Kategoriat
Yleinen

Treeniaikaa etsimässä

IMG_20150717_124342

Viime ajat on olleet haasteellisia. Kesälomaksi meillä on aivan kamalasti härdelliä kun talo on vuorattu telineillä ja rappaus on meneillään. Ikkunoissa on suojamuovit eikä ulos näe. Aikaisin aamusta (ellei sada) alkaa aina työnteko ja seinien rapsutteluun on upea herätä huonosti nukutun yön jälkeen. Murinaa kyllä, mutta ihanaa kun valmistuu. Sitten talo on taputeltu jo lopulliselle pinnalle. Iloinen olen siis vaikka väsyttää!

Treenirintamalle kuuluu aivan järjettömän *askaa. Oon todella pahantuulinen kun koko perheen kaavassa, ei muka löydy minulle parintuntista jossa ehtisin salille ja takaisin. Tää on asia mikä sapettaa ihan todenteolla. Tunnen oloni välillä kodin vangiksi ja ainoa mahdollisuus karata täältä on se, että mukana kulkee lapsikatras. Mies on vielä töissä ja kaiken vapaa-ajan pihahommissa apuna. Sen kerran kun olen päässyt salille ihan yksinäni niin huomaan istuvani autossa vielä kotipihaan tultua. Hiljaisuus kun kuulee omat ajatukset ja ihana treenin jälkeinen fiilis on sinfoniaa sielulle. Kuvasin videonkin teille tuossa pari viikkoa sitten yhdeltä sellaiselta kerralta. Viimeinen lause joka ei kuulu kunnolla on ”ne huomaa kohta että mä oon täällä”.

IMG_20150717_124220

 

Treenaaminen on mulle ihan mielettömän tärkeää sen kannalta, että voin hyvin henkisesti ja tietysti myös fyysisesti. Kolmen lapsen kanssa tämä kuvio on ollut haasteellista kaikkien näiden meidän perheen projektien keskellä. Toki lapset eivät ole mikään syy sille, että meikämamma ei oo kuosissa mutta mulla on paukut loppuneet kesken ja se on se mikä on jäänyt. Nautin täysillä niistä kerroista kun olen päässyt treenaamaan ja toivon että sellaisia aikoja on luvassa paljon lisää. Syksyllä esikoinen menee ekalle ja keskimmäinen päiväkotiin. Kaipaan sitä, että saan pikkuhiljaa itseni takaisin ja edes siellä täällä sitä ihan omaa aikaa. En tiedä onko lukijoissa sellaisia jotka tietää mistä puhun. Sen kyllä huomaa kun sen menettää.

IMG_20150717_124127 IMG_20150717_123811

 

Unelmia edelleen uneksien ja treeniaikaa enemmän toivoen,

Anna

31 vastausta aiheeseen “Treeniaikaa etsimässä”

Jo näin yhden pienokaisen vanhempana huomaan, että se ajan löytäminen ei ole ihan helppoa. Silti vaadin puolisoltani aikataulutusta töihinsä jotta pääsen itse treenaamaan.
Taloprokkis vie varmasti aikaa,mutta voisiko joku muu auttaa lasten kanssa? Pieni rahallinen panostus lastenhoitoon on pientä oman hyvinvoinnin kannalta.

Olen kuuden lapsen äiti ja aikalailla samoissa mitoissa sun kanssa. En todellakaan pääse salille, mutta kun syksy koittaa, alkaa kahvakuulat ja pilatekset ja koska ne merkitään meidän perheen lukujärjestykseen, niin niihin pääsee! Mutta laihduttaminen ei todellakaan suju niin kuin pitäisi, syynä A) jatkuva univaje 2) jatkuva herkuttelu, joka johtuu heikosta luonteesta ja tuosta univajeesta (seliseli).

Miten olisi ulkotreenit / HIITtiä kehiin? 🙂 Ei välttämättä tuo samaa tulosta/fiilistä kuin sali-jos se on se sun juttu – , mutta tuo juuri tuota henkistä hyvinvointia. Teen jotain, hikoilen ja antanee sysäystä myös hyvälle ruokavaliolle. Tsemppiä kiireiden keskelle!!

