Kategoriat
Lifestyle Ura

Elämää etänä

Vapauden valinta vai ainoa vaihtoehto

Kotoa työnteko ja yrittäjyys on vienyt mua nyt viiden vuoden ajan. Yrittäjyys itsessään ei ole koskaan ollut mikään suuri suunnitelma tai tavoittelemisen arvoinen asia. Kun lähdin perustamaan toiminimeäni niin se tuli täysin siitä tarpeesta, että tarvitsin jonkun vaihtoehdon jolla voin tehdä töitä useampaan paikkaan. Kirjoitin blogia FitFashionilla ja halusin alkaa vetämään pt-tunteja opiskeluni ohella, joten valitsin toiminimen perustamisen. Taustalla oli nimittäin yksi vieläkin ratkaisevampi tekijä, nimittäin se että pystyin tekemään töitä täysin omin ehdoin perheeltä jäävältä ajalta, jossa aikaa meni erityisesti esikoisen hoitoon erityistarpeineen. Minulle yrittäjyys oli siis ainoa vaihtoehto tienata jotain ekstraa mutta juuri silloin kuin itse pystyin irroittautumaan.

Nyt viisi vuotta eteenpäin jatkuu sama meno

Oikeastaan nämä vuodet ovat vierineet omalla painollaan aika samanlaisina siitä saakka. Olen saanut tienattua jotain leivän päälle ja laskut maksettua. Kirjoitustyötä on riittänyt enemmän kuin ehtisin tehdä ja näin ollen olen voinut vaikuttaa myös itse tuloihini tarpeen vaatiessa. Sinällään kuviossa ei ole siis mitään valittamista, sillä eihän Suomessa ole kaikilla töitä vaikka yrittäisi.

Yrittäjyydessä on silti monta asiaa mitä en jaksaisi. Inhoan kirjanpitoa, ennakkoveroa ja alveja. Teen ne vain siksi, että ne on pakko hoitaa jotta voi laskuttaa. Olen kuitenkin sen verran pihi, että teen paperihommat itse koska osaan ja siksi en halua maksaa palvelusta ulkopuoliselle. Kivaa se ei kuitenkaan ole. Toiseksi olen todella ahdistunut siitä, että sairauslomapäiviä ei käytännössä ole, eikä mitään lomiakaan. Kaikki näkyy suoraan kuukauden tienesteissä, että montako tuntia on tehty ja montako on mennyt vaikka sairastaessa. Aina on sellainen olo, että pitäisi tehdä enemmän jotta on enemmän laskutettavaa sillä 5-henkisessä perheessä tuo raha tuntuu olevan hyvin nopeasti katoava vara.

Kateutta palkkatöistä

Yksi asia mitä suuresti kaipaan on niinkin simppeli asia kuin palkallinen loma. Toiseksi ikävöin jopa lounareita ja sitä, että voisin käydä työterveyshuollossa ja jäädä äitiyslomalle niin että paikka odottaisi. Äitiysloma ei ole kylläkään ajankohtainen mutta ajatus siitä, että se olisi mahdollista tuntuisi ihanalta. En ole koskaan saanut jäädä töistä äitiyslomalle, sillä olen saanut kaikki kolme lastamme opiskeluaikana. Opiskelijalle äitiysrahakin tulee automaattisesti miniminä. Yrittäjän äitiysraha lasketaan siitä paljonko olet maksanut YELliä, joka on taas arviosi siitä paljon yrityksestäsi jää sinulle voittoa (ei liikevaihdosta). Yrittäjänä pitää olla todella kovat tulot, että äitiysraha nousisi edes jonkin verran.

Yrittäjä on yksin

Välillä kaipaan sitä, että olisi joku paikka jossa voisi keskittyä omiin ja tekemättömät tiskit eivät ahdistaisi kirjoitusflowta. Kaipaan työyhteisöä ja yhteisiä lounaita, haluaisin kuulua johonkin suurempaan ja saada kiitosta esimieheltä hyvin tehdystä hommasta. Olen nyt tehnyt pian kolme vuotta samaa työtä freelancer-sopimuksella ja A-lehdilläkin olin freelancerina viiden vuoden ajan. Työsuhteet ovat pitkiä mutta en saa mitään palkkatyölaisen etuja enkä koskaan voi tietää huomisesta. Se on näissä suhteissa surkeinta.

Toki toisessa vaakakupissa on se vapaus, jota ilman en suostuisi koko lystiin. Ketään ei kiinnosta jos jäänkin peiton alle nukkumaan enkä tarvitse lääkärintodistusta sairauspäiviltä. Voin lähteä maasta jos huvittaa ja fyffeä riittää ja kuroa hommia kasaan kun ehdin. Voin helposti opiskella ja hoitaa lapsia sekä määrätä työtahtini niiden mukaan. Ei tässä ole kuitenkaan eletty vain pyhällä hengellä mutta silti sitä aina miettii (ja muutkin kysyy), että koska menen oikeisiin töihin.

