Kategoriat
Yleinen

Voiko lapsiperheessä olla aina siistiä?

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö: Witt / iRobot Roomba

Kodin siisteys on mulle sydämen asia ja pidän sitä suuressa arvossa. Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin esimerkiksi postauksessa Puhdas raikas koti. Siisteys on juttu mitä rakastan yli kaiken mutta koen että suuressa perheessä jossa on vielä lemmikkieläimiä, asia tehty hyvin hankalaksi -se on kertakaikkisesti loputon suo.

SAMSUNG CSC

Asia on vaivannut mua aika paljon ja voisi sanoa, että vuosien harkinnan jälkeen olen ottanut järeämmät aseet käyttöön. En jaksa sitä, että koko homma on meikäläisen selkänahasta kiinni, sillä haluan käyttää aikaani muihinkin asioihin. Tänä syksynä teinkin päätöksen siitä, että meille palkattiin siivooja joka käy täällä joka toinen viikko tekemässä viiden tunnin siivouksen. Voin tunnustaa, että olen nauttinut niin paljon tästä ajasta että en tiedä miten enää selviäisin ilman. Se fiilis mikä on kun tulee puhtaaseen kotiin on jotain sanoinkuvaamatonta, varsinkin kun kaikki on  tapahtunut oman koulupäivän aikana ja tulen väsyneenä kotiin. Tuo jokatoinen torstai saisi olla useamminkin!

Kaksi viikkoa on lapsi- ja koiraperheessä kuitenkin pitkä aika ja siinä välissä meillä tarvitsee imuroida mieluiten joka toinen päivä. Etenkin alakerta on sellainen karvankerääjä kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Tuossa taitaa olla kahden päivän karvakertymä sohvan alla. Ei kovin houkuttelevaa vai mitä?

Kuukausi takaperin saimme blogiyhteistyön merkeissä testiin iRobot Roomba robotti-imurin. Olin suoraan sanottuna revetä liitoksistani kun asiaa ehdotettiin minulle, sillä oon aina haaveillut robotti-imurista mutta sen hankinta on vain jäänyt. Kun Roomba kotiutui meille, niin sen jälkeen meillä ei ole koskaan ollut näin siistiä niin vähällä siivoamisella. Olen ihan hullu noiden koirien karvojen kanssa, että Roomba siivoaa meillä alakerran joka ilta. Siis ihan oikeasti, joka ikinen päivä! Oon niin koukussa tuohon koneeseen, että en todellakaan luovu siitä vaikka se on vain lainassa. Mun on pakko lunastaa se itselleni omaksi 😀

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tein teille pienen videon miten homma käytännössä onnistuu ja miltä Roomban kiitäminen huoneesta toiseen näyttää. Koirat eivät ole imurista moksiskaan, vaan sanoisin että suurin ongelma on virtanappia paineleva taapero. Tästä syystä siivousajankohdaksi on valikoitunut yleensä ilta ja kun Roomba siivoaa ollaan me eri kerroksessa jos lapset ovat vielä hereillä. Aika usein se kuitenkin hurruttelee kun lapset jo nukkuvat.

Kamalan näköinen koti kun kaikki tavarat on nosteltu verhoja myöten tuossa videolla 😉 Se ei välttämättä ole tarpeen, mutta itse oon tykännyt nostella mahdollisimman paljon tavaraa sängyille tai sohville, koska tosiaan haluan että lopputulos on täydellinen. Roomba on ihan älyttömän fiksu, sillä se tunnistaa lian ja osaa keskittää siivoamisen sitä tarvitseviin kohtiin. Se käy järjestelmällisesti läpi koko huoneen ja kattaa lattian jokaisen kohdan. Meillä ei ole oikeasti ikinä aikaisemmin ollut näin siistiä joka päivä. Parasta on se, että samaan aikaan ehdin itse tehdä töitä tai muita kotijuttuja. Voidaan vaikka saunoa kun sillä aikaa on Roomba siivonnut yläkerran. Roomba ei tipu edes portaisiin 🙂

