Kaupallinen yhteistyö: Essex
Mun suhtautuminen omaan ihoon on muuttunut vuosien aikana aika paljon. Lasten syntymät olivat niistä suurimman sysäyksen aiheuttajat. Esikoista odottaessa tiesin jo alkuvaiheessa miten herkästi repeävä ihotyyppini suhtautuisi raskausvatsaan, enkä ollut väärässä. Jo teini-iässä pituuskasvun myötä ilmaantuneet raskausarvet olivat hyvää osviittaa ja kun vatsa kasvoi, alkoi arpia nopeasti ilmaantua. Loppuvaiheessa niitä tuli jopa päivittäin ja usein tunsin kun iho repesi. Arpi saattoi tulla jo siitä kun siivosin ja noukin lattialta jotain. Kyljissä rutisi ja iho oli kipeä. Voin kertoa, että rasvasin ihoa ihan jatkuvasti kalliilla voiteilla, mutta eihän se ollut siitä kiinni. En usko, että olisin voinut tehdä mitään enemmän, sillä kudostyyppini ei vain kestä venymistä hyvin.
Vielä keskimmäisen lapsen raskauden jälkeen arvet ja roikkuva iho olivat mun mielen päällä usein. Tuohon ajanjaksoon liittyy se kun aloitin blogin, ahkeran kuntoilun ja laihduttamisen. Voisi sanoa, että se vatsaröllö ja sen palautuminen oli mulle, jos ei pakkomielle niin ainakin missio. Puristelin vatsaani jatkuvasti ja mitä enemmän laihdun niin sitä enemmän kauhistelin sitä arpista roikkuvaa perunasäkkiä. Olisin mennyt vatsanahan kiristysleikkaukseen ihan varmasti jos mulla olisi ollut A. rahat ja B. lapsiluku täynnä. Näistä ei onneksi ollut kumpaakaan niin annoin arpisäkkini roikkua mukana.
Nyt kolmannen lapsen myötä huomaan kuinka ajatusmaailmani on muuttunut. Yksi syy siihen, uskon olevan se, että olen unohtanut fitnessharrastuksen ja tietynlaisen tavan kokoajan tavoitella sitä unelmien kuntoa. Mun intressit eivät enää pyöri oman vatsani ympärillä, vaikka sen ympärysmitta on paljon isompi. Se ei vaivaa mua, eikä ainakaan arvet jotka ovat vaalenneet. Jos jotain kaipaan niin sitä, että vaatteet istuisivat kauniimmin. Sen ja hyvän terveyden eteen toki kannattaa ponnistella, enkä väitä ettenkö olisi esteetikko myös oman vartaloni suhteen. Kauneus on kuitenkin katsojan silmissä ja mitä kauempana olen fitnessmaailmasta sitä helpompi mun on ollut olla itseeni tyytyväinen. Ei ole kokoajan kehitettävää tuossa ja poltettavaa tuossa. Olisiko se oma kauneusihanne muuttunut siitä fitnessvartalosta vähän tavanomaisempaan ja kurvikkaampaan suuntaan?
Tänä päivänä arvostan ihoani kaikista ponnistuksista mitä se on kestänyt, enkä näe vain sen virheitä. Olen hyväksynyt ihoni missä olen, eikä mua haittaa jäljet mitä raskaudet ovat siihen jättäneet. Kunnioitan ihoani ja haluan hoitaa sitä hyvin. Esimerkiksi auringonoton ja varsinkin solariumin käytön olen lopettanut jo vuosia sitten. Ihon grillaaminen ei ole enää aurinkolomien tarkoitus, vaikka lämmöstä nautinkin. Onneksi tuo rusketusinto on laantunut ihan itsekseen, se ei vaan millään muotoa ole terveellinen harrastus.
Kerroin lasten ihonhoitopostauksessa Essexin tuotteista ihan tuotekohtaisesti ja niistä voi käydä lukemassa kirjoituksessa Lasten ihonhoito talvikuukausina. Omiin ihonhoitorutiineihini kuuluu säännöllinen kosteuttaminen, etenkin kasvojen ja jalkojen kohdalla. Essexin tuotteita olen käyttänyt jo pitkään ja voin niitä aivan sydämestäni suositella. Ne levittyvät nopeasti, eikä niistä jää ”apteekin tuoksua” iholle, vaikka tuotteet ovatkin saatavilla vain apteekista sekä ovat hajustamattomia, parabeenittomia ja väriaineettomia. Essex Hydrogeelin pieni tuubi kulkee mun mukana koululaukussa ja isosta Essex Plus emulsiovoidepullosta rasvaan useimmiten jalat. Ilman rasvausta mulla menee säärien iho ihan kalansuomuille ja kuivuu. Essexin pumppupullo on ihana kun siitä riittää ja koko vartalon rasvaukseen pumput ovat ihan parhaita. Ei haittaa vaikka molemmat kädet olisivat jo rasvassa levittämisestä kun kämmenselällä voi painaa pumpusta ja ottaa lisää. Suurempaan käyttöön suosittelen siis ehdottomasti pumppupulloja.
