Kategoriat
Sisustus Yleinen

Kesäkeidas kerrostaloon

20140328_093144

 

Tällä viikolla oon saanut kuningasideoita kerrakseen! Yksi niistä oli se, että siivosin ja laitoin meidän parvekkeen kesäkuntoon talven jäljiltä. Meillä on aivan ihana partsi, joka on lasitettu ja remontoitu julkisivuremontin yhteydessä vuonna 2010 eli sinä kesänä kun me ostettiin tämä. Siellä on siis ihan uudet lattiat ja maalatut pinnat ja oli ihana alkaa laittamaan sitä sen jälkeen kun julkisivuremontti valmistui. Laitettiinkin heti tilaisuuden tullen sinne parvekelaatat ja ostettiin kalusteita. Viime lokakuussa vielä ennen talvea parveke näytti tältä:

IMG_20131011_141731 IMG_20131011_141759 IMG_20131011_141854 IMG_20131011_142021 IMG_20131011_142052

 

Talven aikana parvekkeella ei oo tullut lainkaan istuskeltua ja sinne oli kertynyt ihan älytön määrä pahvilaatikkoja. Niissä oli mm. Bonne-mehuja ja soseita tai muita blogin kautta tulevia ruokalähetyksiä sekä aina silloin kun kaikki ei mahtunut jääkaaappiin niin nostettiin esim. limukka tai vissypullot suoraan parvekkeelle. Ihan kunnolla viileään aikaan se on toiminut myös ruokavarastona niin että viedään kattilat ja paistinpannut joissa on vielä ruokaa, sellaisenaan parvekkeen pikkupöydälle. Lasitettu parveke Helsingin leveyksillä on ollut oikeasti kuin iso jääkaappi koska siellä ei yleensä koskaan ole pakkasta niin että ruoka jäätyisi mutta lämpötila pysyy tuon matalan pikkupöydän kohdalla mihin aurinko ei paista niin kuitenkin kylmänä. Nyt on maaliskuu jo lopuillaan ja ilmat lämmenneet niin oli pakko nostaa sieltä pois proteiinipatukat ym. Jostain kumman syystä sinne oli ehkä kertynyt myös tyhjiä pullopusseja!? Sellaista törkyistä ennen-kuvaa ei tullut onneksi otettua! 🙂

Siivoamisen aloitin siis tyhjentämällä parvekkeen kaikesta turhasta ja imuroin sen kunnolla niin että irrotin suuttimen imurista ja kävin läpi kaikki nuo pienet parvekelaattojen raot. Sitten luutusin lattialaatat. Ikkunat on vielä pesemättä kun ikkunanpesuaine oli loppunut mutta ostin sitä eilen ja en malta odottaa energiapuuskaa et saan ne puhtaaksi. Aika hyvin oli taas koirankarvoja kertynyt laattojen väleihin kun Helmi tykkää nukkua tuolla omalla tyynyllään! Perusteellisen siivouksen jälkeen lisäsin ruokapöydän alle yhden kaapista löytyneen ylimääräisen turkoosin maton ja vaihdoin tyynynpäälliset. Olohuoneessa pari viikkoa ollut narsissi pääsi valkoiseen pajukoriin ja siirtyi parvekekukaksi paremman puutteessa.

