Kollaasi vuodesta 2018 kertoo tykätyimmät hetket
Instagramin kuvista luotu tykätyimpien julkaisujen kollaasi kertoo, minkä aiheiden kohdalla on painettu eniten sydäntä. Ajattelin koota nämä kohokohdat postaukseksi ja samalla summata kulunutta vuotta. Kun itse katselin instakuviani joita oli viime vuonna 204 niin löydän sieltä paljon itselleni tärkeitä hetkiä mutta huomaan, että nämä myös suurin osa näistä kuuluu niihin hetkiin.
Vauvan odotus
Odottamisen julkaisu ja sen jälkeen laitettu kasvavan vatsan kuva on keränneet kaikista eniten tykkäyksiä. Ihanaa kun olette eläneet mukana tässä meillekin kaikista suurimmassa onnenaiheessa, joka on kiistämättä sillä korkeimmalla sijalla. Ihanaa, että onnittelijoita on riittänyt vaikka lapsi on meille neljäs, joskin kritiikkiäkin olen saanut mm. siitä että miksi haluamme vielä lapsia.
Valmistuminen elintarviketieteiden kandidaatiksi
Ikuisuusopiskelijan puristus kandiksi oli itselleni suuri askel ja juhlin sitä täydestä sydämestäni. Paperit sain kouraan jo marraskuun lopussa mutta keväällä järjestetty valmistujaisjuhla on se mikä näkyy tämän vuoden kuvissa. Toivon, että tulevana vuonna saan samanlaisia poseerauskuvia maisterinpapereiden kanssa, jotka haluan saada käteen ennen vauvan syntymää. Se on vielä viimeisteltyä gradua vaille valmis sillä muut opinnot ovat kasassa ja käyty. Koin kuitenkin myös kandiksi valmistumisen itselleni hyvin merkittävänä sillä olen ollut kolme kertaa äitiyslomalla opintojen aikana eikä työnteon, vanhemmuuden ja opiskelun yhdistäminen ole ollut täysin mutkatonta.
Bikini- ja kroppakuvat
Hauskaa, että kuva jossa muistelen vanhaa bikinikroppaa ei ole tykätympi kuin uusi kuva jossa paistattelen bikineissä talvilomalla. Aihe kiinnostaa edelleen ja uskoisin, että seuraavan lapsen syntymän jälkeen kirjoitan aiheesta vielä lisää. Oma ajatukseni on, että haluaisin raskauden jälkeen tehdä sen verran kuntoremonttia, että palautuisin lähemmäs sitä mitä olin aiemmin kuin ennen raskautta. Voi olla, että nyt raskauden myötä koen oloni nyt niin tukalaksi että ajatus on kypsynyt eri tavalla kuin ennen raskautta ja tämä unohtuu vielä mutta minulla on takaraivossa sellainen tunne, että asiaan tulee vielä tulevaisuudessa muutoksia.
Hääpäivä on rakkauden juhla
Tämän kuvan takana oli rulla kuvia, joissa on hääkuviamme ja muistelen sitä hetkeä. Tänä vuonna meillä oli kahdeksas hääpäivä ja yhdesssäoloa tuli täyteen 14 vuotta. 15.5 oli yhtä helteinen päivä tänä vuonna kuin kahdeksan vuotta sitten. Perhe ja heiltä saama rakkaus on minulle tärkeimpiä asioita ja on ihanaa, että sen juhliminen on päässyt mukaan kohokohtiin.
Suklaan arvonta
Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että melkein kaikki rakastavat suklaata. Myös arvonnat ovat edelleen suosittuja ja niitä on kyllä bloggaajana myös mukava järjestää.
Selfie
Hauskaa, että listalla oli myös yksi viime tammikuussa otettu selfie jossa ei ollut edes kuvatekstiä. Ilmeisesti olen tässä hieman laittautuneena sillä hiukset ovat kauniisti kiharalla, silmissä eyelinerit ja huulissa suloista roosaa. Kaunis kuva ja kauniita kuvia on mukava katsoa, ei siis ihme että se kerää enemmän tykkäyksiä kuin röllipeikkokuvat 😀 Näitä voisi napsia enemmänkin!
Alla vielä vuoden 2017 top 9 kollaasi. Ihania hetkiä oli tässäkin! Kuvat löytyvät tililtä: instagram.com/annaliljeroos
Haluan vielä kiittää teitä lukijoita täällä Anna-lehden sivuilla joilla olen kirjoittanut vuoden ajan. Kiitos kun olette olleet mukana! Instagram on suuri osa bloggaajan kanavaa tänä päivänä ja keskustelu on osin myös siellä, joten suosittelen teitä tulemaan mukaan seuraamaan tarinoitani myös sinne. Uudet postaukset saatte uutisfeediinne facebookissa tykkäämällä blogisivusta ja painalla sieltä seurataan nappia. Jos ei huomenna kuulla, niin nähdään ensi vuonna! <3
Ihanaa uutta vuotta 2019!