Ajelin tällä viikolla Puotilan kartanon ohi ja kun aamulla aloitin selaamaan vapputoreja, muistin mieleeni paikan. Stadissa.fi sivustolla olikin kerätty vapun häppeninkejä pääkaupungissa ja yksi ilmoitus vei nimenomaisen Puotilan kartanon vappu -tapahtuman facebook-sivustolle. Siitä se idea sitten lähti.
Käytiin mutka Prisman kautta ja haettiin lasten kanssa yhdessä heille vappupallot ja sen jälkeen ajeltiin kartanolle. Siellä oli vappubrunssi ja pihatapahtuma live-musiikilla, jossa oli k.14 lasten jamit. Meillä oli tunti aikaa, joten kysyin oliko brunssille paikkoja ilman varausta ja onneksi mahduttiin. Ison remontin läpikäynyt Puotilan kartano oli vaalea ja oikein suloisesti puettu vappuun. Itse nautin miljööstä niin paljon, että olen siitä silloin tällöin valmis vähän maksamaankin. Brunssi oli aikuiselta 40 euroa ja lapsilta (3-11.v) puoleen hintaan.
Lasten buffet oli heidän mielestä todella hyvä burgereineen ja maalaisranskalaisineen. Itse söin mahan täyteen alku- ja pääruokia, miehen nukkuessa yövuoroaan onnensa ohi. Tultiin nimittäin vatsat täynnä kotiin! 😉
Mulla oli ihan uskomaton tuuri, sillä lapset käyttäytyivät kerrankin salonkikelpoisesti, eikä mun tarvinnut jättää ruokailua kesken tai juosta heidän perässä hiki hatussa. Tuo ravintoloissakäynti on toistaiseksi ollut sellaista, että ei koskaan tiedä milloin joku hermostuu ja on sitä mieltä, että voitaisiin lähteä. Luoja varmaan armahti mua sanoen, että annetaan sen kerrankin istua rauhassa yhden aterian ajan. Tuli todella hyvä vappufiilis, että brunsseilu onnistui juuri niin kuin toivoin ja meillä oli oikein ihanaa lasten kanssa. Kun oltiin syöty siirryttiin pihalle, jossa lasten juhlat olivat juuri alkaneet.
Bändi soitti Ipanapa-levyiltä tuttuja hittejä ja jorattiin niitä pihalla kokonainen tunti, kunnes suunnattiin kotiin. Huomenna meille tulee sukulaisia vappulounaalle nyyttärimeiningillä ja aion itsekin loihtia tarjottavia. Ilta relaillaan kotosalla ihan rauhalliseen tahtiin. Perheellisenä vappu kun on juuri tätä, ihanaa yhdessäoloa ja iloa vappupalloista. Nyt suunnittelemaan huomisen lounaspöytää. Jos se olisi edes murto-osalta yhtä hyvä kuin tämänpäiväinen brunssi, niin ei huolta 😀
Törmäsin hetki sitten ihmiseen jolla oli todella erilainen käsitys Itä-Helsingistä kuin minulla. Juteltiin tovi ja kuuntelin ihmeissäni. Tämä on paikka josta pääsy pois on oikea onni ja tavoite. Lapset saavat vääränlaisia kavereita ja muutenkin asuminen täällä vähän väliaikainen pakko. Ihan minun naapurissani, jossa minä olen oikein onnellinen ja tyyväinen. Toivon, että muuton jälkeen hekin viihtyvät yhtä hyvin ja yllättyvät iloisesti 🙂 Minä ainakin kiitän luojaa siitä, että olen saanut rakentaa näin luonnonläheiseen paikkaan joka on kuitenkin vielä Helsingissä, meidän pääkaupungissa. Mellunkylästä pääsee lenkkeilemään merenrantamaisemiin kuten Vartiokylänlahdelle tai Vuosaareen ja Uutelan jonka kauneus on hätkähdyttävää. Sellaisia maagisia metsiä ja upeita rantamaisemia korkeilla kallioilla. Ihmisiäkin tänne mahtuu kaikenlaisia, myös ihan hyviä vaikka erilaisia.
Olen kirjoittanut aiemminkin asumisesta idässä, kirjoituksessa Minun Itä-Helsinkini. Kaakkois-Helsinki on vaihtunut koiliseen ja vuoden tutustumisen jälkeen olen ylpeä. Olin itsekin ensin vähän kysymysmerkillä kun saimme kaupungilta tontin Mellunkylästä mutta en negatiivisesti. Otimme tontin nimittäin heti ilolla vastaan! Ei ollut kysymystäkään, etteikö tämä alue olisi kelvannut, toisin kuin monelle muulle perheelle. Alueella on edelleen kaavoitettuja tontteja jotka eivät ole kelvanneet. Vähän jopa harmittaa niiden perheiden puolesta jotka ovat tonttiarvonnassa saaneet niin suuren sijaluvun ettei tontteja ehditä tarjoamaan niin pitkälle kun moni aikaisempi ei ole ottanut tonttia vastaan. Ehkä siellä on joku perhe jäänyt ilman tonttia, jolle täällä asuminen on unelma.