20140328_085845 20140328_090555 20140328_085816 20140328_085934 20140328_085950

20140328_090353 20140328_090405 20140328_090440 20140328_190718 20140328_190758

Omasta mielestäni parvekkeesta tuli heti keväisempi kun lisäsin maton ja pari tyynyä. Tuossa päätyseinässä riippuvaan suppilotelineeseen haluan jonkun värikkään kesäkukan! Katossa roikkuviin ketjuihin voisi vaihtaa lyhtyjen tilalle (näkyy siellä lokakuun parvekekuvissa) myös kukka-amppelit. Kellarista löytyisi myös kaksi mustaa pitkään kukkalaatikkoa jotka voisi nostaa tuohon ikkunalaudalle mutta kun ne on mustat ja peltiset niin en tiedä sopiiko ne oikein tuohon maalatulle levikkeelle. Niille olisi myös rautaiset koukkutelineet jotka oli edellisen asunnon kapealla kaiteella mutta nyt kun on lasit niin sellaisia ei voi laittaa. Peltiset kukkalaatikot ei ole myöskään vedenpitävät joten niitä olisi vaikea kastella sotkematta multaa ympäriinsä… Edellisessä kämpässä ne roikkui siis parvekkeen ulkopuolella joten samaa ongelmaa ei ollut.

20140328_093437

 

Silti tuntuu että parveke kaipaa vielä jotain! Tiedättekö sen kun on joku idea ja yrittää saada sitä käytäntöön eikä lopputulos olekaan sellainen herkullinen kaikilla höysteillä niin kuin jossain kuvastoissa tai sisustuslehdissä? Oon selannut parveke-inspiraatiokuvia netistä pilvin pimein ja omissa mielikuvissa siintää joku tämäntyyppinen unelma:

Kokkola2011-14-AsuntoOyAlbatrossi-PaolanTilaihme-Parveke-2
kuva: täältä

1288406450214
kuva: täältä (hauska juttu linkissä muuten!)

Saisiko tuollaisen lopputuloksen lisäämällä vaan hirmuisesti kauniita koreja tai ruukkuja joissa on kukkia, ympäri parvekkeen lattiaa? Toisaalta se on lasten ja koirien kanssa juuri epäkäytännöllistä viedä lattiapinta-alaa jollain somisteella, varsinkaan kun lasit eivät ole alas asti ja aurinko ei paista sinne. Tikkaiden mallisen yrttitelineen tai hyllykön haluaisin myöskin tuonne! Sille hyvä paikka olisi meilläkin tuossa oven vieressä kuten tässä ylemmässä kuvassa. Ainoa että telineen pitää sitten olla tarpeeksi kapea. Vai vaihtaisiko tuolla kokonaan järjestystä jotenkin toisella tavalla?!

Kertokaa jos tulee ideoita. Täydellisen kesähuoneen tekeminen on vielä käynnissä ja haluan päästä nautiskelemaan parvekkeesta oikein kunnolla! Pistorasiakin löytyy joten ehkäpä sinne voisi hankkia radion ja jonkun valaisimen sitten syysiltoihin. Vuoden parin päästä painitaan jo isompien sisustusprojektien parissa kun parvekkeen tilalla on mahdollisesti terassi ja piha! Hurjaa ja hurjan ihanaa! Mutta sitä odotellessa otetaan kaikki irti siitä mitä nyt on! 🙂

 

Onko muilla ollut jo parvekkeen kevätkunnostus mielessä?!

10 vastausta aiheeseen “Kesäkeidas kerrostaloon”

Ihana parveke! Sulla on selkeästi energiapuuska meneillään, tositosi reipas olet! 😉 Kyllä tuolla kelpaa aamupuurot ja kahvit nauttia, varmaan hyvin jo tarkeneekin!

Partsin sisustus on erittäin ajankohtainen aihe, ja itsekin olen tässä alkanut pohdiskelemaan terassimme ja parvekkeemme sisustusta. Siinä olet varmaan oikeassa, että noilla erilaisilla ja erikokoisilla kukkaruukuilla ja istutuksilla saa nopeasti lisäilmettä partsille. Kääntöpuolena tosiaan on sitten se, että ei ne hirveän käteviä ole lasten ja koirien kannalta. Yksi ajatus mulla kuitenkin tuli liittyen noihin mainitsemiisi tikkaisiin. Ikeasta saa edullisesti sellaisen metallisen varastohyllyn, johon voisi sijoittaa kasveja ja yrttejä, eivätkä silloin olisi jaloissakaan haitoilla pyörimässä. Itse suunnittelin sellaisen hankkimista jo viime kesänä, mutta sitten päädyinkin vain yksittäisiin kukkaruukkuihin. Nyt kuitenkin taidan laittaa toteutukseen saakka ;D

