Kategoriat
Kauneus

Hellyyttä ja hoivaa herkälle iholle

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö: Favora,

Yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa.

Näin se ensilumi satoi myös tänne etelään ja ihonhoitoon saa lisätä muutaman ekstratuotteen tuomaan kosteutta. Minun ihoni on sellainen, että se elää vahvasti vuodenaikojen mukaan. Omaan sekaihon, jossa saattaa olla pintakuivuutta ja etenkin pakkasilla saan kosteuttaa sitä aktiivisesti.

Meikissä suosin ennen silmäleikkaustani aina vedenkestävää ripsiväriä, sillä silmäni saattoivat vetistellä jonkun verran. Leikkauksen jälkeen ongelma on kadonnut ja nykyään varustaudun esimerkiksi lentomatkoille silmätippojen kera, sillä ongelma on päinvastainen, eli silmät tuppaavaat kuivumaan. Hyvä puoli on siinä, että ihan tavallinen ripsiväri riittää tätä nykyä. Koen että se on myös paljon helpommin pestävissä pois ja normaali suihku riittävän hyvän puhdistusaineen kanssa toimii, ilman erillisiä silmälappuja. Nykyään kiinnitän onneksi enemmän huomiota ihonhoitoon ja puhdistukseen, kuin ennen kolmekymmentä ikävuotta.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

Favoran tuotteet sopivat mun iholle todella hyvin. Heillä on kaksi erilaista puhdistustuotetta, joista toinen on pumppupullossa oleva pehmeä puhdistusvaahto ja toinen on hellävarainen puhdistusgeeli. Itse pidän puhdistusvaahtoa alakerran suihkussa, joka on saunan yhteydessä ja se on mun suosikki numero yksi näistä kahdesta. Pesen kasvot vähän harvemmin yläkerrassa, joten siellä käytän puhdistusgeeliä joka on mielestäni helpompi jos pesee kasvot lavuaarissa, sillä geeli ei lähde valumaan kasvoilta niin helposti kuin vaahto. Molemmat irrottavat meikin hyvin ja tekevät ihosta ihanan puhtaan ilman kiristävää tunnetta ja sen päälle onkin hyvä levittää seerumi sekä ravitseva hoitovoide ennen nukkumaanmenoa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kauneus ja Terveys sivusto on koonnut 8 vinkkiä herkän ihon hoitoon ja jutun lopussa pääsee osallistumaan arvontaan jonka palkintona on kolme 50 euron arvoista Favoran tuotesettiä. Tuotteita on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa joten ne sopivat herkälle iholle, jonka tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi punoitus, kutina, kuumotus tai kiristävä tunne. Aran ja helposti reagoivan ihon hoidossa on tärkeintä rauhoittavat, suojaavat ja vahvistavat tuotteet. Favoran 19 tuotetta muodostavat ihonhoidon kivijalan, josta jokaisen herkkäihoisen on helppo löytää itselleen sopivat tuotteet. Sarjan tuotteista 15 on saanut oikeuden käyttää Allergia- ja Astmaliiton arvostettua Allergiatunnusta. Itse pidin siitä, ettei tuotteissa ole voimakkaita tuoksuja, eivätkä ne silti ”tuoksuneet” sairaalalle tai hajusteettomalle. Näitäkin nimittäin riittää!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Paljon onnea tuotesettin arvontaan! Lisää tietoa Favoran tuotteista löydät täältä.

setTimeout(function(){
var t=”script”,d=document,e=d.createElement(t),f=d.getElementsByTagName(t)[0];
e.async=1;e.src=”//survey.interquest.com/cgi/invite?id=a703083a7e27d2ae&js20&t=c”;
f.parentNode.insertBefore(e,f);},1);

6 vastausta aiheeseen “Hellyyttä ja hoivaa herkälle iholle”

Olet käynyt silmäleikkauksessa. Onko kuivuminen helpottanut? Voisin leikata silmät mutta en halua että ne kuivuu, ja tunne olisi samanlainen kuin piilareilla.

Kävin silmäleikkauksessa vajaa neljä vuotta sitten ja tosiaan lentomatkailla silmät kuivuvat herkemmin. Ei arjessa eli olen todella tyytyväinen leikkaukseen. Olen äärimmäisen onnellinen kaikesta helpotuksesta mitä olen kokenut kun piilarit ja lasit jäivät pois. Leikkaus oli helppo ja nopea ja sen lopputulos saa hymyilemään aina kun mietin asiaa. Sain leikkauksella todella tarkan näön joten senkin puolesta en voi kuin suositella. Ei siis kannata tuota kuivumista pelätä 🙂 Piilareilla tilanne oli tosiaan ihan surkea.

Mulla on äärettömän kuiva iho,tuntuu iän myötä ongelma kasvavan (+45).Lotraan nyt aamuin illoin kasvovettä,näyttää sillä nyt tässä vaiheessa olevan ok.Mutta muita rasvoja sitten käytän myös päivä -ja yövoidetta.Seerumia silloin tällöin.Iholla on silmäluomissa ja otsalla toisessa reunassa ihan hilseileviä läiskiä.En tiedä onko uusilla silmälaseilla osuutta asiaan.

Kuullostipas teksti tutulta ja kiinnostuin tuotteista todella!! Nytkin nipistelee ja pistelee suihkun jälkeen ihoa, vaikka laitoin perusrasvaa. (Kaikenlaista oon kokeillut) löytämättä hyvää, sekaiho ei ainakaan minulla tykkää paksuista perusvoiteista,vaikka ne kai ”toimii” ja pakko käyttää. 🙁 Mukavaa talvea sinne. 🙂

Pintakuiva iho, kesällä sekaiho. Herkkä, kutisee ja punoittaa. Huomannu ikääntyessä ihon olevan herkempi erilaisille kasvotuotteille.

Kommentit on suljettu.