Mitä meille kuuluu?
Hei pitkästä aikaa tänne blogin puolelle! Vuodet vierii ja lapsiperhearki vie mennessään. Meille kuuluu hyvää ja viime vuodet ovatkin olleet melkoista vilinää. Nuorimmat lapset ovat nyt 2- ja 4-vuotiaita reippaita päiväkotilaisia ja koululaiset ovat 9-, 12- ja 15-vuotiaita. Vanhimmat siirtyvät juuri ensi kesänä sitten toinen yläkouluun ja toinen mahdollisesti lukioon tai muihin jatko-opintoihin peruskoulun päättyessä. Perheessä on siis paljon uuden alun kutinaa siitä, missä kenenkin ensi syksy jatkuu.
Jatko-opinnot etenevät hiljalleen
Itse teen tällä hetkellä osin yrittäjän töitä ja osin jatko-opintojani elintarviketieteiden parissa. Aloitin silloin maisteriopintojen päätyttyä elintarvikeketjun ja terveyden tohtoriohjelmassa Helsingin yliopistossa jatko-opinnot ja olen niitä tehnyt tässä perhe-elämän ja töiden ohessa hiljalleen eteenpäin. Ala on mielenkiintoinen ja nautin tutkimuksesta ja siitä, että saan seurata elintarvikealan uusia innovaatioita ja kehitystä. Oma tutkimukseni tosin kaipaa kovasti rahoitusta, jotta voisin keskittyä sen tekemiseen täysipainoisesti. Sitä yritän hakea, jotta pääsisin eteenpäin.
Lihavuusleikkaus 3/2023 oli iso muutos
Viime vuoden suuri muutos oli keväällä 2023 koittanut lihavuusleikkaus. Minulle tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus Jorvin sairaalassa HUS:sissa. Painoindeksini oli kivunnut juuri sen verran korkealle (40), että pääsin julkisessa terveydenhuollossa lihavuusleikkauspolulle vuoden 2022 alussa. Pudotin painoa ensin terveydenhuollon valvonnassa tarvittavan määrän ja siitä sitten prosessi eteni tasaisesti. Leikkaukseni tehtiin maaliskuun lopulla 2023 ja olen toipunut siitä erinomaisesti. Painoni on pudonnut korkeimmasta lukemasta yli 44 kg ja leikkauksen jälkeen melkein 30kg. (Korkein paino 122,7kg, leikkauspäivän paino 107,9kg, paino nyt 78,5kg, pituus 172 cm).
Uusien elämäntapojen opettelua
Tällä hetkellä arki on hyvin onnellista ja tasaista. Suurin painon pudotus alkaa olla takana ja normaalipainokin on enää muutaman kilon päässä painoindeksin mukaan. Olo on erinomainen ja olen todella kiitollinen siitä, että sain lihavuusleikkauksesta niin merkittävän avun omaan elämäntapamuutokseeni. Painonhallinta on elämänpituinen matka ja uskon, että tämän työkalun avulla se on minulle jatkossakin helpompaa. Uusia syömis- ja liikkumistapoja yritän kovasti vahvistaa, jotta tuloksestani tulee pysyvää. Niiden eteen saa tehdä edelleen töitä, sillä lihavuusleikkaus ei yksin pelasta tilannetta, kun ylipainosta on kärsinyt pitkään. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä ja nautin elämästä tässä ja nyt, syöden niitä pieniä annoksia terveellistä ruokaa, päivä kerrallaan!