Kategoriat
Matkustus Perhe & suhteet Ruoka Yleinen

Lomahyggeilyä

vienna-674855_1920

Olen aina rakastanut matkustamista. Minun vanhemmat ja etenkin äitini on matkustanut paljon ja ottanut meitä lapsesta saakka mukaan myös työmatkoille, jos se vain suinkin on ollut mahdollista. Olen jo nuoresta päässyt siis jonkun verran matkustamaan hänen ansiostaan. Ihan suurin reissaaja en ole jos vertaan sisaruksiini, joita myöskin ulkomaat houkuttavat niin asumisen kuin työn puolesta. Siskoni joka asuu nyt Kaliforniasssa on ihan mahdoton reissaaja. Hän on uskaltanut lähteä yksin Kiinaan tai Aasiaan ja käyttänyt jokaisen vaihtoppilaaksilähdön tai yliopiston vaihtomahdollisuuden hyväkseen. Itse matkustan mieluiten tutussa seurassa vähän varmempiin paikkoihin mutta rakastan kyllä jokaista elämystä, minkä saa siitä kun kokee maailmaa. Joinain vuosina kun tienestit ovat perheessä olleet tiukassa ei ole voitu lähteä mihinkään mutta aina kun tilanne on ollut parempi niin ollaan käyty noin kerran vuodessa jossain. Myös lasten iät ovat vaikuttaneet siihen miten mielellään reissuja suunnittelee.

schoenbrunn-503846 palmenhaus-740924_1920

Viime syksynä oltiin syyslomaa ihan kotosalla niin halusin suunnitella kevään hiihtolomalle jotain mukavaa. Kylpylöinti kotimaassa on ollut meidän suosikkeja mutta olen jo pitkään kuumotellut matkaa yhteen Euroopan kaupunkiin, jonka historia on ihan mieletön. Joulun pyhinä ja välipäivinä oli paljon aikaa lomahyggeilyyn ja olenkin tehnyt sitä ihan urakalla sohvanpohjalla.

Joko arvaatte mistä maasta ja kaupungista on kyse?

vienna-1544015_1920

sisi-1817798_1920 park-776359_1920

Kyllä, kyseessä on Itävalta ja sen pääkaupunki Wien. Tuo Sachertortun ja Wolfgang Amadeus Mozartin kotikaupunki on meikäläisellä vielä näkemättä. Kaupungista on kotoisin moni muukin kuuluisa säveltäjä kuten Beethoven, Schubert, Strauss ja Vivaldi. Keski-Euroopan keisarikunnan aikakausi näkyy Wienissä vahvasti ja sen nähtävyyksiin kuuluvatkin mm. Hofburgin palatsi ja Schönbrunnin linna. Kuinka moni teistä on nähnyt ihanat keisarinna Sissistä kertovat elokuvat? Olen itse katsonut moneen kertaan ne Romy Schneiderin tähdittämänä, vaikka ne ovatkin romantisoitu kertomus prinsessa Elisabethin nuoruusvuosista.

sacher-cake-1280575_1920

Wienissä haluan myös vilkaista BOKUa eli Universität für Bodenkultur’ia joka on meillä vaihtokohteena. Vaihtoon lähtö on vielä todella pitkässä kuusessa mutta voisihan sitä käydä haistelemassa tunnelmaa tuolla, onko tuo luonnontieteitä opettava opinahjo sellainen missä voisin kuvitella opiskelevani. Sieltä löytyy nimittäin maisterivaiheen opintosuunta elintarviketieteissä, jonka opetuskielenä on englanti sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan lapsilla on mahdollisuus päästä Kindergruppeniin eli hoitoon samassa talossa. Tuo vaihtomahdollisuus on kolkutellut sen verran olan takana, että ilmoittauduin kevääksi saksankielen kurssille, verestämään muistoja saksan kielestä. Opiskelin sitä yläasteelta lukioon niin, että kävin lukiossa jopa kaksi kurssia pitkää matematiikkaa saksaksi ennen kuin vaihdoin suomenkieliseen ja lyhyeen matematiikkaan. Oli vähän liikaa mulle! Nyt hyvä jos osaisin tilata kakkupalan ja kahvin saksaksi.

dobling_-_wilhelm-exner-haus

Finskin tarjous Finnair Plus-pisteillä oli piste iin päälle ja lennot on buukattu. Ollaan reissussa vain neljä päivää, sillä ajattelin että tällä kokoonpanolla se on ihan riittävä. Matkustetaanhan vaikka Tukholmaankin vain pariksi päiväksi ja lentoaika Wieniin on varsin kohtuullinen, 2t30min. Haluan vain nähdä minkälainen tunnelma Itävallassa on, katsoa kaupungilla kulkevia ihmisiä kahvilassa ja tsekata esimerkiksi ZOOM-lastenmuseon. Luin myös, että Hofburgin linnan kuuluisassa kuninkaallisten perhostalossa kannattaa vierailla lasten kanssa.

Majoitus puuttuu vielä joten se pitää varata. Hirmu monessa hotellissa on vain vähän suuria huoneita eikä se houkuta, että pitäisi varata kaksi huonetta ja olla miehen kanssa eri huoneissa. Jos nyt jolla kulla on vinkkiä majoituksesta Wienissä niin kirjoittakaa ihmeessä!

Oletteko te käyneet Itävallassa?! Tai onko teillä suunnitelmia hiihtolomalle?

Kuvat: ilmainen kuvapankki Pixabay

vienna-1567872_1920