Hei!
Kuulostaa tosi tutulta! Vaikka itse en kuntosalilla käy niin kaipaan yksinäisiä juoksulenkkejä ( tosin nyt ne olis kävelylenkkejä vielä ) ! Parasta on vetää urkkakamat niskaan, napit korviin ja mennä vaan! Aikataulu ei vaan oo yhtään mun puolella,mies päivät töissä ja pieni illat tissiapinana ( pullosta ei juo), ja päivällä myös 3-vee kotona jonka kanssa ulkoilua ei voi sellaseks lenkiks kutsuu mitä mä kaipaan ( ja kun pää huutais sitä omaa napit korvissa hikilenkkiä) . Ehkä joskus! Nyt kesälomalla ajattelin päiväsaikaan livetä omalle lenkille edes kerran:) tsemppiä sinulle!!

Kyllä sitä omaa aikaa todella kaipaa kun on kotiäitinä.mut mä päätin että pienet lapset ei Ole este kuntoonpääsemiselle,kun sain pienimmän vaunuihin nukkumaan kaksi vanhempaa sai luvan kanssa töllöttää telkkaa ja mami heilu kahvakuulan kanssa.eikä todella ois aina jaksanu helponpi olis ollu kaatua sohvalle herkkujen kanssa mutta se fiilis minkä siitä sai!ja paino laski ja peilistä alkoi katsoa se hoikka minä.toivottavasti säkin löydät taas kipinän terveelliseen syömiseen ja liikuntaan!

Tässäkö kohtaa sai itkeä? Siis liin tutun kuulosta. Meidän pakkaa sekoittaa toi erityinen esikoinen jolle viimein saatiin diagnoosivahvistuksia, joita oon kyllä jo vuosia epäillytkin. Mä oon koko kevään ja kesän elänyt lapsille, ohjannut esikoista ja tehnyt kaikkeni että sen omantoiminnanohjaus alkais toimimaan pikkuhiljaa. Eli viimeisin treeni on varmaan ajalta huhtikuu. Mutta pyh!! Kuka tukis äitiä? Ja esikoisen lisäksi täälä heiluu 9v neiti jonka esiteini-ikä koputtaa ovella ” siis mikset sä ikänä kuuntele mua?? ” tai pikkumies 5v ” en tee, en halua! ” mies tekee törkeän pitkää päivää, työprojekti kun pitää saada määräajassa valmiiksi. ( rakentaa messutaloa Seinäjoella ) sitten se heiluu pari tuntia meidän kanssa ja lähtee omalle salirundilleen. Mä olen illalla jo niin puhki ettei iltatreenit edes houkuta. Eli niin, mistä äidille taiotaan arkikaavaan parituntinen treeniaika? Ja ettei kukaan ymmärrä nyt väärin, niin nuo lapset on mulle kaikki kaikessa, mutta ihminen mäkin olen. En kone. Munkin pää tarvis sen nollaus ajan. Eli kyllä Anna, mä tunnen täysin sun tuskan.
Jaxuhaleja meille 😀

Täällä myös yksi, joka tunnistaa itsensä aikaisemmin. Lapset ovat nyt jo teinejä, joten otin niskasta itseäni kiinni ja 8 vuoden jälkeen hankin kesäkuussa salikortin! 🙂 Olen nauttinut ihan kympillä, kun olen päässyt treenaamaan. 🙂 Sikäli ”hauska”, että mies on se vastarannan kiiski nykyään… 🙁 Mutta tiedän niin tuon tunteen ja voin sen tuntea. Tsemppiä Anna ja jaksuja!

Tuttua tuttua. Muistan elävästi nuo tunteet kolmen lapsen äitinä, ei siitä itselläkään niin kauaa ole, vaikka nyt on elämä jo helpottanutkin (= ei vaippaikäisiä lapsia). Ahdistuin kyllä kovasti siitä, että olin ”kodinvankina” ja aikaa ei ollut itsellä mihinkään. Kyllä ne olosuhteet, väsymys kaikki tekee osansa – avuliaat ”ota se aika itsellesi” kommentit ei kyllä auttaneet. Ei se vaan mene niin. Jos esim iltamyöhällä pääsis johonkin, niin voi olla että ei yksinkertaisesti jaksa enää. Kun ei ne päivät mitään kevyitä ole.