Vinkkaan vielä eräästä blogipostauksesta, jonka partsikuvia ainakin itse ihailin jo viime kesänä (ja bloggaaja on muuten myös Kuopiosta ;)):
http://lifethrualens.net/2013/06/04/partsin-muodonmuutos/

Löytyisikö tuosta vielä jotain inspiraatiota? Toki parveke on ehkä eri muotoinen kuin teillä, mutta tuo iksun hylly näkyy tosiaan noissa kuvissa. Mainitsemasi radio ja valaisin ovat myös hyviä ideoita. Itse kuolaan tuota riippukeinua, mutta on turhan tyyris ainakin normihinnalla ostettuna.

Seuraan mielenkiinnolla, millaisia ideoita muut kommentoijat keksivät, kaipaisin ideoita itsekin 🙂

http://www.sisublogg.blogspot.fi

Moikka ja kiitti ihanasta kommentista! Se jäi roikkumaan tuonne arvioitavaksi kun sisälsi linkkejä niin sorry kun jouduit odottamaan! Ehdin tässä välissä tekemään just iskun Ikeaan mut en ollut nähnyt vielä tätä! Voi hitto! Oisin ehdottomasti tsekannut ton hyllyn! 🙂 No selaan netistä tai kuvastosta sen mitat jne.

Mulla tarttui mukaan nyt yks hortensia (lukee et kestää 0° -uskaltaisko jo laittaa?), värikäs pitkulatyyny, yksi tarjotin ja mitäs muuta… Jotain pientä pojan juhlia varten ensi viikkoon mut ne ei nyt liity parvekesisustukseen. Siellä oli aivan valloittavia parveke- & terassisomistuksia! Oih!

Mutta juuri tuota hyllyä eli joku tavallinen kapea hylly tai sellainen tikas-tyyppinen hylly jäi löytymättä. En nähnyt yhtään sopivia… Edelleen siis saa vinkkailla muutkin jos tietää jotain kivoja 🙂 Hitsi tuollainen riippukeinutuoli on ihana! Meillä on kaks koukkuakin laitettu kattoon jotka kestää pari sataa kiloa joten niissä (jommassa kummassa) riippuis kepeästi tuollainen lyhdyn tai amppelin sijaan jos vain raaskis ja tekis tilaa! 🙂 Ihana!

Voi hitsi, pitää itsekin kipaista Ikeaan katsomaan uudet terassijutut! Netistä jo niitä katsoin, mutta kyllä niiden stailaamista partseista ja terasseista saa niin paljon inspiraatiota. Ja meilläkin tulossa pojan juhlat ensi viikolla, pitää siis käydä Ikean paperikaupassa ja Tigerissa ainakin. Toivottavasti sopiva hylly löytyy! Hei ja luulen kyllä, että hortensia kestää, koska teillä lasitukset ja ette näytä olevan ihan maantasallakaan 🙂 Mut en ota vastuuta, jos paleltuu ;D