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Lopputuloksena tästä on koti, jossa siisteys ei ole vain blogikodin mukaista illuusiota vaan oikeasti ihana, kaunis ja puhdas, josta on ilo ottaa kuvia. Vastaus postauksen otsikkoon siis on, että kyllä se on mahdollista pienen mustan salaisuuden avulla 🙂

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

KILPAILU

Saan lisäksi järjestää arvonnan, jonka palkintona on kätevä salaattileikkuri. Kommentoi alle niin olet mukana kilpailussa, voittamassa helpotusta keittiöön. Salad-to-go leikkaa ja raastaa hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä ym. joten se on jokaisen terveellisiä eväitä kuljettavan unelma. Palkinnon arvo on 89€ ja arvonta-aikaa on 1.12 saakka. Onnea kaikille arvontaan!

Niin ja jos heräsi aiheesta jotain kysymyksiä, niin saa kysyä. Kommenttiboksi on auki 🙂

SAMSUNG CSC

131 vastausta aiheeseen “Voiko lapsiperheessä olla aina siistiä?”

Kaikki kodinhoitoa ja ruuanlaittoa helpottavat vempaimet ovat tervetulleita meidän talouteen.:)

Kaikki mikä helpottaa ja nopeuttaa arkea on meille tervetullutta.
Mukavaa talven odotusta!

Voi täällä kans yksi koirankarvojen kanssa sotaa käyvä äiti. Tuommoinen imuri olisi kyl arjen pelastus mutta kyllähän ensihätää myös tuo raastin kelpaisi 😉

Mihin tuo kone säiöö karvat? Onko siinä tukkeutumisvaara? Minkälainen takuu siinä on? Olen haaveillut moisesta robotista, mutta olen ajatellut ettei siitä ole haastavaan käyttöön. Epäilen kovasti sen tehoa. Mieskin tuumasi, et ei toimi meillä!Meillä kaksi isoa koiraa ja karvat valtaavat asunnon. Saisitkohan jotain ale-koodia, jos vaikka ostais itselle joululahjan.

Roombassa on säiliö mihin roska menee ja se sitten tyhjennetään kun merkkivalo syttyy. Meillä joka kerta 😀 Ihan oikeesti, tää karvan määrä on uskomaton. Sitä ei ole edes tajunnut kun normaalissa imurissa ei tule kurkittua pölypussiin joka siivouksen päätteeksi.

Imurissa on tukkiutumattomat AeroForce pölynkerääjät ja pölysäiliön tyhjentämistä lukuunottamatta se on täysin huoltovapaa. Tuotteella on kahden vuoden takuu!

Meillä on samanlainen irobot Roomba 880 kuin Annalla. Karvat ja pölyt imuri kerää säiliöön, jonka voi puhdistaa imuroinnin jälkeen. Puhdistus on helppoa ja nopeaa. Minä olen ollut tosi tyytyväinen robotti-imuriin. Otan sen mukaan mökillekin, jossa laitan sen viikonloppuna hommiin. Ainoa ongelma on korkeat kynnykset (meillä kylpytiloissa). Niitä robotti ei ylitä. Matalat kynnykset robotti ylittää vaivatta.
Irobotin maahantuoja antaa tuotteelle 2 kk tyytyväisyystakuun. Voi ostaa ja kokeilla tuotetta. Jos ei tykkää, voi palauttaa ja saa rahat takaisin. Minulta vahva suositus tälle laitteelle. On huippu ! Olen suositellut laitetta vanhemmillenikin, joille imurointi on iän myötä raskasta.

Tuliskohan sit tehtyä enemmän salaattia jos olis moinen vekotin keittiössä 😀

Koirakodissa tosiaan pitäisi imuroida jokapäivä, ennen niin teinkin, mutta nyt vauvan tultua taloon on ollut pakko laskea omaa siisteysstandardia ja tyytyä imuroimaan vain joka toinen tai joka kolmas päivä. Aika ja puhti ei vaan just nyt riitä enempään :/

Ihan totta! Kun tuo käy meillä päivittäin ja vaikka näyttää suht puhtaalta niin voi elämä mikä määrä karvaa säiliöön silti tulee joka päivä :/ Ihan uskomatonta!

