Kategoriat
Lifestyle Perhe & suhteet

Syysloman huipennus oli sukulaisen kauniit häät

Ihanat syyshäät Puotilan kartanolla

Mun kälyni eli miehen sisko meni lauantaina naimisiin Puotilan kappelissa ja häitä juhlittiin Puotilan kartanossa, jossa meilläkin oli kesällä vauvan ristiäisten jälkeinen juhla. Olimme odottaneet koko syysloman tuota päivää ja se olikin todella ihana päätös meidän lomaviikolle. Morsian oli kaunis, sulhanen komea ja häät kertakaikkisen onnistuneet. Sää suosi sen verran, että juhlaväestä saatiin hyviä kuvia kartanon upeassa miljöössä ja lapset pystyivät leikkimään ja puhaltelemaan saippuakuplia ulkona. Kuvissa mulla on pikaisesti harteille heitetty villatakki ja sen alla mun ristiäisiin hankkima imetysmekko. Siitä oli hyötyä tälläkin kertaa!

Flunssa sotkee suunnitelmia

Tänään on koittanut paluu arkeen, kun koulut taas jatkuivat mutta meidän päivä on mennyt sisätiloissa sillä vauva on flunssassa. Olen näpytellyt töitä koneella ja nyt illalla on vielä lasten tanssitunnit edessä eli harrastuksia ja läksyjä tiedossa. Toivottavasti kukaan muu ei vauvan lisäksi ole tulossa kipeäksi, sillä tällä viikolla on paljon ohjelmaa. Nyt tuntuu, että lapsetkin jaksaa kun oli ansaittu huiliviikko koulusta.

Joko teillä oli syysloma?! Mitä puuhasitte?

Kategoriat
Lifestyle Perhe & suhteet Ruoka

Kaunis kesäpäivä ja suloisen poikamme kastejuhla

Poikamme sai kasteen Kulosaaren kirkossa

Eilen oli ihana aurinkoinen ja lämmin päivä ja meidän nuorimman lapsemme kastepäivä. Olimme varanneet vihkikirkkomme Kulosaaren kirkon myös nuorimman lapsen kastejuhlaa varten, vaikka emme enää asu sen seurakunnan alueella. Kulosaaren kirkko on kaunis pieni kirkko ja sijaitsee keskellä vehreää saarta, pienen mäen päällä. Kirkkoon on edukseen etenkin kesällä ja halusimme palata jälleen sinne nyt neljännen lapsen kastepaikkaa valitessa. Ainoa lapsi joka on kastettu eri paikassa on kolmas lapsemme, joka syntyi kun asuimme Sörnäisissä talonrakennuksen ajan. Silloin valitsimme sen aikaisen kotiseurakuntamme Kallion kirkon sillä se on upea kirkko ja halusimme kokea myös sen.

Juhlapäivään saapui kaikki rakkaimmat ja läheiset

Vauvalla on ikää nyt 11 viikkoa ja saimme sopivasti venytettyä juhlan koulujen kesäloma-aikaan niin perheeni pääsi hyvin matkustamaan Oulusta. Lähes kaikki läheiset pääsivät paikalle ja se oli ihanaa. Kasteen jälkeen suuntasimme Puotilan Kartanoon, jossa nautimme brunssin sekä kakkua ja kahvia. Ristiäiset olivat suunnitelmani mukaan helpot siten, että pääsimme suoraan valmiiseen pöytään. Halusin pystyä nauttimaan päivästä vieraiden kanssa ja sen vuoksi valitsimme ravintolan ettei koko juhla-aika mene keittiössä ja kahvinkeitossa. Kartanon ruoka oli ihanaa ja valitsemamme kakku aivan taivaallista. Uskon, että vieraat nauttivat ja ainakin meille juhlapaikan valinta oli mieleen. Kaikki meni hienosti ja oli ihana juhlia iloisen juhlan merkeissä perheen kanssa!