Mä niin tiedän mistä sä puhut! Pienet lapset, iso remontti, miehen reissutyö, pitkään jatkuneet huonot yöunet. Siinäpä oivat oman ajan karkottajat – tämä kaikella rakkaudella ja kiitollisuudella. Aika aikansa kutakin, mutta jaksamista ja mukautumista, itsensä syrjään siirtämistä se on vaatinut, ja tunnistan tuon kotivankila-fiiliksen. Virlä se vapaus häämöttää, jaksamista!! <3

T. Minni

Huoh, miten tuttua tuttua! Tuntuu siis ihan samalta. Odotan kuin kuuta nousevaa elokuun alkua kun asumme uudessa (ihan keskeneräisessä) kodissa. Mies on sentäs saman katon alla eli teoriassa voin edes jättää lapset hänelle ja karata salille. Tänään just totesin, että jos mun stressihormonia nyt mitattaisiin, se olisi todella todella korkea. Aamuseitsemästä iltayhdeksään tauotta ”äiti äiti”. Olen ratkaissut monta asiaa hankkimalla kotiin pari kahvakuulaa ja nyt viimeisimpänä trx-hihnat. Niiden avulla pystyy treenaamaan tosi monipuolisesti oma (painava) keho vastuksena. Mutta eihän se sama ole treenata kun koko ajan odottaa samalla, että joko se vauva nyt herää. Isommat voi sentäs laittaa katsomaan piirrettyjä. Mutta luvattoman vähän mullakin treenejä viikkoon. 1-2 ja muuten jaksaminen on niin kortilla että pyölly sohvassa jos pikkuinen vatsavaivainen suinkin antaa myöden. Ihana ihana syksy! Meilläkin vanhin menee eskariin ja keskimmäinen puistoon. Odotan kuin kuuta nousevaa niitä hetkiä kun saan vauvan kanssa hellitellä ja toisaalta pääsen salille mun uuden peeteen kanssa.

Neljän lapsen ja kolmen alle kouluikäisen äitinä tiedän todella hyvin, että aika on kortilla ja silloin pitää soveltaa. Minullakaan ei ole mahdollisuutta lähteä salille ja ottaa omaa aikaa sitä kautta. Kahvakuulat ja lyhyet puolen tunnin pikaspurtit maastossa on henkireikä. Kun itse on fyysisesti hyvässä kunnossa, se vaikuttaa suoraa myös henkiseen jaksamiseen. Ei lasten kanssa jaksa touhuta päivät pitkät, mikäli oma kunto on nollissa ja ylipainoa kertynyt reilusti. Kannustan kaikkia terveelliseen elämään jo ihan lastenkin takia, minä haluan pysyä terveenä ja pystyä olemaan mahdollisimman pitkään lasteni ja toivottavasti myös joku päivä lastenlasteni elämässä mukana. Tietenkään kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta siihen mihin voi, niin kannattaa panostaa.
Luin Anna tuossa yhtenä päivänä parin vuoden takaisia päivityksiäsi ja wau miten upeassa kunnossa olit, toivon todella, että saisit draivin päälle taas. En tarkoita, että jokaisen pitäisi olla fitness-kunnossa vaan ihan perushyvässä kunnossa, että arjen askareet jaksaa, lapset kun imevät tuota energiaa niin paljon!
Tsemppiä Anna, loistava ja elämänmakuinen blogi! 🙂

Hei Anna

tiedän mitä tarkoitat. minulla on vaan yksi lapsi, mutta myös pitkään en osannut löytää hyvä tasapainoa liikunnalle. Teen yötyötä ja se vie pirusti energia ja voimaa. Muistan että joskus en vaan millä saanut itseäni salille tai edes kävylylle.
Kaikki aikanaan niin sitten pääset liikumaan.

