Kategoriat
Lifestyle Sisustus

Ihana kurpitsalyhty

Viikonlopun juhliin

Tempaisin tällä viikolla ensimmäistä kertaa eläessäni kurpitsalyhdyn, joka olikin yllättävän helppo tehdä. Meillä on ollut tänään lauantaina kahdet kaverisynttärit ja nyt menemme vielä illalliselle juhlimaan anoppini pyöreitä. Ravintolaksi valikoitui ihana Loiste, josta on upeat maisemat Helsingin ylle, kymmenennestä kerroksesta Sokoksen talossa. Pisteet myös siitä, että siinä yhetydessä on iso Onni Oravan leikkihuone, jossa lapset voi olla jos heillä käy aika liian pitkäksi. Seurueessa kun on nyt neljä lasta ja viisi aikuista.

Kuvissa meidän ovenpieltä, jolla mennään nyt tämä ja seuraava viikonloppu. Iltaisin se on aika vaikuttava ja lapset ovat hihkuneet innosta. Nyt valmistumaan iltaa varten!

Kategoriat
Uncategorized

Keskiviikon kuulumisia

Olihan reissu!

Meidän syysloman viimeinen juttu eli meidän reissu Linnanmäelle oli ihan huippu! Onneksi menimme paikalle pari tuntia ennen kunnon pimeää noin viiden aikaan sillä seitsemältä paikka oli jo tupaten täynnä. Rattaiden kanssa oli jopa vaikea mahtua kulkemaan, niin paljon ihmisiä Valokarnevaalien viimeinen ilta veti paikan päälle. Jonot olivat todella pitkät ja ihmettelin kyllä pääsikö osa jonoista koskaan laitteeseen saakka. Me valittiin vähän pienempien lasten laitteita, joihin ei ollut suuria jonoja.

Vilkkuvia valoleluja

Oli todella hauskaa, että melkein joka toisella lapsella oli pimeässä illassa vilkkuvia valoleluja, joita myytin joka kulmalla. Mekin hankittiin sellaiset ja ne on olleet kotonakin kovassa käytössä. Kokonaisuudessaan oli oikein mahtava reissu vaikka hattarakopille ei jaksettukaan jonottaa. Tällä kertaa lapsetkaan eivät siitä onneksi olleet harmissaan.

Huomenna meillä on niskapoimu-ultra ja ilmeisesti siellä vahvistetaan laskettu aika. Toivottavasti kaikki näyttää hyvältä!

Kategoriat
Uncategorized

Viimeinen hetki osallistua Linnanmäen Valokarnevaaleihin!

Illasta Lintsille ennen kuin se menee talviteloille

Tänään juhlitaan Linnanmäellä Valokarnevaalien viimeistä päivää, jonka jälkeen Linnanmäki sulkeutuu tältä kaudelta. Oltiin vähän unohdettu koko tapahtuma, kunnes siitä tuli eilen puhetta Halloweenjuhlissa ja innostuttiin koko perhe. Ollaan useampana vuotena käyty tapahtumassa ja onhan ne valot upeat syysilloissa! Ostin meille rannekkeet Finnair Plus kaupasta, jolloin niihin sai tuntuvan alennuksen ja yhdelle rannekkeelle jäi hintaa 27 euroa (normaalihinta 39€).

Kuvat: linnanmaki.fi

Ilta loppuu ilotulitukseen

Veikkaan, että lapset ei jaksa ja tarkene odotella ihan iltaan saakka jolloin olisi loppuhuipentuma ja suuri ilotulitusesitys. Se on k.21.50 aikoihin eli juuri ennen sulkemisaikaa. Me ajateltiin odotella vielä muutama tunti ja suunnata paikan päälle kun ilta alkaa hämärtymään. Muista vuosista olen oppinut, että kannattaa laittaa tarpeeksi vaatetta päälle! Usein kameran akku myös tyhjenee nopeammin kylmässä, joten lataan akun täyteen. Näin upeita kuvia en varmaan itse osaa ottaa mutta kamera lähtee mukaan joka tapauksessa.

Lapset ei malta odottaa, kiva syysloman viimeinen ilta tiedossa!