LAUANTAIBRUNSSIN MENU


”Kesä”

Kesäporkkanaa, parmankinkkua & broccoliiniä L, G
Vesimelonia, minttua & fetajuustoa VL, G
Kartanon sipulisilliä & varhaisperunoita L, G
Kvinoa-avokadosalaattia L, G
Kirsikkatomaattia & basilikaa L, G
Lohi-katkarapuskagenia L, G
Parsa-parmesanfritataa L, G
Caesarsalaattia L, (G)
Hedelmiä
Viherversosalaattia & vadelma-vinaigretteä L, G
Talon leipää L & tuorejuustoa L, G
***
Kermaista kevätsipuli-perunasosekeittoa  L, G
***
Ahvenanmaalaista karitsanniskaa & timjami-skykastiketta  L, G
Valkosipuliperunoita L, G
Varhaiskaali-halloumipaistosta L,G
Lihapullia & nakkeja L, G

***
Raparperi-mansikkapavlova L, G

Kakkuna Teemu & Markus Patisserie:

”Passio”
Sitruunaruoholla maustettua valkosuklaamoussea, passionhedelmää ja valkosuklaafinancier

Kategoriat
Perhe & suhteet Yleinen

Puotilan kartanon vappubrunssi

Ajelin tällä viikolla Puotilan kartanon ohi ja kun aamulla aloitin selaamaan vapputoreja, muistin mieleeni paikan. Stadissa.fi sivustolla olikin kerätty vapun häppeninkejä pääkaupungissa ja yksi ilmoitus vei nimenomaisen Puotilan kartanon vappu -tapahtuman facebook-sivustolle. Siitä se idea sitten lähti.

Käytiin mutka Prisman kautta ja haettiin lasten kanssa yhdessä heille vappupallot ja sen jälkeen ajeltiin kartanolle. Siellä oli vappubrunssi ja pihatapahtuma live-musiikilla, jossa oli k.14 lasten jamit. Meillä oli tunti aikaa, joten kysyin oliko brunssille paikkoja ilman varausta ja onneksi mahduttiin. Ison remontin läpikäynyt Puotilan kartano oli vaalea ja oikein suloisesti puettu vappuun. Itse nautin miljööstä niin paljon, että olen siitä silloin tällöin valmis vähän maksamaankin. Brunssi oli aikuiselta 40 euroa ja lapsilta (3-11.v) puoleen hintaan.

Lasten buffet oli heidän mielestä todella hyvä burgereineen ja maalaisranskalaisineen. Itse söin mahan täyteen alku- ja pääruokia, miehen nukkuessa yövuoroaan onnensa ohi. Tultiin nimittäin vatsat täynnä kotiin! 😉

Mulla oli ihan uskomaton tuuri, sillä lapset käyttäytyivät kerrankin salonkikelpoisesti, eikä mun tarvinnut jättää ruokailua kesken tai juosta heidän perässä hiki hatussa. Tuo ravintoloissakäynti on toistaiseksi ollut sellaista, että ei koskaan tiedä milloin joku hermostuu ja on sitä mieltä, että voitaisiin lähteä. Luoja varmaan armahti mua sanoen, että annetaan sen kerrankin istua rauhassa yhden aterian ajan. Tuli todella hyvä vappufiilis, että brunsseilu onnistui juuri niin kuin toivoin ja meillä oli oikein ihanaa lasten kanssa. Kun oltiin syöty siirryttiin pihalle, jossa lasten juhlat olivat juuri alkaneet.

Bändi soitti Ipanapa-levyiltä tuttuja hittejä ja jorattiin niitä pihalla kokonainen tunti, kunnes suunnattiin kotiin. Huomenna meille tulee sukulaisia vappulounaalle nyyttärimeiningillä ja aion itsekin loihtia tarjottavia. Ilta relaillaan kotosalla ihan rauhalliseen tahtiin. Perheellisenä vappu kun on juuri tätä, ihanaa yhdessäoloa ja iloa vappupalloista. Nyt suunnittelemaan huomisen lounaspöytää. Jos se olisi edes murto-osalta yhtä hyvä kuin tämänpäiväinen brunssi, niin ei huolta 😀

 

Ihanaa vappua kaikille!