http://deeworkingout.blogspot.fi/

Tsemppiä! Aikataulujen yhteensovittaminen voi olla joskus todella haasteellista!
Meillä on neljä lasta ja me treenaamme lasten kanssa. Minä en halua ”omaa aikaa”, haluan olla perheeni kanssa mahdollisimman paljon. Teemme siis pyörälenkkejä, vaunulenkkejä, kahvakuula kulkee kätevästi vaunuissa, lenkkipolkujen varsilla on ”puntti”paikkoja jne.
Tuo kahvakuula on erityisen hyvä, koska tehokkaan treenin saa tehtyä missä vaan. Ja ainakin Aurinkolahdessa on punttipaikka ulkona, voi siis nostaa rautaa kunnolla (vauva vaunuissa ja isommat leikkivät hiekalla). Tässä muutamia ideoita, mutta minäkin voisin ottaa vastaan vinkkejä, kuinka treenata tehokkaammin lasten kanssa!!

Näen niin sinun pointin! Kyllä äitit tarvii omaa aikaa. Mulla on kaks lasta, 9v ja 1,5v (hyvin haastavassa iässä ja äitiäitiäiti-vaiheessa) ja monta kertaa viikossa treenaaminen tai oman ajan ottaminen ei ole mahdollista ja mulle siitä tulee lisäksi huono omatunto vaikkei pitäisi… Mutta olen korvannut monta kertaa viikossa salilla laukkaamisen HIIT-tyyppisillä treeneillä, menee 15-20 min, mieskään ei voi hautautua pihatöihinsä niin täysin ettei voisi sulle puolituntista suoda. Oon ollu aina treenaamisessa kauhea puurtaja, mitä pidempi lenkki/salikäynti, sitä parempi. Nyt olen huomannut, että aivan mie-let-tö-män hyviä tuloksia voi saada kun treenaa HIIT-tyyppistä, kovaa ja lyhyempi aika ja rasva palaa kauan treenin jälkeenkin! Ja hyvää fiilistäkin tästä saa! Mee vaikka pihalle treenaamaan kun lapset on sisällä, saat hengäshdystauon. Ja kyllä, joskus pitää päästä pois kotoa, mutta sillon kun ei aikatataulut anna myöten niin siihenki on ratkaisu näissä lyhyissä treeneissä. Kehittää silti lihasta vaikkei olekaan salitreeni. Kokeile, kokeile!

Oisko sulla Elise vinkkiä hyvästä HIIT:stä? 🙂 Kiinnostaidi kovasti kokeilla! t. Minni

Itsehän olen LIFW-porukassa (nettivalmennus kun täälä pohjosessa asun…) ja sieltä saanu paljon HIIT-tyyppisiä treenejä.
http://www.leaninfiveweeks.com/ Uus valmennus alkaa elokuussa, vink vink 😉 Sopi mulle, ei kalorinlaskentaa, ei ruokien punnitsemista, tehokkaat, lyhyet treenit. Mutta vaikkei nyt haluaiskaan mitään valmennusta niin varmaan netistä löytyy HIIT-treenejä, joskus testannu myös Kayla Itsineksen treenejä, Bodyrockillla myös vastaavia. Itse vaan tunsi, että ryhmän tuki ja uudet inspiroivat matskut treeneistä ja tekniikoista ja ruokavaliosta on auttaneet itseä pysymään ruodussa 🙂

Tässä nyt tämmönen takuuvarma setti videon kera:
https://www.youtube.com/watch?v=juulxx6h2i8

Kiitos paljon! 🙂 Täytyypä ehottomasti tutustua näihin! T. Minni

Vitsi nää sun videot on kivoja! Oot ihanan symppiksen olonen ihminen ja tykkään ihan katella ja kuunnella kun juttelet kuulumisia. Lisää videoita! 😛

Kuulostaa tutulta. Minulla on vain yksi lapsi (toinen tulossa ensi vuonna), mutta aikataulu on kiireistä. Olen kotiäiti ja mies on töissä ja miehen tullessa töistä haluaisin luovuttaa lapsenhoitovastuun hänelle, jotta pääsen itse vetämään happea. Aiemmin tämä onnistuikin, mutta viime aikoina on tuntunut siltä, ettei mies tykkää liikkumisajatuksistani. Jos lähden ulos, hän alkaa valittaa ettei itsellänsä ole koskaan mahdollisuutta lenkkeillä. Onhan hänellä, mutta hän mieluummin nukkuu tai piirtää kotona. No joka tapauksessa valitus syö minun haluja lähteä ulos, kun en jaksaisi sitä kuunnella lenkin jälkeen. Kaksi kuukautta sitten olen viimeksi käynyt kävelyllä. Toki lapsen kanssa ollaan ulkona useampi tunti päivässä ja teen siinä pihanhoitotöitä, jos kerkeän.