Osallistun kilpailuun:)

Ja hei, näytin videon meidän kuusveelle joka sanoi ettei meille saa ikinä tulla tuommoista. Se imuroisi pojan huoneesta kaikki legot ja paperisilput (poika just nyt on innostunut leikkelemään ja askartelemaan paperista kaikenlaista).

Me tarvittais oikeastaan robottipesuri. Valkoinen laattalattia…voit arvata:)

Toki kannattaa miettiä sopiiko omaan kotiin. Mä siivoan aina legot ym. pois ennen siivousta. Toki ne ei kauas menisi kun tuossa on säiliö mihin roskat menee. Veikkaan kyllä, ettei legot tuonne mahdu harjasten välistä.

Nyt tuli postaus kyllä niin osuvaan aikaan! Ollaan mietitty miehen kanssa et tuollainen robotti-imuri pitäis kyllä hankkia ku ei tuo imurointi kuulu kummankaan lemppari hommiin. Ei tää sun postaus ainakaan helpottanut yhtään robottikuumetta 😉

Mahtava peli olis kyllä tuo robotti-imuri niin päljon tulee hiekkaa kenkien mukana sisälle, vaikka ne eteisessä jo riisutaan 🙂 Ja salaattileikkurillekin olis käyttöä. Jos vaikka olis tuuri arvonnassa.

Imuroitko sit vaan erikseen portaat? Entä miten se toimii sitten jos on keskellä huonetta ”pudotus” eli osa huoneesta on noin 20 cm alempana eli siinä on askelman pudotus. Hyppääkö tuo sit alas siitä vai siirretäänkö se itse siihen toiseen tasoon?

Portaita en oo imuroinut ollenkaan näissä siivojan käyntiväleissä, kun meillä ei koirat käy juuri ylhäällä (ainoastaan toinen, toinen ei mene ollenkaan). Portaisiin ei meillä jää kauheasti karvaa kun ne on tuollaiset ilmavat. Ne siivotaan siis kahden viikon välein.

Tuollaisen 20cm pudotuksen Roomba tulkitsee portaaksi, joten se ei osaa hypätä, vaan välttää reunaa eikä mene siitä yli. Tällaisessa tilanteessa se pitää itse nostaa sitten toiseen tasoon.

Eiiiii! Mä niin odotin että lopussa on arvonta tällaisesta ihanuudesta, tuollainenhan on pakko saada! oon ihan samanlainen siivousnatsi ja haluaisin myös siivoojan, mutta ei sellaiseen luksukseen ole nyt varaa. Olispa mahtava tuo imuri, pitääpä kertoa joulupukille.. Oliko tässä ollenkaan linkkiä mistä näitä saa ja mihin hintaan?

Linkki vie tuohon maahantuojan Roomba esitteeseen mutta robotti-imuria myy monet elektroniikkaliikkeet. Sen suositushinta on 799€ joka on markkinoiden robotti-imurien keskihinta.

Nyt on ihan pakko kommentoida! Ostin robotti-imurin 2,5v sitten enkä pärjäisi enää ilman. On vaan niin luxusta kun joku ”muu” hoitaa imuroinnin ja itselle vapautuu aikaa muuhun! Otin imurin jopa Suomesta mukaan, kun muutimme ulkomaille 😉

Oi, meillekkin kelpaisi tuollainen siivousapu, koirat vaan luultavasti pelkäisivät sitä 🙂

Oi kuulostaapa kivalta vehkeeltä helpottamaan arkea 🙂 Arjen rutiinit ovat vielä hakusessa pienen 2 viikkoisen kanssa :p

Hauskan näköinen vekotin! Vaikka itse rakastan liikuntaa ja harrastan paljon, en silti liputa esimerkiksi imuroinnista tulevan hyötyliikunnan puolesta, kotona on kivaa ottaa rennosti sen minkä kykenee ?

