Kategoriat
Lifestyle Perhe & suhteet

Kuntoutuksen hakeminen -erävoitto taas vuodeksi

Hyvä mieli ja syystä!

Sain tänään mukavan puhelun Kelalta, kun virkailija soitti meidän nuorimman lapsen kuntoutushakemuksen suhteen. Oon maininnut täällä aiemminkin, että ollaan käyty puheterapiassa meidän poikien kanssa. Kuntoutus ja terapiat myönnetään kuitenkin aina vain vuodeksi kerrallaan ja joka vuosi on uusi hakemusrumba edessä. Tänä vuonna meidän nuorimmalle tuli uutena suositus myös toimintaterapiaan, joten jännitin meneekö hakemus kelassa läpi.

Sopeutumisvalmennuskurssit perheen tueksi

Terapioiden lisäksi saimme suosituksen kielellisen erityisvaikeuden perhekurssille. Hain sitä yhtä aikaa terapioiden kanssa ja sitä tämän päiväinen puhelukin koski. Meille myönnettiin sopeutumisvalmennuskurssi viikoksi ja se on ensi vuoden puolella. Pääsemme viettämään sen viikon Oulun Edenissä ja tiedossa on siis kuntoutusta ja kylpylöintiä. Oulu valikoitui paikaksi siitäkin syystä, että siellä saamme koirat hoitoon minun perheeni luokse. Todella mahtaa kun kaikki terapiat ja kuntoukset myönnettiin! Meillä on puheterapeutti ja toimintaterapeutti olleet jo valmiudessa odottamassa päätöstä, joten ne alkavat rullaamaan heti ensi viikosta.

Kuvissa mun työkaverin kanssa nauttima lounas Eastonin Chalupassa, on muuten hyvää meksikolaista ruokaa!