Meille hommattiin autotalliin kuntosalilaitteet, mutta pariin kuukauteen en niitäkään ole käyttänyt. Toukokuussa olkapää murtui kaatumisen yhteydessä ja saleilu on jäänyt, kun ei huvita tehdä pelkkiä jalkoja. Viime kesänä taas polvi oli leikkauksessa, joten silloin jäi lenkkeily ja jalkaliikkeet. Tuskastuttaa, kun vielä kuukauden ajan saan nostella 1-2 kg painoja ja sen jälkeen kivun mukaan. Haluaisin pyöräillä ja mennä kickbikella tai tehdä liikkeitä salilla, mutta äh, ei onnistu kuin vasta ensi kesänä. :((

Hei. Toivon todella kovasti, että saat pian treeniaikaa enemmän, sillä se on sinulle todella tärkeää henkisesti sekä fyysisesti.

Pahoittelen jo etukäteen, jos valitsen sanani nyt vähän huonosti(ja pahoitan jonkun mielen) mutta ihmettelen hieman perheitä, joissa on useampi lapsi. Halutaan silti treenata ja rakentaa talo. Usein silloin väsytään… Ja muutenkin, voiko saada kaikkea? Miksi halutaan ihan kaikki? Tuntuu, että ihmiset haluavat vähän liikaa ja varsinkin kaiken kerralla. Ihmettelen myös joidenkin aviomiehiä.. Aika perinteisissä suhteissa näytetään elävän, eikä vaikuteta kovin onnellisilta.

Mielestäni tiedän kuitenkin vähän mistä puhun. Minulla on 2- ja 5-vuotiaat lapset. Itse olen 32-vuotias. Ostimme oman talon muutamia vuosia sitten. Tontti on iso, joten hoidettavaa riittää, pihassa sekä talossa. Rakentamaan emme ryhtyneet, se ei ollut haaveeni. Olisin joutunut luopua niin paljosta mistä pidän: osittaisesta työajasta ja erilaisista harrastuksistani:eri urheilulajit+vapaaehtoistyö lasten parissa. Olen välillä miettinyt kolmatta lasta. Mieheni ei halua kolmatta. Enkä todellisuudessa minäkäään, sillä en usko siihen, että kaikki pitäisi saada ja haluta. Meillä on hyvä systeemi nyt harrastusten suhteen ja tasa-arvoisen/tasapuolisen elämän suhteen, ettemme kumpikaan halua riskeerata tätä.

Uskon jollain tavalla vaatimattomuuteen. On hyvä, että joku uskaltaa tehdä lapsia enemmän, kuin yhden tai kaksi. Rohkeaa. Varallisuus vaikuttaa…? Meillä on pieni talo, suuri piha ja kaksi autoa. Vakituiset, hyvät työt. Lapsemme ovat vuorohoidossa. Kaikki on todella hyvin, kaikin puolin ja meillä on todella paljon! Tuttavapiirissäni on ollut todellisia uupumisia, kyseessä pienten lasten vanhemmat, jotka uupuvat koko työ-omakotitalo-rumbaan. Siitä ei ole niin helppo nousta. Siksi mietin näitä silloin tällöin ja toivon vain sydämeni pohjasta, että saisin ensinnäkin pitää työpaikkani jatkossakin ja että lapsemme olisivat piakkon poissa ”päivähoitomaailmasta”. Tämä riittää meille oikein hyvin Lisäksi nämä hallituksen päätökset eivät ole kovin suotuisia siihen, että tähän maahan tehdään monta lasta. Varsinkin juuri keskiluokkaa rokotetaan ja naisia ”ajetaan” kotiin. Suuntaus ei ole hyvä…

Valistakaa minua arvon naiset. Miksi olette tehnyt tietynlaisia elämänvalintoja? Oletteko tietoisia vallitsevista asioista,mm. hallituksen päätöksistä? Olen erittäin kiinnostunut ymmärtämään erityyppisiä valintoja ja kykyä elää elämänsä niiden valintojen mukaan.

