Siitepölyä vai flunssaa?
En tiedä tekeekö ulkonaolo tepposet nyt kun niin moni asia luonnossa kukkii ja siitepölyä piisaa vai onko nämä oireet ihan tavallista flunssaa. Nimittäin tänään herättiin vähän tukkoisena lasten kanssa. Silmiä kutittaa, kurkku tuntuu karhealta ja välillä tulee ihan kunnollisia aivastuksia. Siltikään ei olla maltettu olla sisätiloissa kun aurinko on hellinyt meitä koko päivän. Terassin ovi on jatkuvassa käytössä ja tänään syötiin taas ulkona. Grillattiin ihan mieletön määrä erilaisia lihoja, keitettiin uusia perunoita ja syötiin niitä yhdessä grillatun maissin ja ison vihreän salaatin kanssa. Hyvää oli ja aurinkoinen sää kruunasi sen.
Käytiin hakemassa yksi lapsen kaveri meille kylään ja siinä reissulla bongasin täältä lähistön pihoista monta kukkivaa kirsikkapuuta. Tämä oli ihan lähiön kerrostalopihalla mutta oli pakko pysähtyä ottamaan siitä pari kuvaa, sillä puu oli niin kaunis vaaleanpunaisine kukkineen. Roihuvuoren Hanami 2018 on ensi viikolla, lauantaina 19.5. klo 12-18 ja silloin en itse ole kaupungissa mutta suosittelen menemään mikäli pääsette. Siellä on kukat nyt täydessä loistossa!
Roihuvuoren sivuilla kerrotaan, että ”Hanami-juhlassa on mm. parapara– ja butotanssiesityksiä, ikebanaa, origameja, teetaidetta, budo-esityksiä ja kotonsoittoa sekä myynnissä japanilaisia herkkuja. Tule piknikille yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Roihuvuoren Kirsikkapuistossa ja Japanilaistyylisessä puutarhassa kukkii yhteensä noin 250 kirsikkapuuta. Hanami-juhla on maksuton. Tervetuloa!”
Oikein ihanaa viikonloppua!