Klaffilaatikosto on perillä! Kirjoittelin viikko takaperin, että tosiaan tuo yksi perintökaluste on päätymässä minulle, enkä melkein malttanut odottaa sen kotiutumista sen jälkeen kun kuulin että saan sen. Hain laatikoston äitini serkulta Espoosta, missä se on ollut viimeksi. Automatka jännitti hirmuisesti, sillä mittojen puolesta laatikoston mahduttaminen meidän autoon oli tekemässä tiukkaa mutta kaikki meni hyvin. Painavahan se oli mutta ei nyt niin painava kuin synti ja reippaan nostamisen jälkeen yläkerran aulan ilme muuttui kertaheitolla. Tässä vielä muistutuskuvat lähtötilanteesta:
Ja tältä aula näyttää nyt:
On aivan ihanaa, että vanha sohva sai parin ja itse pidän, että näin uudessa talossa on mukana jotain vanhaakin. Perintökalusteet ovat mulle tärkeitä ja on ihanaa, että ne kulkevat suvussa. Ei tämä aula näille se kaikista upein näyttämö ole mutta ehkä jonain päivänä nämä päätyvät vielä suurempaan tilaan. Laatikoston takana olevalle seinälle löytyi kesällä isältäni saama valokuva iso-isovanhemmistani perheensä kanssa ja olipa tuossa oiva paikka Villeroy Bochin kyntteliköllekin, sillä laatikosto on edeltäjäänsä Malm-lipastoa niin paljon korkeampi ettei Amos nyt yletä kynttilöihin. Kynttelikkö on varmaan vuoden verran odottanut paikkaansa kodinhoitohuoneen pöydällä, ettei tuo pienin koske siihen. Vihdoinkin sain sen taas käyttöön!
Lipasto seisoo tukevasti tassujaloillaan ja ylin laatikko kätkee sisäänsä avattavan klaffiosan joka sisältää pieniä laatikoita. Sitä voi siis pitää joko auki tai kiinni.
Yhdentekevä muutos yhteiskunnalle, suuri muutos minulle. Ihana, ihana vanha lipasto. Kiitos sukulaisille, että saan vuorostani hoitaa tätä ja nauttia sen puisesta tuoksusta joka henkii historiaa. Saan istua sohvalla jolla ovat istuneet jo niin monet sukulaiseni ennen minua. Ensin Kelhän pappilassa, sitten mm. Töölössä Tipa-tädin ihanassa asunnossa ja nyt meillä. Sohvalla kuulema istuttiin ja juotiin kahvia, mutta ei koskaan syöty. Nyt siinä pelataan pädillä tai se joutuu salakavalasti puhtaiden pyykkien uumeniin kun niitä kipataan kuivausrummusta seuraavien tieltä. Silti lupaan arvostaa sitä! Lipasto on jo nyt niin rakas. Se näyttää siltä kun se kuuluisi sohvan viereen ja on niin kaunis että joka kerta ohi kävellessäni huokaan. En voi verratakaan tätä tunnelmaa minkä kaluste toi tullessaan. Ikean Malm lähtikin samoilla kengillä kiertoon ja onneksi ihana naapurini Jenni löysi sille sopivan paikan, win-win.
Ei ehkä seuraavaa sataa vuotta meillä, mutta ainakin suvussa. Kylläpä on ihanaa saada kotiin vähän antiikkia.