Kategoriat
Yleinen

Somensapahoittaja

IMG_20160817_162653

Mulla on pyörinyt mielesssä postaus jo pidemmän aikaa aiheesta perhe, onni ja some. Olen huomannut, että blogimaailmassa pätee edelleen sääntö: se kel onni on, se onnen kätkeköön. Sosiaalinen media on melkeinpä julma, jos siellä julkaisee sisältöä joka koskee tavallista perhe-elämää. Mun vähiten pidetyimmät kuvat ovat yleensä kuvia mun lapsista, etenkin jos ollaan jossain leikkipuistossa tai ulkoilemassa. Eihän muiden kersat kiinnosta ketään.

Tämä on ihan totta, oikeasti! Olen monesti päivitellyt Instaa avatessa, että taas rikotaan ”alhaisuus” ennätyksiä vaikka en sillä tavalla tiukasti seuraakaan tykkäyksiä eivätkä ne tee mulle rakkaista asioista merkityksettömämpiä. Olen jo kauan aikaa sitten lopettanut sellaisten asioiden päivittämisen, millä tietäisin saavani enemmän seuraajia ja tykkäyksiä.

IMG_20160817_164339 IMG_20160815_221606

Sosiaalinen media janoaa paljasta ihoa tai menestystarinoita. Tavallisen perheenäidin kukkaruukku tai mekkopaita eivät ole kuumaa kamaa tykkäyksien, jakojen tai snäppien maailmassa. Ne ovat melkeinpä päinvastoin. Täysin vastenmielistä ja sen huomaa. Niin kuin tuossa aiemmin mainitsin, niin itse tein jossain vaiheessa tietoisen valinnan siitä, että jaan kuvia jotka ovat minulle merkityksellisiä silläkin ”uhalla” ettei niistä pidetä. Ne ovat mun elämää, enkä halua muuttaa elämääni sen mukaan että olisin menestyvä ja pidetty sosiaalisessa mediassa. Tykkäyksiä ja seuraajia ropisee eniten silloin kuin laitan kroppakuvia joissa pullistelen peilin edessä, ei silloin kun istun HopLopissa kolmen mukulan kera.

IMG_20160812_001611 IMG_20160821_195653 IMG_20160814_001515

Huomaan, että nykyisellä tyylillä mun seuraajamäärä ei esimerkiksi Instagramissa nouse hurjaa tahtia. Kun laitan kuvan lapsista, yleensä noin 20-30 lopettaa seuraamisen. Se on kylmää kyytiä, jos seuraajien määrä on itseisarvo. Sillä ei myöskään ole mitään merkitystä, jos ajattelee että ehkä lopettajien kanssa kemiat ei vain kohtaa. Molemmille parempi, kenties!

IMG_20160819_150956 IMG_20160819_193806 IMG_20160815_133846

Kiillotetussa täydellisessä sosiaalisen median maailmassa on myös rako niille, joille liikaa on liikaa. Kauniita kuvia ja ihmisiä on tietysti ihana katsoa mutta aina joskus tavallisuus on tervetullutta. Se että kauniissa blogikodissa onkin snäpin kautta nähtävissä enemmän sotkua kuin siisteyttä tai siinä, että se aina niin virheetön ihminen onkin livekameran edessä vähän muotopuoli kasvoiltaan ja sen piilossa olleet alahampaat ovatkin vähän vinossa. Sympaattista ja persoonallista vain!

IMG_20160815_134507

Jotenkin tekisi mieli ravistella ihmisiä, jotka roikkuvat päivän aikana tunteja puhelin kädessä, että muistakaa elää omaa elämää! Ja kun jaatte jotain niin älkää hyvät hyssykät seuratko silmä kovana kuinka moni tykkää tai jättää tykkäämättä. Toki oman sanan esille saaminen tuntuu aina hyvältä ja oman onnen jakaminen tuplaantuu kun muut yhtyvät siihen, en halua väheksyä sitä. Siksi kannustan siis aina homman kolahtaessa kohdalle tykkäämään muiden tarinoista, kuvista jne. Mutta jos kukaan ei tykkääkään sinun vaivalla väsäämästä kakusta, tai omasta pienestä mussukasta, niin pitäkää mielessä tämä: sinulla on sille merkitystä ja mitä itse ajattelet on kaikista tärkeintä. Sosiaalinen media ei ole totuus siitä mitkä asiat elämässä ovat hienoa. Se rakastaa kun sinä rakastat sitä, mutta jos rakastat lähimmäisiäsi ja keskität elämäsi heihin, on sosiaalinen media kääntämässä takkinsa. Siellä menestyy teemat: laihuus, lihaksikkuus, narsismi, röyhkeys jne. Vai onko väylä kasvamassa siinä että myös luonnollisuus, erilaisuus, persoonallisuus ja aitous ovat kaivattua? Ainakin snäpissä asia vaikuttaisi olevan näin.

Ehkä tulevaisuuden somessa on vielä toivoa?

T. Somensapahoittaja

/kuvat Instagram: @annaliljeroos

/SnapChat: @annaliljeroos

/Facebook: @Toobigtobeme

IMG_20160822_013110