Ah, voi ei mä haluan tommosen Roomban!!!! Kaksi pohjavillakoiraa huushollissa ja minä en tosiaankaan ole mikään himoimuroija (vaikka joka päivä se melkein on pakko kuitenkin), niin tuo olisi kyllä! Ah…. Mutta tosiaan. Nyt on noita salaattejakin tullut taas kesän jäljiltä alotettua, niin helpottaisi varmasti kovasti sekin tätä vuorotyöläisen arkea. Jos en tykkää imuroinnista, niin en minä tykkää vihannesten leikkaamisestakaan 😀

Salaattileikkuri kuulostaa kätevältä 🙂 Puhumattakaan tuosta imurista!!

Karvat on kyllä sieltä syvältä jostain! Vaikka kuinka noita täällä asustavia omia karvapalleroita rakastan, niin täytyy silti sanoa, että se karvan määrä on ihan tajutonta. Joten tommonen imuri ois kyllä varmasti tarpeen, en itse jaksa todellakaan joka pvä imuroida 😀

Voi että tommonen imuri ois pakko saada!:D mutta meidän ensimmäinen omistus talo on kolmessa eri korkeudessa, niin että joka huone heittää sen 5-15cm ylös tai alas 😀 ihana vanha talo on kyllä, pois en vaihtais. Olen seurannut blogiasi mielenkiinnolla koska luultavasti on meilläkin talon rakennus edessäpäin, ja oot niin hurjan positiivinen <3

Anopilla on samanmoinen, jolle kylläkin pikku chihuahuat jaksaa räksyttää 😀 mutta paljon hyvää olen kuullut anopilta ja itsekin voisin moista harkita, kun koira tänne talouteen saadaan 🙂

Ihana koti!! Mäkin haluun. Ja haaveilen. 😀
Ja salaattileikkuri kiinnostais. Mukana arvonnassa siis.

Oi kun olisikin varaa ostaa oikein kunnon robotti-imuri, oman kokemuksen mukaan kun ne edulliset ei kunnolla asiaansa aja.

Voi että, kelpais kyllä tommonen roboimuri mullekin, ja mukana arvonnassa myös! 🙂

Voi että tekis mieli hankkia tollanen robotti imuri, nää kelit+3 koiraa tarkottaa ihan jäääätävää määrää roskaa ja hiekkaa vaikka kuinka tassut putsataan aina ulkoilun jälkeen, silti sitä vaan jää kun noilla ihan mukavasti on karvaa. Tulis vaan nyt lunta ja maa jäätyis ni pääsis taas hetkeks jatkuvasta imurointi rumbasta!

Mukana arvonnassa myös!! 🙂

Mukana arvonnassa. Tähän huusholliin on tervetulleita kaikki vempeleet jotka helpottaa arkea!:)

Olen halunnut robotti-imurin siitä asti kun kuulin niistä! Paras arvonta ikinä.

Äää, tahtoo kans tuollaisen robotti-imurin! Pelkäänpä vain,että meidän huushollissa on liian ahdasta tuollaiselle.. Tuo ei varmaankaan mahdu esimerkiksi ruokapöydän tuolinjalkojen välistä tms?
Enkä kyllä tuosta keittiön apulaisestakaan kieltäytyisi 😉

Imuri olisi huippu, laiskalle imuroijalle 😉 Salaattileikkurikin kelpaisi 🙂

Voi että, oispa kätsy! Minäkin haluan roboimurin 🙂 Mukaan arvontaan!

