Itä-Helsinkiä leimaa useissa keskusteluissa aika vahvasti ghettoutuminen eli maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen, alkoholiongelmaiset kanta-suomalaiset sekä huono koulutustaso. Törmäsin tätä kirjoittaessa kaksi vuotta sitten UusiSuomessa julkaistuun artikkeliin Itä-Helsinki pomppaa silmille – “Suuri ongelma” ja siellä kirjoitetaan näin: Helsingin kaupungin julkaisemassa tuoreessa raportissa etenkin Itä-Helsingin Myllypuro naapurikaupunginosineen sekä Jakomäki painottuvat alueina, joille ongelmat vaikuttavat kasaantuvan.
– Osa alueista saa sairastavuuden, kansantautien, työkyvyttömyyden ja työikäisten kuolleisuuden mittareilla muita alueita selkeästi heikommat arvot. Näillä alueilla myös väestön koulutustaso on matalampi, työttömyysaste korkeampi ja pienituloisten osuus suurempi. Alueellinen eriarvoistuminen on siis Helsingissä jo huomattavan suuri ongelma, kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.
Itse muutin Helsinkiin 11 vuotta sitten Oulusta, nuorena tyttönä joka oli elämäjanoa täynnä. Kun muutin niin mulla ei ollut minkäänlaisia ennakkoluuloja tai tietoa minkälaisia asunalueita täällä on, sillä en ollut kasvanut kaupungissa. Oulusta tiesin mitä mielikuvia herättää Rajakylä tai Tuira, mutta Helsinkiin muuttaessa kaupunginosat ei sanoneet mulle mitään. Asunto oli valmiina Sörnäisissä, sillä sain hyödyntää mun äidin omistamaa asuntoa ensi alkuun. Päädyin siis Oulun perukoilta Kurviin ja tutustuminen stadiin alkoi sykkeestä.
Sörnäisissä opin nopeasti kaupungin tavoille. Kävele ripeästi, pidä laukusta kiinni, äläkä jää hengaamaan metroaseman kulmille. Likaiset ruiskut maassa, ihan pihalla olevat narkkarit tai kerjäävät juopot olivat näky johon törmäsi tahtomattaankin. Ei Oulussa ollut tällaista.
Vajaa vuosi meni nopeasti Kurvissa ja kesällä 2005 muutettiin miehen kanssa yhteen. Haettiin kaupungilta yhteistä vuokra-asuntoa sillä olin jonottanut yksiötä sen vajaan vuoden mutta sellaista ei koskaan tarjottu. Tilanteiden pakosta siis muutettiin yhteen 😉 Oltiin oltu yhdessä vasta muutama kuukausi, mutta oltiin niin palavasti rakastuneita ja tiedettiin että olemme toisillemme oikeita, niin yhteenmuuttaminen tuntui myöskin hyvältä. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun meille tarjottiin asuntoa! Se oli Siilitiellä, Itä-Helsingin Herttoniemessä. Ihan ensimmäisenä soitin miehelle, minkälainen alue on Siilitie? -mulle se ei soittanut mitään kelloja! 🙂
Siilitien asunto oli tilava kaksio, neliöitä taisi olla yli kuudenkymmenen. Asunto oli ihan perus vuokrakämppä ja kun hieman purnasin niin se maalattiin, tapetoitiin ja vielä siivottiin meitä varten. Kaupunki maksoi tietysti asunnon kunnostamisen sillä se halusi pitää huolta vuokra-asuntojen tasosta, ja kämppä oli ennen pintaremppaa aika elämää nähnyt. Tuosta asunnostakin mulla on paljon hyviä muistoja. Ikävimpiä taisi olla ne, kun naapurin nainen sanoi hississä, että oikein hehkun raskauden onnea ja tuijotti mun vyötäröä. Joo en ollut raskaana… Toinen ehkä vähän karumpi juttu oli se, että kolmoskerroksessa yksi asukas nukkui usein rappukäytävässä. Se oli niin kännissä ettei saanut ovea auki.