Tuo tasapainoilu on todella hankalaa, mistä aika riittää kaikkeen. Me asutaan omakotitalossa, iso piha, lapset 9v ja 1,5v, normi päivätyöt. Minä harrastelen enempi urheilua, mies kalastaa. 9v käy itsenäisesti harrastuksissa jo (emme asu suuressa kaupungissa) ja pienempi ei käy vielä missään 🙂 Molempien ajatuksena on, että saa myös kolmas lapsi tulla jos on tullakseen. Täytyy sanoa, että minä kyllä priorisoin niitä asioita joista mulle tulee hyvää mieltä, lasten kanssa olo ja urheilu ja en jaksa niin panostaa kodin sistustamiseen tai pihaan (nytki nurmikko vaatis leikkuuta), vaikka meillä ihan siisti koti onkin. Me valittiin valmis talo, minä luulen, että meidän voimavarat ei ois riittäneet rakentamiseen, toki rempattiin vähän sisäpintoja ja pikkuhiljaa pistetty pihakivetyksiä yms.

Kaveri sai vasta esikoisen ja ihmetteli kuinka nopeaa aika on mennyt kotona ja on niin paljon tekemistä. Nii-in ja äitiysloman jälkeen se kaikki pitää tehdä parissa tunnissa illassa 😀 Huh. Siksipä suosinkin nopeita treenejä 😀

Täällä yks uupunut. Olen tehnyt myös osa-aikatöitä ja asumme vaatimattomasti rivarissa, josta siis muutamme mekin vanhaan taloon isolla pihalla (muutamme siis kalliimmasta halvempaan). Elämäni on vaatimatonta, miehellä isompi palkka ja tottakai isommat maalliset haaveet. Rakastan isoa perhettä ja lapsia ympärilläni (itsellä ei sisaruksia eikä muitakaan sukulaisia) joten olen kyllä tosi onnellinen. Jos meillä molemmat vanhemmat osallistuisivat tasa-arvoisesti lastenhoitoon, niin ei tässä olis mitään hätää. Toivottavasti sekin aika koittaa ja saamme tuon remontin valmiiksi joskus.

Uupuminen ei katso lasten määrää tai talon rakentamista, kaikki me olemme erilaisia ja se on rikkaus. Joku voi olla uupunut jo yhden lapsen kanssa. Näissä asioissa on turha verrata itseään muihin tai tuntea huonommuutta, rohkea on se, joka uskaltaa sanoa ääneen, jos väsyttää ja hankkia siihen apua.
Meillä on neljä lasta, molemmat johtavassa asemassa ja uusi talo. Tottakai välillä väsyttää ja aika on kortilla, jokaisella kun on vain se 24 h/vrk käytettävissään. Sen vuoksi treeni tehdään tehokkaasti, koska haluan viettää lasteni kanssa aikaa aina kun se mahdollista. Ne pienet treenin merkeissä tehdyt irtiotot ovat henkireikä, joiden avulla tämä mamma jaksaa sekä fyysisesti että henkisesti. Olen onnellisessa asemassa siitä syytä, että jaamme mieheni kanssa lastenhoidon, se ei jää kummankaan yksin harteille. Toki välillä toisen ollessa työmatkalla toinen joutuu venymään, mutta näin pääsääntöisesti. Olen aina elänyt vaatimattomasti, enkä koe, että olen halunnut jollain tavalla liikaa, tämä on ollut meille luonnollinen valinta vuosien yliopisto-opintojen jälkeen, jo opiskeluaikoina tiesimme, että halumme suuren perheen ja haaveilimme vuokrakaksiossa omasta kodista. 🙂 Sen eteen on tehty työtä vuosikaudet.
Minulla ei ole omien valintojeni taustalla mitään sen ihmeempää päämäärää, elämä on mennyt näin ja tunnen olevani kuitenkin tasapainossa arjen kiireistä ja tiukoista aikatauluista huolimatta, en osaisi kuvitella muunlaista elämää. <3

