Kategoriat
Lifestyle Sisustus

Joulupuu on rakennettu

Pienet univelat

Meidän päiväkoti-ikäiset lapset pääsivät eilen mummolaan kylään ja jäivät samalla sinne yöksi. Mun miehen vanhemmat asuu tässä ihan meidän vieressä ja sinne on helppo viedä lapset käymään silloin, kun heillä on vapaata töistä ja aikataulu sopii molemmille. Nämä nuoremmat ovat jo joululomalla, kun koululaisella on koulua vielä huominen. Oli ihana nukkua viime yö ihan rauhassa ilman häiriötekijöitä ja sitä, ettei perheen pieninkään tullut yöllä meidän väliin nukkumaan. Amos nukkuu todella paljon meidän sängyssä ja se vie veronsa koska silloin on ahdasta ja heräilen itsekin enemmän.

Mutta siis asiaan eli kun aamulla koululainen lähti kouluun niin painelin itse takaisin sänkyyn. Pitkät aamu-unet ovat mun kohdalla pelkkää unelmaa ja hetken aikaa olinkin niin, että en saanut unen päästä enää uudelleen kiinni. Kuitenkin siinä tunnin jälkeen nukahdin uudestaan ja nukuin melkein puolillepäivin. Tuntuu, että kroppa on aivan poikki tästä flunssasta ja syksyn krooninen univelka saisi mut nukkumaan kellon ympäri. Tiedän ettei yksi yö kuittaa kuukausien univelkaa mutta onneksi tässä on koko joululoma vasta edessä ja ensi viikolla ei tarvitse laittaa kenellekään kelloa soimaan. Se auttaa varmasti!

Kuusenalusmatto löytyi heti kun ostin uuden

Niinhän siinä tietysti kävi, että heti kun kävin ostamassa uuden kuusenalusmaton niin edellinen löytyi. Se oli kuin olikin koristeiden kanssa samassa Ikean kassissa, minkä olin muka jo katsonut. Nyt mattoja on kaksi ja mietinkin jo, että ehkä sen muovikuusen voisi laittaa yläkertaan. Muovikuusi lepää tällä hetkellä varastossa ja aito kaveri pääsi alakertaan. Lapset koristelivat kuusen ihan itsenäisesti ja täytyy sanoa, että tietyt kohdat notkuu koristeita tämän kolmevuotiaan jäljiltä kun hän koristeli lähinnä kahta oksaa koko kuusesta. Tunnelma oli kuitenkin hyvä ja se on pääasia 🙂

Joko teillä on kuusi tuotu sisään ja missä vietätte tänä vuonna joulua?

2 vastausta aiheeseen “Joulupuu on rakennettu”

Ihanaa, että joku muukin antaa lasten itse koristella kuusen! Ja tärkeintä on todellakin tunnelma. Olin laittanut kotiin joulukoristeita vain muutamia valittuja, kun perheen pienimmät löysivät yhden kassin joulukoristeita varastosta ja päättivät ripotella ne pitkin taloa. Mielenkiintoisia asetelmia täytyy sanoa 😀 Ja mainittakoon vielä, että täältä löytyy Aamos, joka oli myös aikanaan oikea sängynvaltaaja, nyt jo teini 🙂

Lapset odotti sitä kovasti niin ilman muuta saivat koristella. Isommat osaa jo tosi hienosti 🙂 Meillä pitäis kans muualla vielä laitella koristeita. Pitäisiköhän kokeilla samaa taktiikkaa ja jättää kassi auki olohuoneeseen 😉 Ihanaa joulun aikaa sinne!

Kommentit on suljettu.