Eilen illalla nettilehtiä lukiessani törmäsin uutiseen että Ylivieskan vanha 1700-luvulta peräisin oleva puukirkko palaa. Olin tyrmistynyt ja asia pyöri mielessäni yön ja aamulla palasin lukemaan aiheesta lisää. Oli pakko soittaa äidilleni kysyäkseni onko hän nähnyt uutisia ja kauhisteltiin asiaa yhdessä. Kaunis kulttuuriperintö oli kekäleinä vain yhden yön aikana.
Lapsena pääsin joskus äitini mukana hänen opiskelijoilleen järjestämille kirkko-ekskursioille, jossa esiteltiin Pohjois-Suomen kirkkoja ja niiden arkkitehtuuria. Sittemmin olen matkannut äidin mukana Italian varhaiskristillisten basilikoiden ja baptisterioiden perässä Roomasta Venetsiaan. Kirkot, niiden historia ja kauneus ovat papintyttärelle ja hänen tyttärelleen tärkeä asia, yhteinen kiinnostuksenkohde ja intohimo.
Mieleeni palautui myös Porvoon tuomiokirkon tuhopoltto joka syntyi 18-vuotiaan nuorukaisen humalaisen päähänpistona hieman vajaa kymmenen vuotta sitten. Siinä on hieno alku elämälle, kun niskassa on kuuden vuoden tuomio ja 4,3 miljoonan euron vahingonkorvaukset. Muutama minuutti sytyttämisen jälkeen lähetetty tekstiviesti Oho, taisin sytyttää kirkon on otsikkona myös Ilkka Malmbergin taannoin hienosti kirjoitetussa jutussa tapahtuneesta. Sen löydät tästä->.
On hyvin surullista että vanhaa kulttuuriperintöämme tuhotaan sillä Suomessa on jäljellä enää vähän vastaanvanlaisia kohteita. Tekojen taustalla on välinpitättömyyttä tai päinvastaisesti suurta vihaa uskontoa kohtaan. On vaikea ymmärtää motiiveja teoille jotka satuttavat ihmisiä paljon eivätkä ole mitenkään korjattavissa, sillä mikään ei tuo takaisin vanhaa. Historiaa tulisi varjella ja sydämeni itkee Ylivieskan puolesta. Oulun tytöltä suuret osanotot paikkakuntalaisille.
Sain tätä kirjoitusta varten äidiltäni, arkkitehtuurin historian ja korjaussuunnittelun professori Anna-Maija Ylimaulalta Oulun yliopistosta asiantuntijan lausunnon:
”Ylivieskan kirkko rakennettiin alkujaan vuonna 1786 ja piirustukset oli hyväksytty Ruotsin yli-intendentin virastossa pari vuotta aiemmin. Kirkon arkkitehtoninen pohjaratkaisu on lähes tasavartinen risti, jonka poikkisakarat ovat pääosan levyiset mutta lyhyemmät. Torni sijaitsi kirkon keskellä kunnes se vuoden 1892 korjauksessa purettiin ja kirkon länsipäätyyn rakennettiin kellotapuli. Näin silloinen läänin rakennuskonttorin esimies Julius Basilier muutti oleellisesti kirkon alkuperäissuunnitelmaa. Katteena on aumakatto. Kirkkoon asennettiin sammutusputkisto, sähkölämmitys, palo- ja murtohälytys sekä ilmastointilaitteet 1980-luvun korjauksissa. Lauantain palo osoitti, että kuivasammutusjärjestelmän syöttöputkiston sijoitus oli virheellinen. Kirkon korjauksien yhteydessä seurakunnat joutuvat pohtimaan sammutusjärjestelmän valintaa, joka on ongelmallinen päädyttiinpä sitten mihin tahansa nykyisin tarjolla olevista vaihtoehdoista.
Ylivieskan kirkon palo muistuttaa Haapaveden tilannetta kun vanha vuonna 1784 valmistunut kirkko paloi tuhopolton seurauksena vuonna 1981. Tilalle saatiin moderni kirkko- ja seurakuntakeskus kolme vuotta myöhemmin.
Suomalaiset puukirkot ovat merkittävä osa kansallista kulttuuriperintöämme, jonka kunnioittaminen ja säilyttäminen tulisi olla kaikkien intresseissä. Kuten kaikki vanhat rakennukset, ne lahjoittavat meille palan historiaa, ja siitä lahjasta
voisimme olla kiitollisia.”
Ilta-Sanomien sivuille on koottu kuva-artikkeli Totaalinen tuho, josta voi käydä katsomassa tuoreita kuvia. Lukijan video palavan kellotapuolin sortumisesta on kertakaikkisen järkyttävä. Sinne meni 230-vuotias kaunis kirkkovanhus, niin surullista ja mikä onnettominta, täysin korvaamatonta.