Taas mä kirjoitan mutta en malta olla laittamatta fiiliksiä! Täällä ollaan! <3 Eli saatiin mun kälyn avustuksella siivottua asunto loppuun. Elena pesi meille koko kylppärin ja se on nyt aivan ihana. Kaikki kaakelit piti pestä, laatikoissa oli töhnää jne. Halusin että kaikki pestään ja putsataan niin on mukavampi tuoda omat tavarat. Itse kuurasin keittiön. Pesin kaikki hyllyt, laatikot ja kaapit. Sen lisäksi pesin jääkaapin irroittamalla hyllyt ja lokerot, mikron, hellan jne. Nyt on myös koko asunto luututtu ja pyyhitty kostealla ja tänne tuli ihana raikas tuoksu.
Ensimmäinen kuva ja otsikko kertoo tietysti siitä, että nettiyhteys ennen kaikkea. Täällä on valmiina talonyhtiön netti ja se toimii vaan piuhan päästä jos ei ole langatonta reititintä. Jakelulaatikko on heti eteisessä ja mulla oli vaan metrin piuha messissä 😉 Me jäädään tänne nyt ensimmäistä kertaa yöksi vaikka varmaan käydään vielä vanhassakin asunnossa. Musta tuntuu et haluan nyt muistella ja haistella miten mikäkin toimii niin osaan kotoa valita mm. verhot jne. Myös tänne tuotavia kalusteita on helpompi päättää kun ollaan oltu täällä yötä. Käytiin iltasuihkussa, lapset katsoo iPadia makkarissa ja mä tulin bloggaamaan mun nurkkaan tuolin kanssa.
Vielä en ole asuntoa siis sisustanut mitenkään eli nyt siivottiin ja stailaus tulee sen jälkeen. Edellisen postauksen kommenteissa moni kertoi et on huomannut että on helpompaa kun kaksion ainoasta makkarista on tehty lastenhuone ja vanhemmat on olohuoneessa. Itsekin mietin tätä ja melkein jos ei olisi vauvaa tulossa niin sitä voisi kokeilla. Mutta meidän kohdalla painavin syy ehkä tähän vanhemmat+vauva makkarissa on se, että mun mies tekee yötöitä ja nukkuu eri rytmissä kuin me muut. Makkari on tosi pieni eikä siellä ole ”muuta toimintaa” niin musta on helpompaa nousta aamulla ja laittaa ovi kiinni, niin meille muille jää koko asunto. Sen lisäksi oon ehkä vähän itsekäs, kun tiedän että vastasyntyneen kanssa menee paljon paljon aikaa imettäessä. Mä haluan sitä varten oman köllöttelyhuoneen ja olohuone tuntuu siihen ajatukseen huonolta :/ Eli siinäpä mun ajatuksia miksi päädytään nyt kokeilemaan näin päin! 🙂 Ahdastahan tässä tulee joka tapauksessa! 😉
Miltäs näyttää? Nyt oon kirjoitellut jo sen verran pitkään että lapsetkin on nukahtaneet jo aikapäiviä sitten. Olohuoneessa on tosiaan nyt kaikenlaista tuolia, pöytää, kirjahyllyä jne. Meillä on täällä hyvin varastotilaa eli saadaan valita mitä käytetään ja mitä laitetaan pois. Kaikkia omia kalusteita ei siis ole tarvetta tuoda ja haluaisin pelata mahdollisimman pitkälle näillä mitä täällä on. Keittiöstä puuttui verhot ja olohuoneesta voisin vaihtaa nuo keltaiset pois. Myös makuuhuoneeseen tuon sellaiset verhot meiltä kotoa mistä ei näy läpi eli ne on pimennysverhot. Valkoiset vai harmaat? Molemmat olisi 🙂 Makuuhuoneen sänky ja kaappi on ruskeat mutta yksi tehosteseinä on maalattu graffitinharmaalla(?). Jos makuuhuoneeseen laittaisi ne harmaat niin valkoiset pimennysverhot voisi olla olohuoneessa. Nyt kun sekin on nukkumakäytössä niin nuo olisi ehkä kätevimmät sillä missään ikkunoissa ei ole kaihtimia.
Nyt mä kömmin tuonne lasten kainaloon puhtaisiin lakanoihin. Selkä meinaa melkein katketa tällaisesta päivästä mutta oon niin onnellinen että homma etenee. Kaikki vauvan vaatteet ja tarvikkeet on jo täällä eli jos lähtö tulisi lähiviikkoina niin sit muuttaisin itse jo tänne ja jättäisin edellisen kämpän tyhjennyksen muille 😉 Se rauhoittaa mieltä ja veikkaan että tässä ehditään vielä tylsistymään kun kaikki tekeminen on tehty!
Öitä kaikille! Me nautitaan hetkestä ja kantakaupungin äänistä ja katsotaan tuleeko uni silmään uudella tyynyllä 😉
10 vastausta aiheeseen “Blogger’s lounge”
Hei,
Sinulle olisi haaste: http://hillamaaria.fitfashion.fi/2014/06/02/11-juttua/ 🙂
Kiitos paljon! :))
Samanlainen tunnustus löytyy sulle munkin blogista 😉
Onpa mukava saada näitä! <3
Ui, kaunis ja siisti pikkukaksio. Mahtukeehan elämään siellä 🙂
Me yritetään!!! =)
Ihana asunto! Seuraava vuosi katsellaankin sitten näitä kulmia. 🙂 Kelpaa!
Kyllä! Parempi siis tottua, kyllä tässä tovi menee! =)
Kivaltahan sielä teillä näyttää ja vaikka elo välil ahasta olisikin niin talon valmistuessa taas tilaa piisaa.Ja voihan se rinnakkaiselo tiiviimmin mukavasti yhdistääkin ja vahvistaa ennenkaikkea.
Itselläni ei koskaan pienenä/nuorena ollut esim omaa huonetta,kuten suurimmalla osalla kavereista,pienempänä olkkarissa kirjahyllyn takana oma soppi ja vanhemma alkovissa vastapäätä ja kun sisko lähti maailmalle pääsin keittiöön väliseinän taakse omaan nurkkaukseen =) eli köökkikin pantu kahtia.Mallia vanha puutalo jossa keittiö ja olkkari alkovilla,kavereita saattoi joskus ihmetyttää jotka kerrostalossa tai omakotitalossa asuivat,mutta meikä ei muusta tiennyt ja nyt kaipaankin puutaloon takaisin,sielä on oma fiiliksesnsä jossa lautalattiat narahtelee ja pyykin voi viedä vintille kuivumaan ja nurkat kallistaa mikä mihinkin =)
On siellä sievännköistä vaikka varmasti ahdasta, mutta uutta rakentaen 😉