Hei pitkästä aikaa tänne blogin puolelle! Vuodet vierii ja lapsiperhearki vie mennessään. Meille kuuluu hyvää ja viime vuodet ovatkin olleet melkoista vilinää. Nuorimmat lapset ovat nyt 2- ja 4-vuotiaita reippaita päiväkotilaisia ja koululaiset ovat 9-, 12- ja 15-vuotiaita. Vanhimmat siirtyvät juuri ensi kesänä sitten toinen yläkouluun ja toinen mahdollisesti lukioon tai muihin jatko-opintoihin peruskoulun päättyessä. Perheessä on siis paljon uuden alun kutinaa siitä, missä kenenkin ensi syksy jatkuu.
Jatko-opinnot etenevät hiljalleen
Itse teen tällä hetkellä osin yrittäjän töitä ja osin jatko-opintojani elintarviketieteiden parissa. Aloitin silloin maisteriopintojen päätyttyä elintarvikeketjun ja terveyden tohtoriohjelmassa Helsingin yliopistossa jatko-opinnot ja olen niitä tehnyt tässä perhe-elämän ja töiden ohessa hiljalleen eteenpäin. Ala on mielenkiintoinen ja nautin tutkimuksesta ja siitä, että saan seurata elintarvikealan uusia innovaatioita ja kehitystä. Oma tutkimukseni tosin kaipaa kovasti rahoitusta, jotta voisin keskittyä sen tekemiseen täysipainoisesti. Sitä yritän hakea, jotta pääsisin eteenpäin.
Lihavuusleikkaus 3/2023 oli iso muutos
Viime vuoden suuri muutos oli keväällä 2023 koittanut lihavuusleikkaus. Minulle tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus Jorvin sairaalassa HUS:sissa. Painoindeksini oli kivunnut juuri sen verran korkealle (40), että pääsin julkisessa terveydenhuollossa lihavuusleikkauspolulle vuoden 2022 alussa. Pudotin painoa ensin terveydenhuollon valvonnassa tarvittavan määrän ja siitä sitten prosessi eteni tasaisesti. Leikkaukseni tehtiin maaliskuun lopulla 2023 ja olen toipunut siitä erinomaisesti. Painoni on pudonnut korkeimmasta lukemasta yli 44 kg ja leikkauksen jälkeen melkein 30kg. (Korkein paino 122,7kg, leikkauspäivän paino 107,9kg, paino nyt 78,5kg, pituus 172 cm).
Uusien elämäntapojen opettelua
Tällä hetkellä arki on hyvin onnellista ja tasaista. Suurin painon pudotus alkaa olla takana ja normaalipainokin on enää muutaman kilon päässä painoindeksin mukaan. Olo on erinomainen ja olen todella kiitollinen siitä, että sain lihavuusleikkauksesta niin merkittävän avun omaan elämäntapamuutokseeni. Painonhallinta on elämänpituinen matka ja uskon, että tämän työkalun avulla se on minulle jatkossakin helpompaa. Uusia syömis- ja liikkumistapoja yritän kovasti vahvistaa, jotta tuloksestani tulee pysyvää. Niiden eteen saa tehdä edelleen töitä, sillä lihavuusleikkaus ei yksin pelasta tilannetta, kun ylipainosta on kärsinyt pitkään. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä ja nautin elämästä tässä ja nyt, syöden niitä pieniä annoksia terveellistä ruokaa, päivä kerrallaan!
Blogi on elänyt hiljaiseloa pitkän pätkän mutta halusin tulla kirjoittamaan kuulumisia näin vuodenvaihteen lähestyessä. Vuosi 2020 on ollut todellinen yllätysten vuosi. Oikeastaan vuodesta erikoisen on tehnyt kolme asiaa, josta ensimmäinen on meille kaikille yhteinen eli koronaviruspandemia. Toisena seikkana omaa maailmaani muutti se, että valmistuin ja päätin hakea tohtorikouluun tekemään väitöskirjaa. Kolmantena on asia, josta koen suurta iloa ja onnistumista eli työllistyminen. Sain joulukuun alussa aivan loistavia uutisia ja tein työsopimuksen Valiolle. Vuosi oli toki paljon muutakin mutta henkilökohtaisesta näkökulmasta nuo olivat itselleni ne suurimmat mullistukset.
