Kategoriat
Matkustus Perhe & suhteet

Tyynen valtameren rannalla

Terveisiä Kaliforniasta! Loma on ollut ihana ja tietokone on pysynyt visusti kotelossaan. Se jos joku on meikäläiselle lomaa, että en ole nenä kiinni koneessa joka päivä. Talven jälkeen tällainen breikki on todella tervetullut ja nyt tuntuu, että akut ovat latautuneet aika mukavasti.

Ihan ensimmäisinä päivinä totuteltiin uuteen rytmiin yrittämällä nukkua aamuisin pitkään. Suomi-kellosta siirtyessä meillä loppui uni aina aamuisin viiden kuuden välissä, joten aikaa päivien puuhailulle jäi runsaasti. Ensimmäisenä viikonloppuna suunnattiin rantareissulle, sillä ollaan täällä lahden puolella Palo Altossa. Tyynenmeren rannalle oli tunteroisen ajomatka, mikä taittui meidän vuokraamalla autolla. Ajoimme Pescaderoon ja siitä sitten päivälliselle Santa Cruziin, jossa shoppailtiin mm. lasten paratiisissa It’s Sugar -karkkikaupassa.

Merivesi oli jääkylmää ja tuultakin riitti, mutta ilma oli silti ihanan lämmin. Se oli hieman salakavala yhdistelmä, sillä aurinko oli ihan yhtä polttava kuin muuallakin vaikka sitä ei huomannut. Onneksi oltiin rasvattu aurinkorasvalla hyvin, sillä muutaman tunnin picnic ja rannallajuoksu sai silti olkapäihin ja nenänpäähän punaista väriä.

Pidin todella paljon tuosta rantapicnic-päivästä ja lapsilla oli hauskaa juosta serkkujen kanssa aaltojen yli. Santa Cruz oli suloinen pieni rantakaupunki, joka oli myöskin mukava nähdä. Olin itse autonratissa ensimmäistä kertaa täällä Amerikassa tuolla reissulla ja olipa kyllä mukava oppia ajamaan täällä. Valoista saa kääntyä oikealla punaisia päin, jos se sujuvoittaa liikennettä eikä aja kenekään keulaan. Tiekyltit ovat eripäin risteyksissä kuin meillä Suomessa ja moottoritiellä saa ajaa timanttilinjaa, jos kyydissä on muitakin kuin itse ajaja. Meno moottoriteillä on vauhdikasta ja kaistoja on paljon mutta siitä huolimatta olen tykännyt todella paljon ajaa. En ole erityisen arka ajaja uusissakaan paikoissa, joten autoilu on todella mukavaa, kun ollaan päästy näkemään paikkoja. Siskon perheen autoon ei oltaisi kaikki mahduttu, sillä meitä on täällä saman katon alla nyt yhteensä kymmenen ihmistä.

Tässä ensimmäiset kuulumiset reissusta. Toivottavasti kaikilla meni juhannus hyvin. Ihanaa uutta viikkoa!

Kategoriat
Matkustus Yleinen

Minun Samsung historiani

Sain helmikuun alussa käyttöön uusimman Samsungini. Olen ollut puhelimien kanssa melkoisen merkkiuskollista sorttia, sillä älypuhelimien saapumisen jälkeen kaikki ovat olleet samaa merkkiä. Olen vuosien aikana kokeillut isompaa ja pienempää luuria, sekä aina toivonut vain parempaa kameraa kuin edellisessä. Nykyinen puhelimeni on Samsung Galaxy A5 ja sen top5 ominaisuuksiin menee ehdottomasti:

  1. Pitkä akun kesto (normaalikäytössä jopa 2 päivää) ja pikalataus
  2. Loistava AMOLED-näyttö joka antaa kuville värikylläisyyttä ja kontrastia
  3. Kompakti, käteen sopiva koko ja lasin ja metallin kaunis yhdistelmä
  4. Valovoimaiset etu- ja takakamerat F1.9 -aukoilla, joilla on hyvä kuvata myös auringon laskettua ja sisällä
  5. Veden- ja pölynkestävyys

