minimiliikunta määrät/kerrat, joka on toteutettavissa jokaisena viikkona säännöllisesti!!!! Ihan varmasti alkaa paino tippuun, väkisinkin. Isot Herkuttelut viikonloppuihin!!! Ja minä syön arkisin ihan perusruokaa, perunaa paljon, jauhelihaa, kanaa… ei mitään poppaskonsteja…..
Muista säännöllisyys pienissä erissä 🙂 Älä haukkaa liian isoa palaa kerralla 🙂 Laita tavoitteet alemmas, niin ihan varmasti onnistut. Mukavaa pääsiäistä!
Mun mielestä normaalipaino on ihan hyvä tavoite. Siis ei mikään fitnesskunto tai hoikkaakin hoikempi, vaan sellainen missä on hyvä olla ja paino olisi mahdollista ylläpitää 🙂 Toivottavasti se siis tuli selväksi tuossa tekstissä sillä en ole enää pitkään aikaan tavoitellut kuuta taivaalta. En oikein tiedä olitko saanut sellaisen kuvan?
Mulle tuli ainakin tekstistä täysin selväksi mitä haluat:)
Minäkin pysyttelen siis normaalipainossa ja olen kaukana fitness kunnosta:):)
Yksi blogimaailman aidompia ja avoimimpia bloggaajia <3
Pidä vaan unelmasta itseäsi kohtaan kiinni! Olisiko life coach tyyppisestä valmennuksesta isompi hyöty? Ja se, että itse on ammattilainen ei tarvitse tarkoittaa että itse ei tarvisi apua ja tukra ulkopuolelta, vaikka "itse pitäisi osata, tietää ja hallita", ei se vain aina mene niin…
Hei! Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Tuohon painoasiaan minullakaan ei ole viisastenkiveä, mutta auttaisiko jos tekisit pari pientä toteuttamiskelpoista muutosta alkuun ja katsoisit, mitä parissa kuukaudessa tapahtuu? Kiinnitin kouluruokakuvassasi (insta) huomiota annoskokoon; terveellistä perusruokaa mutta aivan liian iso setti istumatyötä tekevälle naiselle. Olen saanut käsityksen että syöt terveellisesti ja monipuolisesti. Mitä jos vähentäisit ruuan määrää ja jatkaisit muuten entisellään? Karkkipäiväkin on ihan hyvä systeemi, kerran viikossa saa syödä mitä haluaa ja muina päivinä vain tavallista ruokaa. Muutosten tulee ainakin itselläni olla niin pieniä, ettei elämänlaatu kärsi. Olen kulinaristi. Tsemppiä ja aurinkoa kevääseesi.
Kiitos sulle kommentista ja palautteesta 🙂
Juu ei siihen taida olla varsinaista viisastenkiveä kenelläkään kun ihmisten syyt on niin moninaisia asiaan. Tähän postaukseen tulikin paljon vinkkejä on tietysti ihanaa kun kommentoijat haluavat minun parastani ja kertovat mikä on itsellä toiminut ja mikä voisi mua auttaa. Toisaalta mulle tulee vinkkiähky kun joku sanoo että lue tämä, toinen että pidä karkkipäivä, pienennä annoskokoa, kolmas ehdottaa uutta harrastusta ja neljäs on sitä mieltä että pitää relata. Silti jokainen haluaa tosiaan vain auttaa.
Itse veikkaan et mun paino-ongelmien syy ei ole esimerkiksi kouluaterioiden annoskoko sillä syön aina ilman kastikkeita ja täytän puolet lautasesta salaatilla jne. Katsoin noita Insta-kuvia ja siellä taisi olla suuren näköinen annos jossa oli pinaattilättyjen kokoisia lindströmin pihvejä perunoilla. Oli kyllä reilu annos mutta en tosiaan en usko että pääateriat on niin suuria syyllisiä vaan epäterveellinen napostelu :/ Kun tulisikin syötyä vain kunnon ruokaa! Mutta juu, parannettavaa riittäisi niin monessa asiassa vielä että paino laskiksi normaalipainoon saakka. Se mielessä kohti kevättä!
Moikka! Ootko tutustunu Kaisa Jaakkolan kirjoihin ja blogiin ja Optimal Performancen sivuihin? Itse koin monta oivallusta, kun luin Hormonitasapaino-kirjan. Todella silmiä avaavaa, suosittelen tutustumaan! Ajatuksena siis, että jos hormonitointa on pielessä, niin myös laihtuminen on vaikeeta tai mahdotonta.
Joo mulla on omana Kaisan kaksi ensimmäistä kirjaa 🙂 Olen lukenut siis!
’Laihtuminen on vaikeeta tai mahdotonta’… hohhoijaa…ihminen mielellään löytää näitä ns. sopivia selityksiä ja syitä siihen jos paino ei laske. Olipa hormoonitoiminta millaista hyvänsä, toisen maailmansodan aikaiset leirit todistavat sen että ihan jokainen ihminen laihtuu, olipa hormonitasapaino mitä tahansa, jos energian määrä on pienempi kuin kulutus
Niin tuttua,niin tuttua…Mitenkäs kävi sen Alku-valmennuksen kanssa? Itse aloitin 29.12 ja nyt on -9kg tippunut vaikka herkuttelen varmaan vähän liikaakin välillä. Puolet matkasta vielä jäljellä mutta kyllä ne lähtee:) Tsemppiä sinulle kovasti!
