Syksyn opintosuunnitelma

Hiljaisempi päivitystahti ei ole johtunut lainkaan koneella istumisen puutteesta vaan siitä, että olen todella intoutunut koulunkäyntiin. Kerroin joku aika sitten, että opiskelen kandidaattiopintojen viimeistä vuotta nyt yliopistolla ja että kerron tarkemmin opintosuunnitelmastani tälle vuodelle. Jos lukemassa on nyt joku uudempi lukija, niin opiskelen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa elintarviketiedettä.

Syksy alkoi tosiaan elokuun puolella sillä, että kävin fysikaalisen kemian laboratoriokurssin ennen varsinaisten luentokurssien alkua. Tämä labrakurssi oli töiden puolesta ihan hauska ja varsinainen työ taisi olla laskuvaiheessa kun jokaisesta tehtävästi piti palauttaa työpäiväkirja laskutoimituksineen. Matematiikkka ei ole ollut mun vahvuus yliopistossa mutta nyt kurssin jälkeen voin todeta senkin menneen eteenpäin harppauksin.

Loppupeleissä innostuin laskuista sen verran, että laskin niitä maanisesti puolentoista viikon ajan saaden kaikki työt palautettua reilusti ennen määräaikaa ja arvosanaksi 5 (asteikolla 1-5). Tämä onkin ensimmäinen viitoseni koko yliopistohistorian aikana joten se kyllä lämmittää mieltä ja tulee vielä kemian sivuainekokonaisuuteen johon hyvät arvosanat ovat kaivattua kamaa. Syksy on lähtenyt siis käyntiin aivan loistavasti ja olen todella innoissani.

Yliopistolla kuten monessa muussakin asiassa elämässä pätee sanonta, sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Senpä vuoksi olen käynyt tähän syksyn alkuun jopa jo kolmessa tentissä vaikka takana ei ole montaa viikkoa opiskelua. Keväällä kun turnausväsymys iski opintojen kanssa, muutama kurssi jäi roikkumaan. Tänään aamulla oli viimeinen tentti nyt hetkeen ja olo on keveä. Aina tällaisten tenttirupeamien jälkeen on voittajaolo jos on vaan saanut mentyä tenttiin. Yliopisto-opiskelun parhaimpiin asioihin kuuluu vapaus mutta samalla täytyy muistaa, että vastuu omasta valmistumisesta on yksin itsellä. Sen huomasi konkreettisesti niiden vuosien aikana jotka olen viettänyt kotona lasten kanssa. Kukaan ei kaipaa perään eikä kysele. Siksi olenkin ylpeä siitä, että olen jaksanut jatkaa. Opiskelupaikanhan sain juuri ennen esikoista eli olen ollut jo kolmeen kertaan ”äitiyslomalla” opinnoista jo ihan senkin vuoksi että olen kaikkia täysimettänyt puoli vuotta ja jatkanut imetystä vielä pitkään senkin jälkeen. Kotoa poissaoleminen ei ole ollut helppoa ja oman haasteensa siihen on tuonut se, että meillä on lapsia jotka kaipaavat erityistä tukea. Mua on tarvittu kotona enemmän ja omat opinnot on jääneet toissijaiseksi. Nyt yritän kuitenkin saattaa ne loppuun, sillä opintopisteitä minulla on jo aika paljon, joista iso osa myös maisterivaiheeseen.

Maisteriopinnoista puheen ollen, nykyäänhän maisterin ja kandidaatin tutkinto ovat kaksi täysin erillistä tutkintoa joihin molempiin haetaan erikseen. Sain kevään haussa paikan elintarviketeknologian maisteriohjelmaan ja nyt saan virallisesti suorittaa niitäkin kursseja (myös sellaisia jotka vain pääaineopiskelijoille). Tätä varten piti kandidaattitutkinnosta olla suorittanut tietty osuus. Elintarviketieteilijällä on useita vaihtoehtoja jatkaa maisterivaiheessa joten siksikään tuo paikka ei ollut itsestäänselvyys. Olen todella onnellinen tuosta opiskeluoikeudesta enkä malta odottaa, että koko kandidaatintutkinto on paketissa ja pääsen suorittamaan maisterivaiheen kurssit myöskin kokonaisuudessaan. Tulen siis suorittamaan kandidaatin tutkinnon elintarviketieteistä ja maisterin tutkinnon elintarviketeknologiasta. Sivuaineita minulla on kemia, funktionaaliset elintarvikkeet, ravitsemustiede ja liikuntalääketiede, joista kolme jälkimmäistä on jo kokonaan tehty. Kemian sivuaineeseen tulee vielä tänä vuonna kursseja että saan sen paketiksi.

En tiedä mistä johtuu, että mulla on aina ollut aika huono itsetunto opiskelijana. Koen, että olen ollut lapsesta saakka keskiverto-oppilas ja saanut harvemmin kiitettäviä ja enemmän seiskoja. Aloitin kuitenkin lukion yhdessä Oulun arvostetuimmista lukioista eli Lyseon lukiossa niin että minulla oli kolmannelta aloitettu pitkä ranska A-kielenä ja opiskelin mm. pitkää matematiikkaa saksaksi muutaman kurssin. En siis varmaankaan ollut ihan huono. Nyt yliopistoajan venyessä näin pitkäksi olen monesti ajatellut olevani huonompi. On hankala arvostaa itseään kun ei pääse opintojen kyytiin vaan tippuu kelkasta lukuvuosi toisensa perään. Olen kokenut myös suurta ahdistusta siitä, että kun olen enemmän kirjoittajatyyppiä, että miten pärjään matemaattisia taitoja vaativista kursseista joita ei pääse läpi ”tarinoimalla” tai lukemalla. Nyt kun fysiikat on jo suoritettu ja monet laskuja sisältävät kurssit tehty olen saanut sitä itseluottamusta opintopiste kerrallaan. En edelleenkään ole se joka saa kursseista kiitettäviä (ehkä tämä uusin poikkeus vahvistaa säännön) mutta uskon että löydän omat vahvuuteni. Olen hyvä ravitsemustieteessä ja siinä, että osaan tuottaa tieteellistä tekstiä joka on silti soljuvaa. Kun opiskelen tarpeeksi pitkälle niin oivallan asiat kun ne nivoutuvat yhteen tarpeeksi monesta kohdasta joten hallitsen kokonaisuudet erinomaisesti, kunhan olen opiskellut perusteet.

Ehkä nyt kun kandidaatintutkinto on pian valmis ja maisterivaihekin jo alkanut voisin lakata moittimasta itseäni. En varmasti ole yhtään huonompi kuin muutkaan vaikka itse ajattelisin niin.  Mun unelma on ollut käydä kouluja vaikka olenkin saanut lapsia siinä ohella ja toivon, että parin vuoden kuluttua voin kilistellä taipaleelle hyvällä omallatunnolla. Ehtii kai sitä vielä kolmivitosena oman alan hommiin ja eipähän ole enää äitiyslomarumbaa edessä 🙂