Covid-19 on antanut aikaa
Koronavirusaika ja sen tuomat muutokset arkeen ovat koskeneet suurelta osin sitä, että olemme enemmän kotona. Lasten etäkoulut, omat etäopinnot, koronakaranteenit ja eritäytyminen ovat siivittäneet arkea ja muuttanut sitä sellaiseksi, että eristäytymisestä on tullut hyväksyttävää.
Tiedätte varmaan, että meidän perhe on ollut kova reissaamaan ja olemme joka vuosi matkustaneet useamman kerran ulkomaille. Tämä vuosi on senkin vuoksi ollut poikkeuksellinen, että siitä on jäänyt pois matkustuksen lisäksi muut sosiaaliset tapahtumat, kulttuuririennot ja harrastaminen. Aikaa omaan perheen kesken on paljon, eikä se välttämättä ole huono asia. Koen että olemme perheenä pärjänneet hyvin, sillä kesän loivempi tartuntakäyrä ehti antaa voimaa syksyä varten. Jos koronan välttelystä keksii jotain hyvää, niin se on etäilyn ansiosta antanut aikaa keskittyä itseensä ja omaan tekemiseen. Olen näpytellyt ihan ennätysmäärän työhakemuksia, rahoitushakemuksia, tehnyt etätöitä ja ollut lapsille läsnä kotona.
Sydän sykkii akateemisen elämän ja ikuisen oppimisen puolesta
Kun valmistuin huhtikuussa elintarviketieteiden maisteriksi, olin jo opintojen aikana kypsytellyt ajatusta jatkamisesta tohtoriopintoihin. Väitöskirjan jatkaminen oman graduni aiheesta alkoi tuntua toteutettavalta idealta ja kun sain ohjaajiltani vihreää valoa, hain opinto-oikeutta heti seuraavassa haussa eli heinäkuun haussa, joka on tarkoitettu ainoastaan Helsingin yliopistosta valmistuneille. Sain tiedon hyväksytystä hakemuksesta elokuun lopussa ja näin pääsin heti syyskuun alussa väitöskirjan tekoon.
Ihan ensimmäisenä olen keskittynyt tutkimussuunnitelmani hiomiseen, rahoitushakuihin sekä opintoihin jotka tukevat tieteen tekoa. Olen opiskellut tieteellistä kirjoittamista, johtamista, esitelmien pitämistä, organisaatioviestintää ja mitä tarkoittaa avoin tiede. Jokainen syksyn kurssi on ollut aivan loistava ja etäyhteydellä toteutetuissa opinnoissa olen tavannut tohtoriopiskelijoita ympäri maailmaa, jotka suorittavat tutkintoaan Helsingin yliopistoon. Se, että olen päässyt tekemään kursseja yhdessä muiden jatko-opiskelijoiden kanssa on ollut ihan mahtavaa ja vahvistanut tunnettani siitä, että olen oikeassa paikassa. Olen niin onnellinen siitä, että hain ja pääsin tohtorikouluun. Syksyltä on nyt takana on viisi kurssia, 14 opintopistettä, kahdeksan rahoitushakemusta ja roppakaupalla uutta tietoa. Oma tutkimus kulkee luonnollisesti muun työn ohella ja etenee pienin askelin kokoajan eteenpäin.
Työelämän uudet haasteet
Rahoituksen puuttuessa olen tänä vuonna hakenut ahkerasti myös alani töitä, sillä unelmani on alusta saakka ollut se, että tutkimuksen lisäksi voisin tehdä töitä elintarviketeollisuudessa. Pitkä työnhaku koulutustani vastaavasta asiantuntijatyöstä koetteli itsetunnon lisäksi uskoa. Voin myöntää, että työnhaku on rankkaa ja jatkuvat pettymykset työnhaussa tuntuvat pahalta. Jatkoin silti hakemista, sillä tietysti tämä ajankohta on ollut myös yrityksille haasteellinen. Se minkä ansiosta itse pysyin pinnalla oli se, että pystyin elättämään itseni toiminimeni kautta kirjoitustyöllä jota teen Keskolle. Myös Fazerin tuotantotyöt toivat taloudellista helpotusta. Suurin uutinen tuli kuitenkin siitä, että eräs lokakuun alussa lähettämäni työhakemus päätyi työtarjoukseen saakka. Sain töitä VALIOLTA!