Oon edelleen ollut maidottomalla ja gluteenittomalla ja siis edelleen jatkanut ”alkumaisella” ruokavaliolla!Ajatella! Oon myös yrittänyt tehdä siitä itseni näköisen, sillä se kai valmennuksen pointti olikin. Nyt pääsiäisenä olen poikkeuksellisesti syönyt jotain maito-ja viljatuotteita herkkujen muodossa. Puntarilla en oo aktiivisesti käynyt eikä kyllä ole noin paljon tippunut. Loistava pudotus sulla! 🙂
Niinpä, jos painonhallinta olisikin tiedosta kiinni :). Kuten ammattilaisena tiedät keho pistää laihtumista vastaan, aivot eivät tiedä minkä kokoisessa kehossa ovat kiinni, reagoivat vain hormoonien muutokseen (mm. leptiini). Se että laihtumisen jälkeen lihoo, ei yleensä ole kiinni itsekurista, vaan aivot yrittää pitää sut hengissä. Paino nousee, koska aina aiemmin ihmiskunnan historiassa laihtuminen on tarkoittanut nälänhätää tai muuta pula-aikaa ja kuoleman vaaraa. Aineenvaihdunnan muutokset nähdään tutkimuksissakin ja jokaisen laihtumisen jälkeen homma on aina vaan enemmän solmussa. Tutkimuksia on vähän, mutta kaikki ihan saman suuntaan: mitä kovempi laihdutus, se kovempi palautus. Ensimmäisillä kerroilla paino vielä laskee ja sitten jossa kohtaa huomataan, ettei painoa saa oikein millään alas. Tämä on biologiaa ja tämän takia olemme pysyneey hengissä. Tässä yltäkylläisyyden tilassa, ominaisuus ei ole enää tarpeen, mutta keholla menee aikaa tottua tilanteeseen.
Laihduttamisen lopettaminen ja itselle sopivan elämäntavan löytyäminen vie aikaa. Kun homma ei ole vaan pääkopasta ja omasta päättäväisyydestä kiinni, on sille annettava aikaa ja luotettava että oma tapa voida hyvin ja hallita painoa löytyy. Ammattilainenkin voi tarvita ammattilaista, se ei ole häpeä. Toisen kanssa asian pallottelu auttaa myös omien ajatusten jäsentelyyn. Lisäksi näkökulman muutos voi joskut tuoda ratkisuja.
Olen tehnyt 15 vuotta ravitsemusterapeutin hommia ja nähnyt mitä laihduttaminen meille tekee ja siksi en oikeastaan ikinä ohjaa ihmistä laihduttamaan, lähinnä mietitään miten voidaa paremmin, miten arjessa homma voisi sujua. Monen kanssa lisätään syömistä, vähennetään treeniä ja lisätään lepoa ja unta :). Säästöliekki on yleinen tuttavuus vastaanotollani.
On hienoa, että tuot esille tätä laihduttamisen nurjapuolta, sllä tämä on on se tavallinen tarina. Laihduttamisen lopettaminen on vaikeaa kun kierre on tuttu, vaihtoehtoinen reitti ei ole selkeä, eikä lyhyt. Mutta se kannattaa, koska se voi tuottaa oikeasti tulosta.
Hmm…kaikkea ei voi saada.
Luen silloin tällöin blogiasi ja sinusta saa sellaisen vaikutelman että elämäsi on enemmän ja
vähemmän erilaisia ’projekteja’ jotka alkaa ja päättyy. Laihdutuksesi päättyi, mutta taisit unohtaa tasapainotusvaiheen.
Liian paljon lyhyessä ajassa. Raskaus, talon rakentamista, opiskelua, bloggausta jne…suorittamista…too much.
Itse olen pudottanut -23 kg 2 vuoden aikana noin 4 vuotta sitten, jolloin jäin yllättäen työttömäksi. Painoni on nyt pysynyt lähes muuttumattomana ja keino on se että olen opetellut syömiset ja liikkumiset kirjaimellisesti kantapään kautta. En aio
tehdä tätä koskaan enää, eli ylläpitovaihetta siis koko loppu elämä.
Pysyvä painonhallinta on loppuelämän pituinen päätös pitää balanssissa syömiset ja liikkumiset suhteessa
kulutukseen, niin yksinkertaista se on. Ja päätös on tehtävä joka päivä uudestaan ja uudestaan, itseä on kontrolloitava.
Propsit kuitenkin blogimaailmassa poikkeuksellisesta rehellisyydestäsi.
[…] hetki sitten julkaisemani kirjoitus Suomen suosituin jojolaihduttaja sai paljon vastakaikua. Oli lohdullista huomata että en olekaan yksin ja jokainen kommentti, […]
[…] yhä enemmän niihin oivalluksiin mitä tein keväällä. Kirjoitin niitä mm. postauksessa Suomen suosituin jojo-laihduttaja ja Ei enää yhtään dieettiä. En halua viettää koko aikuisikääni laihduttamisen ja […]
[…] Suomen suosituin jojolaihduttaja […]