No sattuipa! Juuri tänään aloitin yläkerran lasitetun parvekkeen kevätoperaation. Syksyllä sinne tulee siirrettyä talvelta suojaan erinäisiä ruukkuja ja koreja ja muita, mutta näin aurinkoisen kevätpäivän aikaan alkaa vilistä silmissä ne sisustus- ja terassilehtien hienot kuvat ja himo parvekkeenkin kesäkunnosta hiipii ajatuksiin. (Ei ole dieetti oikein pitänyt – tai olkoon, tunnustetaan, että ei se ole edes lähtenyt koskaan käyntiin – niin ehkä edes parveke saadaan taas ns. kesäkuntoon…).
Narsisseja, muratti ja ensimmäinen suloinen pelargoni on nyt jo aseteltu asemiin ja uhmaamaan yöpakkasia. Vaikka varsinainen siivousoperaatio parveketta vielä odottaakin, jo jokunen värikäs kukkanenkin saa ihmeitä ilmeelle. Jospa huomenna jatkaisi ja näpsäyttäisi päälle ne mitkä-ne-nyt-ovat-ne-lämmitysputket-katosta-roikkumassa, niin näin Keski-Suomenkin korkeudella tarkenisi jo päiväkahvit parvekkeella nautiskella.
Ihanan iloiselta väripilkulta näyttää teidänkin lisähuone!

Mulla ei oo toivoakaan kesäkunnosta joten mäkin sysään sen parvekkeeseen tänä kesänä 😉 Tosin sulla on vielä toivoa! 🙂 Tulinkin just Ikeasta ja voi vitsi siellä oli ihania kesähuoneita! Olivat laittaneet jo kaikki esille ja ihmiset oikein kuhisivat puutarhakalusteosastolla! Toki voi johtua siitä et oli ihan viikonloppulauantai vaan! 🙂 Mutta mullakin tarttui mukaan kaikkea pientä. Nyt lisää tuunaamaan partsia! 🙂

Kuulostaa oikein ihanilta nuo sun kukkaset! Mäkin haluun! 🙂

Ihanan näköistä! Ehdottaisin että tuonne ”peräseinälle” jotain. Juurikin jo vinkatut tikkaat tai ritelikkö johon kasvamaan köynnöstä tai joku kuvio seinään vois olla myös aika jees 🙂

http://outinfitness.fitfashion.fi/

Oi toi ritelikkö ja köynnös ois ihana! Oon vaan niin huono viherkasvien kanssa. Saiskohan puutarhakaupasta perusteellisen opastuksen samalla kun menis ostamaan? Laitan tän kyllä korvan taakse 🙂

Jos meet oikeen puutarhaliikeeseen niin varmasti saat opastusta 🙂

Mulla on sama projekti ajatuksen alla. Mistä noi teidän kalusteet On? Tahtoisin tuollaisen sohvan meidänkin partsille. Haaveilen myöskin Outin mainitsemasta kasvatuslaatikosta plus ritilästä. Sellainen sopisi varmasti teillekin! Tykkäisitkö jostakin kankaasta seinällä? sellaisiakin oon monissa blogeissa nähnyt! Ja riippukeinu, tahtoo!

Hitto vie, nyt iski kauhee inspiraatio! Täytyy alkaa selaamaan huuto.nettiä ja toria jos jotain kivaa löytyis käytettynä 🙂

Meinasitkos itse kasvattaa jotain kasveja?

Meillä on kaikki kalusteet tuolla Ikeasta! Sarja on Äpplarö ja siitä meillä tosiaan tuo penkki, erillinen tuoli, pikkupöytä ja iso pöytä. Ne löytyy täältä:

http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/categories/departments/outdoor/series/14213/

Eiks oo ihana kun innostus iskee! Musta kesähuoneen sisustus on mukavimpia laittaa ja haluan kyllä tuunata tota vielä mutta sä näitkin jo Instassa ne eiliset ostokset 🙂 Heti jo vähän parempi! 🙂 Kangas ois muuten kans yks hyvä vaihtoehto, mut mietin kerääkö se karvaa. Tuo Helmi on sellainen et nytkin saan olla kokoajan imuroimassa tekstiilejä 😉

Itse meinaan kasvattaa basilikaa ja muita hyöty-yrttejä mitä tykätään syödä! Yks kesä mulla oli mansikka-amppeli ja sitä en onnistunut tappamaan 😉 Tuotti paljon marjaakin 😛 Pitää vielä miettiä mitä laittaa itämään tänä vuonna 🙂

Kommentit on suljettu.