Monta vuotta olen suosinut valkoista puhelinta mutta jo edellisen kanssa lähdin eri linjalle. Mulla oli käytössä todella upea kultainen Samsung Galaxy S6 Edge+, mikä olin huippu luuri. Siinä oli ihan valtavasti tilaa, mikä on bloggarille huippu juttu. Ainoaksi miinukseksi koin puhelimen suuren koon eli huomasin, että mun peukalo ei yltänyt näppäimille ja asento ei ollut sormien kanssa täysin ergonominen. Samsung Galaxy A5 on mun käteen juuri sopiva eikä käsi nyt joudu huonoon asentoon. Värinä tässä on suloinen vähän roosan ja persikan risteys Peach Cloud, joka on sarjan uusi väri <3 Hommasin puhelimeen myös sävyssä olevan Samsungin alkuperäistarvikkeen, S-View Standing Cover -suojakuoren. Se on ihan ehdoton viihteen katseluun, sillä puhelin pysyy pystyssä taittuvan kuoren ansiosta. Tykkään käyttää puhelimisissa suojakuorta, sillä silloin ne voivat olla huoletta käsilaukussa ja säästyvät naarmuilta.

Saavuttiin eilen illalla onnistuneesti tänne Amerikkaan ja HEL-SFO lento meni todella hyvin. Kaikki lapset jaksoivat loistavasti, pienin mukaan lukien ja jotenkin jännitin turhaan. Meillä oli oikein mukavaa lennolla ja päästiin maahankin suhteellisen jouhevasti. San Franciscosta hurautettiin mun äidin kanssa vuokra-autolla tänne Piilaaksoon, Palo Altoon jossa aurinko on noussut kirkkaana. Meillä on täällä loistavat oltavat siskon perheen luona, sillä heidän taloyhtiössä on oma uima-allas ja tänne luvattu sellaista +32 astetta pitkälle eteenpäin. Kirjoitan vielä myöhemmin tuosta A5 puhelimesta postauksen Kalifornia A5 silmin ja käytän puhelinta reissukuvaamisen, että näytte millaisia kuvia sillä saa eikä kuvia ainoastaan itse puhelimesta.

http://https://www.youtube.com/watch?v=16BhfZ-z0mQ

Nyt kuitenkin aamukävelylle katsomaan hoodeja!

Reissutunnelmia löytyy myös snäpistä ja instasta / @annaliljeroos

Mukavaa viikonloppua!

Kategoriat
Lifestyle Matkustus

Piipahdus Saimaalle

Terveisiä Saimaalta! Otettiin lasten kanssa äkkilähtö änkkäripuistoon ja kylpylöimään viikonlopuksi, kun meillä ei ollut kaupungissa mitään ohjelmaa. Me ollaan käyty täällä monta kertaa ja edelleen vaan paikka on suosikki ja lapset kinuaa tänne jatkuvasti. Itsekin olin ihan valmis lähtöön niin tulin tänne muksujen kanssa miehen jäädessä hoitamaan koiria. Myös työt pitivät hänet pääkaupungissa niin ajattelin, että kyllä mä pärjään lasten kanssa yksinkin.

Silti eniten odotan huomista kotimatkaa kun ajetaan mun isän mökin kautta, joka on matkan varrella. Siellä on kaadettu puita niin, että järven pitäisi näkyä paremmin. Mökki on ollut aika vähällä käytöllä ja siellä ei ollut kaadettu puita pitkään aikaan. Minä en edes muista miltä piha näyttää niin, että järvimaisema näkyisi kunnolla <3 Pysähdytään siellä sitten huomenna.

Nyt me mennään illaksi polskimaan. Olen muuten pitkästä aikaa päivitellyt snäppiä. Se löytyy sieltä nimellä @annaliljeroos.

AISTI-tuotteiden arvonta on päättynyt ja tuotepaketit lähtevät nimimerkeille Sarkku ja P. Onnea teille!