Kyllä olisi näppärä tuollainen meille. Mutta niin olisi kyllä salaattileikkurikin 😀

Arvonnassa mukana 🙂

Mun isällä on tuommoinen robotti-imuri ja se tekee kyllä niin hyvää jälkeä että ihan ihailla pitää. Mua kävi naurattamaan kun Amos oli niin kovin kiinnostunut noista imurin näppäimistä. Mä olen nimittäin muutaman kerran jo ajastanut sen mun isän imurin ja aina sanon, että et sitten koske niihin nappuloihin. No eikös sitä ollut taas pitänyt vähän säätää ja nyt se imuroi taas ihan ihmeelliseen aikaan. Pojat.. 😀

Toi olis aivan loistava. Olen myös miettinyt tuon robotti-imuroin hankkimista, taisit juuri suostutella mut sen ostamaan 🙂

Olisipa ihana tuollainen imuri! Täälläkin kevennys käynnissä, joten leikkuri tulisi tarpeeseen 🙂

Voi että! Se siis oikeasti toimii koiraperheessäkin! Miehen kanssa keskusteltiin tuosta pari vuotta sitten mut se jäi hankkimatta kun oltiin siinä luulossa, että se menisi karvoista tukkoon… Nyt täytyy asiaa miettiä uudestaan 🙂

Kätevän oloinen imuri! Arvontaan osallistun, salaattileikuri tulisi varmasti kovaan käyttäön, kun tarkoituksena superdieettiä aloitella 🙂

Melkein joka päivä teen salaatin evääksi töihin, joten tuollainen härppäke olisi kiva kokeilla.

Kaikki arjen askereita nopeuttavat masiinat ovat kyllä tosi jees! 🙂

Voi tuo robotti-imuri olisi kiva näin lemmikin omistajana. Täytyy sanoa, että puhdas ja siisti koti on aina viihtyisä ja sinne on mukava tulla, mutta se ei ole aina helppoa kun opiskelet ja käyt myös töissä. Meillä kyllä varmasti koira juoksisi haukkuen imurin perässä ainakin aluksi. Ja tuo salaattileikkuri olisi kätevä apuri, siis mukana arvonnassa 🙂

Voi vitsit mikä uus perheenjäsen! Pakko kirjoittaa joulupukille, joskos olisin ollut tarpeeksi kiltti ja meillekin aattona tuollainen ihanuus saapuisi. 🙂

Mä olen jo kauan haaveillut kotisiivoojasta ja/tai robotti-imurista. Tällä hetkellä ei vaan ole yhtään ylimääräistä lanttia kumpaankaan, mut ehkä vielä joskus. Salaattileikkurikin olis kyllä tosi kiva 🙂

Nyt kyllä heräs kiinnostus tollaseen imuriin. 🙂 Mutta salaattileikkurikin ois mahtava! 🙂

Mä en yleensä niin välitä näistä kaupallisista jutuista, koska ne vaan hyvin hyvin harvoin osuu meidän kotihoidontuen budjettiin. Mutta ISO KIITOS TÄSTÄ ja nimenomaan noista koirankarvoista teidän sohvan alla!!! Meille ei robotti-imuria tule sen hinnan takia (ja se varmaan syötäisiin täällä ekan päivän aikana), mutta mieltä lämmitti nähdä, että muillakin nuo karvat ja lapsiperheen sotkut aiheuttaa päänvaivaa 😉 Se siivooja olisi kyllä tännekin erittäin tervetullut! 😀

KIITOS!

Täällä on laitettu toivelistalle robotti-imuri. Jos vaikka joulupukki sen mulle tosi 😀 neljä koiraa + vauva tulossa ja nämä kurakelit on kyllä niin tuskainen yhdistelmä.

Ja salaattileikkuri helpottais kovasti, varsinkin nyt kun ollaan yritetty saada lisää vihreää ruokavalioon 🙂

Tuo robotti-imuri olis kyllä aivan mahtava keksintö myös meidän kolmioon… Yävalvomiset+pieni vauva joka tarvii huolenpitoa 24/7= ei todellakaan aikaa siivota joka päivä!

Ja pakko sanoa vielä, että ei myöskään energiaa vaikka aikaa jollain ihmeen kaupalla olisikin 😀

No voi helkkari kuin siiistii ois tollanen omistaa:) pelko on vaan tulla vieläki laiskemmaksi siivouksen suhteen..

