Törmäsin hetki sitten ihmiseen jolla oli todella erilainen käsitys Itä-Helsingistä kuin minulla. Juteltiin tovi ja kuuntelin ihmeissäni. Tämä on paikka josta pääsy pois on oikea onni ja tavoite. Lapset saavat vääränlaisia kavereita ja muutenkin asuminen täällä vähän väliaikainen pakko. Ihan minun naapurissani, jossa minä olen oikein onnellinen ja tyyväinen. Toivon, että muuton jälkeen hekin viihtyvät yhtä hyvin ja yllättyvät iloisesti 🙂 Minä ainakin kiitän luojaa siitä, että olen saanut rakentaa näin luonnonläheiseen paikkaan joka on kuitenkin vielä Helsingissä, meidän pääkaupungissa. Mellunkylästä pääsee lenkkeilemään merenrantamaisemiin kuten Vartiokylänlahdelle tai Vuosaareen ja Uutelan jonka kauneus on hätkähdyttävää. Sellaisia maagisia metsiä ja upeita rantamaisemia korkeilla kallioilla. Ihmisiäkin tänne mahtuu kaikenlaisia, myös ihan hyviä vaikka erilaisia.
Olen kirjoittanut aiemminkin asumisesta idässä, kirjoituksessa Minun Itä-Helsinkini. Kaakkois-Helsinki on vaihtunut koiliseen ja vuoden tutustumisen jälkeen olen ylpeä. Olin itsekin ensin vähän kysymysmerkillä kun saimme kaupungilta tontin Mellunkylästä mutta en negatiivisesti. Otimme tontin nimittäin heti ilolla vastaan! Ei ollut kysymystäkään, etteikö tämä alue olisi kelvannut, toisin kuin monelle muulle perheelle. Alueella on edelleen kaavoitettuja tontteja jotka eivät ole kelvanneet. Vähän jopa harmittaa niiden perheiden puolesta jotka ovat tonttiarvonnassa saaneet niin suuren sijaluvun ettei tontteja ehditä tarjoamaan niin pitkälle kun moni aikaisempi ei ole ottanut tonttia vastaan. Ehkä siellä on joku perhe jäänyt ilman tonttia, jolle täällä asuminen on unelma.
Omaa rakkauttani Itä-Helsinkiin lisää ehkä se, että olen tyytyväinen elämääni. Minulla perhe mitä rakastan ja ihania ystäviä täällä. Voi olla, että näkemykseni värittyy vaaleanpunaiseksi vain siksi, että oma elämäni on kunnossa. Naapurissa asuu ihania perheitä ja lapset viihtyvät. Liikunnallinen ja huumorintajuinen ystäväni Jarna hakee mua lenkille tuosta muutaman talon päästä viikottain ja me mammat päästään hetkeksi puhumaan aikuisten juttuja. Toki lenkillä kamera räpsyy muutaman kerran kun tulee vastaan kauniita maisemia.
Liikuntapostausta tämän hetken liikkumisesta toivottiin kommenteissa ja tämä oli nyt oikeastaan se. Viime aikoina olen nauttinut reippaista kävelylenkeistä Jarnan seurassa tai vähän rauhallisemmin koirien kanssa. Liikunta on ollut pelkästään sitä, että nautin ulkoilmasta, maisemista ja seurasta eikä niinkään tavoitteellista liikkumista joka liittyisi sillä tavalla kehonmuokkaukseen. En taida edes muistaa koska olisin viimeksi käynyt kuntosalilla…
Nyt takaisin pihahommiin. Tuli ahneuksissa ostettua luumupuu jonka istutus on kesken. Parikkalan tummaluumu tulee keskelle takapihaa. Raparperi, valkoinen viinimarja ja kesäkukat odottavat myöskin kuopimista. Miten kurjaa, eikö?