Omaa rakkauttani Itä-Helsinkiin lisää ehkä se, että olen tyytyväinen elämääni. Minulla perhe mitä rakastan ja ihania ystäviä täällä. Voi olla, että näkemykseni värittyy vaaleanpunaiseksi vain siksi, että oma elämäni on kunnossa. Naapurissa asuu ihania perheitä ja lapset viihtyvät. Liikunnallinen ja huumorintajuinen ystäväni Jarna hakee mua lenkille tuosta muutaman talon päästä viikottain ja me mammat päästään hetkeksi puhumaan aikuisten juttuja. Toki lenkillä kamera räpsyy muutaman kerran kun tulee vastaan kauniita maisemia.
Liikuntapostausta tämän hetken liikkumisesta toivottiin kommenteissa ja tämä oli nyt oikeastaan se. Viime aikoina olen nauttinut reippaista kävelylenkeistä Jarnan seurassa tai vähän rauhallisemmin koirien kanssa. Liikunta on ollut pelkästään sitä, että nautin ulkoilmasta, maisemista ja seurasta eikä niinkään tavoitteellista liikkumista joka liittyisi sillä tavalla kehonmuokkaukseen. En taida edes muistaa koska olisin viimeksi käynyt kuntosalilla…
Nyt takaisin pihahommiin. Tuli ahneuksissa ostettua luumupuu jonka istutus on kesken. Parikkalan tummaluumu tulee keskelle takapihaa. Raparperi, valkoinen viinimarja ja kesäkukat odottavat myöskin kuopimista. Miten kurjaa, eikö?
Itä-Helsinkiä leimaa useissa keskusteluissa aika vahvasti ghettoutuminen eli maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen, alkoholiongelmaiset kanta-suomalaiset sekä huono koulutustaso. Törmäsin tätä kirjoittaessa kaksi vuotta sitten UusiSuomessa julkaistuun artikkeliin Itä-Helsinki pomppaa silmille – “Suuri ongelma”ja siellä kirjoitetaan näin: Helsingin kaupungin julkaisemassa tuoreessa raportissa etenkin Itä-Helsingin Myllypuro naapurikaupunginosineen sekä Jakomäki painottuvat alueina, joille ongelmat vaikuttavat kasaantuvan.
– Osa alueista saa sairastavuuden, kansantautien, työkyvyttömyyden ja työikäisten kuolleisuuden mittareilla muita alueita selkeästi heikommat arvot. Näillä alueilla myös väestön koulutustaso on matalampi, työttömyysaste korkeampi ja pienituloisten osuus suurempi. Alueellinen eriarvoistuminen on siis Helsingissä jo huomattavan suuri ongelma, kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.
Itse muutin Helsinkiin 11 vuotta sitten Oulusta, nuorena tyttönä joka oli elämäjanoa täynnä. Kun muutin niin mulla ei ollut minkäänlaisia ennakkoluuloja tai tietoa minkälaisia asunalueita täällä on, sillä en ollut kasvanut kaupungissa. Oulusta tiesin mitä mielikuvia herättää Rajakylä tai Tuira, mutta Helsinkiin muuttaessa kaupunginosat ei sanoneet mulle mitään. Asunto oli valmiina Sörnäisissä, sillä sain hyödyntää mun äidin omistamaa asuntoa ensi alkuun. Päädyin siis Oulun perukoilta Kurviin ja tutustuminen stadiin alkoi sykkeestä.
Sörnäisissä opin nopeasti kaupungin tavoille. Kävele ripeästi, pidä laukusta kiinni, äläkä jää hengaamaan metroaseman kulmille. Likaiset ruiskut maassa, ihan pihalla olevat narkkarit tai kerjäävät juopot olivat näky johon törmäsi tahtomattaankin. Ei Oulussa ollut tällaista.
Vajaa vuosi meni nopeasti Kurvissa ja kesällä 2005 muutettiin miehen kanssa yhteen. Haettiin kaupungilta yhteistä vuokra-asuntoa sillä olin jonottanut yksiötä sen vajaan vuoden mutta sellaista ei koskaan tarjottu. Tilanteiden pakosta siis muutettiin yhteen 😉 Oltiin oltu yhdessä vasta muutama kuukausi, mutta oltiin niin palavasti rakastuneita ja tiedettiin että olemme toisillemme oikeita, niin yhteenmuuttaminen tuntui myöskin hyvältä. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun meille tarjottiin asuntoa! Se oli Siilitiellä, Itä-Helsingin Herttoniemessä. Ihan ensimmäisenä soitin miehelle, minkälainen alue on Siilitie? -mulle se ei soittanut mitään kelloja! 🙂
Siilitien asunto oli tilava kaksio, neliöitä taisi olla yli kuudenkymmenen. Asunto oli ihan perus vuokrakämppä ja kun hieman purnasin niin se maalattiin, tapetoitiin ja vielä siivottiin meitä varten. Kaupunki maksoi tietysti asunnon kunnostamisen sillä se halusi pitää huolta vuokra-asuntojen tasosta, ja kämppä oli ennen pintaremppaa aika elämää nähnyt. Tuosta asunnostakin mulla on paljon hyviä muistoja. Ikävimpiä taisi olla ne, kun naapurin nainen sanoi hississä, että oikein hehkun raskauden onnea ja tuijotti mun vyötäröä. Joo en ollut raskaana… Toinen ehkä vähän karumpi juttu oli se, että kolmoskerroksessa yksi asukas nukkui usein rappukäytävässä. Se oli niin kännissä ettei saanut ovea auki.