Olisipa meillekkin kissaperheeseen tosi siisti imuri 🙂 Ja arvonnassa mukana, tottakai 🙂

Meillä lapset on imuroineet pienestä pitäen, kukin tasonsa mukaan. Mies tamppaa matot ja minä pesen lattiat. Nuorimmainen laskeskeli jo aikana pienenä minkä ikäisenä hän lopettaa imuroinnit ja tiskikoneen tyhjennykset, ettei vain tule tehtyä yhtään enempää kuin vanhemmat sisarukset, kun joutui nuorempana aloittamaan 😀

Salaattileikkuri kelpaisi. (Ja siivooja ja robotti-imuri myös 🙂 )

Näyttääpä toi robotti-imuri kätevältä! Ite en varmaan uskaltaisi käyttää, koska en luottaisi siihen, siivoisin ite perässä! =D

Salaattileikkuri kyllä kelpaisi..

Kahden kissan omistajalle kelpaisi kyllä tuollainen robotti-imuri! Tosin luulen, että se voisi herättää kauhua meidän karvajaloissa 😀 Salaattileikkuri kuulostaa myös tällaisen laiskahkon ja kiireisen kokkaajan unelma-apurilta, joten mukana arvonnassa siis 🙂

Voi että teillä on kaunis ja siisti koti 🙂 Saanko udella, että mistä nuo ihanat ruokapöydän tuolit on ostettu?

Meillä on samsungin powerbot, tosin tällä hetkellä se on telakalla, asutaan niin pienessä asunnossa rakentamisen ajan.
Imuri oli lahja miehelle joka on meillä imurointivastuussa, mutta opiskelujen myötä siivousinto on vähentynyt, samoin salaattileikkuri menisi miehelle lahjaksi, se kun on sellaista toivonut jo useamman vuoden.

Salaattileikkuri olisi ihan mahtava! Meillä syödään joka päivä salaattia iso määrä ja joskus se silppuaminen ja pilkkominen vaan nyppii niin pahasti… 🙂

Vegaanina salaatteja tulee syötyä joka aterian osana, joten salaattileikkuri olisi oikein tervetullut tänne minun kotiini 🙂

Mukana arvonnassa! Salaattileikkuri olis tervetullut! varmaan salaatin ja etenkin vihannesten syönti moninkertaistuisi.

Kiitos kattavasta imuri esittelystä, mietinnässä tommonen..

Salaatin teko on yhtä ärsyttävimmistä puuhista ja siksi yleensä tulee otettua pakasteesta se herne-maissi-paprika pussi! ;D Mutta jos salaatille on oma laitekin keksitty, niin ehkä salaattia tulisi tehtyä enemmän 😉

Täällä pieni kaksio on koira-asukin takia aina täynnä karvoja 😀 Itse vaan olen laiska imuroija, tuollainen robo ois kyllä kätevä. Täytyy laittaa harkintaan 🙂

Kyllä kelpais tommonen kätevä apuri kiertämään ympäri asuntoa.. 😀 Niin ja osallistuisin arvontaan!

Imuri vaikuttaa hyvälle. Uuet hyvät kodinkoneet olis tervetulleita myös meille 🙂

Kylläpä heräs mielenkiinto! Tollaista imuria pitääkin pyytää joulupukilta 🙂
Salaattileikkurikin kuulostaa kätevältä.

Toiskohan pukki meille tuollaisen imurin? Tulis kyllä niin tarpeeseen.
Salaattileikkurikin kuulostaa hyvältä joten arvontaan mukaan.

Olen kateellisena katsellut jo monta vuotta allergisen isoveljeni kotia jossa on ollut tuommoinen Roomba jo sieltä ensimmäisistä versioista lähtien ja on ollut puhdasta. Itselläni on kaksi koiraa joiden yhteenlaskettu irtokarvojen määrä päivässä on ihan kauhea. Lastan ja rikkakihvelin kanssa kerätään pahimmat karvakasat melkeinpä joka päivä. Harmi kun meillä on niin korkeat kynnykset vanhassa talossa että saisi olla tuommosta robotti-imuria jatkuvasti nostamassa uuteen huoneeseen joten ei sovi meille.
Salaattileikkurille olisi kuitenkin käyttöä.

