Kotona ollaan! Toki oltu jo monta päivää eli lauantaista saakka, mutta kun en ole ehtinyt päivittämään niin tällä oli hyvä aloittaa 🙂
Kotona on ihanaa ja lapsia ja miestä olikin jo ikävä. Reissu teki todella hyvää ja siitä heräsi niin paljon virtaa ja ajatuksia, että jaan niitä varmasti myöhemmin täällä blogissakin. Yksi seikka on tietysti kiitollisuus siitä kaikesta mitä on, se kasvaa varmasti joka kerta kun matkaa kauas, juuri niin kliseisesti kuin sanontakin menee.
Lasten riemu mun palatessa oli liikuttavan aitoa ja tunne oli varmasti molemminpuolinen. Itsellä kun ei ole työtä missä olisi työmatkoja tai muutenkaan ammattia, jonka vuoksi olisin paljon poissa, niin mun reissu oli aika poikkeuksellista. Iso kiitos naapurin reippaalle lukiolaiselle, joka toimi koirienulkoilutusapuna ja anopille joka oli täällä usein vastaanottamassa koululaista kun mies oli koulussa. Estrellakin oli käynyt Freskalta ja täällä oli ihanan siistiä. Mun blogialennus Freskalle on voimassa vielä 19.11 saakka ja se toimii seuraavasti:
Koodilla 30TOOBIG saa kertaostosta 30€ alennuksen ja koodilla 50TOOBIG saa ensimmäisestä siivouksesta puolet pois hinnasta kun tekee säännöllisen tilauksen. Nyt kannattaa varailla joulusiivoukset tai tehdä mahdollinen viikkosiivoussopimus. Itse en luopuisi enää meidän siivoojasta, sillä kerran viikossa kunnolla siivottu talo antaa mulle itselleni niin paljon enemmän aikaa paneutua kouluun ja töihin. Ollaan koko perhe mielettömän tyytyväisiä ja jos asutte pääkaupunkiseudulla, niin ainakin Estrellaa voin lämpimästi suositella. Siivouksen tuntihinta on aina 34€/h ja se tekee kotitalousvähennyksen jälkeen 18,70€/h. Koko tilauksen voi hoitaa todella kätevästi netissä freska.fi. Itse lisäsin viime kertaan jääkaapin siivouksen ja ennen joulua käydään vielä läpi muutama muukin ekstrapaikka kuten uuni ja keittiökaappien päälliset ym. Ei jää sitten niin paljon yhteen kertaan näitä vuosisiivouksen kohteita. On ihan mahtavaa kun kotona on aina siistiä <3
Yliopistolla alkoi tänään syyslukukauden toinen jakso ja tämä taitaa olla kiireisin mulla miesmuistiin. Kanditutkinnon loppuunsaattamiseksi tarvitsenkin yllättävän paljon kursseja ja kalenteri on nyt ihan mielettömän täynnä luentoja. Toisaalta jännittävää ja ihanaa mutta toisaalta kyllä todella vaativaa tehdä näin paljon yhtäaikaa enkä ole ollenkaan varma, että selviän tästä toivotussa aikataulussa vaikka aion tehdä parhaani. Puhun varmaan aika paljon nykyään näistä opintoasioista, mutta ne tosiaan ovat oman arkeni suurin hallitsija perheenpyörityksen lisäksi. Tunteja toivoisi oikeasti lisää päivään, että ehtisi kaiken tekemään. Opiskelijan roolin lisäksi kun on äiti ja puoliso ja töitäkin on jonkun verran, niin tekemistä piisaa. Kandikurssikin alkoi eilen ja sain pitää sen toivomani aiheen. Se tulee siis olemaan nyt lyhykäisyydessään Kylläisyys terveysväitteenä. Blogivuodet on koulineet musta tehokkaan kirjoittajan, joten nyt kun saan vielä akateemisen kirjoittamisen kurssilla äidinkielen kuntoon ja lisää kokemusta tieteellisestä kirjoittamisesta, niin eiköhän nämä opinnotkin etene vihdoin sinne päätepysäkille saakka. Suomalaisella sisulla jos ei muulla 🙂
2 vastausta aiheeseen “Ruuhkavuodet”
Anna, kotitalousvähennykseen kuuluu 100 euron omavastuu, joten periaatteessa mainostamasi 18,70 euron tuntihinta siivoukselle vähennyksen jälkeen ei pidä paikkaansa ?
Toki omavastuu on aina, mutta meillä ainakin se on mennyt jo aikapäiviä sitten niin kyllä etu on minusta iso.