Siilitieltä syttyi kuitenkin rakkaus Itä-Helsinkiin. Sen luonto, rannat, tietysti ihanan karu mutta kodikas Itis, mahtavat lenkkimaastot, meren ja luonnonläheisyys oli ne mitä rakastin. Oli myös ihanaa käydä syömässä Siilinpesässä lounasta sen aurinkoisella terassilla, tai lähteä Mustikkamaalle poikaystävän kanssa tai käydä sitä Santiksessa moikkaamassa. Meidän suhteen alkuun mahtui nimittäin tuo inttivuosikin 🙂 Siilitiellä asuessa alettiin etsiä ensimmäistä omaa asuntoa ja se löytyikin ihan kivenheiton päästä Vanhasta-Herttoniemestä, kauniista 50-luvun kerrostalosta jossa oli isot ikkunat ja korkeat huoneet. Herttoniemen kaksio ostettiin vuonna 2007 ja viihdyttiin siellä kolme vuotta.
Vanhassa-Herttoniemessä vuonna 2009
Herttoniemessä asumisen aikana meidän perhe kasvoi esikoisella. Koirat olivat tulleet perheeseen jo Siilitiellä mutta sitten tila alkoi käydä ahtaaksi kun vauvasta kasvoi taapero, eikä yhtään ylimääräistä makuuhuonetta ollut. Aloimme uudelleen asunnon etsintään, suunnittelimme kesähäitä ja talossa alkoi putkiremontti. Asuttiin evakossa Taka-Töölössä Topeliuksenkadulla ja vielä sen lisäksi kuukauden verran miehen vanhemmilla Aurinkolahdessa. Kun häiden aika koitti toukokuussa 2010 niin saatiin tietää, että meidän asuntotarjous oli mennyt läpi. Tilavampi asunto löytyi inasen verran kauempaa, Laajasalosta.
Laajasalo oli Herttoniemen jälkeen vähän syrjemmässä, sillä metron lisäksi matkaa piti taittaa bussilla. Oltiin tykätty asua metroradan varrella ja pitkään se lukeutuikin mun mielestä muuttamisen huonoihin puoliin mutta asiaan onneksi tottui. Laajasalossa oli mun mielestä vielä Herttoniemeäkin kauniimmat lenkkimaastot. Se merenläheisyys oli ihan parasta! Ja se, että vadelmat sai omalta takapihalta. Laajasalo on kyllä kaunis saari ja jos olisin upporikas niin ostaisin sieltä omakotitalon merenrantamaisemin. Laajasaloa kuvaa mun mielestä hyvin sanonta kylä keskellä kaupunkia tai yhdellä sanalla yhteisöllisyys. Etenkin lapsiperheellisenä koin sen Laajasalossa voimaannuttavana (Lauma <3).
grillausta Laajasalon asunnon pihalla 2013
Itä-Helsingin parasta antia on siis eittämättä sen luonto ja väljyys. Liikuntamahdollisuudet ovat myöskin loistavat ja idän helmi onkin Liikuntamylly jossa ei ole lajia mitä siellä ei voisi harrastaa ja sisäänpääsymaksu on muutaman euron. Koirille on hyviä puistoja, oma uimaranta Herttoniemenrannassa ja Hitsaajankadulla hyvä eläintarvikeliike missä saa auton oven eteen ettei tarvitse sellaista jättimäistä koiranruokasäkkiä kauas kantaa.
Mutta mitä tulee sitten noihin postauksen alkulauseisiin. Itään mahtuu monenlaista ja siinä missä joku elää täällä köyhyysrajalla, toinen rötöstelee ja kolmas kuuluu jengiin niin neljäs onkin ehkä tavallinen pienten lasten äiti. Ihan normaalituloinen, opiskelee yliopistossakin vielä, eikä ole vaarassa syrjäytyä. Se on rakentanut tänne talon ja haluaa kasvattaa myös lapsistaan kunnon kansalaisia, jotka ovat suvaitsevaisia mutta ymmärtävät että saavat olla kiitollisia siitä kaikesta mitä heillä on. Sen lähin terveysasema on paljon parjattu Kontula, eikä metrollakaan pääse enää kauemmas itään, se on päätepysäkki.