Vaikuttaa kyl kätevältä vempaimelta toi imuri! Tän hetken yksiöön ehkä ei tarpeellinen mut toi salaattilaite tulis suureen tarpeeseen 🙂

Mulla on haaveissa espanjanvesikoira josta ei juuti karvaa tipu. Tietysti hiekkaa tulee jne. Salad to go tulis tarpeeseen.

Otan töihin evääksi aina salaatti, joten palkinto ois tarpeen 🙂

Mukana!

Nyt, kun kerrankin jaksan kommentoida, niin haluan kertoa, että sun blogi on ihan huippu ja oon seuraillut sitä alusta alkaen. 🙂

Ok olispa ihanaa saada pikkuapuri joka päiväiseen pilkkomisrumbaan!

Mukana ollaan! Yks haave olisi joskus saada vaikka kertalahjaksi ammattisiivous!

Voi apua miten houkuttelevalta saitkaan kuulostamaan tuon mustan apukäden! Täytyy ehkä miettiä, jos veronpalautuksista liikenisi osa tuohon pikku mukavuuteen 😉 Mukana arvonnassa 🙂

Joinakin päivinä jää salaatin teko vähemmälle kun aika ei pienten lasten kanssa tahdo riittää, tulee syötyä kiire päivinä lähinnä kurkkua ja paprikaa pilkottuna. Mukana arvonnassa siis. 🙂

Tuosta imurista instassa jo pölistiinkin… Kyllä himottais!
Mutta joo, keittiöapulaisen arvonnassa olen mukana!
Mukavaa joulunodotusta, Anna 🙂

Itselle on tärkeetä, että kotona on siistiä, en edes kehtaa pyytää kavereita kylään, jos siivous jäänyt parina päivänä vähemmälle. 🙂 tämän syksyn aikana ei olla oikeastaan jaksettu siivota päivittäin. Mies rankan työpäivän jälkeen ei jaksa muuta kuin nukkua, itsellä kouluhommat jatkuvat vielä koulun jälkeen kotonakin. Tuo rodotti-imuri olisi näppärä laittaa suorittamaan siivousta, kun itse on koiran kanssa iltalenkillä.

Osallistun arvontaan! Helpottaisi muuten kiireistä arkea!:)

Ehkä salad-to-go :n myötä sais useemmin aikaseks salaatteja yms. nykyään on kovin vähillä niiden teko, kun tuntuu vievän liikaa aikaa vaikka eihän se oikeasti veisi 😀

Mulla on niin huono tuuri kaikissa arvonnoissa, mutta Täytyypä yrittää 🙂
Opiskelen ja teen töitä ruoan parissa, joten kotona välillä salaatin yms lisukkeen silppuaminen jää pienemmälle huomiolle. Ajattelen aina, että teen perusruokaa, missä on kasvikset tai juurekset mukana niin ei aina tarvitse lisäkkeeksi vääntää salaattia. Mies loukkaantui urheilun parissa vakavasti, eikä tällä hetkellä juuri kykene mitään apua antamaan kotona, joten tämä olisi meille niin pelastus ♡

Kaunis koti teillä <3
En tiedä olisinko itse halukas luopumaan imuroinnista täysin, sillä se on mitä parhain tapa purkaa ärsytys ja *itutus ☺

Mulle tuo robotti-imuri olisi ehkä vähän turha, näin yksiössä kun asun. Olen mukana arvonnassa!

Robotti-imuri voi olla tosiaan kätevä ja siitä on iloa muutenkin, kuin vain siisteyden ylläpidossa. Kerran naisporukalla ystävän luona odotettiin sohvalla, että milloin se imuri lähtee liikkeelle ja tuijotettiin sitten sen epäloogiselta vaikuttavaa rullailua pitkin olohuonetta. 😀

Kommentit on suljettu.