Siilitieltä syttyi kuitenkin rakkaus Itä-Helsinkiin. Sen luonto, rannat, tietysti ihanan karu mutta kodikas Itis, mahtavat lenkkimaastot, meren ja luonnonläheisyys oli ne mitä rakastin. Oli myös ihanaa käydä syömässä Siilinpesässä lounasta sen aurinkoisella terassilla, tai lähteä Mustikkamaalle poikaystävän kanssa tai käydä sitä Santiksessa moikkaamassa. Meidän suhteen alkuun mahtui nimittäin tuo inttivuosikin 🙂 Siilitiellä asuessa alettiin etsiä ensimmäistä omaa asuntoa ja se löytyikin ihan kivenheiton päästä Vanhasta-Herttoniemestä, kauniista 50-luvun kerrostalosta jossa oli isot ikkunat ja korkeat huoneet. Herttoniemen kaksio ostettiin vuonna 2007 ja viihdyttiin siellä kolme vuotta.
Herttoniemessä asumisen aikana meidän perhe kasvoi esikoisella. Koirat olivat tulleet perheeseen jo Siilitiellä mutta sitten tila alkoi käydä ahtaaksi kun vauvasta kasvoi taapero, eikä yhtään ylimääräistä makuuhuonetta ollut. Aloimme uudelleen asunnon etsintään, suunnittelimme kesähäitä ja talossa alkoi putkiremontti. Asuttiin evakossa Taka-Töölössä Topeliuksenkadulla ja vielä sen lisäksi kuukauden verran miehen vanhemmilla Aurinkolahdessa. Kun häiden aika koitti toukokuussa 2010 niin saatiin tietää, että meidän asuntotarjous oli mennyt läpi. Tilavampi asunto löytyi inasen verran kauempaa, Laajasalosta.
Laajasalo oli Herttoniemen jälkeen vähän syrjemmässä, sillä metron lisäksi matkaa piti taittaa bussilla. Oltiin tykätty asua metroradan varrella ja pitkään se lukeutuikin mun mielestä muuttamisen huonoihin puoliin mutta asiaan onneksi tottui. Laajasalossa oli mun mielestä vielä Herttoniemeäkin kauniimmat lenkkimaastot. Se merenläheisyys oli ihan parasta! Ja se, että vadelmat sai omalta takapihalta. Laajasalo on kyllä kaunis saari ja jos olisin upporikas niin ostaisin sieltä omakotitalon merenrantamaisemin. Laajasaloa kuvaa mun mielestä hyvin sanonta kylä keskellä kaupunkia tai yhdellä sanalla yhteisöllisyys. Etenkin lapsiperheellisenä koin sen Laajasalossa voimaannuttavana (Lauma <3).
Itä-Helsingin parasta antia on siis eittämättä sen luonto ja väljyys. Liikuntamahdollisuudet ovat myöskin loistavat ja idän helmi onkin Liikuntamylly jossa ei ole lajia mitä siellä ei voisi harrastaa ja sisäänpääsymaksu on muutaman euron. Koirille on hyviä puistoja, oma uimaranta Herttoniemenrannassa ja Hitsaajankadulla hyvä eläintarvikeliike missä saa auton oven eteen ettei tarvitse sellaista jättimäistä koiranruokasäkkiä kauas kantaa.
Mutta mitä tulee sitten noihin postauksen alkulauseisiin. Itään mahtuu monenlaista ja siinä missä joku elää täällä köyhyysrajalla, toinen rötöstelee ja kolmas kuuluu jengiin niin neljäs onkin ehkä tavallinen pienten lasten äiti. Ihan normaalituloinen, opiskelee yliopistossakin vielä, eikä ole vaarassa syrjäytyä. Se on rakentanut tänne talon ja haluaa kasvattaa myös lapsistaan kunnon kansalaisia, jotka ovat suvaitsevaisia mutta ymmärtävät että saavat olla kiitollisia siitä kaikesta mitä heillä on. Sen lähin terveysasema on paljon parjattu Kontula, eikä metrollakaan pääse enää kauemmas itään, se on päätepysäkki.