Pääsin Valiolle tuotekehittäjäksi tuotekategoriaan jauheet ja lastenruoat. Työ vastaa erinomaisesti elintarviketieteilijän koulutustani ja nimenomaan tuotekehitystyö on lähellä sydäntäni. Myös graduni ja väitöskirjani koskevat tuotekehitysprojekteja ja tässä työssä pääsen hyödyntämään osaamista terveysvaikutteisista eli funktionaalisista elintarvikkeista. Olen niin kiitollinen siitä, että sain juuri tämän paikan enkä malta odottaa tammikuuta, jolloin työsuhteeni alkaa heti kuun alussa! Aivan upeaa päästä osaavien kollegoiden kanssa töihin valiojengiin. Tämä on todellakin koko perheelle niin upea uutinen. Palkkatyö unelmien työpaikassa osui vihdoin minun kohdalleni. Niin ihanaa!
Joulua kotona pitkästä aikaa
Joulu oli tänä vuonna erilainen ja olimme kolmatta kertaa jouluaattoa kotona vain oman perheen kesken. Tällaiset joulut ovat olleet todella harvinaisia sillä olemme yleensä aina minun tai puolisoni perheen luona jouluaattona. Uusi vuosi menee myöskin täällä kaupungissa mutta olen innoissani, sillä ajatukset ovat siirtymässä jo ensimmäiseen työpäivään ja siihen mitä kaikkea tämä jännittävä uusi aikakausi on tuomassa.
Työpaikan saaminen kruunasi tämän vuoden ja muutti ensi vuoden suuntaa hurjasti positiivisempaan suuntaan. Nyt minulla on oma paikka jossa voin kasvaa ja kehittyä työssäni ja saan vihdoin tehdä töitä elintarvikkeiden parissa. Valiolla on töissä myös muita, jotka yhdistävät työn ja tutkimuksen ja tunnen jo etukäteen sieltä ihmisiä, jotka tekevät väitöskirjaa työn ohella. Vastaan tulee varmasti paljon Viikistä elintarviketieteistä valmistuneita kollegoita ja tuttuja. Työyhteisö ja siihen kuuluminen on asia mitä odotan innolla.
Oloni on kiitollinen kaikesta mitä vuosi 2020 antoi ja nyt on hyvä aika kääntää lehti vuodelle 2021 ja katsoa mitä kaikkea se tuo tullessaan.
Mitkä ovat sinun vuotesi kolme suurinta mullistusta ja mikä maku vuodesta jäi?
Minun viimeisen imetyksen lopetuksesta on nyt muutama kuukausi aikaa. Olen imettänyt jokaista meidän neljästä lapsesta suhteellisen pitkään eli ainakin vuoden verran. Lopulta noista neljästä kerrasta tuli yhteensä vuosia ja niistä on paljon muistoja! Muistoja siitä, että kovinkaan kauas ei voinut lähteä ja, että olin jollekin pienelle ihmiselle niin mielettömän tarpeellinen ja tärkeä. Sydän on täynnä muistoja myös tutkivasta katseesta, luppaisevista silmäluomista ja rinnalle nukahtamisen ihanuudesta. Siitä kun saan nuuskuttaa jotain niin rakasta, pehmeää ja suloista. Imetys on ollut täynnä tunteita mutta vuosia myös luonnollinen osa meidän arkea ja lasten vauva-aikaa. Yhtä luonnollista oli, että halusin niistä jonkun konkreettisen muiston.
Lähetyspäivänä saapui, pakkasin maidon ohjeiden mukaan postiin ja pian sainkin valmiit korut takaisin. Voin sanoa, että jo nyt korut ovat minulle erittäin tärkeät ja täyttivät kaikki toiveeni ja enemmänkin.
Kauneimmat muistot ovat ilman muuta syvällä sydämessä ilman korujakin. Silti nämä niin upean kauniit kauniit korut, omasta maidostani ovat jotain jonka suurempaa symboliikkaa en osaa sanoin kuvailla. Se, että jokainen pisara äidinmaitoa on ollut merkityksellistä ja tärkeää, kulkee nyt mukanani muistuttamassa siitä, että tuo elämänvaihe on eletty. Korut ovat palkinto minulle itselleni myös niistä unettomista öistä ja vaivannäöstä, jota imetys ilman muuta oli myös.
Nämä ovat kiitos minulle ja siksi aion nauttia koruista täysin (nyt tosin tyhjentynein ja tyytyväinen siitä silti) rinnoin. Minä olen koruni ansainnut <3
