Kategoriat
Uncategorized

Mitä toivoisitte?

20140501_092153

 

Sunnuntaita! Mulla on ollut oikein ihana viikko ja se huipentuu vielä kun mennään juuri FitFashion bloggaajien kanssa brunssille ihanaan Arabianrannan Dylaniin. Mukana ei ole koko kööri mutta kymmenkunta pääsee paikalle. Ihan mahtavaa! Muutenkin olen loistotuulella sillä sain viime yönä nukuttua oikein makoisat unet. Eilen illalla olisi tehnyt mieli siivota ja roikkua koneella mutta päätin käyttää ajan univelkojen poisnukkumiseen sillä lapset olivat mummolassa yötä. Anoppi on kultaa <3 Käytiin jopa miehen kanssa date nightin kunniaksi elokuvissa katsomassa Pompeji.

20140501_091941 20140501_092033 20140501_092316

 

Ihanaa on myös se, että meillä on taas kaapissa hyvin Bonnen mehuja ja soseita, sillä sain sieltä lähetyksen vappuaattona. Blogissa näkyvät Bonnen tuotteet ovat siis yhteistyön kautta saatu. Tää on ollut kyllä erityisen makoisa yhteistyö jota on jatkunut pian jo vuoden. Tuotteet on meidän perheen kovassa suosiossa ja uppoaa hyvin kaikille. Viime kuussa järjestetty Bonne-arvonta keräsi todella paljon osallistujia joten tullaan uusimaan se vielä kesän aikana! Musta on kiva levittää sanaa tuotteesta joka on terveellinen ja makoisa ja uskon että infolla on myös lukijoille hyötyä sillä se sopii blogin tyyliin.

20140503_094454 20140503_094719 20140503_094532

 

Toinen paljon tuoreempi kuvio on mulla ollut Biokian kanssa ja näissä tuotteissa mulla itselläkin on vielä tutustuminen kesken. Marjajauheista oon kirjoitellut jotain smoothiepostausten yhteydessä mutta varsinaista pelkkää esittelypostausta en oo muistanut Biokiasta tehdä. Suomalaisen Biokian tuotteita ovat siis marjoista valmistelut jauheet, kuivatut marjat, suklaapäällysteiset marjat, pakastemarjat ja mehutiivisteet. Nuo Biokian suklaapäällysteiset marjat oli aivan superhyviä ja niistä mun ehdoton suosikki oli suklaamustikka. Kuinka nameja ne voikaan olla!

20140327_110223 20140327_110246 20140327_110356 20140327_110835 20140327_110705

 

Biokian kanssa en vielä tiedä mitä kivaa keksitään yhteistyöhön eli jos on toivomuksia niin saa ehdottaa! Jos kiinnostusta on voin tehdä jotain reseptejä tai kertoa tarkemmin omia käyttökokemuksia.

1I0B5942-Edit 1I0B6026-Edit IMG_20130915_170448 20130915_181021 1305466_10151836650756250_1748204941_n 1372917_10151836668866250_345146632_n

 

Treenivaate- ja lisäravinnepuolella oon ollut todella tyytyväinen mun yhteistyökuvioon Gazozin kanssa. Ollaan pidetty yhtä jo pian pari vuotta ja oon ollut mallina heidän nettisivuille, kokeillut paljon tuotteita ja kirjoittanut heidän uutuuksistaan. Ehkä raskauden jälkeen kun palaudun niin  keksitään taas jotain lisää 😉 Tällä hetkellä itsellä lisäravinteista menee jonkin verran heraa, puddingia ja tietysti omega-3 jne. Treenivaatevalikoima on nyt mahan ollessa isoimmillaan kokoajan pienenemään päin 😀 Mutta kohta se kesä on ohi.

Gazozin kuulumisia on se, että heillä on Tampereen myymälää laitetaan kuntoon parasta aikaa ja siitä tulee ihan supermegamyymälä sillä Tampere on fitnessharrastajien mekka 😉 Verkkosivut ovat myös uudistuneet! BrasilSulin uusi mallisto on juuri ladattu kokonaan verkkokauppaan ja myös SixDeucen mallisto on laajentunut mm. yläosien suhteen (huppareita, t-paitoja ja toppeja).

