Meidän koululaisella alkoi tänään hiihtoloma eli nykyään kutsuttu talvilomaviikko. Minulla itselläni ei ole yliopistolla nyt väliviikkoa joten pienemmät olivat menossa päiväkotiin mutta molemmat ovat tietysti kuumeessa. Johan tässä on Lanzaroten loman jälkeen kestetty yksi miesflunssa.
Päivän asu:
paita: Marimekko, Rua mekko
housut: Camaïeu
takki: Helly Hansen, w long Belfast (*saatu aikaa sitten blogin kautta)
kengät: Adidas, Superstar
huulipuna: YSL Rouge Pur Couture 27 (Fuchsia Innocent)
Lasten ollessa kipeinä on todella hankala päästä kotoa kaikille luennoille mutta onneksi meitä on kaksi vanhempaa talossa, joiden kesken voidaan jakaa kotipäiviä. Silti lasten sairastaminen stressaa kun kumpikaan ei haluaisi/voisi olla poissa, mutta pakkohan se on. Tänään riensin yliopistolle vasta iltapäivällä ja sitä ennen ehdin tehdä Linnealle sydänletin. Siitä tuli paljon söpömpi kuin omasta tekeleestäni, jonka tarkoitus oli vain saada etuhiukset pois tieltä. Lettikirja on meillä edelleen viikottaisessa käytössä ja siitä on ollut todella paljon iloa molemmille. En edelleenkään ole kaikista taitavin letittäjä mutta jo näistä taidoista tulee kehuja. Lettikampaukset saavat ihanasti positiivista huomiota mikä on yllättänyt. Kyllä suomalaiset osaavat kehuakin 🙂
Tämän viikon suunnitelmiani on huomenna luennot ja yksi ryhmätyö. Keskiviikkona on fysikaalisen kemian välitentti, jonka jälkeen näen Saraa. Illalla olisi tarkoitus mennä WTD:n 5-vuotissyntymäpäiville TreffiPubiin ja torstaina ja perjantaina ihan normaalisti luentoja ja töitä (toivottavasti ei nekin kotoa käsin). Tenttiviikko meillä on ensi viikolla joten siihen pitää valmistautua ja tehdä paljon tehtäviä. Perhe-elämän yhdistäminen omiin urahaaveisiin ei aina ole helppoa mutta parhaani teen. Laskeskelin, että jos saisin kaikki kevään tentit läpi, olisi mulla toukokuussa kasassa lähemmäs 170 opintopistettä. 180op on kandidaatintutkinto joten ihan uskomatontahan tuo olisi! Ensi lukukaudelle ei jää enää hirmuisen paljon mutta pakollisia kuitenkin. Siskon motto, että kurssi kerrallaan on selkeästi toiminut. Kyllä se on opintie mikä kannattaa. Unelmat tulevaisuudesta ovat jo askeleen lähempänä, kun olisi se oikea ammatti!
11 vastausta aiheeseen “Äidin ja tyttären päivän letit”
Voi miten nättejä naisia! <3
http://pudotus.blogspot.fi/2016/02/jos-se-ois-helppoo-niin-kaikki-tekis.html
<3-takaisin sulle! 🙂
Voi noita sun silmiä,siniset kuin mitkä =) ja söpö balleriina.
Kiitoksia molemmista 🙂 Ihanaa päivää sinulle!
Teekkö vielä pt-hommia? 🙂
En oo sen jälkeen tehnyt kun jäin äitiyslomalle nuorimmaisesta. Koen hirmuisen ristiriidan siinä, että voisin motivoida muita kun itselläni on haasteita :/ Toki myös työmaailmassa olen siirtynyt toiseen työhön eli sosiaalisen median pariin ja senkään vuoksi aika ei riitä kaikkeen. Teen tällä hetkellä siis muita töitä, kuin pt:n hommia.
Anna sä ihan hehkut näissä kuvissa ja susta huokuu energisyys ainakin kuvien ja tekstin välityksellä! tyttäresi on perinyt kyllä kauniit kasvonpiirteesi, suloinen hymyilijä 🙂
Sä osaat aina kommentoida niin kannustavasti ja kauniisti. Arvostan! Siis muiden blogeissa olen kiinnittänyt huomiota samaan 🙂 Ihana Outi <3
Sä oot tainnut tuon joskus ennenkin mulle kommentoida, kiitos <3
Musta on kiva jakaa ajatuksensa toiselle 🙂
Hei Anna!
Hienoja lettejä! minäkin olen alkanut taas letittää hiuksiani töihin, nyt kun kerran olen saanut hiukset kasvatettua yli olkapään =0) Osaan tehdän itselleni, mutt en oikein muille ;0)
Hieno takki! Ja pirtsakka mekko/paita!
Upeaa kevään odotusta!
ps. minä aloitin kuntosalin ;0p
Loistavaa! Siis sekä kuntosalin aloittaminen että letti-innostus. Ne piristää ilmettä kyllä 🙂
Ihanaa kevättä hv!