Kategoriat
Yleinen

Upporikasta ja rutiköyhää

SAMSUNG CSC

Huulipunat ja ripsiväri ovat sellaisia juttuja mitä useimmiten ostan matkoilta. Lentokentän tax-freestä saa tavallista edullisemmin ihanaa kosmetiikkaa, niin se houkuttelee ja tuo matkalta arkeen ripauksen luksusta. Huulipunissa oon ihastunut erityisesti Yves Sain Laurentin eli YSL:n puniin joita mulla on muutama. Rouge Volupte sarjan huulipunista löytyy postaus täältä.

Ysl
Mun aikaisempia suosikkeja

Arrecifen lentokentän kosmetiikkapuoli oli todella pieni, eikä siellä ollut paljon meikkejä. Fiksuinta olisi ollut ostaa jo Suomen päässä, mutta aikaisen lähtöajan vuoksi en hirmuisesti ehtinyt lasten kanssa katselemaan ostoksia. Löysin kuitenkin huulipunien Travel selection pakkauksen, jossa oli kolme huulipunaa niin ostin sen ihan arvalla sillä sävyistä ei ollut esillä edes testereitä. Ajattelin, että siihen oli koottu kenties suosituimpia sävyjä, sillä ensimmäinen ainakin oli 1 Le Rouge eli se klassisin punainen. Sellainen multa juuri puuttui.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mulle pakkaus itsessään on jo osa elämystä ja Rouge Pur Couture kultainen hylsy toi mieleen entisajan glamouria. Huulipunat olivat täydellisesti levittyviä ensitestailulla ja vaikuttivat hyvin kestäviltä. Kotona kokeillessa olen ollut oikein tyytyväinen pakkaukseen ja sain kolme punaa kahden hinnalla.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Kovin hienoja vertailukuvia en saanut otettua oranssinpunaisesta ja fuksiasta kun aurinko oli jo laskenut niin sisällä ylhäältä tuleva valo tekee varjon mun kasvoille juuri huuliin. Oma suosikkini on tuo ihan punainen numero 1, sen jälkeen fuksia (27) ja viimeisenä oranssinpunainen (13). Se sävy on parhaimmillaan kesällä rusketuksen kanssa ja sekin on kyllä kiva. Oranssinpunainen ei ole yhtä vaativa väri kuin tummanpunainen ja se sopii huolettomampiin tilaisuuksiin ja asuihin erinomaisesti. Fuksianpunaisia en ole kauheasti käyttänyt joten innolla otan tämän tulokkaan kokeiluun. Fuksia tuo silmien sinisen värin mukavasti esille ja hiukset näyttävät sen vieressä vaaleammilta. Tosin aina blogikuvia katsoassa tajuan, että olisi korka aika mennä kampaajalle laittamaan tyviraitoja ja viileämpää sävyä, joka katoaa hiuksista nopeasti.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

No se niistä huulipunista ja muita ostoksia reissulta oli Lancomen Hypnose Drama ripsiväri sävyssä 1 Excessive black, Make Up Storen peitevoidesetti ja Dyrberg/Kernin korvakorut. Nyt voinkin loppukuun olla ostelematta mitään!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Siinäpä oli Lanzaroten ostokset esiteltynä ja itse olen todella tyytyväinen näihin. Kanarian saarilta ostin itselle ihan muutaman paidan ja leggingsit ja enemmän sitten tuliaisia miehelle Puerto del Carmenin Pull&Bearista. Ostamisesta ja kosmetiikasta ei varmaan saa aasinsiltaa mitenkään säästämiseen ja sijoittamiseen mutta siitäkin haluaisin sanoa muutaman sanan, sillä blogissa tulee ehkä usein esiteltyä enemmän juuri sitä mihin tuhlaa.

20160114_173550

Me ollaan tehty tämän vuoden alussa paljon laskelmia, sillä omakotitaloasumisen numerot eivät ole vielä ihan selkärangassa. Tein excelin meidän perheen kiinteistä kuukausimenoista ja -tuloista ja mietittiin yhdessä mitä menovirtoja voisi pienentää kiinnittämällä niihin huomiota. Talo ja sen kulut ovat toki kiinteitä mutta hyvin monta kohtaa löytyi josta voi onneksi nipistää ja yritän tässä herätellä säästävämpää minää henkiin, sillä oon saanut ajatuksen että haluan tulevaisuudessa ostaa sijoitusasunnon, joka voi joskus toimia meidän lasten ensiasuntona kun muuttavat kotoa. Olin yhteydessä mun pankkineuvojaan ja nyt sitten siirrän säästötilille rahaa kuukausittain. Mulla on ollut tällainen systeemi kyllä jo vuodesta 2011 jossa ostan osakkeita rahastosalkkuun mutta suoraveloitus sinne on kaksikymmentä euroa 😀 Nyt haluan säästämiseen vähän vauhtia! Unelmia pitää olla ja olenkin seurannut kateudesta vihreänä frendini Natan sijoituskämpän remppaprojektia joka on vielä Herttoniemessä missä oli mun ja miehen ensimmäinen oma asunto. Täytyy myöntää, että oikotiellä ja etuovessa on tullut roikuttua tunti jos toinen ja yhdessä näytössäkin olen käynyt koska olen malttamaton kuin mikä. Mut mä en olekaan massi-Nata niin mun pitää vielä vähän säästää 😉

Onko siellä asuntosijoittajia? Tai oliko kommenttia alkuperäiseen aiheeseen eli huulipuniin? 😉

SAMSUNG CSC