Se on aivan totta. Uupuminen ei katso lasten määrää tai asumismuotoa. SItä ihmettelen usein, että miksi joidenkin miehet eivät osallistu lastenhoitoon? Onko alussa mies lupaillut muuta ja kun lapsi on syntynyt, arki onkin alkanut ahdistaa? Oma ystäväpiirini koostuu pariskunnista, joissa lapset on tehty yhdessä (tietenkin! Ja molemmilla on mahdollisuus kulkea ja harrastaa omia juttujaan.
Elämme 2000-lukua, herätys siis!

Toki voin kuvitella, että löytyy esim.perheitä, joissa on tehty Selänne-sopimus(he tekivät diilin kolmannen lapsen kanssa siitä ettei Teemun tarvitse hoitaa häntä) mutta heillä onkin rahaa palkata lapsenvahti, puutarhuri yms.arjen avuksi

Ylläoleva mainitsee kirjoittaa, että on onnellisessa asemassa, kun lastenhoitoon osallistuu myös hänen miehensä. Eiköhän tuo ole itsestäänselvyys, ellei mies ole kuollut. En minä ainakaan yksin lapsia olisi tehnyt, vaan asiasta on yhdessä keskusteltu ja päätetty.

Valitettavasti lastenhoito ei useassakaan tuntemassani perheessä jakaudu tasapuolisesti.. Useasti siihen vaikuttaa se, että miehet hoitavat enimmän vastuun perheen toimeentulosta ja usein äiti
jää kotiin. Tähän työnjakoon voi syynä
usein olla se, että mies tienaa paremmin tai on vakitöissä. Meillä lastenhoito ja vanhempainvapaat on jaettu puoliksi. Toivottavasti tämä tasa-arvoisuus saadaan toteutumaan yhä useammassa perheessä tulevaisuudessa ja äiditkin saavat tärkeää omaa aikaa.

Suosittelen hommaamaan sellaisen salin jäsenyyden johon sisältyy lapsiparkki hintaan, esim fressillä. Itselle tämä on ollut pelastava tekijä, jos en ole päässyt yksin treenaamaan,olen napannut lapset mukaan. yleensä lapset ovat vieläpä tykänneet olla siellä hoitajan ja muiden lasten kanssa leikkimässä.

Se onkin ihan loistava idea, lapsiparkit siis. Itse on ratkaissut asian sillä, että palkkaan meille 2-3krt kuussa Mll:n hoitajan vahtimaan lapsiamme. Tämä yleensä niinä viikkoina, kun mieheni tekee iltatyötä.

Piti vielä jatkaa, että hallituksen päätökset vaikuttavat porrastetusti jokaisen talouteen. Ei vielä niin paljon tänä tai ensi vuonna, mutta esim.neljän vuoden päästä tilanne onkin jo toinen. Asumiskustannukset ovat nousseet koko ajan ja vaikka olemme mieheni kanssa keskituloisia, mietin välillä (tälläinen stressierkki kun olen ) miten pidämme tämän elintason ja saamme laadukkaan elämän lapsillemme. Mitään ylimääräisiä tukia en halua en halua käyttää, tai olla liian riippuvainen esim.lapsilisistä. No näitä varmasti jokainen vastuullinen vanhempi miettii, jo lapsia suunnitellessa.

On huikeaa miten moni meistä uskaltaa elää arvomaailmojensa ja unelmiensa mukaan. Antaa elämän kantaa, uskoa siihen mitä kohti pyrkii. Oli se sitten iso perhe, taloprokkis, työunelma tai kaikkea niitä. On myös rehellistä ja aitoa uskaltaa sanoa ääneen; nyt on vähemmän tuulta siipien alla. Rohkeutta on etsiä taas ja uudelleen ne asiat mitkä kantaa. Ne ei oo ehkä aina just käsillä, niitten aika voi olla hetken päästä. ♥

Hei!
Kuulostaa aika tutulle. Onko sulla Anna sähköpostiosotetta antaa? Tuli mieleen yks kreisi idea 🙂

Kommentit on suljettu.