Sain Essexiltä yhteistyössä myös yhden arvontapaketin, joka osuu tällä kertaa Ellin kohdalle. Suuret onnittelut sinulle tuotepaketista, johon Essex on lahjoittanut kolme Essexin tuotetta: Essex Hydrogeeli lotion, Essex Plus emulsiovoide ja Essex emulsiovoide. Kiitos kaikille ihanista kommenteista arvontapostaukseen! Elli olen sinuun yhteydessä sähköpostilla, niin saadaan paketti matkaan.
Hoidetaan ihoa ja ollaan sille armollisia <3
7 vastausta aiheeseen “Minun vatsanahkani tarina”
Oon tykännyt kovasti lukea sun blogia, koska se on ollut aito ja olet mielestäni ihanan oloinen nainen. Vähän käy kyllä tylsäksi nää kaupallisen yhteistyön merkeissä tehdyt postaukset. Ihan PLÄÄ! 🙂
Joulukuussa ja tammikuussa ei näillä näkymin ole tulossa yhtään, muuta kuin ensi viikon alussa vielä. Nyt on ollut paljon tavallista enemmän mutta eiköhän tämä tästä hiljene, näitä tarjotaan hölmösti vähän sykleittäin :/
Minäkin olen tykännyt sun blogista tosi paljon, mutta nyt on ollut vain kaupallisia juttuja. En jaksanut tätäkään lukea loppuun, anteeksi 🙁 Meinaatko muuten milloin aloittaa tai aloitatko ollenkaan laihdutusta? Olisi mukava lukea laihdutusjuttuja, kun se on nyt itsellä ajankohtainen.
Merkitsen aina alkuun jos tekstissä on jotain kaupallista aspektia, mutta itse näkisin että teksti on silti ihan mun oma kirjoittama juttu vaikka aihe tulisi yhteistyöstä. Ei se silti siitä tee sellaista että se olisi automaattisesti huono eikä juttua kannata lukea. Joskus sitä itse ehkä vielä enemmän näkee vaivaa kuvien muodossa ja tekemisessä tai pohtii jotain asiaa kun mukana on kaupallinen kamppis. Valinta jää kuitenkin lukijalle ja ilman muuta jokainen on oikeutettu mielipiteeseen 🙂
Laihdutuskuurit tuntuu olevan meikäläisen elämässä tällä hetkellä sellainen asia, että en tiedä alanko yhdellekään enää. Mun ajatusmaailma on muuttunut aika paljon ulkonäkökeskeisyydestä muihin asioihin ja oon vain hissukseen aloittanut lenkkeilyn uudelleen jne. Toivon että imetyksen päätyttyä muutos terveellisempiin mittoihin tulisi sitä kautta, että saan enemmän enrgiaa ja aikaa liikkua. Toki näistä jutuista voin kirjoittaa lisääkin! 🙂 Terveys edellä voisi olla mun motto ensi vuoteen! =) Tsemppiä sulle elämäntapojen parantamiseen!
Voi miten hienoa kuulla, että olet päässyt tasapainoon koskien ulkonäköä/painoa. Tästä aiheesta toivoisin postausta ihan vertaistuen tarpeen kannalta. 🙂 Kovasti haluaisin löytää sen ajatuksen itsestäni, että olen juuri tälläisenä hyvä ja se -15kg kokoajan mielessä ei saa olla se joka valtaa mielen 24/7. Ehkä tämä ympäröivä maailma lisää paineita ja aina pitäisi koittaa olla hoikempi, nätimpi, parempi äiti, parempi puoliso jne. Koko elämä menee hukkaan ja jää elämättä, jos vain koko ajan tavoittelee uusia muutoksia. Itse olen oikein kunnon oravanpyörässä tämän asian kanssa. Kun oppisi olemaan itselleen armollisempi. Voiko sen oppia ja miten? Nimimerkillä epätoivoinen…?
En ole ihan vielä noin pitkällä, että pystyisin ja osaisin täysin päästää ehkä epärealistisistakin tavoitteista irti. Olen vielä siinä mahapussin puristelun ja fitness-idoleiden kohdalla menossa. Tällä hetkellä jaan tarmolla elämänmuutoksen ja painonpudotuksen ilosanomaa, koska lopultakin sain vaihteen silmään siinä asiassa. Mutta uskon että tämäkin asia tulee minulle vielä ajankohtaiseksi, koska tosiasia on ettei minunkaan moneen kertaan venytetty nahkareppuni tuli omin voimin koskaan kokonaan vetäytymään. Mutta haen täältä mielenrauhaa ja vahvistusta kysymykselle, että tarvitseekokaan sen tehdä niin. 🙂
Saas nähä, mitä täällä tuleman pitää kun ensimmäistä odotan (mahaa on rutkasti ennestäänkin). Oon muuten lukenut sun blogia ihan alusta saakka kun pudottelit mammakiloja Linneasta, pitääkin palata niihin postauksiin kesällä, kunhan tyyppi tulee ulos. 🙂