Kaupallinen yhteistyö: 3M Command
Meidän kodissa ei ole vielä kaikki joulukoristeet paikallaan, sillä olen lapsuudesta oppinut että ne kuuluu laittaa esille vasta juuri ennen joulua. Joulukuusi kannetaan sisään sulamaan aatonaattona ja koristellaan paikalleen vasta aattoaamuna. Myöskään kaikki pienet joulukoristeet eivät ole esille marraskuun puolivälistä loppiaiseen, mitä nyt joulukukkia ja mandariineja ehkä. Nyt aikuisena olen joinain vuosina kokeillut olla aikaisessa mutta koitan hillitä hieman että olisi edes adventtiaika, kyllästyn muuten liian nopeasti. Tänä vuonna haluan laittaa erityisen kauniin joulukodin sillä ajateltiin olla jouluaattoa kotona ihan oman perheemme kesken. Jotain pientä olen juuri saanut aikaiseksi, kuten jouluisemmat patalaput keittiöön sekä yhden punaisen taulun seinälle. Näiden kiinnityksissä 3M Command tuotteista on ollut kätevä apu. Molemmat ovat odottaneet koukkua jo ihan liian pitkään.
3M Commandin sisätuotteista löytyy myöskin samanlaisia johtoklipsejä ja koukkuja mitä esittelin edellisessä postauksessani Ulko-ovi koristeltu. Kirkkaita koukkuja löytyy useita eri kokoja ja muutamaa eri mallia sekä vaihtoteippejä on saatavilla omassa laatikossaan. Koukkujahan voi käyttää aina uudelleen, vaihtamalla vain kiinnitysteipin! Näistä tuotteista lisää tietoa ja vinkkejä joulunajan koristeluihin löydät täältä.
Tällä hetkellä olen saanut yläkerrassa aikaiseksi seuraavaa. Aulan ikkuna sai roikkuvat valkoiset hiutalekoristeet sekä joulukukkia. Suunnittelussa ja kiinnityksessä auttoivat lasten serkkutytöt 🙂 Toivottavasti yläkerran aulakuvia kommenteissa toivonut Anu huomaa tämän postauksen. Tässä näitä olisi 🙂 Tosin edelleen tuo sisustuspuoli on yläkerrassa vielä vaiheessa. Aulassa on tällä hetkellä (hyvin pitkälle varastona toimiva) Lundian kirjahylly, epämukava lepakkotuoli jossa kukaan ei istu (lol) sekä Normann Copenhagenin Block-vaunu. Niin ja tietysti tuo ihana Tarja Pahnilan huopatyö nimeltä Rose I. Aulan sisustukseen haaveilen ainakin mukavampaa tuolia. Joskus rakennusvaiheessa ajateltiin tähän lasten pelipaikkaa mutta nyt kun ollaan vältelty tuota konsolinkäyttöä niin ehkä tämä jää tämäntapaiseksi kuin tällä hetkellä.
Nyt lapset taistelevat paperitähdistä, että kuka saa ja minkä värisen omaan huoneeseen 🙂 Niiden kiinnitys vielä odottaa iltapuuhina tässä! Koukut ja klipsit voi tosiaan kiinnittää ylälistan lisäksi myös halutessaan ikkunaan esimerkiksi näiden tähtien kohdalla. Kovin suuret paperitähdet roikkuvat kuitenkin kauniimmin kun ovat vähän irti ikkunasta joten meillä nämä kiinnitetään smyygin ulkoreunaan. Siksi on huippua, että joulukauden mennessä ohi, koko koukun saa irti mitään jälkiä.
Nyt myös teillä on mahdollisuus kokeilla 3M Commandin tuotteita ilmaiseksi. Lähettämällä yhteystietosi osoitteeseen 3mcommand.suomi(ät)gmail.com ja tilaamalla uutiskirjeen, 3M lähettää sinulle paluupostissa taulu- ja julisteenkiinnityspalat veloituksetta. Voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää.
Miten teidän kotona? Joko on joulukoristeet ikkunoissa ja tontut pöydillä? Vai maltillisesti vielä kynttilöitä ja muuta pientä? Vaiko kuulutko kenties porukkaan joka ei juhli joulua lainkaan, taikka vain tykkää olla koristelematta?