Haluaisin että blogilla olevat jutut ja kampanjat on sellaisia että ne palvelee myös lukijoita eli kerron niistä aiheista jotka ajattelen mun lukijakuntaa kiinnostavan. Moni treenaa ja syö terveellisesti ainakin? Gazozin kanssa me halutaan kuulla teidän toiveita siitä minkälaiset kamppikset on mieleen? Nyt on juuri äitienpäivä tulossa joten heittäkää ideaa mitkä tuotteet kiinnostaaa! Onko alekoodit olleet hyviä, tiettyjen vaatteiden tarjoukset, tehtäisiinkö lisäravinnepaketti blogilukijoille tms.? Nyt saa toivoa mieluista äitienpäiväkampanjaa ja voi olla että juuri sinun toiveeseesi vastataan!

uusi_banneri gazoz-anjelita-slider

Heittäkää ideoita!

12 vastausta aiheeseen “Mitä toivoisitte?”

Moi, Gazozilta mieleisiä kampanjoita on ehottomasti vaatekamppikset! Ja Brasil sulin vaatteet 🙂 joka kerta kun tarjousta on ollut kyseisiin vaatteisiin on tämä äippä käynyt shoppaa kasan niitä 🙂

SixDeuce tuotteet aleen! Oon kuolannut näiden tuotteiden perään, mutta hinta jarruttaa ostopäätöksiä 🙁

Mä voin yrittää! 😀 Ne on vaan tällä hetkellä niin suosittuja et loppuu muutenkin!

Gazozin kautta olen tilannut Brasil sulin treenihousuja ja Scitecin lisäravinteita ja Better bodies- vaatteita (silloin kun ne kuuluivat vielä valikoimiin! Tietysti pieni lisäale on aina plussaa, koska treenivaatteet on aika hintavia. Brasil sulin housut ovat laadukkaita ja voin sanoa, että parhaat treenihousut mitkä olen löytänyt, tilasin ne viimeksi mustat leopardikuosilla 😉 Toimitus on ollut super nopeaa ja tykkään uusista sivuista! 🙂

Myönnän että tutustuin Bonne-tuotteisiin ihan tätä kautta. Mä en ihan lämmennyt kaikille soseille (musta rahkaan sopii marjasoseet paremmin) mutta kyllä niitä tuolta kaapista löytyy. Vähän ovat kyllä hinnakkaita ja kun omenasoseen saa omista luomupuista:)

Ja noi kuivatut marjat sun muut, niistä jotain hyviä kamppiksia ja alennuksia pliis:)

Katsotaan miten sellainen onnistuu. Biokian tuotteita kun on kaikissa kaupoissa niin alejuttuja ei oikein voi järjestää samalla tavalla kuin verkkokauppaan mutta ehkä arvonnan voisin pitää tms. jos se kiinnostaa!
Mun suosikkeja on kyllä hedelmäsoseet =)

Moikka! Joku Scitec tarjous olis niin mahtava. Muistelen, että joskus aikoja sitten oli jonkun sorttinen tarjous, tilasinkin pari pönttöö silloin 🙂 Scitecit on niin parhaan makuisia protskuja!

Scitec tarjouksia on ollut mut edellistä on varmasti aikaa. Mä laitan tätä toivetta eteenpäin! 🙂

Jos Gazozin tarjoukseen kuuluisi mahdollisesti se, että toimituskulut 0€ niin se olis kiva! Scitec tarjous kuulostais myös hyvältä

Moikka, oon vähä amatööri noiden lisäravinteiden kanssa ja muistelin, et puhuit joskus noista scitecin pöntöistä ja raskaudesta. Nii oliko se ok syödä sitä punasessa pönikässä olevaa? Mikä se oli mitä ei raskaana oleville suositella, mitä noissa ei oo? 🙂

Kommentit on suljettu.