Kategoriat
Kauneus

Ihana uusi pääpanta

Helsingissä oli ihanan lämmin viikonloppu ja oli mukava tulla kotiin. Mun Papun paketti oli tullut sillä aikaa ja tilaamani panta ja leggingsit ovat olleet siitä saakka kovassa käytössä. Näissä kuvissa myös muutama kesä sitten hankittu IvanaHelsingin mekko, joka on ollut kesäisin suuri suosikkini.

Tänään näen ystävääni Annia ja hänen kaksi kuukautta vanhaa vauvaansa <3 On itsekään laittaisi pahakseni olla pienen vauvan äiti mutta toisaalta tuo kuluva opintoaika alkaa olla finaalissa ja se on nyt tärkeintä. Ehkä sen jälkeen alkaa keskustelu vieläkö ehtii yhteen pyöräyttämään. Minusta neljä lasta olisi oikein ihana juttu, kolme on vasta vähän kun olen kasvanut 5-lapsisessa perheessä. Silti tulevaisuudesta on vaikea sanoa. Minusta olisi kuitenkin ihanaa, jos lapsia olisi enemmänkin.

Nyt lounaalle ystäväni kanssa ja pidän samalla ruokatauon lukemisesta ja töistä. Huomenna on mun vinkkejä tulossa kesälukemisiin. Muutenkin haluaisin pitää blogin nyt aktiivisena ja päivitellä useammin. Jos teillä on jotain postaustoiveita niin vinkatkaa ihmeessä! Kaikki vinkit ja aihealueiden toiveet otetaan vastaan 🙂

Kuvien asut

panta: Papu -Linnea

mekko: IvanaHelsinki

paita: Marimekko

housut: Papu

kengät: Vagabond

Kategoriat
Yleinen

Muoti mielessä

SAMSUNG CSC

Anteeksi että tartun maailman hitaimmin toivepostauksiin mutta kouluvaatteista toivottiin juttua. En ole mikään maailman suurin tyylilyyli tai muotiniekka mutta ajattelin silti kirjoitella asiasta mitä omaan vaatekaappiini kuuluu näin syksyn kynnyksellä.

SAMSUNG CSC
merihenkiset jutut on aina mun mieleen kuten tämä ankkurineule Pull&Bearista

Olen omasta mielestäni aika varovainen pukeutuja joka ei päädy mihinkään kovin erikoisiin asuihin. Toisaalta Marimekon tunika tai taskumekku voi olla toiselle liikaa vaikka itse viihdyn niissä erinomaisesti. Käytän usein paljon paheksuttuja leggingsejä ja niitä kuluu enemmän kuin laki sallii. Lemppareitani ovat paksua materiaalia olevat leggarit joissa on jotkin taskut takana tai vetoketjut esimerkiksi nilkoissa etteivät ne ole sellaiset sukkahousumaiset ja liian ohuet. Pyrin silti siihen että paita on aina pidempi leggingsien kanssa ja lyhyemmät neuleet puen ainoastaan farkkujen kera.

SAMSUNG CSC
Farkut ja paita H&M+

SAMSUNG CSC

IMG_20160516_151849 (1)
Pellavaneule H&M+
SAMSUNG CSC
Kaste-mekko Marimekolta

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mun tämän syksyn uusimpia hankintoja on kolme vaatetta Marimekolta. Ensimmäisenä tuollainen musta pitkä Minjo-mekko joka on villaa ja lyocelliä. Sen hihat ovat ihanan pitkät mutta tehty niin, ettei ranteiden kohdalla ole villaa joten se ei kutita. Toisena on greigen värinen Notiisi-paita jossa on viskoosista eli luonnonmateriaalista tämäkin ja sen vuoksi se on päällä ihana. Kolmantena on Kihlatasku -niminen takkimekko jossa on paljon värikkäitä taskuja.

SAMSUNG CSC
Minjo-mekko / Marimekko

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

screenshot_20160921-234000

SAMSUNG CSC
Notiisi-paita / Marimekko

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

IMG_20160812_001611
Kihlatasku / Marimekko

20160909_125814

Näillä on menty aika vahvasti tämä syyslukukauden alku. Yksi juttu varmaan pisti teidänkin silmään. Tämä nainen tarvitsee uudet kengät! Mustat nahkaiset nilkkurit syksyyn (saappaat on talveksi) olisivat kyllä paikallaan meikäläisen kenkähyllyssä. Tänään en kehdannut laittaa noita loppuunkulutettuja superstareja niin olin yliopistolla kultaisissa ballerinoissa jotka näkyy yhden kuvan ylempänä. Autossa piti laittaa jalkalämmitys täysille ettei varpaat ollut kohmeessa. Mistäs sitä löytäisi kengät joilla jaksaa tällainen plusmimmi kävellä mutta ne olisivat silti stylet? Ecco, Vagabond, vai mikä? Saa suositella 🙂

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Valkoiset tennarit tuo kevään

SAMSUNG CSC

Voi vietävä mikä työmäärä on viikon lomailun jälkeen ollut odottamassa. Oon painanut aamusta yöhön koulutehtävien kanssa ja blogiakin olen halunnut päivittää tauon jälkeen. Eilen oli deadline yhdessä isossa tehtävässä ja sain sen tehtyä kymmenen minuuttia ennen puolen yön määrärajaa. Tyypillistä meikäläiseltä! Jotenkin toimin parhaiten paineen alla ja siksi deadlinet sopii mulle hyvin. Jos ei ole määräaikaa annettu en saa lainkaan niin hyvin aikaiseksi.

SAMSUNG CSC

Päivän asu:

Paita: Camaïeu

Housut: Camaïeu

Kengät: Adidas Superstar

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tänään tulin aamusta kirjastolle Ninon kanssa tekemään yhdessä tehtäviä ja sainkin samalla hänet kuvaajaksi ottamaan muutaman asukuvan. Paita ja housut ovat Lanzaroten tuliaisia ja jalkoihin olen vaihtanut tennarit vaikka ilma on viileä. Auringonpaiste saa fiiliksen kuitenkin keväiseksi ja siihen kuuluu ehdottomasti valkoiset tossut. Täytyy muuten sanoa, että tämä asu on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin minua. Viihdyn kaikista parhaiten tennareissa, slimmeissä housuissa ja kuvien tyyppisessä paidassa. Siinä on vielä selän puolella niskassa näkyvä vetoketju joka nyt ei sattunut kuviin mutta on siis tämän paidan juju. Helma on myös takaa hieman pidempi mutta sekin jäi valitettavasti piiloon. Oikein kiva löytö reissusta ja asu on koulupäiviin juuri mun makuun.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Nyt pidän pienen breikin ennen iltapäivän luentoja ja suuntaan ruokalaan. Mukavaa viikkoa kaikille! Oletteko te jo laittaneet jalkoihin kevättossut? Vai onko valkoiset lenkkarit teidän tyyliä lainkaan? 🙂

SAMSUNG CSC